KUKAAN EI VAROITTANUT MINUA AIKUISUUDESTA

*Sisältää mainoslinkkejä

Tiesin sen, että aikuisena joutuu pesemään omat pyykkinsä. Tiesin sen, että ruuat pitää laittaa itse, ja ne raaka-aineet tulee käydä ensin itse ostamassa kaupasta omaan jääkaappiin. Tiesin sen, että verot ja laskut pitää maksaa ja hoitaa ihan itse.  Tiesin sen, että aikuisena pitää tehdä töitä, että saa rahaa, että voi ostaa sitä ruokaa ja maksaa ne laskut.

Kukaan ei kuitenkaan varoittanut minua aikuisuudesta. Siitä ihan oikeasta aikuisuudesta. Kukaan ei varoittanut minua siitä, ettei se elämä todellakaan kulje aina suoraviivaisesti. Kukaan ei varoittanut, että edessä on pitkä ja kivinen tie täynnä epäilystä, suunnan hakemista ja hukassa olevaa oloa. Kukaan ei varoittanut, että aikuisuus tuo mukanaan toisinaan huolta, epävarmuutta ja stressiä. Aikuisuuteen siirtyminen ei ollutkaan sellainen kevyt, helppo ja luonnollinen jatkumo, vaan jotain aivan muuta.

Sokeasti se nuori ja sinisilmäinen Piia luuli, että lukion jälkeen hän pamauttaisi yliopistotutkinnon tunnollisena ja esimerkillisenä opiskelijana määräajassa purkkiin. Viisi vuotta tuntui tällöin ikuisuudelta, ja yhtään sen pidempi koulutus olisi tarkoittanut lähinnä loppuelämää koulun penkillä. Viiden vuoden (lue: ikuisuus) vaivattomasti ja takkuamatta kulkeneiden yliopistovuosien jälkeen olisi tupsulakki päässä, ja työelämässä odottaisi joku aivan huikea #bosslife-duuni. Komea palkkasekki, musta nahkapenkkinen mersu ja jakkupuku. Uusi hävyttömän hieno omakotitalo, takapihalla poreallas ja rahaa tehdä mitä vaan. Viikonloppuisin shampanjaa ja mansikoita, ja tietenkin nauttien näitä siinä takapihan porealtaassa. Easy livin’.

Facepalm.

Arvaatteko mitä? Aika perseelleen meni noiden tavoitteiden suhteen.

Arvaatteko vielä mitä? En kaipaa noista suurintakaan osaa juuri lainkaan. Okei okei, toki voisin sen höyryävän jacuzzin tohon parvekkeelle ottaa, mutta siinä voisi tulla jo jotkut säädökset kaupunkiasumisessa vastaan. Tutkinnonkin kyllä pamautan kunnialla loppuun asti plakkariin, ja aion olla siitä ylpeä. Muuten kyllä elämä on opettanut niistä prioriteeteistä ja juuri minulle oikeasti merkittävistä asioista aika paljonkin. Näin jälkikäteen tarkasteltuna tuo oma aiempi kuvitelma tulevaisuudesta lähinnä naurattaa allekirjoittanutta. :D

Jos voisin kirjoittaa 16-vuotiaalle tai edes 19-vuotiaalle Piialle, niin ehkä vinkkaisin, ettei se elämä niin vakavaa ole. Siinä elämässä on paljon muutakin, kuin mitä osaan sillä hetkellä kuvitella. Menestymistä voi olla todella erilaista, ja maallinen mammona ei itsessään tuo onnea.

Kaikista elämän labyrinteistä ja montuista sekä alkutekstin penseilevästä luonteesta huolimatta olen onneksi saanut kokea sitäkin enemmän aivan mielettömiä hetkiä, rakkautta, onnistumisia ja erilaisia saavutuksia. Olen saanut kokea näitä aivan erilaisissa ja mielettömissä tilanteissa, joita en osannut edes nuorempana kuvitellakaan. Elämä on aika mahtavaa kaikkien yllättävien tienhaarojensa kera, ja nimenomaan ne parhaat asiat ovat loppupeleissä tulleet melko sattuman kautta, vaikka töitä niiden eteen on tehtykin.

Voin myös sanoa, etten todellakaan tiedä millaista elämäni on vuoden päästä. Vielä hetki sitten tällainen tiedottomuus olisi salpaannuttanut hengitykseni ja saanut minut sohvannurkkaan ahdistumaan. Enää se ei saa. Tällä hetkellä ajatus tästä tiedottomuudesta saa lähinnä huuleni viekkaaseen virneeseen, ja uskon vahvasti, että vuoden päästä voin taas olla astetta ylpeämpi (ja yllättyneempi) omista aikaansaannoksistani. En tiedä yhtään, mitä ne ovat, mutta jos elämä jatkuu edes vähän samankaltaista rataa, mitä se on viimeisen vuoden ajan ollut, niin voihan jehna.

Adidas crop top: TÄÄLTÄ*

Hakuna matata, ja sitä rataa. Kyllä se tie tekijää vie, vaikkei olisi ihan varma minne. Määränpää on sekin.

Mahtavaa tiistai-iltaa niin tiensä jo löytäneille tai sitä vielä etsiville!

Kurkkaa myös: Kauhuskenaario tulevaisuudestani

Edellinen juttuni: Miten säästää selvää rahaa ruokamenoissa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

10 vastausta artikkeliin “KUKAAN EI VAROITTANUT MINUA AIKUISUUDESTA”

  1. Itsellänikin oli vähän erilaiset kuvitelmat elämästäni tämän ikäisenä. :D Suunnittelin että olisi kaksoset, omistusasunto ja unelmaduuni. :D Ei ole ihan nyt tuo tilanne, mutta olen kyllä aivan tyytyväinen että tuli vain yksi lapsi kerralla. :)

    • Jep, ja jotenkin sitä itsekin luuli, että tämän ikäisenä kaikki olisi jo jotenkin ”valmista” ja ”selvää”. :D Mutta toisaalta nyt kun miettii, niin olisihan se aivan järkyttävän tylsää, että jo tämän ikäisenä koko loppuelämä olisi iskostettu tietyille raiteille, ja loppu olisi vain niitä pitkin turtana rullaamista :D

  2. Hyvä kirjoitus! Itse käyn lukion viimeistä vuotta ja kieltämättä ajatukset tulevaisuudesta välillä ahdistavat ja varsinkin se epävarmuus. Mutta totuus on se, että asioilla on tapana järjestyä ja ehkä sitten ”isompana” tajuaa, että oikeastaan se olikin ihan fine, ettei päässytkään oikeustieteelliseen vaan on tekemässä jotain muuta, tietyiltä osin arvokkaampaa,kuten äitinä oloa.

    • Kiitos! Ja ei kannata liikaa ahdistua, mutta on myös ihan hyvä ymmärtää, että se ahdistuminenkin on välillä ihan okei ja luonnollinen osa kasvamista ja elämää. Lisäksi vaikka moni ei näitä ääneen sano, niin lähes kaikki painii jossain määrin samojen ajatusten kanssa, ja tuntevat tulevaisuuden epävarmaksi. Ainakin itsellä tuli tämä viime kesänä aika yllätyksenä, kun tapasin kerralla ison kasan vanhoja joukkuekavereita vuosien takaa, ja kaikki tuntuivat olevan ihan yhtä ”hukassa”, että mitä sitä elämällään ”isona” tekisi :D :D

  3. Hei,
    tämä ei nyt liity postauksen aiheesen ollenkaan, mutta pakko oli tulla vain kertomaan, miten arvostan, motivoidun ja inspiroidun sinusta ihan hillittömästi :) Vaikutat todella fiksulta, jalat maassa olevalta ja määrätietoiselta naiselta. Blogisi on todella kiinnostava, ja erottuu ehdottomasti edukseen blogien viidakossa. Siitä välittyy ihana, positiivinen ja avoin elämän asenne, ja se ettet ota asioita liian vakavasti. Kiitos, you rock!!!

    • Siis tähän en pysty muuta sanomaan, kuin ihan valtava KIITOS sulle! <3 Voi että miten tuli hyvä fiilis tästä palautteesta! Irtosi kyllä vähän lisää draivia tähän päivään! :)

  4. Moikka! Voi että, kun tämä kirjoitus sai mut hyvälle tuulelle! Mulla itsellä menossa pääsykoekevät ja ihan muutaman kerran on tullut stressi puseroon siitä, jos en pääsekään lääkikseen. Mitä sitten teen? Mutta onneks tämä postaus vähän avas mun silmiä ja rauhoitteli. Kyllä se elämä aina jotenkin järjestyy ja jokainen löytää paikkansa :)

    • Moikka! Ihana kuulla, että postauksesta irtosi jonkinnäköistä mielenrauhaa :) Ja ihan totta, elämä ei ole yhdestä tai muutamastakaan vuodesta kiinni. Jos nyt ei kovan yrittämisen jäljiltä tärppää, niin no worries! Kyllä se elämä tarjoaa aina muitakin mahdollisuuksia, jos vain itse haluaa ja uskaltaa niihin tarttua. Lisäksi seuraavana vuonna voi yrittää uusiksi, ja ehdottomasti kannattaakin, jos se on sulla polttavana unelmana. Mullakin on lähipiirissä vaikka kuinka monta ihmistä, jotka eivät heti ekalla kerralla päässeet, mutta tokalla tai kolmannella vihdoin tärppäsi. Ja tietty joillakin tärppäsi heti kättelyssä, ja osa vaihtoikin suunnitelmaa onnistuneesti. :)

      Hurjasti tsemppiä luku-urakkaan, ja muista, että toisinaan se stressi ja epävarmuus on normaalia. Älä kuitenkaan stressaa itseäsi hengiltä ;)

  5. Voi teitä nuoria, ette osaa edes aavistaa mitä elämä voi tullessaan tuoda. ;)
    Näin nelikymppisenä sitä on jo ehtinyt nähdä ja kokee ties mitä!
    Mutta sen voin sanoo, että tuskin mitään olisin toisin tehny, vaikka mua oliskin aikanaan ”varoteltu” mitä tuleman pitää. Eli tiivistettynä : elämä on mitä on, ota se tai jätä se. 😜

    • Aivan loistavaa tekstiä, ja en usko, etten minäkään olisi varoittelemallakaan osannut tähän astiseen elämääni varautua :D Veikkaan, että itsekin saan nelikymppisenä taas pyöritellä päätäni tämän hetkiselle minälleni, heh :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 38
Tykkää jutusta