KUN KÄNNYKKÄ VAATII SULTA 24/7

*Sisältää mainoslinkkejä

Puhelin piippaa. Viestiä pukkaa, push-ilmoitus ilmoittaa uusista upeista tarjouksista ja luuri muistuttaa uusimpien päivitysten asentamisesta. Seuraamasi viestiketjuun on myös tullut vastauksia, ja serkku sekä äiti kyselee kuulumisia. Samalla tyttöporukkasi WhatsApp-ryhmään paukkuu kysymyksiä seuraavasta treffiajasta ja Instagram-väläyttää uusimmista direct-viesteistä. Jösses! Johan on!

Aamu alkaa heti ensimmäisenä siitä, että kaikki ilmoitukset ja viestit tuijotellaan silmä tiukkana läpi. Vastataan kaikkien ketjujen ja kavereiden tuikkailemiin viesteihin ja kurkkaillaan MyStorystä, mitä muille kuuluu (tai lähinnä mitä he itse valitsevat jakavansa kuulumisinaan). Nämä päivitykset rullaavat läpi, vaikkei sinua juurikaan edes kiinnostaisi kyseisen henkilön elämä, mutta katsotpahan silti. Päivän aikana käsi hamuilee taskusta puhelinta harva se hetki, ja jokaisena joutilaana tovina ollaan nenä kiinni näytössä. Montako tykkäystä on tullut? Mitä Ilta-Sanomat tästä päivästä kertoo? Mitä jengi on snäpännyt? Onko sisko vastannut viestiini? Millainen sää on huomenna? Onko suosikkiblogini päivittynyt? Olisko Tubessa mitään mielenkiintoista? Meneekö leffassa tänään mitään? Huhheijaa.

kännykkä vaatii

Huomaan aivojeni oikeasti toisinaan ylikuormittuvani kännykän takia. Tuntuu, että puhelin nimenomaan vaatii minulta koko ajan jotain. Vaikka olenkin vaimentanut suurimman osan ryhmäkeskusteluista ja applikaatioiden push-ilmoituksista, niin silti välillä puhelimen ilmoitusketjun plärääminen suorastaan ahdistaa. Koko ajan pitäisi vastata jollekin, laittaa viestiä jonnekin ja reagoida johonkin viestiketjuun. Miksi meidän pitäisi olla koko ajan tavoiteltavissa ja valmiina vastaamaan pienimpäänkin kysymykseen? Miksi meidän pitäisi koko ajan nähdä, mitä maailmalla tai muiden ihmisten elämissä tapahtuu?

Olen välillä todella nihkesti tavoitettavissa puhelimella. Vaikka puhelin roikkuu mukana oikeastaan 24/7, niin lähipiirini tietää, että minua ei todellakaan saa kiinni ihan joka hetki. Monet viesteistä menee täysin ohitse, ja useasti huomaan luuria silmäillessäni, että vastaamatonta puhelua on ollut ilmoilla. On vain yksinkertaisesti pakko pitää puhelinta äänettömällä, jos haluan pystyä pitämään keskittymiskykyni aisoissa edes hetken aikaa päivästä jossain olennaisessa. En edes ymmärrä, miten ihmiset pystyvät vastaamaan kaikkiin viesteihin samalla sekunnilla.

Voi pojat, kun välillä vaan kaipaan sitä aikaa ennen älypuhelimia. Ei ollut ryhmäkeskusteluita saati koukuttavia somepalveluilta. Porukassa katseltiin toisten lärvejä, eikä kännykän ruutuja. Kahvitellessa ei heti ensimmäisenä napata kuvaa kahvikupeista, vaan keskityttiin ystävän kuulumisiin. Ihmisarvoa ei ratkaissut Instaseuraajien tai tykkäysten määrä. Ei oltu tavoitettavissa heti ja välittömästi. Kyseltiin kuulumisia soittamalla. Puhelimesta löytyi vain tekstiä eikä kuvia. Ja parhaimpina aikoina kaverille rimpauttaessa siellä saattoi vastata kuka tahansa talouden jäsenistä. Se oli jännää aikaa se!

 

Valkoinen neule: TÄÄLTÄ*

Voin vain kiittää onneani, että olen saanut kokea ja elää myös aikana ilman älypuhelinta ja somea. Lykky on portkaissut perskannikoille kuitenkin myös siinä, että olen osunut siihen sukupolveen, joka on silti omaksunut sosiaalisen median, teknologian ja älylaitteet osaksi arkielämäänsä, vaikka onkin nähnyt elämän ilman niitä. Onhan tässä nykymaailmassa niin paljon mahdollisuuksia, ja teknologia sekä sosiaalinen media on todellakin mielestäni mahtavia asioita, jos ne vain oikein oivaltaa.

Reaaliaikaista ja hetkeen keskittyvää viikon puolta väliä! 

Kurkkaa myös:
Oudot ruokaan liittyvät tapani
& Lepopäivien sietämätön vaikeus

Edellinen juttuni:
Random faktoja, joita tuskin tiesit minusta!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

4 vastausta artikkeliin “KUN KÄNNYKKÄ VAATII SULTA 24/7”

  1. Mulla on itselläni kännykästä ”aina” netti pois päältä. Päivästä riippuen näppään sen päälle n. 2-4 kertaa ja tsekkaan, onko tullut whatsapp -viestiä tai muuta tärkeää. Toki silloin useammin, jos vaikkapa odotan tärkeää viestiä. Luotan kuitenkin siihen, että jos jollakulla on hengenhätä, hän soittaa.

    Lisäksi en katso Facea, Instaa tms. ihan joka päivä, enkä varsinkaan selaile niitä silloin tällöin pitkin päivää, vaan pidän sitten vaikka töissä tauolla ihan tietoisen ”somehetken”, jolloin selaan näitä sitten sen max 10-15 min, jotta pääsen kartalle mitä onkaan tapahtunut. Blogit luen mieluiten koneella ja tsekkaan seuraamiani blogeja n. 2-3 kertaa viikossa. Toki jos vaikkapa selaan Instaa ja joku bloggaaja mainitsee siellä supermielenkiintoisen oloisen uuden postauksensa, niin klikkaan katsomaan.

    Itselläni tietysti vähän eri tilanne kuin esim. sinulla, koska some ei ole kytköksissä työhöni :) Mutta tämä toimii minulla, enkä tunne mitään ”stressiä” esimerkiksi pysyä joka sekunti kartalla muiden touhuista.

    Vähän kauhulla kuuntelen, miten jo tosi pienetkin lapset käyttävät kaikki padeja sun muita.
    Onneksi itsellä oli ysärilapsuus ja sain kännykän ”vasta” joskus 9-vuotiaana. Tosin eipä sitä silloinkaan hirveästi olisi vielä tarvinnut. Tosin se hyvä puoli ehkä kännyköissä on, että voi väittää viestillä olevansa kiireinen, eikä ”ehdi” nähdä. Toista oli omassa lapsuudessa, kun joku tuli ovelle hakemaan ulos silloin kun ei olisi tehnyt mieli lähteä mihinkään ja sitten isä/äiti iloisesti totesi, että tottakai se meidän Maija on kotona ja lähtee leikkimään! :D

    • Tuo netin kytkeminen pois päältä voisi kyllä oikeasti olla todella jees aina jaksoittain. Mäkin tykkään lukea blogit aina läppäriltä! Itselläni tosiaan harmaita hiuksia välillä aiheuttaa tuo työ, joka tapahtuu osittain somessa ja vaatii pakostikin sitä kännykällä näpeeräämistä, mutta yritän nekin hommat aina jaksottaa yhteen sumppuun, niin ei tule koko aikaa hengattua sormi älylaitteella.

      Mäkin olen niin tyytyväinen, että olen saanut kasvaa ysärillä, ja mullakin itseasiassa oli ensimmäinen kännykkä vasta seiskaluokalla, joka oli toki tuohonkin aikaan jonkin verran myöhemmin kuin muilla. Itsellä kun kavereita ei samalla tiellä asunut, niin en edes joutunut tuohon epämieluisaan tilanteeseen, että olisi väkisin joutunut lähteä leikkimään, ja pyynnöt tuli aina soittamalla. Muistan aina viikonloppuisin sen fiiliksen, kun pohti, että joko kehtaisi kaverille soittaa, että onko perhe jo hereillä (ettei porukka herää mun soittoon). Ei siis voinut laittaa heti aamukasilta viestiä, ja odottaa vastausta, kun kaveri (tai muu perhe) on herännyt. :D

  2. juuri tämäntakia en hanki älykännykkää vasta kun se on ihan pakollista. nokian vanhalla pärjännyt vuosikausia soitto ja textarit riittää. tuntuu että kaikkien elämä on kännykässä ja koko pvä pilalla jos unohtuu kotiin edes roskapussiviennin ajaksi puhumattakaan tuntikausista, akku loppuu kesken tai menee rikki. se vasta on katastrofi. nykyaikaa täytyy hyväksyä mutta silti ei se pieni vehje niin riippuvainen voi olla. ymmärrän toki jos harmittaa jos tuhoutuu tai varastetaan ja hukkaa esim. hääkuvat ja kavereiden yhteystiedot mutta kannattaisiko ne sitten vaikka kirjoittaa paperille ja kuvat tallentaa muuallekin?

    • Oi vanha kunnon Nokia! Tuo on kyllä totta, että itselläkin tulee hämmentynyt fiilis, jos puhelin unohtuu kotiin. Ja tuokin on totta, että aika kurja fiilis siitä tulisi, jos mun luuri jostain syystä tuhoutuisi tai katoaisi kokonaan, sillä se sisältää itselleen niin paljon tärkeitä kuvia, muistoja sekä informaatiota ja muistiinpanoja! Kalenteri mulla on kyllä ehdottomasti paperisena versiona, ja siitä en hevillä luovu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 72
Tykkää jutusta