MEIDÄN HÄÄT – NE PIENET JA ISOT YKSITYISKOHDAT!


Silirimpsis, ja häikäisevää sunnuntaita! Vaikka meidän onnellista avioelämää alkaa olemaan plakkarissa jo pari kuukautta, niin aina voi iskeä takaisinheittoa kehiin tuohon huikeaan häähumuun. Kuvamatskua kun löytyy varastosta vielä lähes laittoman paljon, niin mitäpä niitä säästelemään, ja tänään keskitytäänkin niihin pieniin yksityiskohtiin tiimiasuista pöytäkoristeihin sekä vieraskirjan toteutuksesta somekikkailuihin. 😀
Tsekkaapa toki ennen tämän päivän agendaan sukeltamista myös nuo aiemmat postaukset häiden jälkimainingeista, jos ne ovat sattuneet livahtamaan ohi silmien:

TEAM BRIDE

Tuo hääpäivähän alkoi meiltä kotoa kolmistaan huikeiden kaasojeni kanssa! Aamu oli aivan huippu ilman minkäänlaista hoppua, ja parasta olikin nauttia Millan ja Janinan kanssa kuohuvaa (juomavalintana ironisesti: “Oodi vapaudelle”), kahvia ja suklaata kaikessa rauhassa tiimiaamutakeissa. Täydellinen lataava startti pitkälle mutta sitäkin mahtavammalle päivälle!

Aamutakit: TÄÄLTÄ*

PÖYTÄKORISTEET

Pöytien koristelujen suunnittelu oli itselleni ehkäpä se vaikein (ja siten epämieluisin) homma. Meillä tämä homma jäikin melko viime tinkaan, ja koristehommien osalta paras ratkaisu ikinä oli käydä Lempäälässä Decora Housen myymälässä vierailulla, jossa henkilökunnan niin asiantuntevalla opastuksella ja pöydälle kokonaisuutta mallaamalla saatiin tosi hyvä kombo aikaiseksi. Vaaleanpunaista sifonkia, valkoista helminauhaa, hempeitä paperikukkia ja kirkkaita tuikkikuppoja, ja se oli siinä. Cateringin puolesta kun pöytä täyttyi vielä serveteillä, vesipulloilla ja kattaustarpeilla, niin ei siihen pöytään olisi enempää mahtunutkaan.
Vaikka talvihäistä oli kyse, niin emme halunneet perinteisiä talvisia koristeluita saati kovin luonnonläheistä meininkiä. Kukkien osalta päätimme myös tinkiä, ja niitähän ei siis meidän juhlissä hääkimppua ja kukkavieheitä enempää ollut. Ohjelmakylteiksi valittiin Ikean (edulliset) kaksipuoliset ja jalalliset muovikehykset, joihin ohjeman ja menun rakensin itse netin ilmaisohjelman Canvan avulla.
Itse paikkakortit tilasin bulkkina eBaysta, ja kirjoitin nimet käsin kaunokirjoituksella. Varsinaisesta pöytäjärjestyskartasta ei harmi vain tullut otettua kuvaa, ja se itseasiassa väännettiin viivottimin, tussein ja puuvärein edellisenä iltana A3:lle, ja täytyy sanoa, että siitähän tuli aivan törkeän hieno, ja vielä yllättävän vähällä vaivalla, hah! 😀

HÄÄKIMPPU

Hääkimpun osalta ei mitään suurempaa haavetta tai tarkkaa visiota tällä morsmaikulla ollut. Oma stressiä lievittävä taktiikka olikin käydä tilaamassa kimppu vieheineen etukäteen lähimmästä kukkakaupasta, ja annoinkin floristille täysin vapaat kädet meidän värimaailmamme puitteissa. Kukkiahan meillä muuten koko juhlassa ei ollut, eikä niitä kyllä muun koristelun osalta jäätykään kaipaamaan.

YLEINEN KORISTELU

Yleisen koristelun puolesta homma sujui aika luontevasti ja juhlatilan yleinen visuaalinen fiilis muovaantui melko omalla painollaan. Tampereen Soutupaviljongilla oli pikkujouluajan jäljiltä kattoon viritettynä valmiiksi tuo aivan ihanan tunnelmallinen valonauha, jonka lisäksi DJ Janglerin huikeaan pakettiin kuuluivat myös nuo seinien vierellä tunnelmaa tuoneet värivalot, jonka värin saimme itse valkkailla teeman mukaan lähimmäksi. Samaiseen pakettiin kuuluivat myös savukone ja äärimmäisen siistit värivalot tanssilattialle, joten tunnelma oli alusta asti yön pikkutunneille asti taattua. Savukonetta, huikeaa sisääntulomusiikkia ja fiilistelyvaloja hyödynnettiinkin meidän sisääntulossa erittäin toimivana kombona, hah! 😀
Muuten hyödynsimme paljon perinteisiä kynttilöitä, kotoa kokoon haalittuja valoketjuja, lightbox-valotauluja sekä isosiskoni häissä käytettyjä kylttejä ja valkoisia “pomskeja” etenkin baarin puolella. Kokonaisuus toimi todella osuvasti yhteen hämärän tunnelmallisessa talvi-illassa, ja oli juuri meidän näköisesti hieman leikkisä ja fiilistelevä. 😉





Lightboxit: TÄÄLTÄ*



VIERAS”KIRJA”

Vieraskirjaksi halusin jotain hieman erilaista ratkaisua, josta voisi olla iloa myöhemminkin. Vieraskirjaksi häihimme keksittiinkin (taisin bongata tämän jostain Pinterestin kätköistä) Huojuva torni-pelin palikat, joihin jokainen vieras sai jättää oman tervehdyksensä. Tämä oli meille aika luonnollinen valinta, sillä aika leikkimielisenä ja peleihin tykästyneenä pariskuntana tätä voi sitten tulevaisuuden hääpäivinä pelailla, ja muistella häitä ja mahtavia vieraitamme. Täytyy kyllä tunnustaa, että vaikka häistä on jo pari kuukautta aikaa, niin emme ole vielä näitä tervehdyksiä lukeneet, hah! Yritys on kyllä ollut kova, ja pelirasia on odottanut avaamistaan meidän makuuhuoneen lipaston päällä häistä asti, hups! 😀

SNÄPPIFILTTERI

Meillähän oli häissämme käytössä oma Snäppifiltteri, joka oli kustomoitu erilliseksi vihkimisen ajaksi kirkon ympäristöön sekä hääjuhlan osilta juhlapaikan alueelle omakseen. Tämä oli ehkä huikein juttu ikinä, ja lisäksi tuon kustannukset olivat aivan puoli-ilmaisia! Tästä ilmoitimme jo somettavalle vierasjoukolle etukäteen viestin avulla, jotta tämä olisi jo juhlan alkumetreiltä asti porukalla tiedossa ja siten käytettävissä. Toimi erittäin hyvin! 🙂
häät yksityiskohdat
oma snäppifiltteri häihin
häät yksityiskohdat
häät yksityiskohdat

häät yksityiskohdat
Kuvat: Tiina Uimaluoto

Vitsit, kun mulla olisi aivan hirveä hinku julkaista meidän vähän “oman näköinen” häätanssi tuolla mun Tube-kanavalla! En vain tiedä, mitä mieltä tuo YouTube on näistä tekijänoikeusasioista, kun meidänkin tanssijalkaa vipattamassa ja koreografiaa siivittämässä oli monen monta eri biisin pätkää. Ei meinaan hirveästi kinostelisi ottaa bannia tai varoituksia omalle kanavalleni, mutta toisaalta nettihän on pullollaan jopa miljoonittain katselukertoja keränneitä häätanssivideoita, joissa hittibiisien repertuaaria on vaikka muille jakaa. Osaako joku sanoa, mikä politiikka näissä musahommissa on, kun Google tuntuu antavan vain vastaukseksi melko ympäripyöreitä tuloksia, vaihtelevia mielipiteitä ja urbaanilegendoja? 😀

Häikäisevän hemaisevaa viikon vaihdetta!

Vilkaise myös:
Iskua selkätreeniin – 3 osuvaa liiketärppiä
Hyvät Netflix-sarjat – 5 vinkkiä jakoon!

Edellinen juttuni:
Mitä päälle? Päivän asut x 7

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (10)
  1. Mun on pakko tähän kommentoida, että Jessica Silfvernagel sanoi just edellisessä videossaan että hänen puolisonsa Juuso tietää youtubesta kaiken, joten kysäise siltä suunnalta jos hän sattuisi tietämään. 😀 Jos et muualta saa vastausta tuohon musiikkiasiaan!

    1. Piia Pajunen
      18.3.2018, 18:40

      Ei vitsit! Pitää muuten kysäistä sieltä suunnalta, hahah! Kiitos! 😀

  2. Olit kyllä aivan hemmetin upea morsian ♥

    1. Piia Pajunen
      18.3.2018, 18:39

      Siis ihan mielettömän iso KIITOS! <3

Kommentointi suljettu.