MYYTTEJÄ LIHAKSISTA – PITÄÄKÖ PAIKKANSA?


Pihvi, jerkku, papu ja muskeli. Pala, muhkura, kinkku ja kankku. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta sitäkin enemmän tuosta lihasmassasta on liikkeellä kaikenlaisia erilaisia harhaluuloja ja vahvasti ihmisten mielissä eläviä myyttejä. Tässä niitä löytyy muutamia, ja otetaanpa tarkasteluun niiden paikkaansa pitävyys. Höpöä vai ei?

Vahva voi olla vain, jos on isot lihakset

Lihasmassa usein korreloi voiman kanssa, mutta voima on silti pääosin hermostollinen ominaisuus. Näistä hyvänä todistusaineistona ovat esimerkiksi eri voimailulajien kevyempien painoluokkien hirmuisen vahvat painonnostajat ja voimanostajat, joissa alle 50 kiloiset likat riipaisevat liikkeelle järisyttäviä painoja. Voimaa hankkimalla kuitenkin lihaskasvua voidaan edistää, sillä isompia kuormia liikuttelemalla saadaan lihakselle aikaiseksi nousujohteinen ja entistä rajumpi ärskyke.

Lihaksikkaalla henkilöllä muhkua pullistuu joka paikasta

Lihakset eivät pullistu itsestään hihanpielestä, vaan niitä pitää oikeasti jännittää, että ne kunnolla esille saa. Vaihtoehtoisesti henkilön tulee olla melko matalissa rasvaprosenteissa. Lihaksilla toki saa toki tuotua raamikkaampaa ja muodokkaampaa figuuria, ja esimerkiksi pakaraan ja kinttuihin lihasmassaa takomalla voi saada erittäin komeaa muotoa, joka kyllä näkyy ilman erillistä flexailua.
Varsinaisen lihaksen pullistumisen ja silmille hyökkäävän lihaksikkaan habituksen saa esiin vain oikeasti spennaammalla. Vertaapa vaikka alla olevaa kahta kuvaa, jossa toisessa seison normaalisti ja toisessa jännitän reisiäni. Arkivaatteissa usein lihaksikaskin ihminen näyttää vain komean sporttiselta tai tylsästi sanottuna aika tavalliselta. Elävä konkreettinen esimerkkini omasta takaa postauksessani: Lihaskimppu vai rimpula – Kuinka kuvat hämäävät?

Vasemmalla jalat ilman jännittämistä ja oikealla sitten jännitettyinä.

Lihaksikas on todella iso

Ei välttämättä. Lihas on kooltaan oikeasti aika tiivistä tavaraa, ja enemmän kokoa kehoon tuo rasva. Itsekin tähän sairaan lihaksikkaaseen habitukseeni (muahahhaa) menee kisakauden ulkopuolella edelleen housukoot XS-S, ja kisakuntoon rasvasta kuoritussa kropassani suurin osa XS-kokoisista pöksyistä roikkua römpsöttää päällä. Nimimerkillä “farkkusortsit lasten kokoa 146cm”

Enemmän treeniä on enemmän lihasta

Lihas tarvitsee kasvaakseen toki jonkinnäköisen treeniärsykkeen, mutta varsinainen kehitys lihasmassaan tapahtuu tämän jälkeisen levon ja palautumisen kautta. Jos kroppa ei pääse palautumaan, niin lihas ei myöskään kasva. Lihasmassan kasvuun tähdätessä liika on usein liikaa, ja vähemmän on enemmän.

Liian nopeaa lihaskasvua kannattaa varoa

Lihas ei kasva silminnähtävästi ja yllättäen ihan yhdessä yössä. En ole vielä kenellekään kuullut käyvän niin, että aamulla herätessään huomaa näyttävänsä hirveältä körmyltä. Toki aloittelijalla oikein toteutetulla treenikokonaisuudella kehitystä voi tulla todella nopeaan, mutta ei kuitenkaan salamaniskusta. Kyllä siinä ihminen ehtii tajuta ja lopettaa “hyvän sään aikana”, ennen kuin karmeaksi liharekaksi jytkähtää.

1,3 litran juomapullo: TÄÄLTÄ* (koodilla piia20 -20% alennus koko verkkokaupasta)

Lihaksikkuus tekee miehiseksi

Noh, tämä on toki katsojan silmissä. Lihasmassan hankkiminen ei kuitenkaan muuta ulkonäköäsi muuten kuin lihasten koon ja pyöreyden osalta. Parta ei ala kasvamaan, leukaperät eivät levene eikä ääni madallu lihasmassaa tavoitellen treenaamalla. Päinvastoin voit korostaa naisellisia piirteitäsi, kuten pyöreää peräsintä lihasmassaa sinne takomalla ja kokispullon “wa-wa-woom”-muodot tulevat selkeämmin esiin, jos yläkroppaan tulee ryhdikkäämpää muotoa.

Läskiä luullaan lihakseksi ja tai päinvastoin

Tämä homma jakaa vahvasti ihmiset kahtia. Osa tulkitsee kasvaneen kropan koon joko itsellään tai läheisillään suoraan lihakseksi, ja osa taas panikoi kaiken painon ja fyysisen koon tulleen rasvasta. Itse olessani 2014 vuonna kaikkein tuhdeimmissa kehon rasvoissa sain kaikkein eniten kommenttia, kuinka nyt on tullut sitä pihviä ja oletpa lihaksikas. Eniten kuittailua puolestaan olen saanut vähärasvaisessa kunnossa ollessani kisojen ympärillä, että pitäisikös tytön yrittää käydä salilla, ennen kuin alkaa lihaksikkuudesta puhumaan, haha!

Neonkeltainen treenitoppi: TÄÄLTÄ* // Treenishortsit: TÄÄLTÄ* (alessa)

Tämmöistä tällä kertaa. Täällä ollaan vietetty ensimmäinen yö aurinkoisella ja niin huikealla Miami Beachilla. Ei voi muut sanoa, kuin kyllä kelpaa! Nyt lähdetään etsimään kunnon ruokakauppoja, että päästäisiin elintarviketurismin makuun ja saataisiin vähän lisää murua rinnan alle. Salikin pitäisi vielä täältä bongata, jonka kuukausikortti olisi edes vähän pienempi kuin 250 dollaria, heh. Ei ole halpaa touhua täällä, mutta ei auta valittaa. 😉

Voimakasta viikon puolta väliä, ja terkut palmupuun alta South Beachilta!

Tsekkaa myös: Kun oot niin sairaan lihaksikas

Edellinen juttuni: Toronto check ja seuraavaksi Miamiin!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (9)
  1. Tuomas Vahvanen
    31.5.2017, 18:46

    ”Liian nopeaa lihaskasvua kannattaa varoa”, täysin uusi myytti minulle. Ihan mielenkiinnosta olisi mukava kuulla taustaa/kasku, paitsi jos kyse on: ”En tee habaa koska käsi kasvaa heti” 😛

    1. Piia Pajunen
      31.5.2017, 22:29

      Tuota ehkä kuulee enemmänkin naisten keskuudessa, koska pelkona on, että isoja rautoja nostelemalla tai yläkroppaa treenaamalla pamahtaa yhtäkkiä hirveäksi mörssäriksi 😉 Nyt parin vuoden sisään tuo onneksi tuntuu hiljalleen jo hälvenneen naistenkin keskuudessa, mutta edelleen siihen säännöllisin väliajoin törmää. 🙂

  2. Juuri tänään HS torstai liitteessä oli Timo Haikaraisen suositus treenata sama lihasryhmä 2-3krt viikossa ja noin 4pvän välein mitä mieltä tästä ok? Kuulemma jos 3jakoisella treenaa ja ärsyke tulee vain 9pvän välein se on liian harvoin. ” Lihasmassan kasvuun tähdätessä liika on usein liikaa, ja vähemmän on enemmän.” Päteekö kaikkiin lihasryhmiin? Esim käsiä tuntuu että voin treenata jopa joka toinen pvä mutta jalkoja vain 2viikossa. Ensimmäinen väite on kyllä totta. Olen itse alle 50kg ja penkistä nousee 30kg 10toistolla en tosin tiedä onko hyvä tulos mutta tätä ihmetellään usein miten jaksan näillä spagettikäsillä. Vielä olisi ollut hyvä myytti lisäravinteet/doping+lihaskasvu esim. isot lihakset saa vain kielletyillä aineilla mikä tuskin on totta. Tai ainakaan ei suositeltavaa.

    1. Piia Pajunen
      28.3.2018, 08:29

      Mä itse suosin vähän tiheämpää treeniä lihasryhmille, ja tuo kyllä pätee ihan kaikkiin lihasryhmiin. Lihasryhmäkohtainen palautuminen voi kuitenkin vaihdella, mutta kun kertaärsykkeen löytää sopivaksi, niin tiheämpää treeniärsykettä pääsee kyllä antamaan mille tahansa lihasryhmälle. 🙂
      Ja lihasmassaa en koskaan voisi suositella lähteä takomaan lääkeaineiden avulla, ja lihasta kyllä saa tarttumaan ihan puhtaat jauhot pussissakin. 🙂

Kommentointi suljettu.