Kauhuskenaario tulevaisuudestani

Valmistun vuoden vaihteessa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Minua pelotellaan siitä, että jos en hanki oman alan töitä heti valmistumisen jälkeen, voi tulevaisuuteni työrintamalla olla synkkä. Urheiluun panostaminen tällä hetkellä voisi vaikeuttaa työllistymistäni tulevaisuudessa. Sysään siis pelosta kankeana rakkaimmat haaveeni ja intohimoni kilpaurheilua kohtaan syrjään ja hyppään suoraan työelämän pyörteisiin, sillä molempiin täysillä panostaminen ei käytännön syistä onnistu.
Teen tunnollisesti töitä kahdeksasta puoli viiteen, ja usein työpäivät venyvät ja venyvät, koska töitä piisaa ja niitähän olen aina ollut kova tekemään. Kun teen jotain, teen sen täysillä. Tykkään saada asioita aikaiseksi. Iltaisin nukkumaan mennessäni mietin seuraavan aamun kokousta ja mietin kerkeisinkö huomenna vihdoin ohjatulle akrobatiatunnille, kun se viime viikolla jäi välistä pitkittyneen työpäivän vuoksi. Sanovat, että oma uhrautuminen palkitaan, ja että pitää olla joustamaan omasta vapaa-ajasta. Huokaan, sillä kaipaan kilpaurheilun tuomaa kokonaisvaltaisuutta, haastetta ja palavaa intohimoa sitä kohtaan. Tälläkin hetkellä voisin olla Jenkkilässä valmistautumassa kilpailuun, mutta olin fiksu ja valitsin järkevän tien.
Haaveilen siitä, että stressiä olisi vähemmän ja virtaa enemmän. Haaveilen myös toisinaan perheenlisäyksestä, mutta minua pelotellaan, ettei niitä lapsia kannata vielä hankkia, kun ura on vihdoin nousukiidossa. Lapset tietäisivät tässä vaiheessa vain harmia uran kannalta. Ostetaan yhdessä kuitenkin todella mahtava asunto, jollaisesta olen aina haaveillut! Pankistahan irtosi laina helposti, kun koulutus ja hyväpalkkainen vakiduuni löytyi.
Saan varsin mukavaa palkkaa näin vastavalmistuneeksi diplomi-insinööriksi. Olen iloinen, sillä minua pari kuukautta stressannut ja välillä öisin valvottanut merkittävä työprojekti tulee vihdoin valmiiksi ja vielä onnistuneesti. Viikonloput menevät liian nopeasti ohitse, ja lasken jo päiviä parin kuukauden päästä varattuun Karibian lomaan. Harmi vain, että se lyhentää seuraavaa kesälomaani viikolla. Minua pelotellaan pyytämästä palkatonta lomaa, sillä se voisi heikentää etenemismahdollisuuksiani urallani.
Vihdoin uskallan pelonsekaisin tuntein perustaa perheen ja palaan mahdollisimman pian työelämään lapsen saannin jälkeen, koska minua pelotellaan, että ura siinä kärsii, jos olen liian pitkään kotona. Toista lasta ei myöskään vielä kannata hankkia vaikka tahtoisi, koska nyt pitää ottaa kiinni se työpanos, mikä uhrattiin mammalomalla. Ura voi vaikka kärsiä. Eiväthän työnantajat arvosta kotona olleita äitejä, ja ne kovat työpaikat ja palkkasekit menevät muille.
tulevaisuus
Vihdoin olen hieman yli 40-vuotias, ja elämä on pääosin ihan mukavaa vaikkakin kuluttavaa. Paperilla komeileva palkka alkaa komeasti kutosella, kuten kuten keskiarvoltaan näillä työvuosilla tuotantotalouden diplomi-insinöörillä yleensäkin on. Olen onnellinen, mutta jatkuvasti väsynyt, koska päivät ovat pitkiä ja henkisesti kuormittavia. Duuni on kyllä ihan mukavaa ja työyhteisö myös. Kaikki on oikeastaan ihan hyvin, mutta jotain puuttuu.
Palaan haaveissani niihin nuoruusvuosiin, jolloin olin kirjoittamassa diplomityötäni, ja minulla oli koko elämäni edessä. Minulla oli vaihtoehtoja. Minulla oli unelmia ja intohimoa. Minua peloteltiin. “Varo ettet jää ilman alan työkokemusta!” “Yrittäminen Suomessa ei kannata.” “Varo ettet pilaa tulevaisuuttasi urheilemalla!” “Mitä jos heräät 35-vuotiaana entisenä urheilijana ja perheenäitinä vailla oman alan työkokemusta?”  “Valmistumisen jälkeen heti töihin ja tahnaa tulemaan!” Näillä todennäköisesti tarkoitettiin vain ja ainoastaan pelkkää hyvää, mutta lopputulos oli päinvastainen. Aloin pelkäämään.
Ja minä pelkäsin. Nyt mieltäni kalvaa, ettei minulta löytynyt aikoinaan palleja vetää urheilu-uraani kunnialla loppuun, vaan hylkäsin sen, koska annoin pelolle vallan. Ei väliä, vaikka en olisi menestynytkään, mutta olisin kuitenkin tiennyt yrittäneeni. Olisihan niitä töitä löytynyt aivan varmasti parin vuoden päästä valmistumisestakin, kun koko ajan erilaisia töitäkin sivussa tein ja itseäni aktiivisesti kehitin. Ei se elämä olisi yhtään huonompaa ollut, vaikka olisin aikoinani uskaltanut keskittyä johonkin muuhunkin kuin työurani rakentamiseen. Kyllä sen olisi myöhemminkin kerennyt.
En myöskään uskaltanut lähteä toteuttamaan visiotani yrittäjyydestä omien kiinnostuksen kohteideni parissa, koska diplomi-insinöörille “kovempiakin vaihtoehtoja” olisi tarjolla. Valitsin sen, mikä oli “fiksua ja järkevää”. Elämä on kyllä hyvää näin, mutta moni mahdollisuus jäi aikoinaan käyttämättä. Välillä tämä kaduttaa. Aika paljon. Vieläkin. Voisihan sitä vieläkin kokeilla tehdä jotain muuta elämällään, mutta äh, siinähän voi mennä vaikka hyvä ura pilalle! Ei kannata ottaa riskiä!
tulevaisuus-4
Takaisin nykyhetkeen. Minulla on ympärilläni ne ihmiset, jotka tukevat minua mitä tahansa teenkin. Nämä henkilöt eivät muistuttele minua “mitä jos”-, “varo vain”- ja “oletko miettinyt”-skenaarioilla. He tietävät sisukkuuteni ja periksiantamattomuuteni. He tietävät, että minä saan hommat toimimaan, ja pystyn rakentamaan tikusta ja kävystä atomipommin. Olenhan tehnyt sen lukuisia kertoja aiemminkin. He kehottavat minua tarttumaan härkää sarvista, ja toteuttamaan sen, mistä unelmoin. He tietävät, että jos jokin epäonnistuu, löydän kyllä toisen entistä paremman reitin, ja hoidan homman kotiin vielä kovemmalla draivilla. He tietävät, että välillä minua pelottaa ihan vietävästi, mutta he tietävät pelon olevan turhaa. He tietävät myös minun tietävän, että se on turhaa. Silti välillä pelottaa ja epäusko valtaa. Enkä puhu nyt urheilusta, vaan ihan yleisesti elämästä.
En sano, että minun “kauhuskenaarioni” olisi todellakaan väärin tai millään tavalla paheksuttava vaihtoehto. “Kauhuskenaarioni” voi hyvinkin olla sinun unelmasi, mutta se ei tällä hetkellä ole minun. Tiedostan myös, että jonain päivänä voin haluta erilaisia asioita kuin nyt, mutta silloin menen ja toteutan ne. Jos yllä oleva elämänmalli on sinun unelmasi, tee ja toteuta se! Anna palaa, äläkä epäile itseäsi, vaikka kuinka varoteltaisiin ties mistä! Jos mielesi muuttuu matkan varrella, niin älä pelkää. Kyllä tie tekijää vie. Elämää ei voi elää peläten. Elämää voi olla hyvä suunnitella, mutta omassa kuplassa sokeana eteenpäin kulkeminen ei välttämättä aina kannata. 
Kuljin joskus laput silmillä putkessa. Se oli hemmetin huoletonta. Ei tarvinnut kuin suorittaa ja painaa menemään, sillä elämä tulisi menemään juuri niin kuin olin päättänyt. Aika pitkälle se menikin niin. Muutama matkan varrelle osunut mutkakin saatiin suoristettua, ja oltiin takaisin raiteilla. Oli helppoa, mukavaa ja osasin olla silloinkin aidosti onnellinen. Saavutin erilaisia asioita omalla panoksellani, ja olin ylpeä itsestäni. Ihmettelin joskus toisten valintoja. Ne tuntuivat erikoisilta ja jopa järjettömiltä.
Sitten tulikin vastaan täysin yllättävä mutka, joka veti pirstaleiksi aiemman suunnitelmani ja jopa mullisti osittain maailmankuvani. Se johti minut tienristeykseen ja piti oikeasti alkaa valitsemaan. Vaihtoehdot, joita aiemmin olin pitänyt täysin mahdottomina ja jopa typerinä valintoina, alkoivat tuntua minusta entistä järkevämmiltä. Kaikki eivät välttämättä nähneet asiaa samoin. Ihan kuten minäkään en ennen ymmärtänyt kaikkien muiden ratkaisuita. Nyt aloin hiljalleen ymmärtää.
tulevaisuus-3
tulevaisuus-2
En ole putkiaivo, ja osaan ajatella elämääni valmistumisen sekä urheilu-uran jälkeenkin. Olen ajatellut sitä aika paljonkin, ja ehkä jopa liikaakin. Olen ollut toisinaan todella ahdistunut. Olen ollut ahdistunut sen vuoksi, koska olen pelännyt mennä omaa reittiäni, jonne tie on väistämättä näillä näkymin viemässä. Olen pelännyt, koska minua on peloteltu. Olen kuitenkin oppinut. Nyt jos pelotellaan, niin oikeastaan vain rohkaistun siitä. Tuntuisi väärältä toimia itseäni vastaan.
Onneksi osaan nähdä, että meillä kaikilla on edessä lukuisia mahdollisuuksia, joissa onnistua. Sinulla ja minulla. Hyvään (tai jopa erinomaiseen) lopputulokseen voi päästä montaa eri kautta. Meillä on mahdollisuus tehdä elämästämme sellaista kuin haluamme. Emme kaikki halua samaa, eikä meidän tarvitsekaan. Uskoisin kuitenkin kaikkien meidän haluavan olevan onnellisia. En tiedä tarkkaan mihin oma tieni vie, mutta ässiä on hihassa montaakin eri peliä varten. Jos perkele niilläkään ei pärjää, niin askarrellaan sitten itse jokerikortti. Tai vaikka kymmenen!
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: VASTAUKSIA #2

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (21)
  1. Ihana kirjoitus! 😊😍 Kyllä sitä välillä miettii että mitä sitä elämältään tahtoo ja onko uskallusta sitä tehdä! Yrittää aina ajatella, että kerranhan sitä täällä vaan eletään. Itellä on paljon vääriä valintoja takana, mutta niiden kautta tähän hetkeen on päästy. Välillä oon vaan vähän liian vellihousu, enkä uskalla tarttua toimeen, mutta ehkä tästä inspiroituneena taas etenee! 😊
    Sulla on kyllä mahtava asenne! Ihan varma oon, että vaikka nyt panostat urheiluun, etkä hae heti työkokemusta, niin tolla asenteella pääset halutessasi töihin ihan mihin vaan, vaikkei työkokemusta olekaan! 😊👍

    1. Piia Pajunen
      11.8.2016, 23:26

      No nyt vaan härkää sarvista ja toteuttamaan! Onhan noita “virhevalintoja” itsekin tullut tehtyä vaikka millä mitalla, mutta niinkun sanoit, niin ne ovat tuoneet tähän hetkeen, ja hyvä niin! 🙂
      Ja kiitos aivan ihanasta kommentista! Pus!

  2. Viimeiset 3 lausetta olivat piste iin päällä 😀 :D:D

    1. Piia Pajunen
      11.8.2016, 23:22

      Hahaha kyllä! 😀

Kommentointi suljettu.