ÄRSYTTÄVIMMÄT ASIAT MIEHESSÄNI


Aina yhteiselo ei ole pelkkää mannapuuroa ja mansikkaa, vaan välillä joutuu hengittelemään rauhassa ja syvään. Mä tiedän, ettei tuo mies to-del-lakaan ansaitse tätä, mutta menkööt nyt tämän kerran, koska enemmänhän tuota miestä on tullut vain ylistettyä (esim. tässä postauksessa), ja tietty aivan aiheesta ja ansioituneesti!
Muutenkaan tuo kaveri tuskin tämän vuoksi ottaa ja karkaa, kerran aivan näillä näppäimillä pamahtaa pyöreä kymppi kyljikkäin porskutellessa, ja kihlauksella sekä yhteisellä asuntosijoituksella ollaan jo toisiimme jossain määrin kahlitut. Pianhan tässä häitäkin tanssitaan, joten otan tähän väliin tämän (olemattoman) riskin. Näyttäessäni tämän postauksen otsikon miehelle tuo sanoi tyhjentävästi: “Se on varmasti tyhjä.” No ei nyt ihan, joten hypätäänpä otsakkeen mukaisen asian äärelle, hah!

ÄRSYTTÄVIMMÄT ASIAT MIEHESSÄNI

Hessu Hopo. Mitään ei pidä jättää pöydän kulmalle, sillä se on huitaistu kohta lattialle. Tästä multa kyllä irtoaa ehkä enemmän myötätuntoa kuin ärsytystä, vaikka parit astiat onkin jo tuhannen päreinä ja limsat säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin lattioita.
Vessanvaltaaja. Vessassa ollaan joka ikinen kerta ihan tuhottoman kauan pelaamassa Heartstonea puhelimella tai selaamassa Ylilautaa. 😀 Onneksi meillä on nykyään kaksi toilettia, niin ei tarvitse aina erikseen pyytää, että pääsisinkö mä nyt sinne vessaan.
Jos olen ihan tavallisesti väsynyt (en edes kiukkuinen), niin tällä on hirveä huoli koko ajan päällä mun hyvinvoinnista. Kyllä ihmistä saa ja kuuluukin välillä väsyttää ilman erillistä numeroa.
Mies maiskuttaa ja mussuttaa välillä todella lujaa, ja tämähän ajaa mut hulluksi! 😀
Yhdessä ulkona käppäilessä mun kengille astuminen, ja sepä ei tee vaaleille tennareille kovinkaan eetvarttia. Turvaväli on tämän kaiffarin kanssa kova juttu!
Suusta kiinni jääminen. Aina ja joka paikkaan. Onhan se kiva, että tulee juttuun melkein kaikkien kanssa ja myös naapurin koiran, mutta välillä voisi päästä rivakammin jatkamaan matkaa, kun on kiire tai tärkeää tekemistä piisaisi toisaalla.
Tämä yrittää tehdä välillä tehdä mun elämästä liiankin helppoa herrasmiehistelemällä. Kyllä mä nyt sentään yhtä kolmesta kauppakassista jaksan pari korttelia kantaa, ja varsinkin tuppaa ärsyttämään, jos sitä kassia yritetään kävelyvauhdista napata mun käpälästä, kun menee vaan entistä vaikeammaksi. En muutenkaan ole koskaan ollut mikään neiti, mutta huomaan, että musta on alkanut löytymään tämän vuoksi enemmän neitimäisiä piirteitä herrasmiehistelyn vuoksi. Äh ja mur. Haluan kantaa kauppakassini itse.
Rojahtaminen sohvalla tai sängylla mun päälle. Siinä kun tulee 100 kiloa rymähtäen nilkan päälle, niin eihän se aina kovin mukavalta tunnu. Parempi kuitenkin niin, kun kerran tämä pyöräili mun päälle. 😀 😀

Näistä muutamista seikoista huolimatta tuo mies on kyllä ihan mieletön löytö, ja onneksi saan tuon taas tulevana yönä kotiin maailmalta työreissulta. Eipä haittaa yhtään valvoa ja hurruutella lumipyryssä lentokentälle tätä noutamaan, ja tottakai totuuden nimissä on pakko myöntää, että enhän minäkään mikään täydellinen vaimoke aina taida olla, haha! Mutta kaikesta huolimatta eipä tässä tosiaan kauan mene, kun olen virallisesti rouva Leivo(nnainen) ja tämä kaksikko pistää jalalla koreasti meidän hääpirskeissä. Oijoi, kuinka helmeä! <3

Lumista torstaita joka kolkkaan!

Vilkaise myös: Meidän parisuhteen erikoiset faktat

Edellinen juttuni: Treeni ei kulje? Miten lisätä treenitehoja?

♥ SEURAA MINUA ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (13)
  1. Voin niin kuvitella, et itselläni menisi hermot aivan samoihin asioihin! Tää postaus oli musta jännä (hyvällä tavalla!), sillä vaikka “valitatkin” miehestäsi niin kaikki “ikävät” piirteet on kuorrutettu huumorilla ja ainakin mulle jäi fiilis, että vaikka nämä asiat ajoittain ärsyttävätkin, niin et muuttaisi miestä mihinkään suuntaan. Eikä tarvetta olekaan! Erittäin onnistunut kirjoitus siis sulta jälkeen kerran! Mun motto muuten kauppakassien suhteen on seuraava: sen minkä ostan, sen jaksan myös itse kantaa! 😀

    1. Piia Pajunen
      26.10.2017, 21:26

      Miestä en kyllä muuttaisi mihinkään, ja se on ihan ykkönen vikoineen kaikkineen. 😀 Meillä on parisuhteessa aika paljon muutenkin huumoria mukana, ja ehkä tuosta letkautuksilla kuorruttamisesta on tullut meille aika hyvä tapa kommunikoida myös noista negatiivisista asioista. Helpompi heittää kevyellä heitolla, että kohta palaa muuten käpy, kun lähteä suotta tiuskimaan. 😀 Ja nimenomaan ne kassit pitää pystyä itse kantamaan! 😀

  2. Ihana postaus 🙂 Ootte ihan täydellinen pari, kun nämä ns. huonot puoletkin on selkeästi rakkaudella kirjoitettu! Eikä oikeasti huonolta kuulostanut mun mielestä noista juuri mikään. Etenkin tuo naapurin koiran kanssa juttuun tuleminen nauratti, ihana!

    1. Piia Pajunen
      26.10.2017, 21:29

      Minä kiitän! Eipä nuo kyllä kovin pahoja puutteita ole, vaikka joskus kyllä väsyneenä saattaa joistakin enemmänkin ärsyyntyä. 😀 Ja tuo koirakohta on kyllä melkolailla tosi, ja yleensä saan viestillä kuvia kaikista koirista, joita tämä on päivän aikana tavannut. 😀 😀 😀

Kommentointi suljettu.