5 x MITÄ HYVÄÄ OLEN ILTAPALALLA POPSINUT?


Omnom! Mitäs tämän likan iltapalakulhoista on viime aikoina löytynyt? Hyvistä iltapaloista on kyselty ja paljon, ja se tuntuu tuottavan ihmisolennoille eniten päänvaivaa ja hämmennystä päivän aterioista. Iltapala on ateria siinä missä moni muukin, joten ei siitä kannata liian haastavaa tehdä. Tällä kertaa siis pamautan esimerkkejä elävästä elämästä ja oman lautasmallini pinnalta. 😉
Itse henkilökohtaisesti panostan päivän appeista iltapalaan kaikkein suurimmalla tunteella, ja tuo iltapala onkin itselleni aika pyhä asia. Illan viimeinen ateria sujahtaa lähes poikkeuksetta huiviin sohvalta käsin hyvää sarjaa tuijotellessa paremman puoliskon kyljessä kynttilöiden valaistessa tätä rentoa tunnelmaa. Siinä saa sekä vintti että keho oman hetkensä rauhoittumiseen ennen yöpuulle painumista sekä makunystyrät kyytiä. Täydellä mahalla onkin ihan parasta painella unisena ja kylläisenä vällyjen väliin ja latautumaan kohti tulevan päivän säpinää ja haasteita!

UUNIJUUREKSET & POSSUNFILEE

Kuka sanoi, että iltapalan pitäisi olla keveä ja pieni? Mulle ainakin maistuu usein iltapalaksi ihan kunnon satsi oikeaa ruokaa. Eräänä iltana tuossa ääntä kohti hujahtikin uunissa paahdettua perunaa, lanttua ja punajuurta, ohuita possunfileitä pannulla pyöräytettynä ja kyljessä osuva salaatti. Nam!

HERKKULEIVÄT

Iltapalatarjottimeni klassikko! Hyvän leivän päälle kaikkea mitä kaapista löytyy, ja aijjettä tulee väistämättä hyvää! Tällä kertaa juureskakon päälle päätyi purjoa, suolakurkkua, paprikaa, salaattia, paistettua munaa ja kalkkunaleikkelettä. Sivussa vielä alkupaloiksi vähän ylijääneitä rehutikkuja. Nyt täytyy myöntää, että oli vähän rumat leivät, mutta maistuivat sitäkin paremmilta!

REHELLINEN KAURAPUURO

Puuro maistuu meitsille aina ja kaikkina vuorokauden aikoina vähän turhankin hyvin! Kyseisenä iltana huiviin katosi kulhollinen kuohkeaa valkuaispuuroa kanelilla ja kardemummalla sekä kyljessä Fastin Nax-patukka sekä itsetehtyä marjasorbettia (resepti täällä). Aijai. Olipa muuten hyvä kombo!

SALAATTI & MEGARIISIKAKKUJA

Jäävuorisalaattia, mustakaalta, purjoa, suolakurkkua, kurkkua, paprikaa, kirsikkatomaatteja, avokadoa, broileria sekä päällä Herbamarea ja itse tehtyä jugurttikastiketta. Kylkeen muutamat Lidlin megakokoiset riisikakut. Osui ja todellakin upposi, ja salaattilautasen tuhoamisessa kesti tälläkin hotkijalla yllättävän pitkään!

SUSHILAJITELMA

Tämä setti on luvassa tälle illalle viimeiseksi namupalaksi, ja pelastin tämän annoksen tuossa iltapäivällä sushiravintolasta pilkkahintaan ResQ-appin kautta hääpukuostosten perään. Vesi meinaa kyllä nousta kielen päälle jo valmiiksi, ja sushia olen kyllä himoinnut sormen syyhyten jo jokusen tovin. Nyt mä sitä tänään saan! Jesjes ja puikot illalla viuhumaan!

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ*

Tämmöisiä iltapaloja on löytynyt allekirjoittaneen lautaselta ja näillä on massua täytelty iltaisin unitouhujen etkotunnelmissa. Jonkin verran vaihtelua siis on ollut, mutta itse tykkään väsäillä kaikkea ja jos jonkinnäköistä aina fiiliksen mukaan. Maku on ruuassa kuin ruuassa itselleni aika korkealla prioriteeteissä, sillä minähän en kaikkiruokaisenakaan ihmisolentona kakkaa syö, ellei muuta ole tarjolla. 😉
Ja hoi hoi! House of Brandonilla on tämän viikon menossa Mid Season-salet, joissa ihan megana syysuutuuksia alennetuin hinnoin. Kurkkaa valikoima TÄÄLTÄ* ja vahva suositus myös sporttipuolen aika päteviin tärppeihin TÄÄLTÄ*! Koot katoavat nopeasti, joten ei kannata kuhnailla!

Tujakkaa tiistai-iltaa!

Tsekkaa myös: Hiilareita iltapalalla? Kyllä vai ei?
& Ruokapäiväkirja jenkeistä viikko kisojen jälkeen

Edellinen juttuni: Fitness SM-karsinnat ja totaalinollausta

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (6)
  1. Kiva postaus! Onko sillä siis todellakaan mitään väliä, missä vaiheessa päivää ne kalorit napaan syöttää? Kun itsellä kanssa usein iltapalasta tulee -ei ehkä suurin- mutta runsasenergisin ateria, kun yritän pykäillä päivän saldot kasaan. Onko mitään merkitystä minkään kannalta?

    1. Piia Pajunen
      27.9.2017, 09:32

      Kiitos Hanna! Kokonaiskuvan kannalta sillä ei periaatteessa ole juurikaan väliä, milloin ne sapuskat koneeseen lapataan. Toki jos tässäkin äärimmäisyyksiin mennään, eli kituutellaan päivällä ja syödään kaikki yhdellä aterialla, niin tämä voi jo jossakin näkyä, mutta veikkaan, ettet tätä kysymykselläsi ajanut takaa, heh. 😀
      Tietty treenin ympärillä voi olla hyvä syödä kuitenkin hieman enemmän varsinkin hiilaria, mutta liian kirjaimellisesti tätäkään ei kannata ottaa. Tiivistettynä, jos ravintoa on ensinnäkin riittävästi sekä myös muuten maalaisjärjellä tasaisesti ja fiksusti päivän varrella, niin tällä ei ole sen suurempaa väliä, milloin ne kalorit huiviin popsii. Hifistely sitten erikseen, mutta se, tuottaako hifistely oikeasti hyötyä panokseensa nähden, vai alkaako se jo haitata elämää kokonaiskuvan kannalta, niin on asia erikseen. Eli ruokaa nassuun vaan ja vaikka sitten juuri iltapalalla, jos se itselle parhaimmin nappaa! 😉

  2. Saisko teko-ohjeen tuolle puurolle? Kuulostaa niin hyvältä!

    1. Piia Pajunen
      27.9.2017, 09:35

      No tottahan toki! Eli kattilassa ihan perinteisesti puuro keittymään suolan ja “mausteiden” kera. Valmis puuro pois liedeltä ja sekaan 1-3 valkuaista (puuron koon ja oman fiilisken mukaan) ja huolellinen sekoitus kehiin. Tämän jälkeen puuron voi vielä palauttaa takaisin kuumalle liedelle ja kiehauttaa lyhyesti uudelleen koko ajan sekoittaen. Toimii ja tekee puurosta ruokaisampaa ja tuo sille ihanan koostumuksen! 🙂

Kommentointi suljettu.