Etkö muka vieläkään tiedä mikä susta tulee isona?

Sis. mainoslinkkejä*

Ai mikä musta tulee isona? Voi kun tietäisittekin kuinka paljon olen käyttänyt tämän pohtimiseen joko tietoisesti tai alitajuisesti aikaani viime vuosina. Olen stressannut ja pyöritellyt tätä ajatuksen pirulaista päässäni niin kauan ja pohtinut miltei pääni puhki. Kirjoitin viime syksynä aiheesta oman postauksen ”Kauhuskenaario tulevaisuudestani”, jossa käsittelin omaa taustaani uravalintojeni ja haaveideni pohjalta. Ja vähän kyllä huvittaa tuota näin jälkikäteen lukiessani, etten sitten valmistunutkaan vuoden vaihteeseen mennessä diplomi-insinööriksi, mutta tänä vuonna se on laitettava purkkiin ja pakettiin.

Kuulun siihen ryhmään, kenellä pitää olla kaikessa joku punainen lanka. En osaa tehdä asioita vain siksi, että niin tekevät kaikki muutkin. Jos koen, ettei toiminnalla ole itselleni minkään tason järkeä tai merkitystä pidemmällä tähtäimellä, niin se ei motivoi minua sitten millään lailla. Katson kaikkea kokonaisuutena ja pitkällä tähtäimellä. Oli kyseessä sitten kilpaurheilu, parisuhde, työ, koulutus, hankinnat tai henkilökohtainen talous.

Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntuu, että osaat vihdoin antaa asioiden vain olla ja kulkea omalla painollaan. Tajuat, että kyllä elämä muuten vie eteenpäin, ja mulla on oikeasti aikamoinen kutina persauksen alla, että viiden vuoden päästä tästä olen tilanteessa, jota en olisi osannut edes kuvitellakaan, joten en edes yritä kuvitella tätä sen tarkemmin. Jos mietin tilannetta jo tällä hetkellä viisi vuotta sitten, niin hellurei, en olisi osannut silloin edes unelmoida tällaisesta elämästä mitä nyt elän. Kannan oman leipäni pöytään yrittäjänä (wtf?) ja olen niin ylpeä itsestäni, että olen onnistunut luomaan elinkeinon, jonka lomassa pystyn toteuttamaan optimaalisesti omaa kilpaurheilu-uraani. Ilman, että joudun tinkimään kummastakaan.

Luulin ihan totta pitkään haluavani elämältä aika erilaisia asioita, mitä nyt tällä hetkellä ymmärrän ja huomaan haluavani. Tässähän kävi oikeastaan juurikin niin, että elämä ja realismi löi nuorta likkaa aika lujaa vasten kasvoja. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että on mahtavaa olla oman onneni seppä, ja olen saanut luotua sellaisen elämäntilanteen, mistä oikeasti nautin ja nimenomaan osaan nauttia miettimättä sitä, mitä minulla pitäisi olla ja mitä minun pitäisi olla. En kylve rahassa, mutta käytän sitä fiksusti, ja se riittää myös asuntolainan hoitamisen lisäksi siihen mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. Tottakai polte on kova, ja halu kehittää itseäni ei kyllä ole hetkeen hyytymässä. Sen verran itseltä löytyy kunnianhimoa, intoa ja silkkaa hulluutta, että jotain täytyy aina olla tekeillä.

Ensin riipaisen nuo diplomi-insinöörin paperit ulos, ja voipi olla, että syvennän tämän jälkeen osaamistani jollain aivan toisenlaisella osa-alueella. En kyllä kadu tippaakaan, että olen kuluttanut vuosia tuon koulutuksen parissa. En sitten lainkaan. Olen saanut siitä aivan valtavasti irti, ja jollain tasolla tarvitsin tuon koulutuksen ihan itseni vuoksi. Ehkä olen tässäkin asiassa vain niin hullu, että luen itseni diplomi-insinööriksi ihan vain siksi, että voin. Voi olla, että tulen hyödyntämään koulutustani tulevaisuudessa, mutta uskoisin sen tapahtuvan melko luovalla tavalla. Omalla tapaa teen sitä jo nyt. Lisäksi olen pyöritellyt aika montaa mahdollista eri etenemissuuntaa elämääni, ja vitsi että on siistiä, kun voi huomata, että ne kaikki kuulostavat aivan mielettömiltä ja ennen kaikkea toimivilta vaihtoehdoilta. Oikeastaan yhtäkään näistä vaihtoehdoista en vain vielä vuosi sittenkään osannut edes harkita vaan keskityin lähinnä kriiseilemään, että tulevaisuuteni pitäisi olla tiedossa nyt.

Pitkään myös alitajuisesti soimasin opiskelun ohessa itseäni siitä, ettei minulta löydy draivia puskea itseäni hienolta kuulostavia teollisuuden ja teknillisen alan titteleitä kohti, tavoitella energiakriisin ratkaisua, uusia tentistä saatua kolmosta vitosen toivossa, kilpailla huippuun hiotulla taloustietämyksellä ja imeä tylsimmistäkin pakollisista kursseista oppia irti niin, että aivosolut paukkuvat. Näin tuntui niin moni muu tekevän, ja heistä oikein hehkui menestyminen nyt ja tulevaisuudessa. Meni pitkään, ennen kuin huomasin, että oma poltteeni ja intohimoni onkin koko ajan ollut jokseenkin toisella suunnalla, ja miksi en ottaisi siitä kaikkea irti, kerran se vielä näyttäisi oikeasti tuottavan tulosta. On myös ollut jännä kuulla jälkikäteen ihmisiltä, että jotkut olivat pitäneet koko ajan myös minua menestyjänä ja henkilönä, jolla on aina ollut se jäätävä draivi omaan juttuunsa. Voi kun itse olisin tällöin osannut nähdä asian niin.

Kyllä se tie tekijää vie, ja elämä on aika siisti juttu. Sillä on tarjolla niin monia erilaisia ovia, kunhan vain osaa ensin kuvitella ne, ja lopulta vielä uskaltaa kurkistaa sisään. Voi jösses kuinka kuplassa ja ahtaassa putkessa sitä on joskus elänytkään, ja kuinka vähän sitä on ymmärtänyt kaikista niistä vaihtoehdoista, joita todellisuudessa onkaan tarjolla. Toisaalta tie tähän pisteeseen on ollut yhtä sattuman kauppaa, joissa on osittain niin naurettavan huvittavia käänteitä, että oksat ja vielä rungotkin pois.

College-paita TÄÄLTÄ* // Stretch-farkut TÄÄLTÄ* // Tennarit TÄÄLTÄ*

Ja ei. En edelleenkään tiedä, mikä musta tulee isona, mutta musta on oikeasti aika siistiä, etten tosiaankaan tiedä. Kaikkein mahtavinta tässä tilanteessa on oikeastaan juurikin se, että osaan ensimmäistä kertaa nauttia tästä tiedottomuudesta ihan oikeasti. Ehkä vain tarvitsin pystyä todistamaan itselleni sen, että pärjään, ja että pystyn asioihin, joihin en uskonut pystyväni. Tiedän siis nyt, että pystyn vaikka ja mihin, jos vain päätän niin. Oli kyse sitten urheilusta tai urasta.

Mahtavaa keskiviikkoiltaa, ja muistakaa tehdä rohkeasti sitä omaa juttuanne! Tiedätkö sinä, mikä susta tulee isona? 

Edellinen juttuni: Oudot tapani salilla

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

10 vastausta artikkeliin “Etkö muka vieläkään tiedä mikä susta tulee isona?”

  1. Olipa mielenkiintoista luettavaa! Minä en todellakaan tiedä mikä minusta tulee isona ja mitään selviä intohimonkohteita ei ole näköpiirissä. Taskussa kauppatieteistä kandi ”mennään nyt tuota kokeilemaan” – asenteella ja nyt mietin et insinööriksikö ois pitänyt lukea, kuulostaa niin loogiselta ja liibalaabatieteitä aidommalta noi tutkinnot. Ja niillä on kuulemma töitäkin? Mut sit tarvis mennä lukion matikkaa kertaamaan ja onko sen arvoista jos ei olekaan oma juttu? Niin monia kysymysmerkkejä…

    • Kauppatieteethän antavan aika laajan pohjan tulevaisuutta ajatellen, ja työllistymismahdollisuudet ovat todella kattavat. Eikä se tutkinto tai siitä saatava paperi loppupeleissä ihan liikaa määritä tulevaisuuden työpaikkaa, ja sen mitä olen itse oppinut/tajunnun, niin hommat on vain siitä kiinni, miten luovasti osaa itse lähteä valmistumisen jälkeen sitä hyödyntämään. Ja kannattaa vain valkkailla niitä kursseja, mitkä eniten kiinnostaa, tai tuntuu, että luistavat mieluiten läpi (jos ei oikeasti liikaa kinostele), sillä työelämä on asia ihan erikseen, ja ne hommat oppii oikeasti siellä työelämässä. Itse mitä koulutuksesta olen saanut selkeimmin irti on juurikin se kokonaisuuden hahmotus ja kyky ajatella ja soveltaa tietoutta eri tarkoitukseen.

      Omat jo valmistuneet DI-tutut ovat kyllä jokainen aivan todella erilaisissa hommissa, ja todella moniin hommiin on soveltunut myös kauppatieteiden maisteritkin, eli loppupeleissä jos ei puhuta mistään todella tarkasta teknisestä osaamisesta (tai kauppakorkean puolella omista spesifeistä erikoistumisaloista), niin saman kaltaisiin tehtäviin voi molemmilla koulutuksilla päätyä. :) Esimerkiksi avopuolisoni valmistuu nyt keväällä ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi (pääaineena turvallisuustekniikka), ja hän teki juuri 1,5 vuotta tuotepäällikön ja brand managerin hommia eräässä elintarvikeyrityksessä. :D Niin ja pakko vielä sanoa, että itse opiskelen tuotantotaloutta, joka on myös melko ”käsien heiluttelua”, eli ei se kaikkein teknisin tutkinto. :D

  2. Moikka Piia. Ihan vast’ikään oon löytänyt snäppisi ja blogisi, mutta häätyy myöntää näin lyhyen ”tuttavuuden” jälkeen että jösses nainen ku sussa on potkua! Ja tuo elämänmyönteisyys, se oikein kumpuaa sussa. Siinä on opittavaa monella, ja myös mulle sä toimit jollakin tapaa motivaattorina, myös ihan tuolla kuntosalin puolella. Tän lisäks vielä kirjotat vielä loistavasti! YES, keep going girl! :)

    • Moikka Annika ja kiiiiitos! Tulipa huikee fiilis sun kommentista! :)))

  3. En tosiaankaan tiedä. Valmistuminen koittaa alkukesästä, enkä tiedä minkälaisia töitä sitä sitten lähtisi edes etsimään. Korkeakoulututkinto on ollut haaveena yläasteelta saakka, lukiossa tiesin mitä haluan opiskella, mutta koskaan minulla ei ole ollut sitä varsinaista unelma-ammattia. Jollain tasolla ajatus, että seuraava suunta ei olekaan selvillä, ahdistaa ja kovastikin, mutta toisaalta valmistumisen jälkeinen vapaus myös kiehtoo ja suuresti. Minäkään en osaa edes kuvitella elämääni viiden vuoden kuluttua, mutta avoimin mielin lähden sitä selvittämään! Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki ihmiset löytävät lopulta paikkansa. :)

    • Mäkin uskon siihen, että kyllä paikka jokaiselle löytyy. :) Välillä pitää vain lähteä testamaan jotain, jotta voi hahmottaa paremmin mikä voisi olla sitten se oma juttu. Jos jokin valinta osoittautuukin huonoksi, niin ainakin tietää sen jälkeen selkeämmin mitä jatkossa ei halua ja mitä puolestaan haluaa. Näin itsekin tein, ja huomasin, että haluankin aivan eri asioita, mitä olen luullut. Tiedän kyllä erittäin tuon ahdistuksen, mutta kyllä se helpottaa, kun pääsee ”vauhtiin”. :) Tsemppiä tutkinnon viimeistelyyn ja töiden hakuun! :)

  4. Saako kysyä, että mitä diplomi-insinöörin ”alaa” opiskelet, ku niitähän on tarjolla vaikka mllä mitalla tuotantotaloudesta sähkötekniikkaan? Itsekin pohdin yhteishaun lähestyessä di-tutkintoa.

    • Opiskelen tuotantotalouden puolella, ja olen tyytyväinen valintaani, sillä opintokokonaisuudet on saanut valita aika vapaasti laajasta valikoimasta, ja tuo on yllättävän monipuolinen tutkinto. Itse kirjoitan diplomityötäni esimerkiksi suoraan aika (B2C-)markkinointihenkistä aiheesta, vaikka pääaineenani on ollut tuotannonohjaus ja logistiikka. Voin kyllä lämmöllä suositella DI-tutkintoa, sillä se antaa pohjan todella monipuolisiin tehtäviin työelämässä. En tiedä mitä kaupunkia olet ajatellut, mutta tuo Tampereen teknillinen yliopisto on ollut kyllä ihan huippumesta! :)

  5. Mielenkiintoinen postaus! Pitänyt itsekin kirjoittaa tästä..ehkä joku päivä. :D Mulla alkaa nyt vasta pikkuhiljaa olemaan selvät sävelet ja hauska huomata että näistä samantyylisistä hommista haaveilin silloin 15-vuotiaana. Niin nuorena en vain uskaltanut valita erilailla kuin valtaosa. Onneksi näin 10 vuotta myöhemminkin voi vielä tehdä vaikka mitä ja vielä sen jälkeenkin. :)

    • Kiitos! :) Ja näinhän se usein menee, ettei uskalla valita erilaisia polkuja mitä ympäristö. Kyse on kuitenkin niinkin isosta asiasta kuin elämä, niin riskien ottaminen tällä saralla tuntuu usein hurjalta ja pelottavalta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta