Millainen on hyvä offikunto naiselle?

Kommenttiboksiini tupsahti tässä eräs kaunis päivä erittäin mielenkiintoinen kysymys, jossa kysyttiin mielipidettäni hyvästä offikunnosta naiselle. Mielestäni hyvä offikunto on kliseisesti sanottuna sellainen, jossa yksilö itse viihtyy ja kokee olonsa hyväksi. Me jokainen olemme erilaisia. Meillä on jokaisella erilaiset ruumiinrakenteet, erilainen aineenvaihdunta, erilainen elämäntilanne, erilaiset tavoitteet ja erilainen ajatusmaailma. Tämän vuoksi on lähes mahdotonta sanoa mitään tiettyä määritelmää tai kriteeriä hyvälle offikunnolle.

Offikunto muuttuu mielestäni huonoksi siinä vaiheessa, jos henkilö ei enää koe oloaan hyväksi kropassaan olettaen, ettei kyse ole minkäänasteisesta kehonkuvan vääristymästä. Toinen mielestäni epätoivottu tilanne syntyy, mikäli seuraavaan kisatähtäimeen on kyseisestä kunnosta yksilölle liian haastava päästä. Eli toisinsanoen, jos henkilöllä on muutenkin vaikeuksia päästä vaadittavaan kisakireyteen, niin en näe kovin levälleen päästettyä offikuntoa tavoitteita palvelevana asiana. Mikäli kuitenkin kiristyminen on toiminut kisoihin valmistautuessa aina hyvin, niin pieni puttevaihe ei välttämättä tee edes huonoa, jos syödä tykkää ja viihtyy muodoissaan. Kaikki on loppupeleissä kiinni siitä miten itsesi kannat, ja määritätkö itsesi rasvaprosenttisi, vaakalukemasi tai kireysasteesi perusteella.

Minusta on hauska kuulla kommentteja lajin urheilijoiden keskuudessa, että ei aiota ottaa hirveästi lisäkiloja, koska halutaan näyttää urheilijalta ympäri vuoden. Mikä määrittää sen, miltä urheilijan tulisi näyttää? Pitäisikö näyttävät lihakset vilkkua hihan suusta ja ulkoinen olemus olla siro ja hoikka? Mitä jos keskityttäisiin siihen, miten ajattelet itsestäsi ja miten kannat itsesi. Sillä voi olla paljon suurempi merkitys ulospäin paistavaan habitukseesi kuin kroppasi rasvaprosentilla.

Kuva: Mike Sirén

Olen kuullut viime aikoina paljon imartelevia kommentteja siitä, kuinka olen niin hyvässä kunnossa ympäri vuoden, mutta eihän se nyt ihan niinkään ole aina ollut. Kujalan Kille taitaa olla ainut, joka on tässä ilmoille heittänyt, että mullehan on tuo syöminenkin joskus tainnut enemmänkin maistua, ja tottahan tuo kuoma on turissut! Housukoko on todellakin vaihdellut tässä fitnesstouhun ohessa aika rajustikin, ja välillä ovat XS:n trikoot lököttäneet, ja toisinaan ne M-koon pöksyt ovat ratkenneet liitoksistaan. Itselläni se rasva menee rankimmalla kädellä tuonne hanuriosastolle, ja siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Ensimmäisen kisavuoteni jälkeen rehellinen fiilis oli lähes vuoden yhtäjaksoisen dieettaamisen jäljiltä, että nyt tähän riutuneeseen rottaan suoraan se kymppi lisää ja ruokaa koneeseen. Tämän lupauksen todellakin pidin, ja koneistoon upposikin kaksin käsin sekä puhdasta bodysafkaa että ihan sitä rehellistä mättöä. Koin tarvitsevani tällöin sopivaa hölläämistä ja nollaamista, ja viihdyin vallan mainiosti muhkeammassa ulkomuodossani sekä siellä Hesen tiskillä. Treeni kulki ja tyttö kehittyi rasvahaalarin alla, ja seuraavana vuonna napattiinkin ensimmäisestä kansainvälisestä kisasta overall-voitto ja ammattilaiskortti, joten eipä tuo edellisen talven tankkaaminen suinkaan huonoa tehnyt, vaikka 13,5 kiloa räävittiin silavaa tällöin veks vaadittuun kisakuntoon. Tällä hetkellä tarve sille ylenpalttiselle herkuttelulle ei kuitenkaan ole enää näin voimakas, joten olenkin panostanut maaliskuun kisojen jälkeen siistiin siirtymiseen sille ah niin ihanalle offikaudelle. En osaa sanoa yhtään millaisessa offikunnossa tämä likka on tulevana syksynä, ja onko rasvaa siellä hanurissa enemmän vai vähemmän. Sen kuitenkin tiedän, että se tulee olemaan juuri minulle sopiva offikunto, jonka kannan ylpeydellä, vaikkei ne vatsapalikat siellä enää tällöin vilkkuisi.

Tekstin pointin voisin tiivistää siten, että mitä tahansa teetkin joko tietoisesti tai tiedostamatta, niin kanna toimintasi seuraukset sekä itsesi ylpeydellä, vaikka niitä kiloja olisikin tullut suunniteltua muutama enemmän. Hyvän offikunnon voi jokainen määrittää omalla kohdallaan itse, ja alhainen rasvaprosentti tai esiinpiirtyvät lihakset eivät suinkaan tarkoita suoraan onnistunutta offia. Hyvän offikunnon määritelmäksi voisin jopa itse tiivistää sellaisen kunnon, jossa oma mieli lepää. Kilpailuprepillä jokainen kilpailija saa kyllä ihan tarpeeksi tarkkailla vaakalukemia ja oman kuntonsa yksityiskohtia, joten offilla on välillä hyvä osata vähän höllätä ja hengähtää tästä sopivissa määrin.

xoxo,
Piia

Edellinen juttuni: Kotikutoiset burgerit

Piia Pajunen

14 vastausta artikkeliin “Millainen on hyvä offikunto naiselle?”

  1. ihana että kerranki joku kirjotti tämmösen postauksen offikunnosta. stressi alkanu jo hiipii, että pitäskö lähtee dietille et sais siistimmän offikunnon, kun tuntuu et kaikkialla jauhetaan vaan että kuntosiistinä ja rasvat alhaalla.:D have to say, sun snäpit on ihan parhaita!<3

    • Annan sulle vinkin, että älä turhaan ota offikunnosta stressiä varsinkaan muiden keksimien määritelmien tai puheiden perusteella hyvästä offikunnosta. Jos sulla on itsellä hyvä olla, niin se on tärkeintä. :) Ja kiitos ihanasta kommentista, ja kovia offiruualla kulkevia lihatalkoita sinne! ;)

  2. Tosi hyvä postaus! Olen kuullut joiltakin kisaajilta että offikunnolla paino saisi nousta max 10 kg, 5 kg olis optimaalinen. Offilla on kuitenkin tosi tärkeää, että tämä meidän korvien välinenkin lihas palautuisi, joten on juuri tärkeää kuunnella sitä omaa olotilaa :)
    Muuten snäppien perusteella käyt melko usien Jyväskylässä, osaatko suositella sieltä hyvää kuntosalia kovan vaativalle kisaajalle?

    • Kiitos paljon kommentistasi! Itselläni myös särähtää korvaan nuo ”optimaaliset painorajat” offilla, koska jokaisella on niin yksilöllinen elimistö, elämäntilanne ja tarpeet. Näistä helposti revitään vain turhaa stressiä ja luodaan epäonnistunutta kuvaa näiden maagisten rajojen ohi meneville henkilöille. Ja kuten sanoit, niin tuo korvien välinen lihas tulisi myös saada palautumaan, ja kaikille ei jatkuva liika painon ja ruuan tarkkailu sovi.

      Jyväskylässä olen hajauttanut salitreenejäni aikalailla, ja pääasiassa on tullut treenailtua siellä päin Petäjäveden kunnan puolella, jonne pääsee näppärästi porukoideni luota. Jyväskylässä varmaan itse treenaisin Gym Ironialla, mutta olen myös aika paljon pumppaillut rautaa legendaarisen Monnarin puolella ja Kuntomaailmassa Seppälässä.

  3. ”Mikä määrittää sen, miltä urheilijan tulisi näyttää? Pitäisikö näyttävät lihakset vilkkua hihan suusta ja ulkoinen olemus olla siro ja hoikka? Mitä jos keskityttäisiin siihen, miten ajattelet itsestäsi ja miten kannat itsesi.”

    Tää tiivistää kaiken. Itellä ylittyy henkilökohtainen helleraja joka kerta kun aletaan keskustelemaan siitä miltä urheilijan pitäisi näyttää. Fitnessurheilija ja vaikkapa voimanostaja ovat molemmat urheilijoita, ja NÄYTTÄVÄT URHEILIJOILTA, vaikka rasvaprosentissa saattaa olla yli 20 numeron ero. Toki kannattaa miettiä omaa terveyttään ja suhteuttaa tavoitteet omaan lajiinsa, esimerkiksi korkeushyppääjälle homma on hieman helpompaa jos kyydissä ei tarvitse kantaa kymmentä kiloa laardia, mutta toisaalta kaikkien keho ei myöskään kestä kovin alhaista rasvaprosenttia (täällä yksi 🙋).

    Tykkään lukea sun blogia, kun sulla on maalaisjärkeä ja selvästi hyvin positiivinen kuva omasta kehostasi. Nykyään niin moni arvottaa itsensä muiden mielipiteiden ja ulkoisten paineiden mukaan. Keep up the good work!

    • Mä vielä joskus 15 vuotta sitten sanoin tuota, että haluan näyttää urheilijalta. Sitten joku sanoi mulle, että onhan Mika Halvari ja Seppo Rätykin urheilijoita ja tosi kovia lajinsa edustajia ovatkin. Niinpä. Kyllä ovat omat ajatukset muuttuneet nuoruuden vuosista :D .

      Itse kisaan fitnessissä melko harvakseltaan enkä varsinaisesti koskaan tähtää kisaan vasta kuin sitten neljä kuukautta ennen kun pitää ilmoittautua kisoihin. En siis varsinaisesti vietä offia enkä ajattele mitään fitness-kisaajan offikuntoa tai urheilijan ulkonäköä vaan haluan vaan voida hyvin omissa nahoissani, kuten tässä on Piia fiksusti tuonutkin esille. Mulle olis ihan sama, vaikka kiloja tulis 20 kun ne vaan ei muodostuisi jenkkakahvoiksi, huoh! Peppuun ja reisiin saa rasvaa tulla, ne näyttää hyvältä muhkeinakin oli sitten päällä farkut tai bikinit eivätkä aiheuta mulla käytännön ongelmia esim. pukeutumisessa. Mutta ne farkuista ja treenitrikoista tursuavat muffin topit tekee mun vyörätöstä ihan pötkylän mallisen enkä tykkää yhtään. Etenkin nykyään, kun ollaan lähempänä 40 ikävuotta, alan huomata rasvan kertyvän vyötärölle paljon herkemmin, joten ihan samalla tavalla ei voi pellossa elää kuin parikymppisenä ;) . Enemmän vaatii nyt tasapainoilua sen ”hyvän olon kunnon” ylläpitämiseksi kuin vaikkapa edellisen kisakauden jälkeen, jolloin olin 5 vuotta nuorempi ja esim. joka lauantainen karkkipäivä on jäänyt historiaan. Hullua sanoa noin, mutta se on jopa tuntunut hyvältä jättää jätskit ja pullat viikkokausiksi pois. Tulee oikeasti syötyä kunnon ruokaa enemmän ja siitä mä tykkään :D .

      Kunpa kaikki voisivat löytää sen kisakauden ulkopuolisen hyvän olon kondiksensa. Tässä lajissa itseltä vaaditaan välillä ihan äärimmäisyyksiä niin sitä armollisuuttakin pitäisi pystyä harjoittamaan. Ainakaan ei pitäisi verrata muihin ja kaikkeen kuvatulvaan somessa.

    • Tuo lajin vaativan äärimmäisyyden vastapainoksi vaadittava armollisuus oli erittäin hyvä toteamus. Itseltä osataan vaatia paljon, muttei usein osata antaa sitä armoa saati sallia erehdyksiä tai poikkeamia näihin kiveen hakattuihin mielikuviin itseltään vaadittavista asioista. Itseään kohtaan pitää osata olla armollinen, mutta tämä ei omien havaintojeni mukaan ole todellakaan pelkästään fitness-lajien kilpailijoiden haaste. Tasapainoa ja armollisuutta vaadittaisiin tämän maailman suorituskeskeiseen elämänmenoon itse kullekin. :)

      Ja Seppo Räty ja Mika Halvari kunniaan! :D

    • Kiitos ihanan analyyttisestä kommentistasi! Itse kun vedin 2013-2014 kunnon sikaoffin, sain ihmisiltä erittäin paljon kyselyitä, mitä urheilulajia harrastan. Tällöin tähän vajaamittaiseen pygmiin oli kertynyt edellisen kisakunnon jälkeen melkein 14 kiloa, ja silti näytin ihmisten silmissä urheilijalta ja kaikenlisäksi tunsin itseni erittäin hyvinvoivaksi sekä urheilulliseksi, ja kaiken lisäksi viihdyin mainiosti muhkeissa muodoissani.

      Ja osuit myös naulan kantaan tuossa jokaiselle urheilulajille sopivasta kehonkoostumuksesta, sillä jokaisessa lajissa on erilaiset tarpeensa kehonkoostumukselle. Lisäksi jokainen meistä olemme yksilöitä, joiden terveyteen, hyvinvointiin, tavoitteisiin ja ylipäätään elämään vaikuttaa niin hemmetin monta erilaista osatekijää, että tarkkoja yleisohjeita on usein turha lähteä jakelemaan. Ja iso kiitos myös palautteestasi! Yritetään pitää lippu korkealla! :)

  4. jos tuntee olonsa hyväksi kaikki ok vai?itselle hankala koska tunnen olevani ihan ok vaikka on alipainoa pitäiskö se sit vaan hyväksyä kun on tyytyväinen näinki?hyvä kirjoitus ja omia ajatuksia

    • No tämä on nyt lähinnä hyvä yleisohje nimenomaan fitness-lajien kisaajille. Ja kiitos! :)

  5. Sulla on fiksuja ajatuksia. Monille kisaajilke luo paineita se, ettei painoa saisi tulla kuin 5 kiloa kisakunnon päälle, 10 alkaa olemaan jo liikaa. Näiden mielipiteiden lisäksi toisten arvostelu, siitä että miten paljon kukin kisaaja on antanut painon nousta… Kuitenkaan kenenkään muiden mielipiteiden ei pitäisi tätä määritellä vaan nimenomaan oman olotilan :)

    • Kiitos Outi! Nuo numeraaliset yleismääritelmät ovat mielestäni todella turhia, ja muutenkin 150 senttiselle kevytrakenteiselle bikini-kisaajalle voi sama viisi kiloa olla aika eri kuin 170 senttiselle raskasrakenteiselle figure-kisaajalle. Muutenkin noiden mainitsemiesi muiden mielipiteiden pitäisi ainakin ihan viimeisenä vaikuttaa omaan offikuntoon. Oma tunnustelu ja järjen ääni käyttöön, ja jos kiloja pamahtaa mittariin suunniteltua enemmän, niin tästähän voi tarvittaessa ottaa oppia seuraavalle kerralle, jos tulevilla offeilla mielii pitää kunnon rasvattomampana. Kokeilemalla oppii :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta