KUN KAIKKI YMPÄRILLÄSI OVAT SUPERIHMISIÄ PAITSI SINÄ

*Sisältää mainoslinkkejä

Paras ystäväsi käy päivätöissä, pyörittää sivutoimisena omaa yritystä, tekee yhtenä iltana viikossa vapaaehtoistyötä, lenkkeilee koiriensa kanssa useita pitkiä lenkkejä päivässä ja siivoaa koko kämpän kahdesti viikossa. Työkaverillasi on kolme alle kouluikäistä lasta, hän tekee enemmän ylitöitä kuin sinä, tuo perjantaisin toimistolle aina tuoreita itseleivottuja sämpylöitä ja treenaa kilpamielessä triatlonia kaiken sen arkiruljanssin keskellä. Serkkusi vielä perskules vie pänttää aamusta iltaan lääkiksen pääsykokeisiin, treenaa salilla viidesti viikossa sekä ohjaa jumppia kaiken muun vapaa-aikansa. Silti sillä on aina kauniit meikit naamassa ja hiukset semmoisessa edustuskunnossa, ettei omaa pipoa kehtaa tämän seurassa ottaa pois päästä sisälläkään.

Ja sinä röhnötät tällä hetkellä iho sohvan pinnassa kiinni. Et jaksanut mennä tänään body pumppiin, koska päivä otti sen verran koville. Keittiössäkin odottaa kasa tiskejä ja kämppä pitäisi siivota, kun villakoirat puskevat jo melko härskisti sängyn alta. Ei vaan nyt huvita. Avaat somen ja näet taas toinen toistaan hehkuttavampia päivityksiä siitä, kuinka joka toinen kaveri on vetäissyt juuri elämänsä kovimman treenin, tai juuri kolme viikkoa sitten synnyttänyt ystävättäresi esittelee blogissaan tip top-kunnossa olevaa kotiaan, jossa vauva nukkuu idylisesti sisustetussa lastenhuoneessaan, joka kuulemma tapetoitiin eilen. Prkl. Siinä sitten pohdit, miten hemmetissä muut jaksavat? Kaikki saavat aikaiseksi vaikka ja mitä elämässään, mutta sinä vain könötät virtahepona olohuoneessa, etkä jaksaisi edes hakea limsatölkkiä jääkaapista.

Sen minkä tässä lyhyen elämäni aikana olen oppinut on se, ettei totuus ole aina yhtä hehkeä ja ruusuinen, kuin sinä sivusta katsojana ajattelet. Se ihmemutsi, jolla on kymmenen rautaa samaan aikaan, voi olla todellisuudessa todella väsynyt ja totaalisen loppu. Se sukulainen, joka pänttää, treenaa, huolittelee aina itsensä ja painaa työpaikalla tunteja kasaan kärsii hirveästä stressistä ja jatkuvasta päänsärystä eikä saa öisin nukuttua. Se äärimmäisen touhukas paras ystäväsi makaa tällä hetkellä myös sohvalla, ja pohtii olevansa niin patalaiska löllykkä, kun ei yhtenä iltana jaksanut tykittää tukka putkella. Ihan kuten sinäkin.

Ja kyllähän se vaan niin menee, että toisina hetkinä elämässä tulee tehtyä vaikka ja mitä, ja tähän vastapainoksi on enemmän kun okei ottaa välillä vähän rauhallisempia jaksoja elämässä. Koko aikaa sinun ei tarvitse saavuttaa mullistavia asioita tai tykittää menemään peräsuoli pitkällä. Eihän sellaista ruljanssia kukaan jaksa. Tai varmasti jaksaa, mutta se vaatii kyllä ihan varmasti omat veronsa. Toisinaan elämä heittää eteen tilanteita, jossa on vain pakko pystyä pyörittämään rankempaakin ruljanssia, mutta jos sinulle tarjoutuu hetki hengähtää, niin siitä ei kenenkään tarvitsisi itseään raipalla rangaista.

Adidas-laukku: TÄÄLTÄ*

Some. Se on aika metka kaveri. Sinne jaetaan yleensä vain ne parhaat palat ja omat ylpeyden aiheet. Sinne jaetaan ne adrenaliinia tihkuvat onnistuneet treenit, täydellisesti kuorrutetut leivonnaiset, hehkutukset ylennyksestä ja pusujen täyteiset piknikit puolison kanssa. Sinne ei jaeta pohjaan palaneita marjakiisseleitä, lässähtäneitä kohokkaita, itkuisia silmiä ja unettomia öitä. Sinne ei jaeta omia ulkonäköpaineita, läheisen mielenterveysongelmia, väliin jätettyjä treenejä ja stressistä sekaisin olevaa vatsaa. Itseasiassa tämä ei ole ainoastaan some, vaan myös se, mitä jaamme törmätessämme vanhaan tuttuun kassajonossa, luentotauolla opiskelukavereillemme sekä sukulaisille kahvipöydän ääressä. Emmehän me koko nurjaa puoltamme missään jaa, ja jos satumme jakamaan, niin tässäkin usein on kevyt vähättelyn mauste mukana.

Ulospäin näkyvä menestys ja onnistuminen vaatii lähes aina jonkinnäköisiä uhrauksia. Sen jos jonkin olen oppinut, ettei ikinä kannata olla kateellinen toisen menestyksestä tai rypeä itsesäälissä muiden saavuttaessa vaikka ja mitä. Se on aina vaatinut jotain, mitä itse en ole ollut valmis sillä hetkellä tekemään, tai näennäisen menestyksen takana voi olla raskaita ja synkkiäkin taakkoja ihmisen harteilla. Kenenkään elämä ei ole yhtä ihanaa ja nousukiitoista, mitä se silmissäsi näyttää. Ihan totta.

Kevättakki: TÄÄLTÄ* // Paita: TÄÄLTÄ* // Trikoot: TÄÄLTÄ* // Laukku: TÄÄLTÄ*

Päädyinpähän pohtimaan tällä kertaa vähän pehmeämpiä. Tuossa meinaan yksi päivä totesin miehelle kotosalla, että olen tänään ottanut aika rennosti ja lusmuillut suosiolla koko päivän. Aika nopeasti tämä likka palauteltiin maan pinnalle, ja kehotettiin miettimään mitä sitä on silti tullut touhotettua. Ja minähän olen normaalisti aivan mestari vetämään potslojot sohvan pintaan, mutta nyt on nähtävästi tällainen kaasuvaihe päällä, mutta piru vie, menkööt kerran luistaa! Tulihan tässä vähän ladattua akkuja tuossa talven pimeimpinä aikoina, eli aikansa kutakin. ;)

Voimakasta loppuviikkoa! You can do it!

Tsekkaa myös: Olen huono treenaaja koska…

Edellinen juttuni: Treenaako tytöt kovaa käsiä ja olkapäitä? Ft. Ristiote

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

13 vastausta artikkeliin “KUN KAIKKI YMPÄRILLÄSI OVAT SUPERIHMISIÄ PAITSI SINÄ”

  1. Oikeastaan se on aika surullista että tuollaista suorituskeskeistä elämää pidetään jotenkin ihanteena. Mitä enemmän projekteja käynnissä, sen parempi. Hullua. Olen ollut koko alkuvuoden sairaslomalla ja oikeestaan tää on ollu melko opettavaista. Pakko pysähtyä ja olla tekemättä yhtään mitään. Oikeastaan olen osannut kääntää tämän kaiken laiskottelun taidon omaksi vahvuudeksi. Vahvuutensa kullakin joo, sillä tätä ei varmaan kannata mainita esim työhaastattelussa :D

    • Siis tuo tässä itsellänikin oli nimenomaan se pointti, että sitä liikaa suorittamista tunnutaan pidettävän vähän turhankin kovassa arvossa, ja sen jäätävän tykittämisen ja meriittien eteen uhrataan jopa oma terveys. Laiskottelun jalo taito on kyllä todella kova, ja ihan oikeasti kyllä mielestäni arvostettava ominaisuus. Laiskottelu ja ahkerointi ovat molemmat erittäin hienoja ominaisuuksia, kunhan niitä osaa hyödyntää oikein ;)

  2. Juttelin tästä samasta aiheesta just maanantaina yhden fiksun ja itseäni enemmän elämää kokeneemman kanssa ja nyt tuntuu, että tuli ihan tilauksesta tää suosikkibloggaajan kirjoitus. Mä ihan herkistyin tälle :’)

    Silti musta vieläkin tuntuu, että mä olen huonompi ihminen, koska en himosuorita, enkä ansaitse lepoa vaan laiskottelen vain. Kiitos kuitenkin, että kirjoitit tästä ja kiitos ylipäätään ihan huipusta blogista <3 ehkä kun näitä tarpeeksi lukee ja kuulee, muuttuu se omakin ajatusmaailma pikku hiljaa

    • Voi vitsit olipa ihana palaute! Kiitos sulle! <3 Ja himosuorittaminen ei mielestäni ole tosiaankaan mikään tavoiteltava asia, vaan omiin silmiini juurikin päin vastoin, eli todellakin propsit sulle! ;) Tietty välillä tulee vaiheita elämässä, että täytyy tykittää vähän enemmän ja tiukempaan tahtiin, mutta siinäkin on veteen piirretty viiva, että milloin paljon on liikaa ja pitkään on liian pitkään. Nauti siis tuosta lepäilystä, ja kyllä siitä elämästä kuuluu nimenomaan nauttia! Eikä "laiskottelu" tarkoita sitä, etteikö saisi elämässä tarpeeksi aikaiseksi, vaan se kertoo minusta vain siitä, että tasapaino on kunnossa! ;)

  3. Tää oli hyvä kirjoitus! :) Olen itse ollut opiskelu- aikoina n. 6 v sitten semmone suorittaja, ai että! Ammattikorkee, työt, koti, kaverit, liikunta yms.. kaikki piti hoitaa, hyvin!! Sitten yks kaks tuli väsymys! Tajusin sitten jonkun ajan jälkeen, että en voi näin samalla tavalla jatkaa, että nyt täytyy vaan asioita priorisoida.. tässä mitä vanhemmaksi tulee niin enempi oppii että ei tässä kannata hötkyillä, pienemmälläki vaivalla saa isoja juttuja aikaiseksi :)
    Mukavaa ja ihan mahtavaa loppuviikkoa sulle! ♡♡♡

    • Jep! Itsekin tämä ylitykittäminen on testattu, ja eipä kiinnosta enää uudelleen tätä testata :D Ja niinhän se menee, että joskus vähemmällä voi saada aikaan isoja juttuja ja parhaimmillaan jopa enemmän kuin päättömällä touhottamisella aamusta iltaan. Priorisointi on kyllä kova juttu, eikä kaikkea aina kannata tehdä samanaikaisesti. ;)

      Ihan mahtavaa loppuviikkoa myös sinne! <3

  4. nyt tulee kysymystä mikä ei liity postaukseen, mutta kun oot kyseisestä aiheesta kirjottanu niin hienoja postauksia että! Mutta alottelin tuossa ”dieetin” että saisi vähän kuntoa siistittyä kesälsi ja tuli tehtyä niin että laskin ruokamääriä vähän turhankinpaljon, mutta aikaa on kerinny mennä vasta 1-2vko

    tyhmä kysymys, mutta voinko suurentaa ruokamääriä vähän ja silti kiristyä, että eihän aineen vaihdunts jne ole kerinny hidastua tässä reilussa viikossa ..kun helpommallakin varmaati lähtisi, ainakin jos lähtötilanteesta lähdettiin

    eikä tässä edes hurjasti ole sitä ”koristeltävää”, muutama kilo vain ja sitten olisi vähä keveämpi olla kesän ajan:D

    • ah tulipas kirjoitusvirheitä näin kännykällä kirjoittaessa, sen verran korjaan että kiristeltävästähän mä tässä puhuin enkä koristeltavasta ;)

    • Aineenvaihdunta ei kerkeä viikossa tai kahdessa ottamaan hittiä, eli vielä kerkeää ihan hyvin nostamaan hieman liian alhaalle tiputettuja energiamääriä ilman pelkoa siitä, että edistys tyssäisi siihen :) Mielstäni ainakin voisi olla testaamisen arvoista, että josko se rasva karisisi myös hieman niukemmalla pudotuksella aiemmista ravintotottumuksista varsinkin, kun kesään on vielä aikaa ja pudotettavaa sulla ei ilmeisesti ole niinkään paljoa. Tsemiä kiristelyyn, se on mukavaa hommaa! ;)

  5. Todella hyvä ja ajankohtainen postaus varmasti monelle :-) sun blogi on kyllä ihan mahtava, postausaiheet ovat kaikki todella hyviä! Aina kun snapchattiin laitat kuvan otsikosta oon samalla minuutilla jo blogissa, haha! Jatka samaan malliin ja tsemppiä kisaprepille :-)
    Terveisin uusi lukija

    • Moikka ja kiitos ihan mahtavasta palautteesta! Ihan huippua, että olet tänne höpinöiden ääreen eksynyt ja ilmeisesti vielä jämähtänytkin, eli tervetuloa messiin! ;)

  6. Toikin on kyseenalaista että joskus vain täytyy painaa tukka putkella koska oikeasti muutkin ihmiset voivat sairastua vaikka niihin työkyvyn menetykseen johtaviin mielenterveysongelmiin tai vaikka syöpään tai vaikka neliraajahalvaantua, muutkin kuin se kaverin läheinen, jopa sinä/minä itse..ja silloin voi raudan takomiset olla iäksi mennyttä. Mutta tämänkin taitaa vasta kun on itse kokenut, siihen asti usein ollaan voittamattomia ja kuolemattomia ja jaksetaan potea huonoa omaatuntoa kun kahtena iltana peräkkäin valitsi Netflixin kuntosalin sijaan, huoh.

    • Tuo kuolemattomuuden tunne on kyllä metka juttu, ja sittenhän usein asiat vasta ymmärtää kun se omaan nilkkaan kosahtaa täysin puun takaa (vaikka järjellä ajateltuna sekin on ollut monesti ihan selkeästi etukäteen nähtävissä). Ei kukaan meistä loputtomiin kestä, ja kyllä itseään kohtaan tulisi osata olla armollinen. Omia kropan sekä mielen merkkejä olisi myös hyvä tarkastella ja oikeasti reagoida niihin, eikä painaa kaikkia päänsärkyjä, itkuja, ahdistuksia ja unettomia öitä vain villasella. Mutta niinhän se menee, että kantapään kautta oppii parhaiten, vaikka ei se aina mukavin tapa ole oppia. Nim. Kokemusta on :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 62
Tykkää jutusta