MILLAISTA LUULIN MUN ELÄMÄNI OLEVAN 28-VUOTIAANA?

*Sisältää mainoslinkkejä

elämäni 28-vuotiaana

No en ainakaan tätä. Tänään mulla nasahti mittariin huikeat 28 ikävuotta. Paljon on jo eletty sekä koettu, mutta sitä enemmän on vielä edessä. On koettu lapsuus, nuoruus, naiseksi kasvaminen ja aikuistuminen, joka tuntuu edelleen olevan päällä pauhaava prosessi. En toki tiedä tuleeko se koskaan valmiiksi, vaikka joskus luulin, että tässä iässä sitä olisi elämä täysin selvillä. Olisi valmis ammatti, tulevaisuuden suunnitelmat, talo (vähintäänkin rakenteilla) ja homma selkeillä raiteilla tyyliin sinne eläkeikään asti. Hahahahah! In my ass. :D

Puhutaanpa nyt ihan rehellisesti. Se, mitä en osannut arvata, miten ennalta-arvaamaton elämä olisi niin hyvässä kuin pahassa. Kuinka paljon murhetta ja kurjuutta elämä osaisi tuoda tullessaan. Saatan vaikuttaa somen perusteella melko huolettomalta, ja oikeastaan kyllä livenäkin. Joo en mä stressaile hirveästi monestakaan asiasta, ja tavallaan omistan aika rennon rempseän asenteen moniinkin asioihin.

Tästä huolimatta kaukaiselta tuntuvat kuitenkin ne huolettomat vuodet, jolloin pistettiin velvollisuudet vain näppärästi sekä tunnollisesti purkkiin ja tartuttiin seuraavaan. Ehkä se, mikä tässä itselläni on iskostunut tajuntaani, että se elämä on tässä ja nyt. Ei ole enää ”sitten kun valmistun koulusta”, ”sitten kun kisakausi on ohi”, ”sitten kun saan tämän kesätyön purkkiin” ja ”sitten kun, sitten kun”. Nyt olen siinä tilanteessa, kun ei ole tavallaan mitään mitä paukuttaa kikkaillen ja pilke silmässä purkkiin ja odottaa seuraavaa ”projektia”. Tämä on tätä, eikä sillä ole selkeää päivämäärää milloin se loppuu. On elettävä tässä ja nyt. Ei sitten kun ja sitten kun.

Ennen on voinut aina luottaa tiettyihin edellä mainittuihin etappeihin. Lukukausiin, valmistumiseen yhdestä koulusta kerrallaan, selkeisiin määräaikaisiin kesätyösuhteisiin, treenikausiin ja kilpailukausiin. Ihan näin esimerkiksi. Elämä oli jotenkin selkeästi jaksotettua ja määrätietoista asioiden purkkiin laittamista. Siinä sivussa oli jotenkin helppo hönöillä ja perseillä, ja homma kulki aina eteenpäin. Niinhän se tavallaan menee edelleen, mutta ne tietyt selkeät etapit puuttuvat, ja välillä tuntuu, että vain seilaa avomerellä eteenpäin ilman navigaattoria (ja toisinaan prkl ilman purjeita ja pelastusliivejä).

Ja älkää käsittäkö väärin. Mä olen tosi onnellinen, ja mulla on ihan äärimmäisen ihania asioita elämässäni just nyt. On paljon mitä odottaa, mutta se vain tuppaa hämmentämään tätä ihmisolentoa, kun ei enää tiedä mitä oikeasti odottaa. Tämä on itselleni asia, jota joudun jatkuvasti työstämään. Toki samalla tämä tiedottomuus on niin ihanan kutkuttavaa ja kiehtovaa, ja luotto on kova, että tulevaisuus on valoisa ja jekkuja täynnä, mutta silti homma tuntuu niin erilaiselta, kun kaikki on tavallaan todella auki. Ymmärtääkö kukaan mistä mä puhun?

Olen kuitenkin tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, jota en olisi koskaan osannut edes unelmoidakaan. Vaikka moni suunniteltu asia on mennyt suoraan sanottuna aivan päin honkia (ja lujaa pusikosta läpi), niin tie on syvienkin kuoppien ja rengasrikkojen jälkeen johdattanut minut melko jäynään pisteeseen (tai enemmänkin välietappiin). Teen aivan huikeaa mutta totaalisesti erilaista työtä, jota itse olisin koskaan kuvitellut tekeväni.

Olen yrittäjä, ja itseasiassa perustin juuri toiminimen oheen osakeyhtiön, ja en olisi ikimaailmassa voinut uskoa päätyväni yrittäjäksi. Olen saavuttanut urheilu-urallani omassa näkövinkkelissäni ihan mielettömiä asioita, ja päässyt toteuttamaan sillä rintamalla niitä villeimpiä unelmia. Minulla on maailman huikein aviomies ja mitä huikeimpia ihmisiä ympärillä. Kiitos kun olette. <3

elämäni 28-vuotiaana
Body-yläosa: TÄÄLTÄ* // Housut: TÄÄLTÄ* // Aurinkolasit: TÄÄLTÄ*

Jo pelkästään viimeisen vuoden aikana on tapahtunut ja paljon, ja tuossa eilisiltana vällyjen välissä mietinkin, millaista tismalleen vuosi sitten elämäni oli, mitä tavoittelin, mistä haaveilin ja mitä siihen kuului. Näinkin lyhyessä ajassa paljon on muuttunut, kun oikein lähtee miettimään, mutta toisaalta taas ei mikään.

Elämä yllättää väkisinkin ja jatkuvalla otteella. Joskus hyvässä. Joskus pahassa. Niistä paskimmistakin keisseistä onneksi pääsee yleensä yli ajan kanssa sekä sinnikkyydellä, ja aika moni kurasattuma voi lopulta johdattaa entistä paremmalle polulle. Jotenkin haluaisin naiivisti yrittää uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Menipä diipiksi shitiksi, mutta sitähän se elämä toisaalta on, hah! Tulevaa ja elämää ei voi ennustaa, ja ei kai tässä auta muuta kuin pitää kahvi ja huumori mustana sekä vaalia sitä pilkettä silmäkulmassa. Elämä on meinaan liian tärkeää otettavaksi liian vakavasti.

Sähinää viikonloppuun just sulle!

TSEKKAA MYÖS THROWBACKEJÄ:
O-ou! IRC-galleriakuviani teinivuosilta!
& Miten söin teininä?

EDELLINEN JUTTUNI:
Vakioruuat, joita pidän aina kaapissa

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Piia Pajunen

14 vastausta artikkeliin “MILLAISTA LUULIN MUN ELÄMÄNI OLEVAN 28-VUOTIAANA?”

  1. Osuitpa niin naulankantaan!
    Nimim. Vakityö, omakotitalo, farmariauto, viimeisen vuoden sisään.

    Sitä edeltävät vuodet melkoista seilaamistakin, välillä ilman niitä snorkkeleita sunmuita, mutta on tämäkin erikoista. Vallan erikoista. Menneet vuodet itsellä muutoinkin hyvin tapahtumarikkaita, ja ns.nopeatempoisia, tavoitellen aina jotain. Kuulostit niin siltä millaisen ajatuskuvion kanssa olen itsekin pyörinyt juurikin viime ajat.

    Terv. soontobe30

    • No jep! Tiivistit tän homman aika hyvin, eli elämä on tuntuu olevan tosiaankin vallan erikoista. Aina on tavoitteet olleet korkealla, ja onhan ne edelleen, mutta on vain hämmentävää, kun ei oikeasti tiedä mitä nyt. Kun mehän kasvetaan aika selkeissä muoteissa jo pikkunatiaisesta asti, ja selkeys tuo turvaa. Nyt kun se selkeä reitti esimerkiksi opiskelujen päättymisen jälkeen onkin täynnä tuhansia haaroja, niin pistäähän se vähän hämmentämään. Varsinkin, kun nykypäivänä ei ole enää kovinkaan yleistä, että se sama työ ja ura kantaa koulunpenkin jälkeen sinne eläkeikään asti.

  2. Itellä oli juuri tuo fiilis sen jälkeen kun sain viimeisen tutkinnon kasaan ja sitten vain oli töissä. Niinkuin, että kaikki on tosi hyvin, mutta mikä on seuraava tavoite ja etappi?! :D No ratkaisin asian sillä, että opiskelen taas… Ehkä sitten parin vuoden päästä olisi jo ihan tyytyväinen siihen avomerellä loppuelämän kestävään seilaamiseen.

    Paljon onnea!

    • Kyllä! Kun kaikki on tosi hyvin, mutta silti hämmentää. Aika paljon tässä joutuu työstämään tätä omaa ajatusmailmaa, että hyväksyisi oikeasti sen avomeren ja osaisi prkl tyytyä siihen. :D

  3. Paljon onnea Piia! Oot mahtava tyyppi! :)

    Ollaan muuten sun kanssa aika samanlaisia, tavoiteorientoituneita, existentialismiin painottuneita, hauskoja kofeiiniaddikteja, joten suhun on helppo samaistua :D Molemmat tunnutaan elävän vaikeasti kuvailtavan, optimistisen nihilismin saattelemaa elämää eli alitajunnassamme tiedämme, että millään ei ole mitään merkitystä, mutta tietoisessa aivojen osuudessa koitamme pitää itsemme kiireisinä ja koitamme toitottaa itsellemme, että tekemämme asiat ovat merkityksellisiä. Itselläni on ainakin kaksi täysin eri puolta eli se pirteä ja uuttera, elämänhaluinen Nipa Normaali jona esiinnyn maailmalle ja sitten se masentunut Nipa Nihilisti, joka ei näe millään mitään merkitystä ja joka on tyypillisesti se rationaalisempi osapuoli. Löytyykö sulta tällasta toista puolta itsestäsi?

    Itsehän olen niin diipeissä shiteissä tällä hetkellä, että on vaikea pitää tuota nihilistisempää puolta pitää aisoissa. Onneksi ainakin toistaiseksi olen pysynyt järjissäni kuunnellessani Jordan Petersonia, joka tarjoaa hieman vastapainoa elämän merkityksettömyyteen. Jos tällaiset asiat kiinnostavat niin suositteleen tutustumaan Petersoniin (tulee muuten Suomeen marraskuussa) sekä filosofeihin, kuten Camus, Dostojevski ja Nietzsche, .

    PS. Mikä on muuten sun persoonallisuustyyppi?

    • Kiitos!! Ja vitsit, siis mulla on just kaksi eri puolta itsessäni tässä(kin) asiassa. Toinen puoli on huoleton, räväkkä ja rempseä viilettäjä, joka ei stressaa tai tee ongelmia pienistä, ja tämä usein näkyy ulospäin enemmän. Sitten on se hurjan pohdiskeleva, rationaalisia ratkaisuja hakeva ja merkitystä etsivä minä. Hämmentävän erilaisia, mutta silti jotenkin ne sopeutuvat mieleni sopukoissa yhteen. :D

      Silti toivoisin, että saisin jotenkin vahvemmalle tuota ensimmäiseksi mainittua, sillä tuo rationaalinen ja merkityksellisyyttä jahtaava versio välillä kuormittaa omaa kupolia, ja kun kaikkea ei voi selittää järjellä eikä itseasiassa merkityksellisyys ja rationaalisuuskaan toisaalta mene aina yksi yhteen. :D Oon joskus tehnyt noita persoonallisuustestejä, mutten yhtään muista mitä tuloksia sain. Toisaalta en halua liikaa tutkia näitä, sillä oon välillä niin kova analysoimaan, että yritän välillä olla kannustamatta liikaa itseäni sinne suuntaan enempää. :D

  4. Ihana Piude ja paljon onnea!!! ♡ Kiitos että olet näin osa meidän monen elämää :D

    Ollaan ystävättären kanssa tultu siihen tulokseen, että monella naisella tulee kolmenkympin tienoilla sellanen ”pysähdys” ja itsetutkiskelun aika. Ihan tahtomattaankin varmasti.

    Itse taas olen tähän kolmeenkymppiin asti mennyt niin varmoilla vesillä, että tekisi mieli pistää ranttaliksi ;) ei nyt siis aivan rellestäen, koska olen äiti ja asuntovelallinen ja vakiduunilainen (10 vuotis ikälisätkin jo paukkuu samasta työstä!) Tekisi mieli pistää talo myyntiin ja muuttaa jonnekin ja kokeilla/alkaa tekemään jotain aivan muuta.

    • Kiitos onnitteluista ja ihanasta kommentista! <3 Siis mitä enemmän mäkin olen ikätovereiden kanssa jutellut, niin ilmeisesti tällainen itsetutkiskelu tässä elämänvaiheessa on hämmentävän yleistä. Toisaalta siksi jännä, ettei niistä sen enempää yleisesti ja julkisesti puhuta, koska tuntuu, että monet uskovat olevansa ajatustensa kanssa yksin, ennen kuin asia on tullut porukassa puheeksi. :D

      Mäkin vetelin tohon about 25 asti "varmoilla vesillä" (paria kuoppaa lukuunottamaatta), mutta sitten alkoi määrätietoinen seilaaminen, joka veikin aika hämmentävään pisteeseen. Toisaalta silti tulee edelleen satunnaisia päähänpistoja, että pitäiskö taas vaan riipaista jotain ihan randomia, hah! :D

  5. Voi että kuulostaa niin tutulta!! Vaikka ikää onkin ”vasta” 26 vuotta. Yhtäkkiä havahduin siihen, että ekaa kertaa elämässäni en ole koulussa vaan vakityössä ja muutenkin elämä on raiteillaan. Ja tuntuu tosi oudolta! Koko ajan miettii mitäs seuraavaksi? Pitäisikö mennä kouluun? En jotenkin osaa elää vain tässä ja nyt vaan koko ajan yritän miettiä ”sitten kun”. Mutta ei ole enää mitään ”kun”. Pitäisi opetella elämään NYT eikä liikaa miettiä tulevaa. Oonkin ruvennut matkustelemaan ja salitreenin aloitin pitkän tauon jälkeen. Ehkä niistä saa sitä sisältöä elämään eikä tarvitse enää miettiä mitään ”sitten kun”.
    On tää tosi outoa seilailla ilman päämäärää, mutta toisaalta myös hemmetin vapauttavaa!

    • Siis tämä! On toisaalta ihan sairaan kiehtovaa ja vapauttavaa seikkailla elämässä eteenpäin mutta samaan aikaan se tuntuu niin hämmentävältä. :D Kaipa se on taito, joka pitää vain opetella, ettei koko aikaa mieti vain etappeja, vaan että oppisi elämään tässä ja nyt. Ja siinä kanssa yksi mitä mietin, että miten oppisi olemaan tyytyväinen jo oikeasti todella mahtavaan nykytilanteeseen, eikä aina pohtisi, että mistä saisi ”lisää sisältöä ja merkityksellisyyttä” ja mitä seuraavaksi tekisi. Vitsit aikuisuus on hämmentävää. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 90
Tykkää jutusta