MITÄ MULLE (OIKEASTI) KUULUU?

*Sisältää mainoslinkkejä

Aina on helppo heittää Instagramiin ihania onnellisuus-quoteja, ja tykittää matskua päivän treeneistä sekä asuvalinnoista syventymättä tämän enempää sen hetkiseen sielun maailmaan. Allekirjoittaneen aivoituksissa vilisee siihen malliin, että nyt tulossa täysin mielivaltaista ajatusvirtaa qwerty-näppäimistön avulla purettuna. Punaista lankaa ei ole, joten pitäkäähän hatuistanne kiinni ja kiristäkää turvavyöt. Nyt mennään!

Jos totta puhutaan niin väsyttää aika hemmetin lujaa. Edelleen. Säännöllisestä unirytmistä ja riittävistä hirsistä en kovin hevillä tingi, mutta viime viikko ei antanut oikein muita vaihtoehtoja. Tuli elettyä täydet seitsemän päivää mutta vain kuudella yöllä mannerta vaihtaen. Tähän päälle miltei vuorokauden matkustaminen sekä jetlagin pistämät haasteet eivät päästäneet likkaa ihan helpolla. Kaksi yötä kotona, ja laukut purettuina ja uudelleen pakattuina Jyväskylään isosiskon häitä tanssimaan, ja nukkumaanhan päästiin silloinkin vasta kolmen jälkeen.

No hei hääthän olivat oikein mainiot, ja nyt meidän perheessä on yksi Pajusen nimeä kantava likka vähemmän. Häät tekivät kyllä höpöä tälle perheen kuopukselle, ja pistin jalalla tanssilattialla sukulaisten kyljessä niin koreasti täydellä antaumuksella, että seuraavana päivänä pohkeet itkivät hoosiannaa, vaikka korkkarit olin jo viskaissut ladon nurkkaan alkuillasta. Morsiuskimppua kun heitettiin, niin kaikkeni yritin paljailla varpailla maata kuopien. Yhtään kilpailuhenkinenhän en muuten ole (skaban saa aikaan ihan mistä tahansa), ja suoraansanottuna en muista kuin pari väläystä tuosta kimppujahdista, ja havahduin siihen, että sukulainen oli taklattuna maassa kimppu kädessä, ja minä pyyhin heiniä katkerana pois hiuksistani ja kaasonmekostani. Sillä adrenaliiniryöpyn voimalla alkoi Ameriikan ajassa elävä jetlaginen tyttökin vilkastua, ja tanssilattialla päästeltiin arvatenkin ja lujaa. Jumpallakaan ei onni potkaissut, ja tämä nappasi morsiammen hameen alta ensin lentäneet kaksi oluttölkkiä oikein näppärästi, mutta täysiin käsiin ei mahtunut enää sitä sukkanauhaa, joten haaveeksi taitavat jäädä tämän pariskunnan häät lähitulevaisuudessa.

Noh, syystäkin väsyttää ja kulunut viikko on kulkenut hieman tahmeilla energioilla, mutta olen yrittänyt olla itselleni hieman armollinen. Sitäkin kyllä olen tässä miettinyt, että ruokkiiko se ylenpalttinen lepääminen sitä väsymystä entisestään vai nimenomaan auttaisiko se. Hällä väliä, vedin hirsiä ja köllin sohvalla silti. Viime viikko meni treenien suhteen kevennyksellä ja häissäkin tankattiin oikein huolella safkaa, ja tällä viikolla sitten päästy uuteen vauhtiin. Vähän nihkeän kankea oli startti ihan jo yleisen väsymyksen takia, mutta näin loppuviikkoa kohden on homma lähtenyt taas skulaamaan.

Ehkäpä tuossa alkuviikosta oli havaittavissa sellaista pientä elämän hakemista muutenkin, kun pääsi vihdoin ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon pysähtymään omaan kotiin ja takaisin omiin rutiineihin. Nyt on taas hieman tiukempi niskaote elämästä, ja lopputuloksena päättelin, että ei se elämä pelkällä pötköttelemällä virkisty. Muutaman kerran kun on kerännyt itsensä torkkuviltin alta sohvalta liikkeelle, niin huomaa, että paljon enemmän sitä potkua on saanut päräyttämällä itsensä liikenteeseen ja touhun äärelle. Luovuuskin on lähtenyt lepattamaan, ja veikeä pilke silmäkulmassa on tehnyt paluunsa.

Noh, mitä kaikkea mun päässä pyörii tällä hetkellä:

  • En vaan pääse yli siitä, että meidän oma rakas kotimme on aivan ihana. En sitten vieläkään.
  • Suunnittelen jo takaraivossa innolla valmistujaiskekkereitä, joulun viettoa ja olen innostunut jopa pohtimaan omia häitäkin, vaikka sitä perkuleen sormusta ei vieläkään ole ilmestynyt nimettömään. Ehkä Elvis ei vihikään meitä syyskuussa Olympia-reissulla Vegasissa, vaikka sitäkin olin jo puolitosissani välillä miettinyt.
  • Olisi niin paljon siistejä juttuja, mitä ”isona” sitten voisi tehdä. Ainoa (toki ihan positiivinen) ongelma onkin se, että mihin sitä lähtisi tarttumaan.
  • Jyväskylän murre on taas alkanut ottamaan likassa yhä enemmän valtaa.
  • Hommaa, projektia ja tekemistä olisi vaikka muille jakaa, mutta kaikki aikanaan.
  • Mulla on joku vaaleanpunaisen, lohenpunaisen ja pastellinlilan fanituskausi menossa. Kaikki pitää saada näissä sävyissä.
  • Olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että olen lopettanut elämästä ja tulevaisuudesta huolehtimisen. Kyllä se elämä vie eteenpäin ilman älytöntä suorittamista, kunhan panostaa asioihin, joista oikeasti tykkää ja joiden parissa omat unelmat on.
  • Suomen kesä on aivan mahtava.
  • Kisaviikonloput muuttavat mut aina ihan rekkamieheksi (en tiedä miksi :D), ja tämä päälle jäänyt kiroilu pitäisi saada kuriin. Hajoaa omatkin korvat. Hyi.
  • Urheilu on aika jees, ja hommat pelittää.
  • Paino on vihdoin kisojen jälkeen noussut tällä viikolla oikein kunnolla, makkaroita alkaa löytyä taas massusta ja persekin on pehmentynyt. Ei ehkä perinteisin reaktio naiselta, mutta rehellisesti on todettava: JEAHH! :D
  • Vitsi mulla on ihan jäätäviä (ja tarpeeksi epänormaaleja) tyyppejä elämässä. On ollut ikävä. <3

Aim’n trikoot: TÄÄLTÄ*

Olympiaan olisi nyt pyöreät 10 viikkoa aikaa, ja eilen kävinkin treffaamassa koutsi-Pajulahtea ja punomassa juonia loppukesää varten. Selkeän suunnitelman ja aikatauluraamin nippuun nitominen selkeytti vähän myös allekirjoittaneen elämää, ja vitsit tuli taas sopiva henkinen perspotku kaikkeen tekemiseen, kun tietää tarkemmin, mihin syyhyävät sormensa ja vipattavat kinttunsa suuntaa ja milloin. Kaikkea muutakin kehittävää projektia olisi tässä kisahommien kyljessä tarjolla, ja ensimmäinen tavoite olisi saada myös opiskelut pakettiin tuohon Las Vegasin kisaviikonloppuun mennessä.

Kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta parhaiten olen aina saanut opinnot luistamaan kisakauden kuumimmassa taonnassa. Miksipä omaa luonnetta vastaan taistelemaan, ja ajattelin samalla imulla vetäistä viimeisetkin suoritukset pakettiin, niin päästään syksyllä juhlistamaan tehokkaasti yhteen nidottuja tupareita, meidän molempien valmistujaisia ja yleisön pyynnöstä (lue: Janina) pro-voittokekkereitä. Samalla voisi vaikka juhlistaa elämää ihan yleensä, koska onhan tämä aika helmeä, vaikka hitto vie, kun väsyttää edelleen. :D

Leppoisaa ja ei-niin-vakavaa sunnuntaita!

Kurkkaa myös: Salainen paheeni ja muita olennaisia faktoja!

Edellinen juttuni: Protskukorneri – Kevyempi pyttipannu

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

2 vastausta artikkeliin “MITÄ MULLE (OIKEASTI) KUULUU?”

  1. Hauskaa miten samanlaisia ajatuksia voi olla muillakin välillä! Jäädäkö ruokkimaan sitä väsymystä sohvalle helpottaako se ikinä lepäämällä. Välillä on hyvä levätä, mutta välillä täytyy itseään ottaa niskasta kiinni. Sen jälkeen on paljon virkeämpi fiilis useimmiten kun lähtee salille tai ulos kävelylle :D Ja vuosi vuodelta sitä murehtii tulevaa vähemmän. Nuorempana kauhea ahdistus tulevaisuudesta ihan turhaan. Päivä kerrallaan on hyvä mennä. Tsemppiä Piia! Pikku hiljaa se väsymys helpottaa! Sinulla on hyviä ja kannustavia juttuja blogissa :)

    • Nyt ollaan selkeesti niin samoilla aaltopituuksilla, hah! :D Onneksi nykyään osaa päivä päivältä ottaa rennommin oman elämänsä suhteen, mutta ehkä sitä piti vain selvitä tarpeeksi ”pitkälle” tajutakseen, ettei siitä elämästä valmista tule koskaan, mutta silti se vain menee eteenpäin omalla painollaan. ;)

      Ja kiitos sulle ihanasta kommentista, ja eiköhän tämä tästä! Ehkäpä tuo vuorokausirytmin totaalinen muutos ottaa vielä aika rajusti kunnon päälle, ja helpottuu siitä hiljalleen. :) Ihan mahtavaa kesän jatkoa sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 54
Tykkää jutusta