10 x MIKÄ JENKEISSÄ NYPPII?

*Sisältää mainoslinkkejä

Vaikka elämä Miami Beachilla hymyilee, niin aina voi vähän kitistä, heh! Ainahan sitä joku nyppii, ja toki moni näistä asioista ovat varmasti riippuvaisia sijainnista Jenkkilä ollessa melkoisen valtaisa alue. Kilpaurheilu on vienyt itseni jo kolmannen kerran tänne rapakon taakse, ja samoja havaintoja on tullut tehtyä muissakin liittovaltion lokaatioissa. Jenkkilää pidetään kuitenkin niin upeassa valossa joka puolella, joten sen vuoksi nämä havaintoni kyllä osuvat omiin silmiini ja sopivan kriittiseen sielunmaailmaani hieman terävämmin. Toki täällä on paljon ihan huikeita juttuja, eikä rakas kotimaammekaan täydellinen ole, mutta tässä muutamia eniten aivojeni synapseihin iskevistä asioista täällä amerikkalaisen unelmien keskellä! :D

Teennäinen kohteliaisuus. ”Hi! How are you?” menettää hieman merkityksensä, kun asiakaspalvelija mutisee sanat putkeen nakki otsassa eikä edes katso sinua päin. Suomessa jos jotain sanotaan, niin sitä yleensä tarkoitetaan. :D

Ruoka on oikeasti kallista. Varsinkin hedelmät ja kasvikset ovat ihan tuhottoman kalliita, ja aivoja suorastaan kirvelee niitä ostaessa. Kilohinnat hedelmille huitelevat helposti kahdeksassa eurossa, ja ravintoköyhästä höttösalaatista saat isossakin paikallisessa megamarketissa maksaa itsesi kipeäksi. Sokerihöttöä täällä kyllä saa halvalla oikein kunnon bulkkipakkauksissa, ja pieniä tai edes kohtuukokoisia pakkauskokoja ei tunneta. Ja jos tunnetaan, niin ne on yhdistetty tehokkaaksi kymppipäkiksi, jossa pakkausjätettä kyllä riittää!

Hyvää leipää on vaikea löytää. Valkoista pullaa on kyllä tarjolla, mutta kyllä tässä jo vähän ikävä on Suomen monipuolisia ja laadukkaita leipähyllyjä.

Makeutusaineet. Yhhh. Vaikka oikeasti tykkään makeutusaineista (kohtuukäytössä), enkä niitä tarkoituksella liikaa välttele, niin täällä homma on kyllä vedetty ihan överiksi. Maustetut kivennäisvedet ovat maultaan tiukempaa kuin esanssiset zero-limpparit, ja kaikki makea on todellakin makeaa sen syvimmässä merkityksessään.

Lisäaineet muutenkin. Suomessa on oikeasti aika rajoitetut säädökset lisäaineiden käytön suhteen, ja täällä eletään kyllä aika villissä lännessä. Osassa nämä lisäaineet ovat kyllä ihan paikallaan (kaikki lisäaineet eivät ole välttämättä apokalyptisiä), mutta aitouden puute kyllä alkaa aika nopeasti nyppiä. Fun fact tähän väliin: Se mitä Suomessa myydään kaupassa monesti tavallisena tuotteena, saisi monissakin tuotteissa täällä luomumerkinnän.

Sotaveteraanit kodittomina katujen varsilla. Ensin lähetetään ”palvelemaan maataan” toiselle matereelle, ja tämän jälkeen jätetään oman onnen nojaan jalat amputoituna osastojen paidat ja lippikset vain muistona. Onneksi Suomen sotaveteraaneista pidetään sentään huolta. <3

Ekologisuuden totaalinen puute. Vaikka en olekaan mikään ekohippi, niin ympäristötekniikkaa kandivaiheessa sivuaineena lukeneena olen kyllä jossain määrin valveutuneena hieman kauhistunut tästä toiminnasta ”sivistysvaltiossa”. Syntyvän jätteen suorastaan järjetön määrä, kierrätyksen ja jätteen lajittelun lähes totaalinen puuttuminen, moninkertaiset ja logistisesti tehottomat yksittäispakkaukset, kaupoissa kassalla valmiiksi pakattavien muovikassien määrä, yötä päivää täysillä huutavat energiasyöpöt ilmastointilaitteet vuodelta Neuvostoliitto sekä asuinrakennusten ”pahvisuus” (jopa kylmässä Columbuksessa Ohiossa) ja energiatehottomuus. Listaa voisin jatkaa loputtomiin, ja oikeasti vähän ihmetyttää, että ollaanko ihan totta sivistysvaltiossa, kun mistään ei tunnuta välitettävän.

Kassojen järkyttävän hidas toiminta. Voit varautua vaateostoksilla jonottamaan ainakin vartin verran, vaikka edessäsi jonossa olisi vain yksi asiakas, ja kassalla työskentelisi kolme ihmistä. Miten tämä voi joka paikassa olla mahdollista?

Kukaan ei osaa treenata. Miehelle tämä on varsinkin todella kipeää katsottavaa, kun suurin osa paikallisen salimme jäsenistä on miehiä. Treenissä ei ole yhtään mitään järkeä, ja näyttää siltä, että kohta sattuu Juhaa leukaan tai käytettävä laite pamahtaa hajalle. Tämä on kyllä omien havaintojeni mukaan todella yleistä jo ihan muualla Euroopassakin, mutta tällä paikallisella salilla sentään osataan laittaa painot takaisin paikoilleen ja pitää sali siistinä. Tästä siis propsit!

Treenihiilareita ei hirveästi näytetä tuntevan. Ei palkkarissa eikä intrajuomassa. Olin itse varautunut olemaan koko reissun lähinnä kisojen viimeistelyviikoilla, joten jätin rakkaat Vitargoni suosiolla kotiin, mutta metsästys alkoi täältä, kun kisasuunnitelmat muuttuivat, ja minähän en ilman treenihiilaria bodaa, hah! Maltoa ja Vitargoa nyt Suomesta saa lähes joka marketin perusvalikoimasta ja nettikaupatkin ovat niitä pullollaan. Täällä niitä on todellakin saanut metsästää jopa lisäravinnekaupoista, joissa niissäkin halpana bulkkitavarana toimivasta maltosta sai pulittaa kalliimman hinnan kuin Vitargosta Suomessa.

Adidas-toppi: TÄÄLTÄ* // Adidas-korkeavyötäöiset marmorishortsit: TÄÄLTÄ* (alessa!!) // Reebok-tennarit: TÄÄLTÄ*
Ja onhan täällä Jenkkilässä kuitenkin aika huikeaa, mutta ei minusta kyllä tämän maan kansalaista saisi kirveelläkään, heh. Sekin on kyllä todettava, että kyllä Suomessa eletään oikeasti niin lintukodossa, että täytyy sanoa, että olen pirun ylpeä suomalaisuudesta. Onneksi olen saanut etuoikeuden syntyä Suomeen. Suomi-100 ja ”hell yeah”! Eipäs sittenkään kuin ”p*rkele”, näin suomalaisittain. ;)

Kesäistä loppuviikkoa koto-Suomeen!

Kurkkaa myös: Asioita, joihin ymmärrykseni ei yksinkertaisesti riitä

Edellinen juttuni: Ruokapäiväkirja Jenkeistä viikko kisojen jälkeen

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

24 vastausta artikkeliin “10 x MIKÄ JENKEISSÄ NYPPII?”

  1. Jenkeissä käyneenä voin samaistua jokaiseen kohtaan. :D Varsinkin toi asiakaspalvelu; nyrpiintyneitä asiakaspalvelijoita, jotka ei edes silmiin jaksa katsoa, samaan aikaan myös todella hitaita ja laiskoja. Sit toi treenaaminen, kaikki treenaa niin oudosti ja jalkapäiviä ei turhaan tunneta. Käytiin Jenkeissä yhdellä salilla, jossa oli about 12 rintalaitetta, mutta sen lisäks vaan pari kunnon jalkalaitetta… :) Ja ruoka on todellakin kallista, varsinkin kaikki vähänkin laadukkaammat safkat, mutta kyllä silti joku vaan tossa kulttuurissa kiehtoo!

    Kiitos Piia huikeasta blogistasi ja nauttikaa reissustanne!

    • En siis ole ainut, joka näitä asioita on pistänyt merkille, hahaa! Ja onneksi täällä on vastapainoksi paljon muita huikeita juttuja, joista saa suomalaisena turistina nauttia harvinaisena herkkuna. Ja kiitos kivasta palautteesta, ja todellakin nautitaan! :D

  2. Mahtavaa! Olen vasta aikuisena tajunnut kuinka hyvä maa Suomi oikeasti on ja olen suunnattoman kiitollinen että olen tänne saanut syntyä. Kaikella kunnioituksella ja myötätunnolla muita maita kohtaan. Hyviä havaintoja sinulta 😊 Toivottavasti asiat silti menevät parempaan suuntaan sielläkin ja joku järki löytyisi elintarvikkeidenkin antiin ja hintoihin.
    http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

    • Suomi on kyllä ihan huikea maa, vaikka eihän sekään tietty täydellinen ole. Paljon on meilläkin kehityttävää ja asioita, joista täältä päästä voisi myös ottaa oppia, mutta silti on se Suomi vaan huippu <3

  3. Aivan totta joka sana! Oon lähinnä matkaillu losissa jossa asuu mun suomalainen ystävä, siellä käyn trader joe’s kaupassa ja sieltä saa myös ihanaa luomusiemenleipää. En tosin tiedä kuinka luomua se oikeesti on :D ystävä ja hänen mies lopetti lihan syömisen koska jenkeissä on niin karmeita antibioottilihoja(ilmeisesti).. losissa on myös whole foods luomukaupps jossa saa aikaan $100 laskun ostamalla ananaksen, salaattia ja raakapatukan suunnilleen :D losissa myös kyselin siitä kun kaikki roskat menee samaan pussiin, kuulemma lajitellaan sitten paikan päällä kaatopaikalla?? Hmm.. toi veteraani asia on sydäntä särkevä. Las Vegasissa kun oltiin niin kaikki oli isoa ja hienoa ja kallista ja ihmiset kuluttaa järjettömiä määriä rahaa, ja sitten kadulla oli veteraani kyltteineen…niin surullista.

    • Whole foodsissa on tullut itsekin käytyä parissakin kaupungissa, ja jumantsuikka miten kallista, vaikka tarjonta on muuten todella huippua. Aika raharuhtinaiden kauppa se kuitenkin on, joten itse ollaan päädytty ostaan ruuat Publixista, Targetista tai Walmartista. :) Paikallisissa marketeissa on muuten kyllä ihan huippua käydä, ja oon ihan mehuissani täällä testailemassa paikallisia elintarvikkeita, joita Suomesta ei saa. :D

  4. Meiltä muuten löytyi viereisestä lisäravinne kaupasta Vitargoa, mutta EEAsta myyjä ei ollut kuullutkaa. Järkyttävän hintaisia todellakin tuotteet oli ja ruokakaupasta ei kyllä halvalla pääse 😕 Muutenkin samoja havaintoja tehnyt täs kuukauden aikan. Paitsi veteraaneja ei oo näkynyt. Treenaajia on todellakin hurja katsella, tai ehkä ne kattoo enemmän mua, pahasti, ku ähisen meneen 😂

    Teil sentään taitaa olla siellä lämmin. Nauttikaa! Mä jatkan kollateissa kulkemista. Tää melkoisesti Suomen säätä muistuttavassa Cleverlandissa 🤣

    • Mekin kyllä sitten löydettiin lisäravinnekaupasta lopulta Vitargoa, mutta kilohinta oli niin järkyttävän överi, ettei voinut edes harkita. Maltokin oli niin pirun kallista, mutta oli pakko ostaa, koska treenihiilari on elämä, haha! :D

      Täällä on onneksi lämmin, mutta kulunut viikko on kuulemma ollut ihan historiallisen sateinen. Eilen oli niin pahat tulvat, että teitä ja ostoskeskuksia jouduttiin sulkemaan, mutta tänään onneksi taas aurinkoista. Lämmintä on toki ollut koko ajan (+30), että siitä ei ole voinut pilvisinäkään päivinä valittaa. :D Terkkuja sinne liittovaltion toisille nurkille!

  5. Nyt on kyllä koko maa yleistetty tehokkaasti vaan pienen pintaraapaisun perusteella.

    • Meitsin löpinöitä ei kannata ottaa ihan noin vakavasti. :D Ja jos luit koko tekstin, niin totesin, että varmasti ovat alueriippuvaisia asioita, vaikka samoja pointteja olen pistänyt merkille monissa muissakin käymissäni lokaatioissa täällä rapakon takana eri reissuilla. Ja satuinpa myös mainitsemaan, että onneksi täällä on paljon kivojakin juttuja. ;)

    • Samanlainen meininki Minnesotassakin, kymmenen vuoden kokemuksella. Mutta vaikka se hi-how-are-u pelkkä fraasi onkin, minusta ihmiset kassoillakin sen esittää yleensä silmiin katsoen, ihan ystävällisesti.

    • Täällä Miamin alueella kyllä tuo hi-how-are-you tulee kyllä yllättävän ”väsyneesti” suurimman osan ajasta, ja olen jopa yllättynyt kohteliaisuuden puutteesta. Omien muistikuvieni mukaan kyllä muilla reissuilla ja muissa kohteissa täällä Jenkkilässä tuo on ollut paljon ystävällisemmän ja reippaamman tuntuista. Täällä tuo kassahenkilökunta on ollut kyllä melko tympääntyneen oloista, jota ei todellakaan näe Suomessakaan.

  6. Hyvä ja hauska postaus! Moni luulee että kaikki on jenkeissä vaan niin paljon parempaa ja että ”Suomi se vasta paska maa on” mutta don’t let the glitter fool you! Molemmissa maissa puolensa.
    Ja siis treenaamisesta, mua niin nyppii kun kuulee että ”naiset ei osaa treenaa”, tekis mieli sanoo että juu et oo varmaan käyny ihan perusgymillä täällä kotosuomessakaan, kyl ne miehet myös ”osaa” ;)

    • Joo ei se ruoho ole niin vihreää siellä aidan toisellakaan puolella, ja kaikista paikoista löytyy aina sekä hyviä että huonoja puolia ihan kuten totesit. ;) Ja treenaamisen taito ei todellakaan kyllä katso sukupuolta missään päin maailmaa. :D

  7. Hieno postaus! Toi jenkkilän glorifioiminen on ärsyttävää. Oikeesti siellä on moni asia surkeesti. Toi armeijahomma ittee ärsyttää eniten, se ”maan palveleminen” kun tarkottaa taistelua jossain Irakissa, jonne on hyökätty terroristien takia(näin väitetään, uskokoon ken tahtoo). Täysin järjetöntä. Suomalaiset veteraanit sentään taistelivat koska itsenäisyys oli uhattuna. Puhumattakaan yhteiskunnan muista epäkohdista sekä sun mainitsemista jutuista. Huh, tulipas paasaus 😂

    • Haha! Mielenkiintoisia pointteja ja kannanottoja on myös hauska saada! Itseäni myös nyppii aina tietty glorifoiminen ylipäätään, oli sitten kyseessä valtio, ruokavalio, treenityyli tai vaikka autonmerkki. :D Mikään asia on harvoin täysin mustavalkoinen, ja jokaisessa on puolensa. ;)

  8. Itse tuli huomattua, että kasvikset ovat (tai olivat ainakin) huomattavasti halvempia toreilta eli farmers marketeilta ostettuna suoraan tuottajalta :) Kannattaa hiukan kysellä onko sellaista mahdollisesti jossakin lähistöllä ja koska (paikka saattaa olla joku random parkkis tms kerran tai kaksi viikossa).

    Tosin jos jotain on, mistä Suomessa voisi jenkkilässä ottaa mallia niin edullinen urheilun harrastus lapsille ja nuorille koulun yhteydessä. Ihan mahtavaa kun lajeja pääsee kokeilemaan ja harrastamaan koulukavereiden kanssa ilman varusteiden ostopakkoa.

    • Ai kappas! Pitääpä bongailla täältäkin paikallisia markkinoita, jos osuisi lähistölle! Kiitos vinkistä! :)

      Tuosta harrastus- ja urheilumahdollisuudesta koulun yhteydessä ollaan itseasiassa miehekkeen kanssa myös keskusteltu, ja todettu, että se on kyllä täällä aivan huippua! Olisi itsekin varmasti tullut urheiltua nuorempana myös monipuolisemmin ja varmasti olisi tullut kokeiltua useampia lajeja, ja tuo tosissaan madaltaisi myös yleisesti ottaen tuota kynnystä hypätä liikunnan ja urheilun pariin.

  9. mites usa vs kanada, ootko huomannut eroja? yhtä torontolaista youtuberia seuratessani on mm. oppinut et samoilla pikaruokaketjuilla on eri ravintoarvot tuotteissa, mitö tarjotaan kanadassa kuin usassa?? eli kanadassa menee terveempään suuntaan, mutta rajan yli mentäessä täytyy laittaa höttöhiilarit ja sokerit ja rasvat x100 koska pizza on kasvis? :D

    • Kanadan ja USAn välillä oli kyllä sekä mun että Jumpan mielestä eroja. Ruoka ja kasvikset olivat ainakin selkeästi halvempia Torontossa, mutta sielläkin oli kyllä sama ”megapakkausten” meininki vähän kaikessa. Kisojen jälkeisiä herkkuja sai kyllä metsästää ihan sen takia, koska kaikkia herkkuja oli tarjolla vain jäätävissä jättipakkauksissa, kun olisin halunnut vain vähän maistella kaikkea, enkä tunkea napaani puolta kiloa yhtä suklaata tai kolmea litraa yhtä jäätelölaatua. :D

      Ja joo ollaan katsottu Netflixistä miehen kanssa noita ruokapolitiikkadokumentteja, ja tuo, että ”Pizza on kasvis” on kyllä aivan täysi farssi. Meni vähän Obaman aikaansaama pakollinen kasvistarjonta kouluissa pilalle, kun vain dollarit edellä kulkeva ruokabisnes sai keploteltua tuon pitsan kasvislistalle…. -.-

  10. yllätys kasvisten ja hedelmien korkea hinta, luulin että siellä on halpaa ja monipuolista(vai oliko tarjonta hyvä?)8e kg hinta huhuh! Suomessa juureksia saa alle euron kg hintaan saamme kyllä olla siitä iloisia. ei ihme että Jenkeissä ylipaino on yleistä. Myös ekologisuuden puute yllätti ja kierrätys. Ollaanko siellä täysin välinpitämättömiä? Lihavuusepidemia kasvaa ja muovijätettä kertyy meriin tonnikaupalla. Kiinnostavaa tietää mikä ”terveystrendi/buumi” siellä nyt jyllää? Miten salilla, millaista porukkaa siellä kävi? Etkö ottanut omia lisäravinteita mukaan jos sieltä ei löytynyt mitä halusi?

    • Siis mäkin yllätyin tosi suuresti tosta kasvisten hinnasta, koska luulin, että Suomessa ne on kalliita. :D Toki osa vihanneksista Suomessa ovat hintavia, mutta kuten sanoit, niin kyllähän niitä aina edullisemmastakin päästä löytyy joka marketista.

      FASTin Intra ja BCAA oli mulla mukana, mutta treenihiilarit jätin kotiin, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan lähes koko reissu olisi ollut yhtä kilpailujen viimeistelyviikkoa, jolloin treenihiilaria mulla ei ole käytössä. Käydään paikallisen poliisiopiston edullisemmalla salilla, sillä muissa kuukausikortti olisi maksanut meiltä kahdelta jopa 350 dollaria enemmän kuin tuon mestan kuukausikortti, hahah :D Siellä siis käy pääosin paikallisia nuoria miehiä, mutta treenitekniikat ja tyylit ovat kyllä jokseenkin hakusessa, vaikka ”kovaa” treenataankin.

      Terveysbuueista en osaa oikein sanoa juuta eikä jaata, mutta kaupoissa on jokaisen muka vähänkin paremman tuotteen kohdalla ”parempi valinta”-lätkä hintalapun kohdalla, vaikka kyse olisi muuten kohtuu höttötavarasta, kuten jäätelöstä :)

  11. Yleistätköhän sä nyt vähän.
    Esim.Noi sun kilohinnnat on miami beachiltä turistirysästä.

    • Postauksen toisessa virkkeessä totesin, että moni näistä asioista ovat varmasti riippuvaisia sijainnista Jenkkilän ollessa melkoisen valtaisa alue. :) Ruokaostokset tehdään lisäksi täällä paikallisten suosimassa megamarketissa ja Miamin puolella myös hinnat samaa luokkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 62
Tykkää jutusta