15 x TYPERÄT FAKTAT MEITSISTÄ

*Sisältää mainoslinkkejä

Torstai ei ole toivoa vaan typeriä faktoja täynnä! Tänään tykitän ilmoille liudan asioita, joiden tiedostaminen ei välttämättä mullista maailmankuvaasi, mutta voit tämän jälkeen olla astetta tietoisempi allekirjoittaneen sielunmaailmasta, hah! Mitäpäs sitä rupattelemaan enempää, vaan annetaan paukkua!

– – –

 

Nukun oikeastaan aina korvatulpilla, ja unimaski on myös joka yö silmillä. Muu maailma sulkeutuu, ja meitsi koisii oikein makeita hirsiä. Mmmm…

Laulan tai rallattelen lempparisarjojeni tunnusmusiikit usein niiden mukana tehden niistä remiksatut versiot. Välillä mennään lastenlaulumenolla ja välillä mennään hevimmässä maailmanlopun meiningissä. :D

Lauleskelen välillä menemään tunnarimusiikkia lonkalta myös itselleni, kun todellinen touhuvaihde osuu silmään. Siivittää mukavasti hyvää tykitystä.

Rakastan joulua yli kaiken, ja ehkä eniten rakastan jopa suunnitella sitä. Tänä vuonna joulusuunnitelmia aloin väsäilemään ihan konkreettisesti jo toukokuussa, hups. Joulukortteja on joskus tullut askarreltua jo elokuussa valmiiksi helleaallon pauhatessa pihalla, koska sisällä flunssan kourissa iski tylsyys. Jouluun on muuten tänään 164 yötä. Ihan vain tiedoksi! ;)

Rohmuan myös joulu- ja synttärilahjoja lähipiirille valmiiksi pitkin vuotta. Joskus lahja on ollut säilössä hyllyllä jo puolitoista vuotta ennen sen antamista, sillä joskus vain osuu silmään täydellinen saajansa näköinen lahjaidea, jonka kotiutan tulevaa merkkipäivää ajatellen (vaikka siihen olisikin vielä 11 kuukautta aikaa).

Juon aamukahvin yleensä aina samasta vakkarimukista.

Otan aurinkoa aina ilman olkaimia.

Todellisuudessa olen kyllä aika kehno auringonottaja. Olen aivan liian malttamaton, ja koen, että aikani menee hukkaan.

Vihaan toimintaleffoja. Toimintakohtaukset ovat mielestäni vain ajan haaskausta, joissa mehustellaan erikoistehosteilla. Päähenkilö selviää aina parilla mustelmalla ja pääpahis pääsee aina livohkaan. Eihän mitään mullistavaa voi tapahtua, jos leffaa on jäljellä vielä 50 minuuttia.

En ole koskaan oppinut uimaan rintauintia. Uin joko koiraa tai sukeltelen, ja hätätilanteita ajatellen selälteen polskuttelussa olen onneksi aika haka.

Pureskelen mun kynsinauhoja. Tästä pitäis päästä eroon. Hyi hyi.

Vihaan sitä, kun jengi maiskuttaa purkkaa kovaan ääneen. Yääää. Ja vielä snäppää samaan aikaan. Yääää x 100.

En ymmärrä leivontareseptejä, joita mainostetaan muka ”sokerittomina”, ja joissa sokeria on loppupeleissä aivan yhtä paljon kuin alkuperäisessä reseptissä. Sokeri on sokeri oli se sitten taatelista, hunajasta tai agavesiirapista, jolloin reseptin nimi ”sokeriton” on mielestäni todella harhaanjohtava. Varmasti toki herkullinen ja ”terveellinen” resepti, muttei sokeriton. Ärrinmurrin.

Olen koukussa Supersää-appiin.

Osaan napsauttaa sormia vain vasemmalla kädellä, vaikka olen oikeakätinen.

Hengaan kotona mieluiten puolialasti, ja yökkärit voi mun mielestä vaihtaa päälle jo iltakuuden jälkeen. Miksi ei? ;)

Harmaa mekko: TÄÄLTÄ* (alessa!)

Muikeaa viikonlopun odotusta joka kuuppaan! ;)

Kurkkaa myös: Asioita, joita elämälläni teen

Edellinen juttuni: Kevyet viikot? Kalorimäärät? Hyvät leffaeväät? Meitsi vastaa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

16 vastausta artikkeliin “15 x TYPERÄT FAKTAT MEITSISTÄ”

  1. Todellakin yökkärin voi vaihtaa päälle jo kuudelta. Ja koirat voi käyttää iltapissalla yökkärissä ja kumppareissa ympäri vuoden, myös kesällä kun klo 20 on edelleen täysin valoisaa ja muut normaalit ihmiset viettävät alkuiltaa.

    • Yökkärit on aivan parasta, ja nimenomaan postienhakureissut ja koiranpissitykset voi suorittaa yökkäreihin sonnustautuneena! :D Parasta!

  2. Samaistun täysin yökkäriasiaan, vaikka mulla se tarkoittaakin aamutakkia, koska nukun aina nakuillen. Ja kotona ylipäätään mukavat vaatteet, en ymmärrä niitä jotka hengailee farkuissa ja katsoo vaikka leffaa, ahdistaa ajatuskin. Ymmärrän tuon sokeriton pointin, mutta tässäkin voi miettiä että kyseessähän on se laatu. Kun miettii että haluanpa nyt kunnon burgerin, niin on ihan eri asia hakea se mäkkäristä kuin tehdä itse. Ja yleensä sokerittomalla tarkoitetaan juuri ettei ole käytetty sitä epäterveellistä valkoista sokeria. Mutta joo voihan se hämätä jos sokerittomassa reseptissä onkin tuplamäärä hunajaa. Mutta valintoja, valintoja, makeutuksen kun voi valita niin että siitä saa samalla jotain ravinteita. Itse en kestä valkoista sokeria enää juuri ollenkaan, mutta luonnollisst makeuttajat eivät tee heikkoakaan. Mikä onkin kiva, koska olen aika makean perään!

    • Joo ei farkuissa voi leffaa katsoa yh. :D Terveellisyys on niin monitahoinen termi ja tarkoittaa eri ihmisille niin eri asiaa, mutta nämäkin ovat makuasioita, joista ei voi kiistellä, heh. :D

  3. Hahahaha toi purkan maiskutus xd mul on ihan sama. Vihaan aikalailla kaikkia ärsyttäviä ääniä mitä ihmiset tekee :d

    Sähän syöt kans leipää? Jos käytät rasvaa sen päälle niin mitä? Käytätkö jotain tiettyä margariinia tai kasvirasvaa? Oon ite käyttäny lähinnä kookosöljyä leivän päällä, mutta saan ehkä liikaa kovaa rasvaa :/ entä käytätkö juustoa ja minkä prossasta?

    • Haha, mullakin on joku aivohäiriö joka spottaa kaikki ärsyttävät ihmisten tuottamat äänet, heh :D Mun lempparit leivän päällä on ihan perinteiset Kevyt Levit ja Oivariinit, ja jos rasvan laatuun niissä mennään, niin niiden profiili on itseasiassa aika passeli, mutta maun takia niitä itse lähinnä muutenkin popsin. ;) Juustoissa käytän pääosin kotosalla 5% Kadettia tai kevyempiä sulatejuustosiivuja, mutta vieraissa saatan muitakin popsia :)

  4. Ihana Piia saada taas piristystä ollut ankeat pari päivää hymyn sain vihdoin vaikka kai sitä pitäisi hymyillä joka päivä vaikka väkisin(tutkimusten mukaan sekin on hyödyllistä) Samaistun: korvatulpat vaikka joskus mietin onko se korville pahaksi? Aamutee(kahvia en juo yäk sori)myös samasta kupista tai melkein kannusta niin iso on tosin maailma ei kaadu jos en siitä saa mut pieni kuppi ei saa olla. Mikä on sun suosikkitunnari? Yllättävä tuo Jouluintoilu please älä vielä! Ahdistaa kun ihmiset ovat aina edellä liian aikaisin Englannissa kuulemma jo kesällä joulutavaraa. Sen kyllä teen että kummilapsille hankin lahjat pitkin vuotta, muille emme osta koska vietämme ekologista aineetonta joulua.Suosittelen myös ostamaan pääsiäismunat keväällä ensi vuodelle. Joskus miettinyt pitäisikö viettää Joulua vasta sen oikean päivän jälkeen kun kaikki ruoat ja tavarat on puoleen hintaan? mäkään en ota aurinkoa, ajantuhlausta ja olen myös malttamaton. mieluiten pelaisi vaikka lentistä tai petankia. toimintaleffat myös no thanks. pureskelen myös kynsiä se tapa olisi hyvä päästä eroon. Onks sul muuten rakennekynnet tai ollut joskus? Pyjama kotona parasta.

    • Ihana kuulla, että tästä pamahti päivään piristystä! Suosikkitunnarista en tiedä, mutta How I Met Your Motherin tunnari oli vedettävä joka kerta mukana. :D Mulla on aina ollut ihan omat kynnet, eli minkäännäköisiä rakennekynsiä en ole koskaan omistanut. :)

      Mä vaan rakastan niin paljon joulua, että alan bongailemaan jo kaikkea jouluun liittyvää heti kun pystyy, ja seuraavalle vuodelle saatan joulualeista ostaa juurikin nuo joulukoristeet/lahjapaperit, hah. :D

  5. Hauskaa, itsekkin oikeakätinen ja osaan napsutella vain vasemmalla, mistä lie johtuu? :D

    • Haha! En sitten tiedä meneekö tuolla aivoissa tässä jotkut piuhat ristiin! :D

    • Mulla on XS, kun oon tällainen minikokoinen kääpiö muutenkin :D

  6. ”En ymmärrä leivontareseptejä, joita mainostetaan muka ”sokerittomina”, ja joissa sokeria on loppupeleissä aivan yhtä paljon kuin alkuperäisessä reseptissä. Sokeri on sokeri oli se sitten taatelista, hunajasta tai agavesiirapista, jolloin reseptin nimi ”sokeriton” on mielestäni todella harhaanjohtava. Varmasti toki herkullinen ja ”terveellinen” resepti, muttei sokeriton. Ärrinmurrin.”

    TÄMÄ! Aijumalllliste kun ottaa päähän jos koittaa ettiä oikeesti sokerittomia reseptejä ja sitten ohjeessa on tyyliin 20 taatelia tai desi hunajaa. ARGH. :D

    • Jep!! Story of my life! :D Nykyään olen jo luovuttanut, ja skippaan suosiolla kaikki ”sokerittomat” ohjeet, koska niistä ei koskaan löydy mitään, mitä oikeasti haluaisin etsiä… :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 67
Tykkää jutusta