MITÄ PÄÄLLE? PÄIVÄN ASUT x 7

päivän asu
Bada-pim-bada-pum, ja huikeaa viikonloppua! Mistä tuo upea neule on? Mitkä farkut sulla on jalassa? Näitä kysymyksiä on tulvinut taas siihen malliin, ja aiemmat päivän asuihin keskittyneet vaatepostaukset ovat olleet sen verran tykättyjä, että tuikataanpa viikonlopun kunniaksi vähän keveämpää settiä kehiin! Millä kuteilla Piude on paukutellut menemään viime aikoina? Mitkä lempparit ovat tarttuneet vaatekaapista käpälään, ja sujahtaneet päälle toistamiseen?

PÄIVÄN ASUT x 7

SINISTÄ JA PEHMEÄÄ

Ah, tämä royal bluen sävyinen sininen kuuluu ihan suosikkisävyihini vaatteissa! Olen muutenkin tämän (vai pitäisikö sanoa, että kuluneen) talven aikana rakastunut ihan korviani myöten mitä erilaisimpiin neuleisiin, ja tämä oli ihan ykkönen tähän joukkoon. Itseäni ehkä hieman harmittaa, että tämän sävyisiä sinisiä tai petroolinvihreitä vaatteita ole laajemmin tarjolla. Ei aina tarvitsisi olla väritön. 😀

Sininen neule: TÄÄLTÄ* // Stretch-farkut: TÄÄLTÄ*

KEVÄISTÄ VIVAHDETTA

Oiih! Olin haudannut nämä valkoiset stretch-farkut talviunille farkkuhyllyni pohjille, ja nyt ehkä ollaan päästy jo kevään odotuksessa siihen vaiheeseen, että olisi suorastaan vääryys olla näitä ulkoiluttamatta. Rakastan yhdistää noihin valkoisiin farkkuihin jotain vaaleanpunaista, ja tällä kertaa pariksi päätyi tämä ihanan ohkainen ja keveästi laskeutuva neulepaita. Ehkä mukavin kombo ja niin herkkä ulkoasu. <3

Vaaleanpunainen ohut neule: TÄÄLTÄ* // Valkoiset stretch-farkut: TÄÄLTÄ*

RAIKASTA RAITAA

Yhdessä vaiheessa omistin varmaan toistakymmentä ihanaa raitapaitaa, ja nyt jostain syystä tilanne oli päässyt keikahtamaan aivan toisin. Tässä valkoisessa raitapaidassa matsku on ihanan ryhdikästä trikooretkujen sijaan, ja raikkaan sävymaailmansa puolesta tämä on täydellinen yhdistää räväkän sävyisiinkin huulipuniin ja simppeleihin farkkuihin. Todellakin toimii!
RaitapaitaRaidallinen paita: TÄÄLTÄ* // Revityt farkut: TÄÄLTÄ*

RENTOA YSÄRIÄ

Pepsicolalle propsit! Kovalla käytöllä olleen Leviksen valkoisen t-paidan rinnalle on löytynyt tämä ihana ysärihenkinen Pepsi-T-paita, joka on kyllä ollut vähän laittoman kovalla käytöllä, hah. Sopii niin hyvin sekä farkkuihin että höntsytrikoisiin vapaapäivinä, ja raikas valkoinen vaan toimii aina!

pepsi t-paita
Pepsi T-paita: TÄÄLTÄ* // Dr. Denim – farkut: TÄÄLTÄ*

SUPERMUKAVAA ARKEA

Tämä asu! Niin mukava päällä! Ensinnäkin tuo harmaa neule on ollut viime aikoina melkoisen kovalla käytöllä, ja tuo mätsää oikeasti mihin tahansa lookkiin tai alaosaan. Toisekseen nuo stretch-farkut (jotka omistan viidessä eri värissä) eivät petä tässäkään sävyssä, ja jousto-ominaisuus on kyllä slaavikyykkyyn ja lapsenomaisiin inkkari-istuntaan ajatuvien kinttujeni kohdalla aika must. Koska miksi jämähtää jäykäksi farkkujenkaan kanssa, jos ei ole pakko. 😉

vihreät farkut
Harmaa neule: TÄÄLTÄ* // Vihreät stretch-farkut: TÄÄLTÄ*

KULTAA JA REVITTYÄ

Ne ketkä eivät ymmärrä revittyjen farkkujen ideaa, niin tässä lyömättömän hyvä peruste! Vitsit, kuinka mukava näillä on könöttää vaikka missä inkkari-istunnassa, slaavikyykyssä tai joogasolmussa, kun ei purista polvitaipeesta tai lopu verenkierto nilkoista! Aivan parasta! Ja tuo kultaisilla yksityiskohdilla höystetty college-paita on vienyt sydämeni, sillä itsessänihän on pientä harakan vikaa. Kaikki mikä kiiltää, niin houkuttaa ja lujaa, hah!

superdry
SuperDry-college: TÄÄLTÄ* // Revityt farkut: TÄÄLTÄ*

VALKOISTA JA RAIKASTA

Tämä valkoinen neule! Heittällä lemppariksi! Tässä mätsää jotenkin kaikki. Raikas valkoinen sävy, ihana neuloskuvio hihassa sekä selässä, pehmeä ja mukava materiaali sekä loistava leikkaus kaula-aukkoa myöten. Yksi syy mun hehkutukseen löytyy myös siitä, että tuohon valkoiseen mätsää niin loistavasti vähän räväkämpikin huulipuna, ah! <3
päivän asu

valkoinen neule
Valkoinen neule: TÄÄLTÄ* // Revityt farkut: TÄÄLTÄ*

Tämä viikonloppu menee itselläni kyllä aamusta iltaan sporttivermeissä, sillä itsellä on menossa akrovalmennushommia sunnuntaihin asti Jyväskylän huudeilla. Noh, maanantaina sitten taas kääriydyn pehmoiseen neuleeseen ja isken punat huuliin! 😉

Räväkkää ja oman näköistä viikonloppua just sulle!

Kurkkaa myös:
Parhaat farkut treenatuille jaloille?
& 3 x Kestävä mattahuulipuna – Ihan ykköset!

Edellinen juttuni:
Sairaan hyvä & helppo mangojuustokakku

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (6)
  1. Moikka!
    Selasin tässä taannoin sun farkkupostausta ja koitin siitä imeä vinkkejä farkkuostoksille. Olin taas pulassa, kun ei ollut enään mitään käsitysä mikä olisi hyvä malli… tullu kokeiltua monenmoista halpaa ja kallistakin ja joku aina mättää. Usein mulla jää ”lörpöttämään” farkut tuolta selästä. No farkkuostoksilla jostain syystä päätinkin kokeille heti kärkeen Leviksen Mile High farkkua ja voe pojat! Tässä loistava farkku jos haluaa vähän korkeaa (ei kuitenkaan ihan tisseihin saakka nousevaa) napakkaa, istuvaa, pehmeää ja joustavaa farkkua. Ei kuitenkaan ole kangasmainen, kuten monet muut ns strech ”farkut”, vaan tuntuu ihan farkulta.
    Värejäkin löytyi useita eri sinisiä, mustaa, valkosta…. vinkkinä jos joku kaipaa uutta täydellistä farkkua!

    1. Piia Pajunen
      18.3.2018, 13:38

      Siis mua on houkutellut noi Levikset jo hetken aikaa, mutta oon jotenkin pässinä ajatellut, että niillä on vaan sitä vanhan liiton paksua ja joustamatonta farkkua! Pitääkin alkaa nuuhkimaan noita, joten kiitos ihan sikana tästä tärpistä! Vaikka itellä noi omat vakkarin on kyllä kovalla käytöllä ja mitään vikaa en keksi, niin jotain vaihtelua olisi kiva joskus saada. 😀

  2. Ihanaa, kun teet näitä asupostauksia! Ei oo helppoo löytää esim. just istuvia housuja, kun löytyy piffiä reisistä ja bebasta. 😉 Osaatko heittää vinkkivitosta noista Biancan housuista, että kandeeko ottaa normi koko tai isompaa/pienempää?

    1. Piia Pajunen
      18.3.2018, 13:42

      Mahtava kuulla, että nämäkin postaukset uppoavat! Ja mä niiin tiedän ton ongelman, ja itsekin painin sen kanssa aikoinaan pitkään, hah! Noista Biancoista oon itse mennyt aika samalla kokoskaalalla kuin esim. treenitrikoiden kohdalla. Mulla on siis niistä XS:t, mutta itseasiassa noista tumman farkun värisistä mulla on S. Mustat, valkoiset ja noi oliivit joustaa sen verran materiaalin puolesta selkeästi enemmän, että niistä oon käyttänyt XS:ää. Toki noi tumman farkun väriset on kyllä ostettu jo aiiiikoja sitten (ihan ekat Biancat), ja nuo muut vasta myöhemmin, niin en sitten tiedä, että onko niiden kokoskaalaa juurikin päivitetty. 🙂

Kommentointi suljettu.