Herkkukorneri – Uutuusjäätelöistä vanhoihin konkareihin

Jösses! Se on viikonloppu, ja tämän kunniaksi päätin pyöräyttää tulille uusimman Herkkukornerin! Herkkukorneri kylmän kermaisine jäätelöineen on kerännyt kerta toisensa jälkeen suorastaan huikean suosion, ja malttamattomat jäätelöpornon ystävät ovatkin kuola leukaluita pitkin valuttaen lähetelleet tiiviiseen tahtiin kyselyitä seuraavasta osasta, ja nyt kysymyksiinne ja rukouksiinne on vihdoin vastattu!
Tällä kertaa syväluotaavaan analyysiin selvisi kaksi premium-jäätelöä ja kaksi jokerikorttia myös budjettiystävällisemmältä halpisosastolta. Jotta jäätelönystävien märkä uni pääsisi taas toteen, eikä pidettäisi enää ketään jännityksessä, niin tässä sitä taas tulee neljän jäätelölaadun verran!
herkkukorneri-2

Aino – Vadelmasuklaa
Vadelmanmakuista kermajäätelöä, suklaakermajäätelöä, maitosuklaanmakuista kastikketta ja vadelmapaloja

Kyseinen makuvariantti ei houkutellut minua lähtökohtaisesti melko tavanomaisen nimensä perusteella juuri yhtään, mutta kun sitä kotipakastimeen oli sattumalta päätynyt, niin olihan tätäkin maistettava. En kokenut suurta yllätystä tätä vadelmasuklaajäätelöä maistellessani, ja makunautinto oli yhtä tylsä kuin nimensä.
Jäätelö oli kuitenkin mukavan kermaista, mutta melko tavanomaista vadelmajäätelöä ilman sen suurempia mieltä järisyttävämpiä makuelämyksiä. Herkullisen paksusta suklaakastikkeesta voisin kuitenkin antaa erillisen lisämaininnan, joka onnistui vähän edes piristämään kyseistä herkkuhetkeä. Ei tämä tosiaankaan huono ollut, mutta jotenkin odotan näiltä ”rasiajäätelöiltä” edes hieman enemmän panostusta ja mielikuvistusta.
ingman-creamy-pahkinasuklaa

Ingman Creamy – Pähkinäsuklaa
Pähkinäistä suklaakermajäätelöä, mantelinougattäytettä, suklaakastiketta ja hasselpähkinäkrokanttia

Ingman Creamyn Pähkinäsuklaa on yksi tämän syksyn uutuusjäätelöistä, ja koska villi tavoitteeni on valloittaa mahdollisimman monta eri makuvarianttia tältä suosikkijäätelöbrändiltäni, niin pakkohan minun oli lusikkani tähän rasiaan upottaa. Makukokonaisuus muistuttaa hieman kaikkien rakastamaa Nutellaa. Plussat täytyy antaa taas Ingman Creamyille ominaisesta kermaisen pehmeästä koostumuksesta, johon jäätelökauha uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Pari lusikallista maisteltuani tulin nopeasti siihen johtopäätökseen, että jotain tästä kokonaisuudesta tuntui puuttuvan. Jos en valmistajaa olisi tiennyt, niin olisin vahvasti uskonut jäätelön olevan Ainoa eikä Ingman Creamyä, sillä kokonaisuudesta puuttui mielestäni kokonaan Ingman Creamyille tyypillinen rohkeus ja runsaus. Sattumia ei ollut tarpeeksi riittävän miellyttävän suutuntuman saavuttamiseksi, ja ainoat poikkeamat olivat valmistusvaiheessa selkeästi säästelty suklaakastike ja melko tylsähköt pähkinänpalaset. Lopputulos oli siis omaan makuuni hieman pliisu sekä tylsä, ja uutuudeksi pähkinäsuklaa oli mielestäni melko mielikuvitukseton.
Lopputuomiona oikein hyvää kermaisen pähkinäistä jäätelöä, jonka kotiuttaminen ei jäänyt missään nimessä harmittamaan, mutta enempää ylistyssanoja tästä en valitettavasti keksi. Hyvä ei kuitenkaan itselleni jäätelöissä enää ikävä kyllä riitä, kun erinomaisia vaihtoehtoja on tarjolla, joten tätä tuskin tulen enää kotipakastimesta uudelleen löytämään. Ingman Creamyjen kuninkaina jatkavat omalla listallani edelleen Creme Brulee, Rocky Road ja Mudcake, jotka eivät petä koskaan.
herkkukorneri-rainbow-karamelli

Rainbow – Karamelli
Karamelli- ja vaniljajäätelöä, karamellikastiketta ja mantelikrokanttia

Jaahas jaahas! Tällä kertaa joukkoon eksyi myös yksi halpisbrändin herkuttelujäätelö. Lukioaikoina tätä jäätelöä tuli lusikoitua kohti kitarisoja kerta jos toinenkin erinomaisen hintalaatusuhteen vuoksi, mutta useampi vuosi on kerennyt välissä vierähtää, ennen kuin tiemme jälleen kohtasivat. Ällömakeat toffeejäätelöt ovat huojuvat mieltymyslistani huipulla, joten oli jo aikakin ottaa tämä jätski taas suussa sulatettavaksi.
Paketin ulkonäkö on sinänsä melko halvan oloinen, mutta läpinäkyvää kuorta tarkastellessa voi jo huomata, että nyt ei ole kastikkeiden määrässä säästelty. Ensi lusikallisilla tekee mieleni huutaa pari napakymppihuutoa (ja viis kautta viis!!), mutta isompaa annosta tuhotessani täytyi kuitenkin hieman lähteä ylenpalttisia kehujani nieleskelemään, sillä makunystyräni alkoivat bongaamaan hieman teollista sivuaromia.
Koostumus on toki yllättävän kermainen ja pehmoinen, ja mielestäni tämä halpajäätelö voittaa tässä ominaisuudessa hyvämaineisen kolleegansa Ben & Jerryn mennen tullen ja yltää jopa Ingman Creamyn ja Ainon tasolle. Tämä jäätelö on tähän mennessä yksi vaikeimmin pisteytettävistä kylmän kermaisista herkuista, sillä kokonaisuus on suorastaan yllättävän hyvä, mutta teollisen pirskahteleva sivuaromi paistaa makuelämyksessä harmittavasti jonkin verran läpi.
herkkukorneri

Gelatelli – Mini-Mix Fruit
Vaniljajäätelöä sekä marja- ja hedelmäsorbettia

Kaikkihan tietävät jäätelöaltaiden vakiokonkarin Solero-puikon, joka oman muistikuvani mukaan oli jonkin aikaa kadoksissa Suomen kylmäaltaista, mutta teki iloisen comebackin jonkin aika sitten (korjatkaa toki jos muistelen höpöjä). Lidlin jäätelöaltaasta löytyvä Gelatellin Mini-Mix Fruit osoittautui oikein varteenotettavaksi ja hinta-laatusuhteeltaan osuvaksi vaihtoehdoksi tuolle Solerolle, ja ellei jopa paremmaksi!
Tarkoituksenani oli maistaa yhtä molemmista makuvarianteista, mutta niinhän siinä kävi, ettei se ihan näihin kahteen veijariin jäänyt. Sairaan hyvää ja ja koukuttavan raikasta herkkua. Pinnalla olevan sorbetin raikas ja täyteläinen hedelmäisyys muodostavat vaniljajäätelöä uhkuvan sisuksen kanssa lyömättömän kombon. Ai vitsit, kyllä näitä kelpaa popsia pienenä jälkkärinä taikka sitten jäätelöhimon iskiessä päästää käsijarru pohjasta ja huitaista naamariin vaikka koko paketin, jossa yhteensä 12 suuhun sopivaa puikkoa!
Pieni koko on itseasiassa ihan passeli, sillä jäätelö ei ehdi sulamaan tikun varresta sormille ennen kuin sen on saanut tuhottua. Ja jos yksi ei riitä, niin aina voi syödä useamman, ja voi huoletta syödä yhden molempia makuja. Propsit myös sille, joka onnistuu jättämään leikin vain yhteen tikkuun!
herkkukorneri-piia-2

Tämänkertaisten jäätelöiden keskinäinen ranking ja pisteytys:

1. Gelatelli – Mini-Mix Fruit 4/5 – Hedelmäisen koukuttavaa herkkua, johon syttyy himo!
2. Rainbow – Karamelli 3,5/5 – Pröystäilevän makea ja kermaisen pehmoinen jäätelö, jossa maku jäi hitusen vajaaksi.
3. Ingman Creamy – Pähkinäsuklaa 3/5 – Pähkinäisen herkullista laatujäätelöä, mutta brändin uutuudeksi melko mielikuvitukseton ja tavallinen.
4. Aino – Vadelmasuklaa – pisteillä 2,5/5 – Hyvää mutta tylsää perusjäätelöä, ja herkullisella suklaakastikkeella puolikkaan pisteen nousu.
Onko joku muu jäätelön ystävä maistellut tämän kertaisen Herkkukornerin tarkkaan valikoituja makuja? Ovatko tuomionne olleet samansuuntaisia vai löytyykö makunystyröissä hajontaa?
herkkukorneri-piia
Ja ennen kuin jäätelöaltaalle säntäät, niin tsekkaa ihmeessä vielä aiemmat Herkkukornerit, jotta tiedät, mitkä jäätelölaadut kannattaa ehdottomasti kotiuttaa, ja mitkä puolestaan jättää suosiolla kylmäaltaaseen. Pettymys ja jäätelökippo ei ole hyväksyttävä yhtälö, joten älä missään nimessä missaa näitä:
Herkkukorneri – Syksyn uutuusjäätelöt
Herkkukorneri – Jäätelöt part 3
Herkkukorneri – Jäätelöt part 2
Herkkukorneri – Jäätelöt part 1

Edellinen juttuni: Niin karmeaa, että oksettaa

Kommentit (21)
  1. Mun mielestä ben and jerrysin half baked on vaan paras, en uskalla ees ikinä ottaa riskiä ostaa mitään muuta 😀 ben and jerrysit on mun lemppareita ihanien sattumien takia!

    1. Piia Pajunen
      18.11.2016, 21:46

      Mun pitäis kyllä nyt laittaa testiin noita BenkkuJenkkuja kanss lisää, koska ne on just sitä sattumien riemujuhlaa suussa. 😀 Ainut iso miinus siinä on se liian jäykkä koostumus, mutta annoinhan tolle ”One Sweet Worldille” viimeks 5/5 tästäkin huolimatta, koska se oli vaan niin hyvää! 😀 Otan kyllä ton Half Bakedin vahvalle harkintalistalle, joten kiitti vinkistä! 😉

  2. Suosittelen kokeilemaan Kolmen Kaverin jäätelöitä ensi kerralla 😊

    1. Piia Pajunen
      20.11.2016, 12:34

      Oon joskus niitä syönytkin (kahvi oli todella hyvä!), mutta mulla on vähän ongelmana noissa se, että oon liian koukussa kaikenmaailman sattumiin ja kastikkeisiin. Nuo kyseiset jäätelöt ovat enemmän laadukkaita ja kermaisia ”tasakoostumuksellisia” (ei varmana ole sana haha!) jätskejä, ja menee ehkä siten ohi mun överinhakuisen kohderyhmän 😀 Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos niitä osuis kohdalle 😉

Kommentointi suljettu.