MITEN SELVITÄ ELÄMÄSTÄ HENGISSÄ?

*Sisältää mainoslinkkejä

MITEN SELVITÄ ELÄMÄSTÄ

Miten selvitä elämästä hengissä, tai vähintään edes selväjärkisenä? Siinäpä vasta kysymys! Mitä enemmän ihmisten kanssa höpisee ja pääsee sitä kuuluisaa pintaa syvemmälle keskusteluissa, niin stressi, huolet, menneisyyden luurangot ja pääkopan epämääräiset huminat ja harhailut tuntuvat nousevan esille. Hei, niin mullakin!

Elämä jättää meihin jokaiseen jälkensä ja tuo eteen usein haasteellisia tilanteita, jolloin huomaa olevansa jokseenkin hämmentynyt oman kuuppansa sisällä. Jotenkin sitä ajattelee, että itse vain painii ongelmiensa ja elämän haasteidensa kanssa, mutta oikeasti lähes jokaisella on ne omat huolensa takaravoissaan. Hyvin monesti ne ongelmat voivatkin liipata läheltä monien muidenkin kokemusmaailmoja, mutta eihän niitä mielellään ääneen huudella, koska hävettää. Hävettää olla ”ihan vain ihminen”.

Välillä hommat vain yksinkertaisesti menevät ketuiksi, ja toisinaan tuntuu, että kaikki seinät kaatuvat kerralla kumoon. Niskaan tulee maailmalta tervaa, höyheniä ja ydinlaskeumaa, ja tuntuu, ettei mistään tule mitään. Se on hei ihan luonnollista. Näitä sattuu, mutta lähes aina niistä selviää. Se on myös luonnollista, että tällöin tuntee olevansa aivan hukassa. Varsinkin tällaisina hetkinä.

Entäs sitten, kun hommat ovatkin uomillaan. Seinät ovat pystyssä, mutta silti huomaa olevansa hämmentynyt eikä tiedä, minne suunnata. Parasta on ollut huomata, ettei näin ”aikuisena” elämä ole todellakaan valmis. Vaikka koulut on käyty ja ammattinaisen paperit on kourassa, ja lakki päässä potkaistaan ”valmiina” tähän maailmaan, niin sitä voi olla entistä enemmän hämmentyneempi siitä, mitä sillä elämällä nyt sitten pitäisi ja kannattaisi tehdä. Sitä koko elämänsä on siihen pisteeseen asti luullut, että valmistumisen jälkeen homma rullaa ja se on sitten siinä. Ihan sillein hyvällä tavalla. Olla aikuinen ja valmis elämään. Ja paskat.

MITEN SELVITÄ ELÄMÄSTÄ

Maailma on muuttunut aika paljon lyhyessäkin ajassa entisestä. Enää koulut käymällä sulla ei välttämättä ole takuuvarmaa työpaikkaa, etkä edes välttämättä tiedä, mihin monialaisella koulutuksella pitäisi, kannattaisi tai voisi suunnata. Siksi nykyään koulutukset ovatkin entistä ”laaja-alaisempia”, eivätkä ne valmista enää tiettyyn tarkkaan ammattiosaamiseen, sillä maailma muuttuu niin järisyttävän tiuhaan tahtiin. Niitä ammatteja, joista tällä hetkellä kouluistaan valmistuvat sitten aikanaan eläköityvät ei ole välttämättä vielä keksittykään. Sehän tässä hämmentää monia vielä entistä enemmän. Niin minuakin.

Ehkäpä sekin hämmentää monia, että nykyään on niitä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, ja meille korostetaan, että meistä voi tulla mitä vaan ja meidän kannattaa mennä sitä päin, mitä oikeasti haluamme tehdä. Mutta hemmetti vie. Entäs jos se valintojen ja mahdollisuuksien viidakko onkin niin pirun laaja, ettei ole oikeasti minkäänlaista käryä, mihin sitä lähteä nokkaansa suuntaamaan. Olisihan se nyt huomattavasti helpompaa keksiä oma suunta, jos vaihtoehtoja olisi tasan kaksi tai edes kahdeksan. Mutta ei. Niitä on satoja ja jopa tuhansia. Kymmeniä tuhansia ei ole vielä keksittykään. Ota siinä sitten selvää.

Minähän en todellakaan tiedä, mitä elämässäni tulee tapahtumaan viiden vuoden päästä tai edes ensi vuonna tähään aikaan. Vielä hetki sitten tämä stressasi aivan suunnattomasti, mutta onneksi ei enää. Tiettyjä asioita tässä on opittu kantapään kautta ja omassa henkisessä taakassaan rypemällä, ja toki paljon on vielä oppimatta.

Tässä kuitenkin lopuksi omat tipsini siihen, miten elämässä voisi pärjätä edes vähän helpommalla. Helpolla kun se tuskin ketään päästää, hah!

  • Älä yritä iskeä itseäsi muottiin. Jokainen helposti elää omassa kuplassaan, jossa luulee, että pitäisi elää tietyllä tavalla tai tähdätä tiettyyn asioihin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan rajoitukset ovat lähes aina itse luotuja todellisuuden sijaan.
  • Mikään ei ole lopullista. Moni asia tai päätös tuntuu sillä hetkellä niin fataalilta, mutta todellisuudessa aina aukeaa uusia ovia, jos vain jatkaa paukuttamista.
  • Älä häpeä. Jokaisella on heikot kohtansa, ja se tekee meistä juuri ihmisiä.
  • Poikkea kaavasta, jos se edes vähänkään houkuttelee. Ota riskejä. Edes niitä pieniä. Näiden jälkein usein rohkaistuu ja oppii.
  • Keskustele, tutustu, puhu. Ole avoin. Kun puhut ja kuuntelet, niin huomaat, ettet todellakaan ole yksin ajatustesi kanssa tai saat huomata, että elämää voi elää niin hemmetin monella eri tavalla, jotka ovat kaikki ihan okei.
  • Älä heittäydy olosuhteiden uhriksi. Jos voimat loppuu, niin lepää, mutta potki sitten paremmilla puhdilla taas eteenpäin. Kaikilla on välillä oikeasti aika haastavia vaiheita elämässään. Jos ei ole ollut, niin varmasti niitä tulee.
  • Oma panos ei koskaan mene hukkaan. Vaikka vaihtaisit kesken matkaa suuntaasi, niin aina kaikesta tehdystä on hyötyä jatkoa ajatellen. Jos ei muuta, niin ainakin on opittu, ja kokemus voi usein luovasti hyödynnettynä olla arvokkaampaa, kuin uskotkaan.
MITEN SELVITÄ ELÄMÄSTÄ
Adidas-college: TÄÄLTÄ* // Adidas-shortsit: TÄÄLTÄ* // Tennarit: TÄÄLTÄ*

Mikä asia sulla mietityttää just nyt? Mikä painaa tai hämmentää mieltä? Sanoiksi purkaminen välillä helpottaa, joten annahan kommenttiboksin laulaa!

Huoletonta viikonloppua!

Kurkkaa myös:
Kukaan ei varoittanut minua aikuisuudesta
& Opiskelu Q&A – Mistä rahaa? Miten pänttäsin? TTY?

Edellinen juttuni:
Kuvat, joita ei blogissa koskaan julkaistu

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Piia Pajunen

15 vastausta artikkeliin “MITEN SELVITÄ ELÄMÄSTÄ HENGISSÄ?”

  1. Opin lukion tokalla, että ei tosiaan kannata hakata kiveen yhtään mitään, tai saattaa jäädä paitsi aina paljosta. Lukion ekalla vannoin, että mitä ikinä tulevaisuudessa teenkään, en ainakaan halua a) analysoida dataa tai b) tehdä vaativaa matikkaa. Lukion tokalla fyssa iskikin ihan kybällä. :D Nyt oon tehnyt data-analyysihommia kesätöissä pari vuotta ja siis ei hitsi mä tykkään siitä! Ja vaativasta matikasta myös.

    Oon myös ihan kikseissä just tosta, että koulutus on laaja-alaisempaa, koska se tarkoittaa, että voin vääntää niin paljon teoreettista fyssaa, data-analyysia ja koodausta kuin vaan ikinä haluan, ja musta tulee uniikki yksilö uniikeilla kyvyillä. Mikäs sen parempaa kuin että saa tehdä, mitä haluaa ja että on sen takia vielä markkinoitavissa työnantajille erityisen hyvin?

    • Siis ei vitsi mikä tie sulla! Ihan älyttömän mahtavaa! Itekin kanssa lukiossa pohdin, että yliopistoon en varmaan halua, vaikka paperit olisivat hyvät, koska pidin enemmän tekemisestä kuin lukemisesta. Kappas vaan päädyinkin TTY:lle lukemaan DI:ksi, ja tykkäsin koulutuksesta tosi paljon! :D

      Sit kuitenkin valmistumisen uhatessa aloin stressaamaan siitä, että voinko olla hakeutumatta oman alan hommiin ja tuhoanko koko tulevaisuuteni, jos halusinkin urheilla ja jatkaa yrittäjänä bloggaamisen (en ikinä olisi kuvitellut tekeväni tätä ammatikseni), joista molemmista nautin suunnattomasti. Nyt oon kanssa luovuttanut kiveen hakatun tulevaisuuden parista, koska oon todennut, että elämä tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia ja liian tiukat suunnitelmat vain pistävät kapuloita omassa päässä rattaisiin. En tiedä mitä tapahtuu edes vuoden päästä, ja sehän tässä onkin just mahtavaa! :D

  2. Itselläni eleämässä tällä hetkellä kaikki vaan painaa. Tuntuu etten sopeudu porukkaan, eikä kavereitakaan ole hirveästi, jonka kanssa hengailla. Haluaisin vain luovuttaa elämässä. Elämä tuntuu turhalta

    • Voi ei. Kannattaa ehdottomasti käydä keskustelemassa asioista ammattilaisen kanssa, ja siitä voi olla ihan uskomaton apu eteenpäin. Ja joskus elämä ohjaa todella synkkiin ja rankkoihin vaiheisiin, mutta aina sitä valoa on tunnelin päässä, vaikkei se omiin silmiin joka hetki näkyisikään. On ihan okei joutua latailemaan voimiaan myös henkisesti, ja jos olo menee liian tukalaksi, niin ehdottomasti lääkäriin tai ammattilaisen juttusille. Siitä ei koskaan ole haittaa!

    • Mä en yleensä vastaile mihkään postauksiin/kommentteihin mut sun kommentti herätti mussa fiiliksen, että pakko kertoa oma tarina jos siitä olis yhtään sulle apua. Eli mä romahdin totaalisesti puoltoista vuotta sitten ja sillon vetelin tosi synkissä vesissä. Tuntu ettei kukaan tykkää musta, ketään ei edes huomais jos lähtisin, ketään ei kiinnosta. Koin olevani täysin yksin varsinkin mun pääni sisällä ongelmieni kanssa. En tehnyt muuta kuin itkin yksin kotona enkä kehdannut kertoa kellekään. Mutta koska olin ja olen työssä käyvä, mun oli pakko hakea sairauslomaa kun en vaan päässy töihin. Lääkärissä vaan itkin ja pelkäsin kertoa mitä mun pään sisällä käyn läpi. Lääkäri lähetti mut heti psykologille ja psykiatrille. Siitä alko mun viiden viikon saikku millon vaanpalaa nukuin ja itkin, näin päivästä valveilla noin 4h. Mut onneks oikeilla lääkeillä ja ammattilaisten avulla pääsin ylös ja takas töihin vaikka hirvee taistelu se oli saada elämän ilo takas. Myöhemmin mulla todettiin kaksisuuntainen bibolaarisairaus, josta cheek esim laulaa jumalten keinuna eli keinutaan koko aika hyvin synkissä vesissä ja sitten taas kaikkivoipaisuuden tunteessa. Uusia masennus- ja ahdistusjaksoja on tullut mut aina ammattilaisten avulla oon pääsy sieltä ylös ja taistelu jatkuu edelleen. Nykysin lääkkeillä elämä on kohtuu tasasta eikä edes suuret vastoinkäymiset hetkauta mielialaa heti syvyyksiin vaik rajamailla keikkuis. Oon saanu myös esimerkilläni monet muut hakeutumaan lääkäriin kun me on saanut rohkeutta kertoa omista ajatuksista ja ymmärtäny ettei ne ole niiden ajatusten kanssa yksin. Mielenterveys sairaudet on nykypäivänä yhä yleisempiä ja se jos joku on rohkeutta ku kehtaa myöntää ettei pärjää yksin että tarvii apua. Ja vasta sitten ku oon päässy ite ylös niistä kuppista ni oon ymmärtäny että mikä on tervemieli ettei kaikki joskus ajattele niitä asioita mitä minäki kävin läpi. Koska sillon debiksessä yritin.vaan ruoskii itteeni että kyllä muillakin on vaikeeta ni mitä minä.tässä urputan. Mut ei se sit ookkaa ihan niin, elämä voi olla paljon valosampaakin ja siitä pystyy terveenä nauttimaan iha eritavalla ja pienistäkin asioista. Toivon todella, että saat apua ja oot rohkea hakemaan sitä. Ei missäännimessä tarvi pärjätä yksin. Ketään meistä ei pärjää täs maailmasaa yksin.

  3. Oi, tää tuli just oikeeseen saumaan. Edelleen ihan ulapalla elämän suunnasta, vaikka 25v tuli vastikään täyteen. On ahistanu ihan hirveesti. Mutta helpottaa aina kuulla, että muitaki mietityttää tulevaisuus. Koulutus on nykyään siitäki jännä, että et välttämättä enää tarvitse koulutusta pärjätäksesi esimerkiksi taloudellisesti. Saatat löytää työn tai luoda jonkun oman työn millä pärjäät ilman että siihen edes kouluttaudut. Saa nähä mihin tässä itekkin päätyy 🙈

    • Siis voin kertoa, ettet tosiaan ole ainut, jota tulevaisuus ahdistaa/on ahdistanut tai vähintäänkin mietityttänyt todella paljon. Mitä enemmän itekin oon ihmisten kanssa jutellut, niin sieltä ”pinnan alta” löytyy todella monilta niitä samankaltaisia ajatuksia.

      Itse oon onneksi päässyt uran puolesta jo seesteisen puolelle, enkä jaksa stressata tulevasta liikoja. Eipä tähänkään mennessä mikään valinta ole ovia sulkenut tai elämää pysäyttänyt, vaan päinvastoin (vaikkei sitä olisi alussa uskonutkaan), hah! Kyllä se elämä vie eteenpäin, kun jaksaa ponnistaa ja pysyä ”nälkäisenä”. Ja jos ei aina jaksa, niin hetki lepoa ja uusi yritys! ;)

      Ihanaa kesän alkua sinne ja luottoa tulevaisuuteen! Kyllä se elämä aina jonnekin vie. :)

  4. Moi! Tavallaan ei nyt liity aiheeseen, mut pakko postaa, että sulla on aivan mahtava blogi ja parhaat instan päivitykset. Aiheita on niin liikkumisesta kuin elämästä ylipäätään, mikä tekee seuraamisesta mielenkiintoista. Tässä jutussa oli taas hyviä tipsejä elämänhallintaan ja siihen, ettei kannata olla niin orjallinen pilkunviilaaja, mihin usein itse kyllä syyllistyy. Kiitos siis hyvistä aiheista, toivottavasti sulla pysyy toi mahtava ja energinen meininki ja asenne elämässä 😊

    • Ei vitsit kiitos ihan mahtavasta palautteesta! <3 Huippua kuulla, että meno myös eri kanavissa ja aihepiireissä nappaa! Mä yritän pitää menon vauhdissa, koska miksipä tässä mihinkään muuttumaan. Kiitos vielä ja ihanan aurinkoista kesän alkua sinne! :)

  5. Nyt ahdistaa kyllä taas ainakin pikkasen vähemmän kuin vielä hetki sitten! Kyllähän mä sen olen tiennyt, että kaikki tollanen hirvee stressaaminen ja itsensä häpeäminen on ainakin ihan turhaa, mutta nyt kun sä sen mulle sanoit niin helpotti taas paljon! Ihanaa kesää sulle Piia! <3 :-)

    • Siis näinpä! Ja stressi ja huolehtiminen on ihan normaaleita reaktiota, ja niitäkin on huomattavasti helpompi käsitellä, kun sen hyväksyy. Kaikilla painaa välillä takaraivoa enemmän tai vähemmän, eikä ketään pitäisi tuntemisesta tuomita. :)

      Kiitos myös sulle, ja aivan ihanaa kesää sinnekin! <3

  6. Heips! Voisitko tehdä postauksen syömiseen liittyvästä häpeästä? Esim mua hävettää syödä enemmän kun kaverit, varsinkin miesseurassa.

    • Hellouu! Tästä oon kirjoittanut aika läheltä liippaavan kevyemmän postauksen (kommenttiboksissa myös paljon tavaraa), joka löytyy tästä alta:
      http://piiapajunen.fitfashion.fi/suuri-ruokahalu/

      Tästä toki voisin kirjoittaa uuden vähän ajankohtaisemman ja syventyneemmänkin postauksen, joten kiitos osuvasta tärpistä! :)

  7. Heippa! Kyllä nyt omat ongelmat tuntuu pieniltä kun lueskelee muiden haasteita omassa elämässä mutta kerron kuitenkin. Itsellä on taas haastava löytää uutta suuntaa elämälleni ku jouduin lopettamaan pitkäaikaisen kilpaurheilu urani tässä vasta ikään. Tuntuu vaan että ei oikein tiedä mitä kaikella ylimääräisellä ajalla tekisi ja mikä juttu voisi muotoutua siksi omaksi jutuksi tän jälkeen. Tuntuu jotenkin että on taas vaikea aloittaa liikkuumaan, kun ei ole mitään isompia kisatavoitteita liikunnan suhteen. Tämä tuntuu hassulta että ikään kuin liikunnan ilo olisi hetkeksi kadonnut vaikka olen kyllä aina pitänyt ennen liikunnasta. Ehkä se liikunnan ilo löytyy vielä joku päivä ku jaksaa antaa ajankuluja :)

    • Eihän kenenkään huolet ja haasteet ole verrannollisia, ja jokaisen omat ongelmat ovat aina itselleen niitä merkittäviä, joten ei niitä kannata vähätellä. Aina meinaan löytyy ihmisiä (ihan massoittain), jolla asiat on vielä huonommin, vaikka itse olisikin aivan pohjalla tai vain vähemmän huolissaan. :)

      Toisaalta mä vähän painin sun kanssa samoissa vesissä, sillä itselläkin on tuo kilpaurheilu nyt taputeltu, joka oli mulle itselleni todella merkittävä asia elämässä. Rehellisesti en usko, että tulen koskaan enää samalla tavalla tuntemaan/kokemaan mitään vastaavaa kuin mitä kilpaurheilu mulle kokonaisuudessaan oli. Tietty tulevaisuudessa varmasti omat lapset ja tälläkin hetkellä rakkaus omia lähimäisiä kohtaan on asia erikseen, ja ne ovat ihan omassa skaalassaan, mutta jos puhutaan samankaltaisesta vaikutusmekanismistä mitä urheilun kanssa oli, niin siihen tuskin enää pääsen minkään työn tai harrastuksen parissa. Tämä siis siitä huolimatta, että olen itse äärimmäisen tyytyväinen tähän ratkaisuun päättää urheilu-urani tähän. :)

      Itsellä taas ylimääräinen aika on täyttynyt kaikella muulla mielenkiintoisella, mutta uskon ymmärtäväni, mitä ajat tuolla takaa. Kyllä se elämä vie eteenpäin, ja aika näyttää mihin tässä päädytään. Voidaan varmasti molemmat olla onnellisia siitä, että olemme saaneet kokea jotain niin mahtavaa, kuin kilpaurheilu. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 62
Tykkää jutusta