KAATUUKO KEHITYS TREENITAUKOON?

*Sisältää mainoslinkkejä

treenitauko

Ai samperi taas tuli stoppi hyvin liikkeelle lähteneelle treeniputkelle! Juuri kun kehitystä alkoi tulemaan ja jumppakin lähti kulkemaan kuin öljytty käki. Meneekö kaikki plakkariin kerätty kehitys nyt kokonaan harakoille, sulavatko ne vaivalla muovatut pyöreät lihakset ja romahtavatko voimatasot? Treenitauko sekä pakkolepo tuntuu aiheuttaman monellekin treenihirmulle suuren suurta huolta ja jopa valtaisaa ahdistusta, joten puraistaanpa aimohaukku tänään kyseisestä aiheesta!

Tulee sitten eteen viikon perheloma Kanarialla, armoton työputki, parin viikon lenssu, perskuleen pitkittynyt viheliäinen olkapäävamma tai yksinkertaisesti täyden motivaatiopulan aiheuttama treenitauko, niin hei. Ei se homma siihen kaadu. Toki kehittyminen vaatii pitkäjänteistä työtä, mutta kokoon haalitut tulokset eivät valahda viemärin syövereihin heti ensimmäisen tai toisenkaan paussin kohdalla.

Mietitäänpä hetki ihan järjellä. Jos jokaisen treenaajan tai huippu-urheilijan tulokset nollaantuisivat joka kerta vastoinkäymisten ja pitkittyneiden sairastelujaksojen kohdalla, niin eihän tällä planeetalla löytyisi enää yhtäkään maailmanennätyksen rikkojaa, huippuunsa hioutunutta suorituskykytykkiä tai tiiviiksi pakkautunutta lihaskimppua. Juuri purkitetuissa olympialaisissa oltaisiin kamppailtu mitaleista hävyttömän kehnohkolla menolla ja maailmanmestaruudet ratkottaisiin puhtaasti sen mukaan, kuka ei flunssaa edellisen puolen vuoden aikana ole sairastanut. Tähän osuvasti esimerkkinä, ettei meidän omaa kansansankariamme Iivoakaan ole tämän korkea sairastumisalttius kaatanut, vaikka kaikennäköistä riesan ryökäleitä on osunut hänelläkin kuuleman mukaan tielle.

treenitauko

Lihasmuisti on aika kova jantteri, ja mahdollinen sulanut pihvi palautuu usein aika vauhdilla ja joskus jopa korkojen kera, kun jumppaan taas käsiksi pääsee. Tekniikat ja taidot ovat myös aika pysyvää kamaa takaraivon perukoilla, joten eipä kannata turhilla murheilla päätään vaivata. Hermoston totaalinen lepuuttaminen välillä pitkienkin ajanjaksojen ajan voi olla melkoisen tuloksekasta puuhaa kovalle treenaajalle. Ottavathan monet huippu-urheilijatkin välillä useiden viikkojen mittaisia totaalitreenitaukoja ihan vain siksi, että palautuisivat. Eipä siinä tulokset pitkällä tähtäimellä tipu, vaan juurikin päin vastoin.

Mitä hyötyä pakkolevosta voi olla?

Pakkolepo voi tehdä toisinaan aika gutaa kropalle. Okei okei. Järkyttävän raju tauti vaatii kyllä omalta koneistolta aika paljon resursseja tunkeilijan nujertamiseen, joten palautumisen kannalta se ei ole ehkä optimaalisin tilanne. Kevyemmät flunssat ja pikkuköhät voivat kuitenkin antaa kropalle hyvän hetken hengähtää, ja kovalla rasituksella oleva hermostokin voi päästä mukavasti nollaamaan menoa. Hermoston palautumisesta ainakin voi hyötyä puhdasta voimaa, räjähtävyyttä, nopeutta tai taitoa metsästävät kaverit. Pakkolevon aikana myös muut vaivaavat rasituskolotukset ja pahin tukkoisuuus voi jopa hellittää ja saada tarvitsemaansa armoa varsinkin, jos maltat syödä riittävästi.

Mitäs itselle on käynyt omissa pakkoleposessiossa? Sulivatkoko lihakset? Hävisikö taidot? Tässä pari esimerkkiä omasta takaa:

  • Kolmen viikon treenitauko ponnistuspäänsäryn takia -> Akrobatia oli tauon jäljiltä ehkä nopeinta ja räjähtävintä ikinä.
  • Sairastelua kuluneen vuoden aikana yhteensä 16 viikkoa (miltei kolmasosa treenivuodesta) -> Tuloksena huikea kehitys, kansainvälisen kilpailun overall-voitto ja ammattilaiskortti. Not bad.
  • Kahden kuukauden treenitauko mykoplasmasta -> Suoraan 16 viikon kisaprepille, ja kolmas sija ammattilaisdebyytissä elämäni kunnolla ja parhaimmalla vapaaohjelmalla siihen asti. En pysty jälkikäteen valittamaan.
  • Jalka ilmakipsissä viisi viikkoa kesken kisaprepin -> Salilla osuvasti yläkroppaa, jalkoja eristävillä liikkeillä ja aerobiset kuntopiirityyppisinä keskivartaloon painottaen. Käsilläseisonnoissa kehityin ihan valtaisalla harppauksella kipsistä huolimatta (tai juurikin sen ansiosta).

Entä jos et pysty treenaamaan ollenkaan?

Kun tavallinen lenssu tai rajumpikin influenssan pi(e)rulainen iskee, niin on oikeasti parempi jäädä kotiin. Palaudu pöpöistä kunnolla, niin eipähän tarvitse itseään jälkikäteen ruoskia, kun kokoon on haalittu kuukausitolkulla jatkuva loputon yskä tai pahimmillaan sydänlihastulehdus. Puolikuntoisena et omaa suorituskykyäsi pysty haastamaan tai viemään itseäsi kovinkaan kehittäviin suorituksiin asti, joten turha mennä painamaan duunia huonovointisena. Myös kanssatreenajia kohtaan on myös ihan kohteliasta pitää pöpösi poissa treeniahjosta muita sairastuttamasta. Lepää, ja pyri ihan oikeasti nauttimaan siitä ylimääräisestä luppoajasta, vaikka ketutus söisikin kuin pientä oravaa näillä Suomen pakkasilla.

On myös ihan sallittua nautiskella lepoviikon merkeissä perheen kanssa etelän hiekkarannoilla tai kaupunkilomalla. Erästä viisasta jantteria lainaten, niin kuinka paljon kehitystä pystyisit edes yhden (tai kahden) viikon aikana kokoon muutenkaan haalimaan. Niinpä. ;)

Jos pystyt treenaamaan jotain?

Menikö nilkka pakettiin? Onko ranne rasitusvamman nujertavana? Ei hätää! Aina voi tehdä edes jotain! Rajoittuneiden yläraajojen kohdalla voi edelleen painaa jalkoihin jerkkua kehiin tai jalkapaketin kera yläkropalle saa soveltaen erittäin osuvaa menoa aikaiseksi. Nyt voisi olla myös hyvä tilaisuus vahvistaa niitä heikkoja tukilihaksia, pistää keskivartalo uuteen iskuun tai korjata kirraavaa liikkuvuutta.

Vaikka ne fysioterapeutin nippelipaperit tai somen sporttijulkkisten liikkuvuustärpit tuntuisivat täysin turhilta, niin niistä on usein aivan järisyttävän paljon hyötyä, mutta vain, jos niitä tekee. Kun resursseja pystyy kohdistamaan niihin peruspohjan asioihin, jotka yleensä jää rajumman tekemisen jalkoihin, voit takaisin treeniin käsiksi päästyäsi olla vielä lyömättömämpi kuin koskaan aiemmin. Mieti kuinka ihanaa olisi päästä kyykkäämään rautaisella keskivartalopidolla sekä kirraamattomilla alaraajoilla. Aijjjettä. Kuulostaa aika hyvältä!

treenitauko
Saumattomat trikoot: TÄÄLTÄ* // Treenitoppi: TÄÄLTÄ*

Täytyy kuitenkin todeta, että myös ”puolivammautuneena” on todellakin lupa nollata sitä kroppaa ja vinttiä ihan rehellisellä täyslevolla, ja ottaa kehiin sopiva treenitauko tai lepojakso. Jos treeni tuntuu puolipaketissa täydeltä sähläykseltä tai pakkopullalta aiheuttaen enemmän kiristyvää pantaa kuin mielihyvää, niin tässä vinkki vitonen. Jää oikeasti kotiin. Ratko ristikoita, ota frendien kanssa Netflix-maratonia tai lue kirjaa. Nyt on hyvä aika tehdä niitä asioita antaumuksella, mitä aina haaveilisit tekeväsi, jos aikaa vain olisi. Joskus on vain ihana olla, ja treenistäkin saa ottaa myös sitä (pakko)lomaa!

Ei se treenitauko ihan joka tapauksessa menoa haittaa, ellet anna sen haitata. Oma asenne on meinaan aika kovaa valuuttaa niin treenaamisessa kuin koko elämässä yleensäkin.

Tujakkaa ja tarmokasta torstai-iltaa!

Tsekkaa myös:
Nälkä lepopäivinä? Paljon sillon kuuluisi syödä?
& Aktiivitreenaja vain sairastaa enemmän?

Edellinen juttuni:
Herkuista kieltäytyminen – OK vai ongelma?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

16 vastausta artikkeliin “KAATUUKO KEHITYS TREENITAUKOON?”

  1. Tää oli ajoitukseltaan täydellinen ! Alkuvuonna on ollu kolme viikkoa milloin on pystynyt liikkumaan niinkuin on ollut ajatus, muuten on flunssa tai muu epämääräinen väsymys vaivannut. Oon onneks saanut panostettava hyvään uneen nyt :) niin jos sitä sitten olisi virtaa tykittää satasella levänneenä ja tervehtyneenä.

    • Jes, huippua että osui sinne! Kannattaa tosiaan muistaa, että on ihan okei välillä ottaa niitä kevyempiäkin treenijaksoja ihan hyvällä omalla tunnolla. Ei ihan kaiken aikaa voi joka osa-alueella painaa satanen lasissa eteenpäin, ja toisinaan tekee itse kullekin to-del-lakin höpöä latailla niitä akkuja! Kyllä se taas palkitsee, kun treeni alkaa taas luistaa. Hurjasti treeni-intoa ja virtaa sinne lähestyvään kevääseen!

  2. Kiitti oikeesti tästä artikkelista! Sain itsestäni niskasta kiinni ja päätin etten oo luovuttaja kun pari kk ollu kipeänä ja flunssaa ja psyykekkin muutenkin maissa. Nyt hyvä olo ja treenaus nousee uuteen uskoon. Kiitos sinulle ja antoisia treeni hetkiä! Jatka blogia samaan malliin, tätä miä tykkään lukea! Aina niin kannustavaa ja posiiivista! Peukku sulle

    • Kiitos puolestaan sulle mahtavasta kommentista! Sulla ainakin näyttäisi asenne olevan kohdillaan, ja sehän on juurikin se, mikä ratkaisee! Kyllähän se välillä ihmistä syö, kun flunssat pitkittyvät ja meno hiipuu, mutta aina sieltä uudelleen vauhtiin taas pääsee, kun sen aika on. ;)

  3. Moikka Piia!
    Näin ensmimmäistä kertaa kun sun blogia kommentoin niin pakko kiittää sua, oon saanu sun postauksista todella paljon viisaita neuvoja ja hyviä pointteja askarruttaviin asioihin, sekä tsemppiä ja lohtua hankaliin aikoihin. Rakastan sun tyyliä kirjoittaa ja vaikutat todella mukavalta ja ihanalta ihmiseltä!❤️

    Etenkin tämän postauksen aihealue kiteyttää sen, mitä oon mun pienessä päässä viimeaikoika pyöritellyt mielessä. Mun harjoittelu on paljon kärsinyt pitkäaikaisten polviongelmien vuoksi, ja nyt viimeisin täys stoppi reenaamiselle tuli muutama kuukausi sitten kun polvet ei suostu kestämään enää juuri mitään mun lajiin (maastohiihto) kuuluvaa harjoittelua. Kilpailemaan tänä talvena ei ollut asiaa.. mikä suunnattomasti harmittaa, koska kesällä kuntoni oli paras koskaan. Nyt oon käynyt vaan salilla lähinnä yläkroppaa reenaileen kun ei mikään kestävyyttä ylläpitävä laji onnistu. Motivaatio hiihtoon on kärsinyt hurjasti kun mistään ei tunnu tulevan mitään ja tuntuu että kaikki aiemmin tehty työ juoksun ja hiihdon parissa valuu hiljalleen hukkaan.
    Just nuista ajatuksista mistä kirjoitit postauksessa oon saanut tsemppiä. Oon alkanut nauttia paljon salilla käymisestä, ja välillä polvikipu on unohtunut tyystin siinä leuanvetoennätyksiä parannellessa. Ja hei, en oo todellakaan asian kanssa yksin! Välillä tulee takapakkia itse kullekin. Pitää jaksaa olla kärsivällinen ja nauttia muista asioista elämässä sen aikaa kun antaa kropalle sen tarvitseman levon :)

    Aurinkoista loppukevättä sulle Piia!

    • Moikka Mari ja kiitos aivan ihanasta palautteesta! <3

      Siis voin kyllä oikeasti kuvitella ton sun henkisen kamppailun asian kanssa, ja eihän se helppoa ole kilpaurheilijan hyväksyä sitä asiaa, että paras isku urheilun parissa menee jarruille itsestään riippumattomista asioista, joihin ei voi vaikuttaa. En ehkä itsekään ole ollut tässä paras hyväksymään näitä tiettyjä realiteettejä kilpaurheilun osilta, mutta toisaalta, kaikki tiet ovat kuitenkin vieneet oikeaan paikkaan, ja elämä on opettanut. Eipähän muutaman viikon flunssat tunnu juuri missään. :D

      Mahtava kuitenkin kuulla, että salilla puurtaminen on innostanut tämän sijaan, ja kannattaakin panostaa ehdottomasti niihin asioihin, mihin vain suinkin pystyy. Jos tämän korvaavan harjoittelun toteuttaa fiksusti ja omaa lajia ajatellen, niin voihan olla, että takaisin laduille ja lenkkipoluille päästyäsi olet onnistunut muodostamaan ihan uusia valttikortteja ja ässiä hihaan!

      Ihanaa kevättä myös sinne, ja aivan älyttömästi tsemppiä kropan lepuuttamiseen! :)

  4. Olipahan aika osuva teksti tänne influenssan kaltaisesta toipumisen loppumetreille :D

    Omakin suhtautuminen treenitaukoihin on tässä vuosien saatossa onneksi kehittynyt huomattavasti ja enää ei ole maailmanloppu lähellä, jos ennalta tehdyt suunnitelmat eivät toteudukaan. Löysemmällä pannalla elämä kun on noin muutenkin huomattavasti helpompaa :)

    https://heidikiiveri.blogspot.fi/

    • Äh, influenssa on kyllä hanurista! :D Eihän se elämä todellakaan mene niin kuin sitä itse aina suunnittelisi, niin parempi vain yrittää sopeutua sen kommervenkkeihin. Ja löysempi panta on huomattavasti mukavampi kaveri kuin kireä pipo! :D

  5. Ai että, todella innostavaa ja ihanan rentoa tekstiä aina postaus toisensa jälkeen. Tuli tämäkin just sopivaan mutkaan, kun itellä ylityöt syö aikaa reeneistä ahdistukseen asti. Mutta eipä enää, kiitos sinulle, Piia!

    Haluaisin myös kysyä tuosta ponnistuspäänsärystä, jonka vuoksi otit lepoa. Onko kyseessä siis jännityspäänsärky? Itellä tulee (varsinkin) treenatessa tosi usein pahoja päänsärkyjä ja hierojan mukaan jännitän niskaa ja leukoja liikaa. Miten pääsit tuosta eroon /olisiko sinulla vinkkejä miten tuota voisi välttää?

    • Iso kiitos sinne, ja mahtava kuulla, että tuli tarpeeseen! Itselläkin eilen venyi 12 tuntiseksi oma työpäivä (treeni jäi välistä) ja alkuviikollakin työn vaatima reissaaminen on myös vähän aiheuttanut vähän haasteita treenin suorittamiseen, mutta eipä nämä hommat siihen kaadu. :)

      Mulla tuon ponnistuspäänsäryn syy löytyikin yllättäen yöpurennasta, joka pisti kasvojen, pään, kallonpohjan, niskan ja hartioiden alueen niin kireälle ja tukkoon. Mulla on nyt neljä vuotta ollut purentakiskot joka yö suussa, niin eipä ole enää ponnistuspäänsärkyjä tullut. Toki edelleen kasvoja ja päätä saattaa särkeä, muttei kipu pääse koskaan niin rajuiksi ja lamaannuttaviksi, mitä se silloin alussa pahimmillaan oli. Suosittelisin siis käymään varmuuden vuoksi hammaslääkärillä tutkituttamaan tuota asiaa, sillä jos päivälläkin leukaa jäpittää, niin on hyvinkin todennäköistä, että unissa sitä tapahtuu myös. Yöpurenta on myös yllättävän yleistä, mitä olen lähipiirissäkin kuullut.

    • Kiitos paljon Piia neuvosta! En edes ajatellut, että hampaissa/leuassa saattaisi olla vastaus tähän. Varaankin heti ajan hammaslääkärille.

    • Joo ei itselläkään alussa tullut pieneen mieleenkään, että tässä voisi olla syy! Kannattaa ainakin tarkistaa tuo vaihtoehto, eikä hammaslääkärin tarkistuksessa ainakaan mitään haittaa ole! :)

  6. Kiitos postauksesta. Itse jo stressasin miten tällä viikolla pääsen salille koulun & vuorotyön ohella. Palautit takaisin maan pinalle, välillä on ihan okei jättää treenejä välistä pakollisten menojen takia.

    • Heips ja mahtava kuulla, että tästä postauksesta oli jeesiä! :)

      T. ”Flunssassa kotona” :D

  7. Käyn aina lukemassa blogiasi, mutta jostain syystä en koskaan saa aikaiseksi jätettyä kommenttia, vaikka mieli tekisi! :) Nyt oli pakko jakaa oma kokemus kirjoituksen asiasta.

    2016 loppuvuodesta kiireellinen leikkaus ja useampi ”reikä” mahaan. Aikansa meni että pystyi sen jälkeen normaalisi liikkumaan. Puhumattakaan siitä että normaali jaksaminen oli samalla ns.normaalitasolla hemoglobiinin suhteen. Pari litraa menetin verta, mutta hyvän peruskunnon vuoksi, säästyin veritankkaukselta.
    Vuosi vaihtui ja pääsin liikkumaan normaalisti. Ja ohhoh.. seuraavat kuukauden meni parin kipsin kanssa. :D Taas otettiin taukoa ihan urakalla. Kesän pääsin liikkumaan, mutta olisiko iskenyt ahneus ja vedin itseni piippuun vähän liian kovilla treeneillä ja suurilla treenimäärillä. Syksyllä 2017 päätin ettei minun elämäni siihen kaadu, jos jätän fyysiset treenit vähemmälle ja keskitys psyykkisiin ”treeneihin”. Jätin jopa kuntosalikortin pois, sillä yh äitinä, se kortti tuotti enemmän stressiä kuin nautintoa. Oli aina oma hommansa saada lapselle hoitaja ja päästä treenaamaan.

    Nyt takana useampi kuukausi treenien suhteen stressitöntä elämää. Olen syönyt hyvin, keskittynyt hyötyliikuntaan ja käynyt silloin treenaamassa kun olen sinne helposti päässyt. Ja tsädäm… Kroppa voi paremmin kuin koskaan ennen. Muistan kun muutama vuosi sitten sanoin, että 30-vuotiaana olen elämäni kunnossa ja eilen peiliin katsoessani pystyin hymyillen toteamaan, että muutaman kuukauden päästä täytän 30, mutta tavoitteeni on jo saavutettu ennen sitä. Lihakset ei ehkä ole enänä niin pumpissa tai erottuvat, mutta niitä kuitenkin on, ne ei ole mihinkään kadonneet. Kevät ja kesä tulee kovaa vauhtia ja mulla on nyt maailman paras fiilis treenien suhteen.

    Loppupeleissä nämä tauot on kääntyny pelkästään voitoksi ja positiiviseksi asiaksi! Tästä on hyvä jatkaa entistä vahvempana, eteenkin henkisesti!

    Ihanaa kevättä sinulle Piia! Olet inspiroiva ihminen! :)

    • Siis johan on maailma pistänyt sulle haasteita oikein ämpärikaupalla! Täytyy kyllä hattua nostaa sulle tuon sun aivan jäätävän kovan asenteen johdosta, ja ihan mielettömiä oivalluksia oot kyllä tehnyt matkan varrella! Täytyy kyllä sanoa sinnekin päin takaisin, että kyllä muuten inspiroit ihan yhtälailla, ja aivan mahtavalta kuulostaa sun meininki siellä! You go girl!! Boom!

      Mulla itselläkin on tavoitteena pystyä ylittämään itseäni vaikka vuosia kertyisi mittariin, ja jo nyt 27-vuotiaana saan ihan älyttömiä kiksejä, jos pystyn esimerkiksi tekemään kovempia akrobatiasuorituksia kuin parin kympin tienoilla tai jopa vetämään kehiin hurjempaa settiä kuin parhaimpina teinivuosina. :D

      Ihanaa kevättä myös sinne, ja täältä mä tuun sun perässä, ja aion olla myös kolmekymppisenä (ja viisikymppisenäkin) elämäni kunnossa ja nimenomaan ”fyysisesti pystyvä ja pysäyttämätön” ! ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 70
Tykkää jutusta