OLETKO HUKASSA ELÄMÄSI KANSSA?

*Sisältää mainoslinkkejä

Oletko jo ”iso”, mutta et vieläkään tiedä, mitä haluat tehdä isona? Etkö osaa sanoa, mitä elämältä haluat? Tuntuuko, että tulevaisuus on yksi sumupilvi? Jännittääkö seuraavan siirron tekeminen, koska se voisi osoittautua virheeksi? Ja hitsiläinen, kun kaikilla muilla on jo elämä raiteillaan ja elämässä supertarkka suunta paitsi itsellä. Noh, onkohan ihan näin?

Voi jumantsuikka välillä kyllä pelottanut heittäytyä täysin tuntemattomaan, ja olen useampaan otteeseen miettinyt, että mitähän hemmettiä olen elämälläni tekemässä. Toki välillä mietin tätä edelleen, mutta itseasiassa mitä enemmän tästä olen lukuisien erilaisten ihmisten kanssa puhunut, niin totuus on, että lähes jokainen miettii tätä kysymystä jollei nyt ihan joka päivä, niin aika säännöllisin väliajoin. Ei ole väliä onko nuori vai vanha ja korkeasti koulutettu-uraohjus vai kotiäiti. Tätä pohtii lähes aivan jokainen. Nyt jälkikäteen naurattaa, kun yhdessä vaiheessa luulin olevani täysin luuseri, kun en tiennyt mitä haluan. Suun avaaminen kuitenkin auttoi suunnattomasti, ja yllätyksekseni aivan järkyttävän moni oli samankaltaisessa tilanteessa. Hei, en ollutkaan ainoa, ja et muuten ole sinäkään!

Jos siis tunnet olevasi toisinaan aivan hukassa, niin älä huoli. Sinulla on sielunkumppaneita täällä ihan Suomenkin rajojen sisällä lähes joka nurkalla, ja lukuhan vain kasvaa, kun siirrytään valtion rajojen ulkopuolelle. Harmi vaan, ettei kovinkaan moni uskalla tästä asiasta puhua. On helpompi esittää iloista, onnellista ja määrätietoista, sillä niitä ihaillaan ja pidetään lähes pakollisena ominaisuutena onnistuneessa elämässä. Harhailua, epävarmuutta ja itsensä etsimistä ei pidetä menestyvän ihmisen merkkinä, vaikka nehän ovat ihan luonnollisia osia meidän elämissämme. Näitä kaikkia vaaditaan siihen, että voisimme joskus kehittyä, kasvaa ja oppia. Miksi se olisi siis heikkoutta, jos se pitkällä tähtäimellä vain vahvistaa meitä? Huvittavin juttu tässä kuitenkin on, että yleensä me itse vain ajattelemme sen olevan heikkoutta, vaikka kukaan muu ei niin oikeasti ajattelisikaan.

Välillä on ärsyttänyt itsessäni se, että olen jopa liiankin rationaalinen ihminen. Se on jarruttanut minua useissa eri tilanteissa, sillä välillä olisi vain helpointa heittäytyä mukaan miettimättä liikaa. Toki pahimmilta karikoilta on tällä asenteella vältytty, mutta monet onnistumiset ja menestystarinat ovat jääneet siinä samassa varmasti sivu suun. Onneksi jarraaminen ei ole koskaan fataalia, ja uusia ovia aukeaa niitä etsivälle joka päivä ja joka suunnalle, jos niitä vain osaa umpinaisiin seiniin ensin kuvitella ja lopulta piirtää.

Kilpaurheilu on ollut minulle aina ”helppoa” ja luontevaa. Olen vain useasti miettinyt, että miksen löydä samanlaista itseluottamusta ja draivia moniin muihin asioihin. Ehkä se ongelma onkin ollut vain siinä, että olen yrittänyt väkisin iskeä itseeni muottiin, joka minulle ei yksikertaisesti ole sopinut. Nyt jälkikäteen olen saanut huomata, että olen myös pelännyt ihmisten asenteita omia ratkaisuitani kohtaan. Huvittavaa on kuitenkin huomata, että olen oikeasti pelännyt asioita aivan turhaan, ja vastaanotto on myös ollut täysin päinvastainen.

Olen ottanut riskejä ja kokeillut. Välillä on mennyt hieman hutiin, mutta suurimmaksi osaksi olen saanut huomata, että mitä hurjemmin on uskaltanut heittäytyä mukaan ja hommaan panostaa, niin sitä todennäköisemmin se onnistunut. Tuttu ja turvallinen on aina helppo valinta, mutta kyllähän sinuakin varmasti on jossain vaiheessa viehättänyt myös koko kuvion keikauttaminen ympäri. Niin on minuakin, mutta piru kun kauhistutti niin vietävästi. Ja onhan sen kuulunutkin kauhistuttaa. Tottakai se kuuluu hieman jännittää, kun tekee elämässään ratkaisuita, joista ei voi varmasti tietää mihin ne vie, eikä voi olla edes täysin varma mitä on tekemässä. Itseäni on myös helpottanut aivan suunnattomasti se, että mikään ei ole lopullista. Minun ei nyt 26-vuotiaana kuulukaan olla siinä elämäntilanteessa saati sitten ammatissa, jossa olisin 36- tai 46-vuotiaana. Elämä kyllä vie eteenpäin omalla painollaan, jos vain sitä itse haluaa edes jossain määrin viedä.

Takki: TÄÄLTÄ* // Dr. Denim-farkut: TÄÄLTÄ*

Olen viime aikoina kokenut niin äärimmäisen huikeita ja voimaannuttavia onnistumisen tunteita niin monella elämän eri osa-alueella. Onnistumisen kokemukset sekä itsensä ylittäminen lisää intoa. On myös ihanaa tuntea välillä niin suurta innostusta, että ei peräsin meinaa tahtoa pysyä kiinni penkissä eikä iltaisin meinaa malttaa nukahtaa, kun odottaa seuraavaa päivää niin mehuissaan. Tällaiseen tilanteeseen tuskin olisin päässyt, ellen olisi välillä päätynyt kyseenalaistamaan elämäni suuntaa ja tarkoitusta. Varmasti eteen tulee vielä monen monta hetkeä, jossa saa taas punnita vintti pyörällä elämänsä suuntaa ja omia tavoitteitaan. Mutta hei, se on vain elämää se, ja ehkä näiden jaksojen jälkeen taas tietää paremmin, mihin sitä oikeasti haluaa taas nokkansa suunnata.

Toisaalta, kuinka tylsää se elämä olisikaan, jos tietäisimme heti alkutaipaleellamme lopullisen lukkoon lyödyn kohtalomme? Eihän tässä muu auta, kuin opetella nauttimaan siitä ihanasta tiedottomuudesta ja yllätyksellisyydestä, sillä edes vuosi sitten en tosiaan ajatellut olevani tässä ja tällaisena kuin olen. Siksi olen onnistunut lopettamaan tulevaisuudesta stressaamisen, sillä olen todennut sen olevan täysin turhaa, sillä eteen voi tulla lähes mitä vaan, ja ainut joka ratkaisee on se, miten sen ottaa vastaan. ;)

Huikeaa ja irroittelevaa Vappua! 

Tsekkaa myös: Kukaan ei varoittanut minua aikuisuudesta

Edellinen juttuni: Treenihousut, joihin en vain kyllästy

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

6 vastausta artikkeliin “OLETKO HUKASSA ELÄMÄSI KANSSA?”

  1. Huh, kiitos tästä postauksesta. Käyn kolmeakymmentä ja jätin juuri turvallisen työpaikan uuden duunin vuoksi, mikä sinänsä on siistiä ja varmasti oikea veto urani kannalta. Takaraivossa kuitenkin jäytää ajatus totaalisesta uranvaihdosta, siirtyä työskentelemään harrastuksen pariin. Järkevää se ei ole, sillä ala on raskas niin fyysisesti kuin henkisesti ja rahaakaan siitä ei oikein saa :D En tiedä onko kolmenkympin kriisi hiipimässä ajatuksiin, kun jotenkin tuntuu että paine päätöksestä oman elämän suhteen tuntuu koko ajan suuremmalta ja suuremmalta, ikään kuin kello tikittäisi lähemmäs sitä viimeistä mahdollisuutta tehdä muutos. Muutos joka pelottaa, mutta toisaalta on sellainen asia, jota pelkään katuvani vielä myöhemmin, mikäli en sitä tee. Todellisuudessahan elämä on niin paljon pitempi kuin osaa kuvitella ja mahdollisuudet suunnanvaihtoon eivät juuri vähene iän myötä, mutta onhan se nyt perhana pelottavaa hypätä tuntemattomaan.

    • Kiitos sulle Marja puolestaan kivasta palautteesta! Osaan samaistua todella hyvin noihin sun fiiliksiin, ja mitä enemmän olen ihmisten kanssa jutellut, niin meitä muitakin kuin me kaksi, jotka näitä ovat pohtineet. Tämä pelottavaan hyppääminen on jo itsellä (onneksi) takanapäin, vaikka lisää varmasti vastaavia tilanteita elämässä tulee. Voin kyllä jälkikäteen sanoa, että kyllä muuten kannatti! Nyt tuntuu, että joka päivä olen enemmän perillä siitä, mitä oikeasti elämältä haluan, mutta toisaalta myös osaan nauttia ja hyväksyä sen, etten todellakaan tiedä, mitä sillä elämällä on tulevaisuudessa tarjolla. :)

      Ja vaikka toimeentulo on todella tärkeä osa turvallisuuden tunnetta, niin välillä ne ”järjettömät” ratkaisut voivat olla niitä kaikkein järkevimpiä juuri sulle, ja sehän on parasta, kun jossain vaiheessa huomaa, että tällähän saa jo leivän pöytään! :) Tsemppiä sulle, kyllä se siitä! ;)

  2. Ihana ja voimaannuttava teksti! Ja myös tuttu ongelma itselleni, varsinkin nyt lukioiässä kun abivuosi lähenee ja pitäisi alkaa hahmottaa elämän suuntaa 😬 Jatkatko muuten blogin päivitystä kisarundin aikanakin? 😇

    • Kiitos Elisa! Jep, voin kuvitella nuo sun fiilikset, sillä nuo on itselläni käyty myös aikoinaan läpi :D Sen voin kyllä sanoa, että niitä vääriä ratkaisuja ei kannata pelätä, sillä elämä ja ne ratkaisut eivät todellakaan ole fataaleja, vaikka itsekin olen sortunut niin monesti luulemaan, heh. Ja jatkan kyllä päivittämistä reissun päältä, ja kone sekä kamera kulkee tiiviisti mukana. ;)

  3. Voi käydä myös niin että vaikka kuinka yrittäisi niin ei ole silloin 36- vuotiaana siinä elämäntilanteessa tai ammatissa missä ”kuuluisi” olla, omani muistuttaa enemmän 10 vuotta nuoremman elämää koska vastoin tahtoani olen sairastanut lähes viimeiset 10 vuotta ja muitakin vastoinkäymisiä on tullut. Joten kaikkea ei voi itsekään päättää ja ohjailla elämässään vaikka haluaisi. Muistan kyllä että parikymppisenä usko siihen että kaikki menee kuten minä haluan kun vain tarpeeksi yrittää oli vahva.

    • Elämä voi tosiaan yllättää niin hyvässä kuin pahassa, ja välillä on ihan okei myöntää, ettei aina tarvitse olla vahva. Tämän vuoksi en myöskään halua iskeä kiveen hakattuja suunnitelmia pidemmälle aika välille, koska kaikkeen ei voi aina vaikuttaa, ja sen olen päässyt huomaamaan itsekin eri tavoin.

      Kiitos sulle vielä kommentistasi, ja voimia sinne sairauden kanssa taisteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 48
Tykkää jutusta