MEILLE TULI KOIRANPENTU! – VIDEO

koiranpentu

Whoop whoop! Vähän annoin jo eilen vihiä, että tänään paljastelen jotain jännää tube-videon merkeissä, joten kuten otsikostakin viisaimmat ehtivät jo aivosolujensa kanssa työstää, niin meillehän on pamahtanut tänne huusholliin perheenlisäystä! Saanko siis esitellä, tässä hän sitten on, eli neiti Pöpö!

Pöpö on ihan jäätävä söpöyspakkaus, ja tämä niin helluinen koiranpentu on merkkiään chihuahua. Pari pientä erikoispiirrettä tältä hurmaavalta neidiltä löytyy, ja nämä sekä monta muuta faktaa Pöpöstä paljastan tuosta alta löytyvältä videolta, joten pistähän tämä pätkä vauhdilla pyörimään. N – Y – T – N Y T!

Samalla tämä video siis toimittaa oikein näppärästi 10k-spessun virkaa, sillä Tubessa oli pamahtanut 10 000 tilaajaa rikki, joten kaipa sinne on videoita jatkossakin paukuteltava kerran kiinnostuneita silmäpareja ruudun takaa löytyy. Lisäksi sekä Olympia- että Toronto Pro Vlogeissa on mennyt jo yli 100 000 katselukertaa kumpaisessakin puhki, eli tuskinpa sisältö myöskään kovin kuraa sitten on, hah! :D

Pienen aasinsillan kautta takaisin itse aiheeseen, eli tuohon huvittavan pieneen karvaeläimeen! Täällä ollaan siis tämä viikko elelty vähän erilaista arkea koiranpentu ykkössijalla, ja on kyllä ollut niin ihanaa päästä seurailemaan tuon touhottajan hullunkurista menoa. Päivä päivältä tämä vesseli on kotiutunut paremmin meille, ja välillä kyllä vedellään sellaista rallia pitkin kämppää ja tukahdutetaan ympäröivät ihmisolennot märkiin pusuhyökkäyksiin. Onhan tuo aivan älyttömän herttainen vatipää, ja vauhtihepulit saattavan vaihtua aika lennosta makoisille unille viltin sisään kaivautuen. Ah. Sydänhän tässä pakahtuu, kun tuota otusta tuijottelee! <3

chihuahua-koiranpentu

chihuahua-koiranpentu

Tällainen karvainen ylläri siis täällä päässä näin viikonlopun alla! Odotan kyllä niin tuota viikonloppua, joka sujahtaa ensimmäistä kertaa miesmuistiin ilman aikatauluja tai suurempaa ohjelmaa, ja mikäpäs sen parempaa, kuin viettää eka kokonainen viikonloppu muutenkin nyt kolmestaan kotosalla. Aijjettä! Onpa elämä ihanaa! <3

Huikeaa viikonlopun odotusta kaikille karvoihin katsomatta! 

 Vilkaise myös:
Naimisissa – huhheijaa, mitkä häät!
& 10 vuotta yhdessä

Edellinen juttuni:
Kun vois vaan syödä 24/7 ja kaikkialla

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

18 vastausta artikkeliin “MEILLE TULI KOIRANPENTU! – VIDEO”

  1. EHANA!!!!! Mä just sanoin eilen mun miehelle että chihut on kyllä aika hauskoja ja olis ihana jos joskus semmosen sais, sit sä postaat tän…grr!!! elän siis sun vlogien ja muiden postien kautta mun chihuintoilijaelämää :D Oot muuten tosi symppis!

    • NIIN TOI ON! <3 Ja hahahah tää tuli sitten aika hyvään saumaan! :D Ja kiitos sulle, pus! <3

  2. Hei onnea PÖPÖSTÄ <3 Chihuahuat on ihan paras koirarotu, kuten varmaan tiedätkin jo mun blogin perusteella :) Nyt sitten miettimään kaveria Pöpölle, se on nimittäin suuri vääryys pitää vain yhtä chihua ;) Ne pitäis lain asettamalla säädöksellä myydä aina kahden kappaleen paketissa ;D

    Liity Suomen chihuahua omistajat -facebookryhmään, siellä paljon chihujuttuja ja kuvia :)

    Ps: Tuo korvien lörpättäminen on normaalia. Monilla saattaa molemmat lörpähtää vahvistusrokotteiden kohdalla tai viimeistään kun hampaita vaihtuu. Yleensä nousevat takaisin. Munkin toinen tytöistä oli piiiiitkään lörppäkorva kun ei se jaksanut niitä pitää pystyssä :)

    Onnea!

    • KIITOS EVE! <3 Rotu on kyllä huippu, ja siitä onkin lähipiirin kautta saatu jo aiemmin niin ihanaa kokemusta, joten rotuvalinta oli meillekin aika ilmeinen. Kahden paketti olis kyllä näissä kova, mutta lähdetään liikenteeseen nyt ainakin tällä yhdellä. :D

      Ja hei kiitos tosta korvainfosta! Katsotaan nouseeko se sieltä sitten lopulta takaisin pystyyn, vaikka eipä tuo haittaisi, vaikka lörpälleen jäisi, hah! :D

  3. Ihana! Tulipahan lenkkikaveri teille. Kenen idea oli ottaa koira? Ja erikoinen nimi? onko sulla aikaisemmin ollut?

    • Niin hän on! <3 Meillä ei ole aiemmin ollut koiraa, mutta ollaan vuosien varrella paljon koirien kanssa touhuttu ja monen monta karvakaveria meillä on aina hoidossa täällä ollut. :) Videosta selviää kumman idea oli ;)

  4. Voi eeeeei noita nappisilmiä😍😍😍

    Tänää ei pysty lukemaan postausta edes loppuun, kuvamateriaali vei nyt 100-0 😁

    • No. niinpä!!! Ja hahaha! Täytyy kyllä itsekin todeta, että kuvamateriaali oli tässä kohdillaan. :D

  5. Haa tulin oikeen sun blogiin ehdottamaan postausideaa ja melkein unohdin kokonaan että miksi ylipäätään tulin kun jäin vain ihastelemaan tätä teidän ihanaa uutta perheenjäsentä, aivan syötävän suloinen! Huikee näky Jumppa ja pikku koiranpentu, iso mies ja pienimmistä pienin koiravauva :D.

    Elikkä aloin tässä miettimään että Fitness Classic Lähestyy kovaa tahtia ja sain vihdoin suostuteltua äitini lähtemään mukaan katsomaan toimintaa, kun itsellä olisi tarkoitus kisata syksyllä NFE:ssä. Hämmennyin kuitenkin kysymystulvasta kun äiti oli itse googlaillut kaikenlaista fitnekseen liittyen ja kyseli kovasti että miten ne sarjat sitten eroavat toisistaan ja mitä ne tuomarit oikeen siellä sitten arvioivat??? Olisi huikeeta nähdä sun blogissa jonkinlainen postaus joka avaisi tätä fitnesstä katsojalle joka ei tiedä tästä maailmasta paljoakaan. Missään ei meinaa olla sellaista kattavampaa pakettia siitä, että miten ne vapaaohjelma, body, bikini, wellness, fugure jne jne jne… eroavat ja mitä asioita tuomarit niissä tuomaroivat. Kun aloin miettimään että kuka tämmöisen tekstin voisi osata tehdä niin ekana tuli mieleen Piia :) ,sulla tekstit aina ihan älyttömän hyvin kirjotettuja ja hauskoja, niitä jaksaa oikeesti lukea. Lisäksi sulla vois varmaan olla aika hyvin tosiaan aavistusta kun oot niin monta vuotta jo hommannut tätä ja oot tuomarinakin toiminut :D.

    • Hahaha! Sitä tää uusi veijari voi tosiaan teettää, ja itsekin aina välillä täällä himassa unohdan, mitä piti olla tekemässä, kun ”söpöyseste” pysäyttää mut ihan täysin ja unohdun siihen vain rapsuttelemaan ja pusuttelemaan Pöpöä. :D :D

      Hei tossa voisi ollakin aika mielenkiintoinen postausidea, joten pidetään ehdottomasti mielessä! Nuo sarjaerot voivat tosiaan hämmentää aika suurestikin perehtymätöntä kaveria, ja varsinkin uusien sarjojen myötä myös lajia seuranneillakin voi pamahtaa välillä kysymysmerkit otsalle. Pistetään siis ehdottomasti korvan taakse!

  6. Ääää mikä ihanuus! En kestä! Mä en pysty oleen lässyttämästä edes täältä ruudun takaa! Tuituitui ❤

    Oot muuten ihana itsekin! Aito, hauska, järkevä ja lämmin. Oot todella inspiroiva ihminen!
    Ihanaa kevättä teille, nauttikaa Pöpön vauva-ajasta täysillä!😙

    • Voi vitsi kiitos sulle aivan ihanasta kommentista, pus! Ja joo, tää veijari on niiiiiiiin valloittava, ettei mitään rajaa! <3

    • No niinpä! <3 <3 Tää on kyllä sellanen unimasiina, paitsi sillon kun lähtee leikit aivan olan takaa pauhaamaan, hah! :D

  7. Oiijj, onpa todella kaunis yksilö <3 Onnea uudesta perheenjäsenestä! Vitsi oonkin todella pitkään miettinyt, että mahdattekohan ottaa jossain vaiheessa koiraa :)
    Rudolf, musta pitkäkarvainen saksanpaimenkoirani lähettää superisti terkkuja Pöpölle, vuhh! :P

    • Kiitos! <3 Toi likka on kyllä upea ilmestys! Pöpö lähettää täältä Rudolfille hurjasti terkkuja takaisin ! ;)

  8. Voi Pöpö miten söpö! 😍
    Enpä oo aikoihin kattonu tubevideouta, mut voi viude kun nää sun videot on kivoja! 🤗

    • Suuren suuri kiitos sinne Outi! Ja Pöpö on kyllä aivan älytön söpöyspakkaus! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 81
Tykkää jutusta