PYRAMIDISARJAT – TAATTU POLTE PIHVIIN!

*Sisältää mainoslinkkejä

pyramidisarja

Kaipaisiko treenisi pientä buustia? Kaipailetko julmettua pumppia? Olisko pieni lisäkutkuttelu pienemmille lihasryhmille paikallaan? No saamanne pitää, eli tässä sitä tulee! Tänään riipaisen ilmoille osuvan treenitärpin pyramidisarjoista, joilla voi antaa aikamoista lisäkyytiä poltetta metsästävälle treenaajalle. ;)

Varoitus: Voi aiheuttaa infernaalista poltetta, hävyttömän rumia treeni-irvistyksiä, sinkoilevia kirosanoja ja joissain tapauksissa jopa kuolemanpelkoa. Hah!

PYRAMIDISARJA

Mistä lähdetään liikkeelle?

Valitse kolme painoa. Ensimmäinen paino tulisi olla melkoisen kevyt. Sellainen, jolla voisit ehkä aivan läpsytellen lämmitellä, mutta tarjoaisi kuitenkin ihan minimaalisen vastuksen, jolla saisit kevyen aktivaation kohteena olevassa pihvissä aikaiseksi. Seuraavaksi valitse paino, jolla pystyisit vetämään valitussa liikkeessä pattiarallaa kympin. Viimeiseksi valitse paino näiden välistä. Nyt sinulla on siis pieni, keskisuuri ja raskas paino.

Ideana on pyöräyttää perusajatuksella liikettä (esim. vipunostot) viisi sarjaa putkeen niin, että ensin paukutellaan sarja pienimmällä painolla, heti perään paukutetaan seuraavaksi suurimmalla, tähän perään taas sarja isoimmalla, sitten vaihdetaan taas siihen toisiksi isoimpaan ja viimeisenä taas sarja kaikkein pienimmällä. Satunnaisena esimerkkinä tiivistetysti kaksi vaihtoehtoista toteutustapaa toistomäärineen (painot esimerkkejä):

Laskevalla toistomäärällä:
1×10 x 5kg // 1×8 x 7kg // 1×6 x 10kg // 1×8 x 7kg //1×10 x 5kg

Vakiotoistomäärällä: (voi vaatia pienempää maksimipainoa)
1×10 x 5kg // 1×10 x 7kg // 1×10 x 10kg // 1×10 x 7kg //1×10 x 5kg

pyramidisarja

pyramidisarja

Mihin liikkeisiin tai lihasryhmiin pyramidisarja sopii parhaiten?

Pyramidisarjat venähtävät helposti aika pitkiksi, jolloin niiden paukuttaminen vaatii myös hapenottokykyä sekä keskittymistä. En suosittele siis missään nimessä painamaan pyramidisarjaa pakettiin isojen lihasryhmien (kuten kinttujen) tai liikkeiden kanssa, jotka tuntuvat tekniikaltaan vielä epävarmoilta. Se, mihin tämä sopii toisinaan kuin nenä päähän, ovat esimerkiksi olkapäät, ojentajat tai hauikset. Ehdottomia suosikkejani ovatkin pyramidisarjoissa vipunostot käsipainoilla tai hauiskääntö taljassa.

Miten tätä kannattaa hyödyntää?

Pyramidisarja on sen verran hapokas ja lihaksen loppuun ajava höykkyytyskeino, että sillä ei välttämättä kannata liikaa hevostella, vaikka mukavalle se härkäisistä treenaajista pihvissä varmasti tuntuukin. Suosittelen siis sijoittamaan pyramidisarjoja treeniin vain yhden tai maksimissaan kaksi, jolloin ei iskettäisi turhaa kapulaa rattaisiin palautumiskapasiteettiä ajatellen. Pyramidisarja kannattaa sijoittaa myös treenin loppuosaan, sillä tällä erikoistekniikalla ajetaan pihvi aikalailla finaaliin, jonka jälkeen sillä ei hirveästi saa enää tehoja irti treeniin.

Uskaltaisin myös paljastaa, että tässä joutuu monesti hyödyntämään myös pientä cheattitoistoapua, ja tarvittaessa sarjojen välissä voi ottaa lyhyen hengittelyn, jos koneisto tilttaa aivan täysin. Valitse siis aloituspaino oikeasti sopivan köykäiseksi, sillä kyllä se vain viimeisessä alaspäin tulleessa sarjassa tuppaa vaan painamaan, hah!

pyramidisarja
Adidas-treenitoppi: TÄÄLTÄ* // Saumattomat treenitrikoot: TÄÄLTÄ*

Nyt siis viikonlopun treeneissä pyramidisarjaa kehiin, ja polte sekä pumppi on muuten taattu! Kurkkaahan ihmeessä myös parit muut osuvat treenitärppejä sisältävät postaukseni:

Polttelevaa perjantaita!

Edellinen juttuni:
Miten selvisin loputtomasta sairastelukierteestä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 33
Tykkää jutusta