RANDOM FAKTOJA, JOITA TUSKIN TIESIT MINUSTA!

Hoi hoi hoii! Piudella on toisinaan asiaa kuin Karpolla, mutta tänään olisi luvassa vähän kevyempää settiä ilmoille, sillä joskus voi olla ihan hauska heitellä kehiin vähän paljastuksia itsestä, joita ei ehkä tule ihan joka paikassa heti ensimmäisenä esille. On se vaan jännä, miten joitakin asioita pitää omalla kohdalla joko ihan itsestään selvyyksinä, tai osan omista asioista on jopa “unohtanut”, kunnes ne nousevat joissain keskusteluissa kavereiden kanssa esille hienoista hämmennystä herättäen. Pidemmittä puheitta, loikataanpa sinne asian äärelle!

RANDOM FAKTOJA MINUSTA

Harkitsin ensimmäisenä vuonna diplomi-insinöörin tutkintoani paukutellessani hakemista sittenkin poliisikouluun. Päädyin kuitenkin vaihtamaan tutkintolinjaa tietotekniikasta tuotantotalouteen, enkä kadu tätä päivääkään.
Haluaisin osata pelata CS:ää. En ole koskaan kokeillut sitä, vaikka vielä muutamia vuosia sitten pelasin ihan tunteella Battlefield Heroesia, jossa keikuinkin kierrosten listojen kärjessä ja maksimilevelit oli saavutettu jo aika päiviä sitten, hah! Sniperilla vastapuolen eliminointi oli vaan niiiiiin hauskaa! 😀
Mulla on dermografinen iho (snäppikansa tietää tämän jo), eli mun ihoon saa näppärästi piirrettyä kynsillä kivoja kuvioita kuten sukupuolielimiä (kiitti frendit <3) tai ristinollataulukon ihan kynnen avulla. Iho siis turpoaa tylpistä raapaisujäljistä herkästi kunnon kohokuviolle, ja monesti esim. niskani saattavat näyttää aivan raadellulta, vaikka olisin vain kevyesti rapsutellut ihoa.
Olen melkoisen näppärä käsistäni. Ekalla luokalla loin omatoimisesti kaavoja ja hurruuttelin ompelukoneella pehmoapinalleni nahkatakkeja ja college-paitoja. Yläasteella minulle iskettiin käteen käsityöstipendi, ja tällöin ompelin jo itse kisa-asujani, neuloin villapaitoja ja ompelin omia vaatteitani. Kotikotona olen jopa joskus innostunut painamaan omin käsin metallitöitä Iskä-Pajusen kanttikoneella. Ja siksi ihmettelen, miksi ranskalaisten lettien tekeminen on aina ollut mulle niin samperin vaikeaa, hah! 😀
Osasin tainnuttaa ja perata kaloja alusta loppuun ennen kuin opin uimaan. Kiitos iskä opeista!

Puolapuut: Suomen Voimistelutuote* 

Olen pienestä likasta asti myös dippaillut itseäni avannossa aivan intopiukeana. Luulin, että avannossa käyminen olisi joka suomalaisen perusjuttu, mutta näin aikuisiällä suorastaan hämmennyin, kun näin ei ilmeisesti todellakaan ole. 😀
Pelkään pyöröovia. Jumaliste, ne ovat ahdistavia kapistuksia!
Olen aivan hulluna saunomiseen. Voisin istua saunassa vilvoittelutuokioiden kanssa kombotellen tuntikausia varsinkin, jos seura on hyvää. Vuosikurssin mökkireissuilla ja kotibileissä on aikoinaan tullut saunottua aina viimeisten joukossa jopa kolmeen tai neljään asti, hah!
Rakastan ruumiillista, “miehistä” ja “likaista” työtä. Lempparikesäduunini oli aikoinaan paperitehtaalla tuotannon puolella (kiitos UPM-Rauma), ja tykkäsin, kun pääsin pyörittelemään raskaita paperirullia, siirtelemään monien tonnien raakapaperirullia nosturilla tai konttailemaan kuuman vesihöyryn keskellä hikipäissään masiinoita puhdistaen. Ihan parasta!
En tykkää panostaa asioihin, jotka ovat helppoja ja tuloksia tulee hetkessä. Rakastan haasteita ja pitkäjänteistä työtä, ja kiinnostukseni lopahtaa todella nopeasti, jos huomaan, että kaikki pysyvät tähän. Nähtävästi myös vähän erikoisemmat elämänratkaisut tuntuvat kiinnostavan, sillä aivan parasta on pystyä tekemään “mahdottomasta” mahdollista.
Nukun joka yö hammaskiskot suussa, sillä huimiin harrastuksiini kuuluu tuo yöpurenta. Lisäksi olen nukkunut viimeiset pari vuotta lähes joka yö korvatulpilla, ja jos huoneessa ei ole pimennysverhoa, niin silmillä lepää myös valon peittävä unimaski. Se on hyvästi koko muu maailma, kun meitsi painuu unille, heh!
Under Armour-toppi: TÄÄLTÄ* // Puma-trikoot: TÄÄLTÄ* (molemmat alessa)

Mitä random-faktoja sulle tulee mieleen itsestäsi, joita ei ehkä ihan ekana tule jaettua kahvipöytäkeskusteluissa? Löytyykö sulta jotain asioita, jotka unohtuvat sulta usein itseltäsikin tai herättävät hämmennystä juttuseurassa? 😀

Muikeaa tiistaita jokaiselle silmäparille!

Vilkaise myös:
Arpeni & mittani – Mitä musta on googletettu?
& Myyttejä ruuasta ja ravinnosta – Totta vai tarua?

Edellinen juttuni:
Eikö olkapäätreeni mene perille? Tässä vinkit!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (20)
  1. Hehe, ronskimmat mimmit kunniaan! Näin itseasiassa unta viimeyönä että olin sun juhlissa ja nolasin itseni siellä totaalisesti :D.. Jaksaispa selittää koko jutun kunnolla, he!
    Asia, mitä ei muut minusta tiedä, tai ainakaan kovin moni… Kun laitan ulos lähtiessä kuulokkeet päähän ja musat päälle, jään lähes poikkeuksetta tanssimaan ekan biisin ulkovaatteet päällä kotini olohuoneeseen :D. Tässä on hyötyä siitä, että lähden aina hyvinkin ajoissa joka paikkaan, en tämän takia siis myöhästy. SIitä sitten tanssijalan seuraavan biisin tahtiin rappuset ulos ja lentävällä askeleella kaduille :D!

    1. Piia Pajunen
      21.3.2018, 09:56

      Ahahahah! Nyt ollaan jo melkoisen pitkällä, kun tuun sun uniin asti, hahahah 😀 Ja vitsi mikä startti sulla lähtöihin, ja vois melkeen itekin kokeilla. 😀 Mulla on taas salilta tai autosta lähtiessä aina just toisin päin, että jos hyvä biisi pamahtaa pyörimään just kun on lopettamassa treenin tai kaahannut autolla pihaan, niin pakko jäädä kuunteleen se loppuun. 😀

  2. Hei!
    Jos joudut aina nukkumaan korvatulpilla, mikä musta on kärsimystä jo joskus harvoilla reissuillakin!! Niin mitkä korvatulpat on parhaat? Mua sattuu korviin se yksikin yö tuota kärsimystä 😨

    1. Piia Pajunen
      21.3.2018, 09:58

      Mä ennen käytin ihan niitä sellaisia “tölkin” muotoisia, kunnes vuoden käytön jälkeen alkoi toinen korva ärsyyntymään. Tän jälkeen mä oon siirtynyt sellaisiin kirkuvan oransseihin apteekeista löytyviin Macksin silikonisiin junioritulppiin, ja ne voi muotoilla ihan miten itse haluaa. Se on kuin muovailuvahaa, ja jaan vielä yhden tulpan kahtia, niin saan sopivamman kokoisen tulpan (ja yhdestä tulpasta saa kaksi). 😀

Kommentointi suljettu.