RAHAPÄIVÄKIRJA – MIHIN JA PALJON TUHLASIN VIIKOSSA?


Young money caaash money! Viikko pulkassa, mutta mihin katosivat killingit tililtä? Lompakko keveni aika hyvin tällä(kin) viikolla, mutta mitä siitä jäi käteen? Päätin pyöräyttää tulille blogin puolelle rahapäiväkirjan jo ihan sen kuuluisan oman elämäni ihmiskokeen vuoksi. Olihan tämä ihan mielenkiintoista seurata, mihin oikeasti rahani hupenevat, ja olisiko jossain osa-alueella syytä tinkiä. Tällaista seurantaa en ole koskaan aiemmin tehnytkään, tai oikeastaan uskaltanut tehdä, hah! 😀
Itse en ole kovinkaan ahkera likka tuhlaamaan, ja olen jokseenkin tarkka rahojeni päälle. Tilillä pidän aina säästössä rahaa, sillä isompia kulueriä tuppaa aina tulemaan joko kilpaurheilusta tai elämästä yleensä, enkä halua joutua omista “itsestään selvyyksistäni” ja peruspilareista tinkimään, ellei tilanne sitä oikeasti vaadi. Tarkoituksena olisi myös hiljalleen lähteä sijoittamaan säästöjä tulevaisuutta ajatellen, vaikka onhan tässä jo melko iso ja osuva sijoitus tehtykin asuntokauppojen myötä. Noh, hypätäänpä nyt takaisin siihen alkuperäiseen asiaan, eli tämän viikon rahapäiväkirjaan! Tsing tsing!

MAANANTAI:

Lidlistä iso satsi broitskua, leikkelettä ja pähkinöitä: 14,70€
Urheiluhieroja: 60€

TIISTAI:

Majoituksen varaaminen Las Vegasista Olympian kisahotellia edeltävälle ajalle: 480€
Golf: 5€
Iltalimu puistoon + motivaatio-MegaForce (ystävien kesken Möfö) seuraavalle päivälle: 2,40€

KESKIVIIKKO:

Tankillinen bensaa: 60€ (oli mun vuoro pulittaa)

TORSTAI:

Ruokaostokset: 9,90€

PERJANTAI:

Lounassalaatti kaverin kanssa + kahvi: 7,50€

LAUANTAI:

Ruokaostokset: 20,50€
Läppärin suojus alekorista: 3€

SUNNUNTAI:

Jätskiä (koko poppoolle) ja leipomon leipää, koska tankkauspäivä (jee): 9,50€

Tämä rahapäiväkirja paljasti, että kuluneella viikolla lompakko keveni 672,50€ verran. Jos tilannetta tasapainotetaan hieman todenmukaiseen viikkoon heijastaen poislukien nuo tulevan Vegasin kisareissun tuomat “poikkeuskulut”, niin peruselämiseen, kehonhuoltoon ja sirkushuveihin hujahti 192,50€ euroa. Perinteisiin ruokaostoksiin puolestaan pamahti 44,50 paikallista valuuttaa.
Itsehän rakastan elämän pieniä iloja, ja suon mielelläni itselleni myös jatkossa tarvittaessa kahvittelu- ja lounassessiot hyvässä seurassa. Varsinkin, jos tilanteeseen liittyy sosialisoitumista ja toimintaa lähipiirin kanssa, niin tästä en suostu tinkimään, ja eihän tuota nyt tule kuitenkaan todellakaan joka päivä harrastettua. Toki lähipiirin kanssa pörräämiseen ei todellakaan tarvitse sisältyä ulkona mutustelua tai kahviloissa notkumista, mutta kohtuudella on niitäkin kiva harrastaa, ja poistua ulos kotiovesta tirkistelemään maailman (eli Mansen) menoa.
Lisäksi esimerkiksi hierojalla säännöllisesti ravaaminen on vähän pakko, jos meinaa selvitä edes jossain määrin ehjänä, ja mielestäni omaan hyvinvointiin panostaminen on rahan sijoittamista parhaimmillaan. Mieluummin treenaan ja elän onnellisena toimivalla kropalla kuin ahdistun rasitusvaivojen sekä kiputilojen kanssa urheilukyvyttömänä kotisohvalla oman urheilu-urani parhaiden vuosien luikkiessa ohitse. Bensanakki osui lisäksi meidän taloudessa tällä kertaa minulle, ja autoahan tulee omakohtaisesti käytettyä perusarkena lähinnä vaparitreenille kulkiessa sekä isommissa kauppareissuissa, joten sitä tankkiakaan ei tarvitse joka viikko täytellä. 🙂

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ* // Taskulliset trikoot: TÄÄLTÄ*

Empiirisen tutkimuksen lopputulos: Rahankäyttöönsä varsin tyytyväinen Piude, vaikka elämä nähtävästi aika kallista onkin. Yhtäkään Electronin vinguttamista en kadu, eikä varojen yli eletty, kun Vegasin kustannukset olivat jo etukäteen muutenkin tiedossa. 🙂

Tsekkaa myös: Miten säästää selvää rahaa ruokamenoissa?

Edellinen juttuni: Herkkukorneri – Jäätelöt arvostelussa!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (11)
  1. Hei mistä päin Tamperetta saa lounassalaatin hintaan 7,50? Paikoissa missä itse oon käynyt hinta pyörii siinä kympin hujakoilla… Muutenkin ois kiva kuulla jos sulla olis heittää hyviä salaattipaikkavinkkejä keskustasta? 🙂

    1. Piia Pajunen
      20.8.2017, 22:40

      Keskustorin kulmalta Aitoleivästä irtos tohon hintaan, mutta tossa oli toki – 15% opiskeliale mukana. 🙂 Pellas cafeessa on kanss hyvät salaatit ja FitWok on myös kova (sekä salaatit että wokit). Carpe Diemiä on pitänyt käydä kansss testaamassa, kun moni on sitä kehunut, mutta vielä en ole kerennyt! Muuten kyllä oon vielä vähän huonosti kartoittanut Tampereen salaattimestoja, eli vähän suppeat on mun suositukset, heh.

  2. Siis olipa jotenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan kiva ja mielenkiintoinen postaus! 😀 Tästä inspiroituneena taidan itsekin tällä viikolla laittaa kaikki menot ylös ihan uteliaisuuden vuoksi 🙂

    1. Piia Pajunen
      21.8.2017, 19:17

      Huippua kuulla, että tällainenkin setti osui ja upposi! Tämä oli kyllä tosiaan aika mielenkiintoinen tutkailukohde, joten suosittelen jo ihan vaikka huvin ja urheilun kannalta tätä kokeilemaan! 😀

Kommentointi suljettu.