OPTIMOITU TREENAAMINEN VAI FIILISPOHJAINEN TYKITTÄMINEN?


Ikuisuuskysymys: Milloin lähteä optimoimaan ja hifistelemään, ja milloin olisi hyvä antaa mennä kuten mieli halajaa?
Jos sinulla on selkeät ja konkreettiset tavoitteet treenilläsi, niin optimointi voi jossain määrin olla paikallaan. Jos haluat selkeitä tuloksia, niin toteutuksen tulee olla selkeä. Jos kuitenkin pääasiallinen tavoite treenissäsi on tuulettaa pääkoppaa, pitää hauskaa, hengästyä tai hikoilla, niin eihän siinä silloin ole mitään väärää, jos et halua noudattaa Suomen kovimman valmennusgurulta ostettua militäärisen tiukkaa ja jämptiä treeniohjelmaa.
Optimoinnin kautta voi kuitenkin oppia nauttimaan treenaamisesta ihan eri tavalla, jos sitä uskaltaa lähteä kokeilemaan. Liian tiukkaa runkoa ja määreitä ei kuitenkaan ensi alkuun tarvitse rykäistä, vaan optimointia voi lähteä viljelemään pienin askelin. Optimointia voi olla joillekin jo ihan se, että ottaa käyttöön jämptisti noudatettavan treenijaon, jossa on päätettynä montako treeniä (ja lepopäivää) tulee viikkoon, mitä lihasryhmiä treenataan missäkin treenissä (treenijako) ja missä järjestyksessä kiertoa noudatetaan.
Suunnitelmallisuudella ja optimoimisella voit myös päästä ihan aikuisten oikeasti “helpommalla” ja saada tehokkaammin tuloksia pienemmällä vaivalla. Kun huomaat, että tuloksia tulee vähemmällä, niin tämä voi helpottaa treeniasioista paljon stressaavaa vinttiä ja saatat vaikka oppia nauttimaan siitä, ettei joka hetkellä viiletetäkään tukka putkella ponnarin suunnan mukaan. Suunnitelmallisuus tuo varmuutta ja selkeyttä, eikä silloin olla tuuliajolla sohlaamassa ties mitä ja vähän kaikkea. Optimointi ei välttämättä tee touhusta jäykkää, vaan osalla se saattaa jopa rentouttaa sitä. Kun on selkeät raamit mitä seurata, niin ei tarvitse stressata.

Adidas-tekniset trikoot: TÄÄLTÄ* // Treenitoppi: TÄÄLTÄ*
 
Hifistelyllä ja optimoinnilla on myös vissi ero. Optimoinnilla pyritään nimenomaan tekemään kokonaisuudesta fiksumpaa ja toimivampaa, vaikka usein ihmisillä on suuri tarve panosta ennemminkin supermielenkiintoisilta ja älyttömiä lupauksia sisältäviin hifisteleviin yksityiskohtiin. Helppoja ratkaisuita. Niitähän kaikki haluaa! Älä kuitenkaan mene halpaan. Jos treenejäsi haluat tehostaa kiven kova tulosten kiilto silmissä, niin lähde aina liikkeelle laajemmista kokonaisuuksista. Vasta kun pohja on kunnossa, on syytä panostaa pieniin yksityiskohtiin. Ensin treenijaot, treenimäärät, lepopäivät, perustekniikat ja riittävä ravinto kuntoon. Erikoistekniikat ja hilavitkutinkikkailut vasta tämän jälkeen.
Optimoimalla voidaan myös pyrkiä välttämään sudenkuoppia ja itsensä ampumista jalkaan. Usein fiksusti laaditulla toteutuksella voidaan saada heikoillakin korteilla erinomaisia tuloksia aikaan. Vammojen tai vaivojen kanssa taistelevalle tarkka suunnitelmallisuus ja optimointi voi olla se pelastava tekijä ja pitää homman nousujohteisena tiukoista tilanteista huolimatta. Aiheeseen liittyen on tullut kirjoiteltua omakin setti: Miten kehittyä loukkaantumisesta tai sairastelusta huolimatta?

Jossain vaiheessa on myös hyvä ymmärtää, missä vaiheessa se optimoinnin ja suunnitelmallisuuden lisääminen ja näistä jämptisti kiinni pitäminen kannattaa lopettaa, ja joissakin asioissa se rentous ja joustavuus on hyvä olla mukana. Kehon signaaleita on aina hyvä lukea, ja niiden kuuntelemisen toteuttaminen esimerkiksi ylimääräisen lepopäivän pitämällä ei ole lusmuilua vaan nimeomaan järkevää soveltamista ja monesti hyvän treenaajan merkki.
Noh, kumpaan menoon sitten kannattaisi tarttua? Tässä muutamia ajatuksen tynkiä molemmistä päistä!
Optimoi silloin, jos…

  • haluat panostaa treeniin
  • haluat saada selkeitä ja kovia tuloksia
  • nykyinen fiilispohjainen treenaamisesi aiheuttaa usein päänvaivaa ja huolta
  • haluat saada selkeää kehitystä treenissäsi, mutta elämäntilanteesi on haastava ja kiireinen, etkä kerkeä treenaamaan määrällisesti kovinkaan paljon
  • treenimotivaatiosi lässähtää fiilispohjaisella menolla aina parin viikon jälkeen (syy voi löytyä punaisen langan puutteesta)

Fiilistele huoletta menemään etenkin silloin, jos…

  • rakastat vapautta, valinnanvaraa ja rentoutta treenissäsi
  • mielestäsi parasta on päästä testaamaan uusia treenikikkoja tai liikkeitä
  • saat haluamaasi kehitystä nykyisillä treeneilläsi
  • tiukat raamit ahdistavat sinua
  • treenissä parasta on huikea fiilis ja pään tuulettuminen
  • tykkäät nykyisestä rennosta menostasi. Miksi muuttamaan sellaista, johon olet oikeasti tyytyväinen ja tuo sinulle hyvää oloa?
Alelöytöjä!  Saumaton treenitoppi: TÄÄLTÄ* // Adidas-marmorishortsit: TÄÄLTÄ*

Optimointi ja fiilistely eivät myöskään poissulje toisiaan, ja molemmista linjoista voi valkkailla itselleen ne parhaiten sopivat piirteet. Fiilistelykään ei tarkoita sitä, etteikö sillä tuloksia saisi, ja nimenomaan pienellä optimoinnilla maustettuna fiilispohjaisella menolla voi saada melko lyömättömänkin sopan aikaiseksi!

Osui sielusi makumaailma sitten fiilispohjaiseen paukuttamiseen tai tarkasti määriteltyyn takomiseen, niin ei se hei väärin ole. Asioita ei tarvitse tehdä vain siksi, että muutkin ympärilläsi tietyllä tapaa tekevät. Missään asioissa ei tarvitse myöskään aina mennä ääripäihin, ja tärkeintä treenimotivaation ylläpitämisessä onkin juuri se, että homma pelittää juuri sinulle.  Välillä voi myös treenipuolella testata, olisiko se nurmi vihreämpää aidan toisella puolella, ja sillä tavalla ainakin näkisi, että vetääkö mieli takaisin tuttuun ja turvalliseen, vai motivoituisiko se vintti enemmän erilaisesta toteutustyylistä. 😉

Motivaationtäyteistä treeniviikkoa!

Kurkkaa myös: Unohtuiko lepopäivät? Älä skippaa vaan maksimoi kehitys!

Edellinen juttuni: Mitä mulle (oikeasti) kuuluu?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (11)
  1. Musta sää oikeesti ansaitsisit tyyliin jonku ”Vuoden urheilija” -tittelin”, oot sen verta mainio esimerkin näyttäjä treenajalle ku treenajalle! 8)

    1. Piia Pajunen
      11.7.2017, 10:59

      Eikä! Voi vitsit miten ihana kommentti! <3 Tulipas ihan jäätävän hyvä fiilis, vaikka ihan yhden ihmisen tunnustuksesta puhutaankin, hahah 😀

  2. Haha, huomaa sun teknillisen taustan. 😀 Me ollaan kans poikaystävän kanssa luonnontieteilijöinä kovia optimoimaan – ja me kyllä nautitaan siitä kovasti. Eilenkin meni pari tuntia, kun viritettiin sänkyyn viihdekeskus, joka toimii täydellisesti. Siitä tuli optimaalinen rötväilylinnake. x)
    Mut itellä ainakin optimointi toimii. Joskus ei tosin pysty suunnittelemaan viikkoa etukäteen, ja silloin fiilistely taas on aika hauskaa. Yleisesti oon kuitenkin niin kaavamainen rutiini-ihminen, että suoraan sanottuna ketuttais treenata vähän jotenkin sinne päin, kun optimoinnilla saa tosiaan vähemmällä vaivalla hyvää aikaiseksi.

    1. Piia Pajunen
      11.7.2017, 11:04

      Mihinkä sitä teekkari haalareistaan pääsisi, haha! Mutta voi jösses! Arvostusaploodit tosta viihdekeskuksesta, en ehkä kestä! 😀 Viihdekeskuksen ja rötväämisen optimointi on nimenomaan sitä ykköshommaa, johon voi piileviä tai julkisia insinööriominaisuuksiaan käyttää, jes!
      Vähän treenihommiin ajatusta iskemällä voi oikeasti päästä niin paljon helpommalla sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka eihän se tietenkään tarkoita sitä, etteikö kovaa treenattaisi. Pystyypähän saman energian pistämään kovempaan hyötykäyttöön ja riipaisemaan sitten vaikka raskaampia rautoja tiukemmin liikkeelle sen sijaan, että viipottelisi menemään miten sattuu. Fiilistelykin on välillä ainakin itselleni ihan paikallaan, mutta kun pohjalla on siinäkin joku roti, niin silläkin voi saada kovaa jälkeä aikaiseksi, heh. 😉

Kommentointi suljettu.