HERKKUKORNERI – PARHAAT JÄÄTELÖT IKINÄ!

Ingman creamy
Tättärää jätskitötteröt! Mitkä ovatkaan ne parhaat jäätelöt kautta aikain? Mitä kuolaan eniten kylmäaltaan äärellä? Jäätelöiden kyllästämää Herkkukorneria on taas viime aikoina toivottu tiuhaan tahtiin, ja muutamia kertoja onkin kinuttu erityisesti koostetta aivan niistä jäätelöaltaan parhaimmista yksilöistä! Saamanne siis pitää, ja tähän listaukseen on ansioituneesti sijoittuneet neljä kylmän kermaista herkkua, jotka aiheuttavat suurinta kuormitusta sylkirauhasille sekä tiheintä Visa Electronin vingutusta kauppareissuilla. Jauu! Nyt sinne asiaan, sillä kuola valuu jo!

PAPPAGALLO – MAKULAKU

Minttujäätelöä runsaalla markkinalakurouheella

Jumaleissön tämä on ollut jäätelöaltaan yksi kovimmista yllättäjistä kautta aikain. Odotin tältä jäätelöltä aika paljon, mutta sainkin enemmän. Ennen maistelua olin silti kovin skeptinen mutta optimistisen toiveikas, ja ensimmäisen lusikaniskun kosketettua pintaa tiesin jo, että hyvä tulee, sillä aterin upposi pehmoisen jäätelön syövereihin kuin kuuma veitsi voihin.
Kyseessä siis todella kova kombinaatio minttujäätelöä ja suorastaan röyhkeällä kouralla iskettyjä metrilakurouhetta, joka yhdistelmänä ei jäätelöaltaassa ole se tavanomaisin. Ihanaa kun jäätelövalmistajat uskaltautuvat olemaan säästelemättä sattumissa. Niin sen kuuluisi olla, joten suuri kiitos ja kumarrus Pappagallolle.
pappagallo maku laku

INGMAN CREAMY – ROCKY ROAD

Fudge- ja suklaakermajäätelöä, suolaista toffeekastiketta, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja vaahtokarkin palasia

Rocky Road on mielestäni Ingman Creamyjen ehdottomasti loistavin ja rohkein kombinaatio, ja tämän toteuttamisessa on käytetty sopivasti palleja ja uskallusta. Vaikka suomalainen jäätelötarjonta on kansainvälisen omakohtaisen ihmiskokeeni mukaan äärimmäisen laadukasta ja laajatarjontaista, pistää silti usein harmittamaan tietty rohkeuden ja sattumien runsauden puute. Mennään varman päälle ja varovasti sekä sattumia säästellen. Tässä kuitenkin on heitelty hyvällä kädellä sekaan kaikkea mehevää, ja lopputulos on sen mukainen. Suolainen toffeekastike suorastaan sulaa suuhun lusikoitavan pehmeän jäätelön kyljessä, ja suutuntumaa tuovat juuri sopivan kokoiset pehmeät vaahtokarkkipalaset. Aijai. Kyllä kelpaa.
Tähän jäätelöön myös osuu yksi suurimmista katumukseni tunteista, sillä menin aikoinaan antamaan tälle pistesaldoksi vain surkeat 4/5, vaikka osakseen tämä mainion muikea maukkaus olisi ansainnut jotain aivan muuta. Korjataan tilanne kuitenkin tänään tällä kunniamaininnalla, ja neiti Pajusen jäätelöiden Hall of Fame-listauksella!
Ingman Creamy Rocky road

INGMAN CREAMY – CREME BRÛLÉE

Paahtovanukkaanmakuista kermajäätelöä, kinuskikastiketta, toffeepaloja ja karamellirakeita

Oih! Tämä taisi olla ensimmäinen jäätelö, jolle julistin arvosanan 5/5, eikä tämä vieläkään petä. Ei sitten koskaan. Kokonaisuudessaan tämä jopa melko yksinkertainen jäätelöihanuus toimii aivan julmetun hyvin, ja rasia tyhjenee kerta toisensa jälkeen alta aikayksikön. Tätä ei siis kovin usein meidän pakastimessa näe, sillä jotenkin se vain katoaa, ennen kuin se ehtii siellä kovin kauaa olla. Tässä jätskissä ei makeudesta ole tingitty, ja hyvä niin. Ei yhtään liian ällöä, vaan kinuski, toffee, karamelli ja paahtovanukas toimivat sulassa sovussa toisiaan täydellisesti tukien.
ingman creamy creme brûlée

INGMAN CREAMY – MOKKAPALA

Kahvinmakuista tummasuklaakermajäätelöä, kahvinmakuista kastiketta, suklaakakunpalasia ja suklaanmakuisia rakeita

Ingman Creamyn Mokkapala ei ole kovinkaan kahvinen jäätelö, vaan kuten mokkapalatkin, niin tämä maistuu taatusti myös kahvia litkimättömille herkkusuille. Muikean mokkainen makuelämys yhdistettynä täydelliseen ja tuttuun pettämättömään Ingman Creamyn koostumukseen suorastaan sulaa kielen päällä, ja pistää makunystyrät (ja koko likan) tanssimaan. Ah.
Tämä on ehkä kesyin tämän Hall of Fameni jäätelöistä, mutta en silti millään pystynyt jättämään tätä listauksen ulkopuolelle. Joku minut vaan kerta toisensa jälkeen ajaa nappaamaan tämän ostoskärryyn, ja mielestäni se on erittäin toimiva indikaattori kovimmille jäätelöluomuksille.  Ja koska ulkonäkö on puoliherkkua, niin lankaan menen myös minäkin ihan sillä, että päälle on ripoteltu niin suloisia suklaakarkkirakeita <3
Ingman Creamy Mokkapala
Tässä olivat siis jäätelöaltaan kovinta kermaa allekirjoittaneen rautaisella (lähes) ammattimaistajan pätevyydellä ja lahjomattomalla otteella tituleerattuna. Taitaapa mennä tämäkin ilta jätskihommiksi, ja meneekin jälleen kerran vaikeaksi tämä valinta. Veikkaan kyllä vahvasti, että joku näistä ostoskorin pohjalle kolahtaa, mutta se jääköön hetken huuman päätettäväski.
Ja näin lopuksi on pakko antaa kermainen kunniamaininta myös seuraaville hienosti ansioituneille jäätelöherkuille, sillä meillä Suomessa tämä jätskitarjonta on oikein suopea, ja huumaavaa herkkua löytyy lähes joka lähtöön. Tättärää! Tässä ne ovat:

  • Ingman Creamy Englantilainen lakritsi
  • Ingman Creamy English Mint
  • Ingman Creamy Mudcake
  • Ben & Jerry One Sweet World
  • Aino Mustaherukka & Vieno valkosuklaa
  • Aino Lumoava lakritsi
  • Aino Suolainen kinuski

levis tpaita
Levi’s-paita: TÄÄLTÄ*

No niin! Nyt kuulisin mielelläni, osuiko joku näistä juuri sinun suosikkeihisi, vai uupuiko oma kovimmista kovin jätskilemppari kokonaan listalta. Antakaahan kommenttiboksin laulaa lurauttaa, sillä uusia tuttavuuksiakin kernaasti otan vastaan! 😉

Maukasta viikonloppua jokaiselle herkkusuulle!

Tsekkaapa toki myös:
Vähän fiksumpaa herkuttelua – Smoothiekakku!

Edellinen juttuni:
Black Friday tärpeistä joulun hankinnat! Boom!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (44)
  1. Kiva “vakiopostaus” pitkästä aikaa. Onpa sun tullutkin testattua paljon. Itse en jäätelöä syö, tullut kammo nuoruuden ajoista, viimeksi syönyt joskus 5vuotta sitten. Lapsena tuli syötyä ihan “sikana” ikisuosikki oli geisha, pingviinin mansikka, amppari mehujää irtojäätelöistä ehdoton suosikki päärynä, tiikeri ja vanhan ajan vanilja. Unohtamatta klassikoita; kingis, ville vallaton, eskimo(mansikka)ja jättis vanilja. Muistan myös solero shotsit ja solerojäätelökakun ne ovat hävinneet 90luvulta samoin max puikot ja Super ted. Vanhoja menee uusia tulee, niinhän se on. Jäätelöauto taitaa kuitenkin vielä kulkea? Ja se irtojäätelö kunnon tötteröön ei “pahviseen” Suositko enemmän irtojäätelöä, puikkoja vai tötteröitä? Maistuuko jäätelö myös talven kylmyyden keskellä vai onko enemmän kesäherkku?

    1. Piia Pajunen
      25.11.2017, 11:01

      Mulla jätski on koko vuoden herkku, ja jopa tuntuu maistuvan enemmän myös talvella viltin alla sohvalla kyhjöttäessä! Irtojätskit ja tötteröt sitten ovat enemmän kesän juttu mulla. 🙂 Siis tuo Geisha-tötterö on musta ihan paras, ja pienenä muistan, kuinka Jättis ehti aina sulaa sormille ennen kuin sen sain huiviin vedettyä.. 😀

  2. Heippa! Asiasta poiketen😀 Kuinka paljon seuraat kalorikulutusta treeneissä? Tai onko sillä niin väliä salitreenissä? Kiitos vastauksesta, super hyvä blogi!!🤗

    1. Piia Pajunen
      25.11.2017, 10:59

      Moikka! Asiasta saa aina poiketa! En seuraa kalorinkulutusta salitreenissä, sillä kun omana tavoitteenani on lihaskasvu sekä voiman kehitys, niin esimerkiksi kulutuksen mittaaminen tai sykkeiden seuraaminen ei silloin ole laisinkaan passeleita mittareita näissä tavoitteissa. 🙂

Kommentointi suljettu.