Kisapreppi jalka kipsissä

Kisoista alkaa olemaan reilu kaksi viikkoa aikaa, mutta tässä on luonnollisesti tullut analysoitua kisojen jälkipyykkiä sekä tuota matkaa lavalle asti. Instagramin ja Snapchatin puolella minua seuranneet tietävätkin, että matkani Arnold Internationalin lavalle ei ollut ihan tavanomaisimmasta päästä. Jokainen preppi on itselläni aina ollut erilainen, ja täytyy sanoa, ettei yksikään kisavalmistautuminen ole mennyt täysin ruusuilla tanssien, mutta harvalla urheilijalla se hyvin harvoin meneekään, oli kyseessä laji mikä tahansa.

Viimeisin preppi sattui kuitenkin olemaan minulle tähän astisista se haastavin. Kilpaurheilu on luonteeltaan arvaamatonta ja kehon sietokyky kovan kulutuksen alla on rajallinen. Nyt en puhu omalla kohdallani niinkään aineenvaihdunnallisista tai ylikuntoon liittyvistä ongelmista, vaan lähinnä urheilu- ja rasitusvammoista.

IMG_5866

Hommahan meni tällä kertaa niin, että joulukuun puolessa välissä olin painamassa loikkien parissa tuttuun tapaan Tampellan WFC:n toiminnallisella puolella. Huomasin jossain vaiheessa treeniä oikean jalkani ulkosyrjässä pientä kipua, mutta ainahan sitä jostain pienesti kolottaa, enkä noteerannut heti asiaa sen tarkemmin. Tein seuraavan loikkasarjan, ja kevyt kipu tuntui edelleen. Seuraavan sarjan suoritettuani päätin vaihtaa suunnitelmaa ja siirtyä varmuuden vuoksi keskivartalovoiman pariin. Ajattelin kivun poistuvan seuraavaan aamun tai viimeistään ensi viikkoon mennessä, kuten yleensä tällaisissa satunnaisissa pienissä äkillisissä kivuntuntemuksissa.

Lievä kivuntunne ei kuitenkaan poistunut viikossa, ja välillä sain klinkata ja välillä kävellä ihan normaalisti. Varasin kuitenkin jalkaterän ongelmiin erikoistuneelle urheiluortopedille, sillä olin kuun alussa lähettänyt hakemuksen rapakon taakse Arnold International-kutsukilpailuun, jonne pääsy olisi unelmien täyttymys. Sain lähetteen magneettiin, ja ennen tuloksien saapumista sainkin tiedon, että minut on valittu kymmenen muun IFBB Fitness Pron lisäksi kilpailemaan maaliskuussa Columbuksen lavalle. Olin tällöin salilla, ja lopputreenistä puhelin alkoi piippailemaan siihen tahtiin kassissa, että tiesin, että jotain on meneillään. Minut valtasi niin suuri onnen tunne, ja kivun tunteen unohtuessa heitin kirjaimellisesti muutaman onnen pompun innostuksesta tärisevien käsien yrittäessä pitää puhelinta näpeissäni.

Seuraavana päivänä olikin vuoro pyörähtää kuulemassa tuomio ortopediltä, ja niinhän siinä sitten kävikin, että jalkaterän ulkosyrjän jänteestä löytyi jonkinlainen sisäinen vaurio. Kilpailuihin oli aikaa kymmenen viikkoa, ja lääkäri ehdottikin tämän aikapaineen alla ensiksi tulehdustilaa laskevaa kortisonipiikkiä ja päälle kipsiä kahdeksi viikoksi. Lääkäristä poistuttuani olo oli todella surrealistinen, sillä kömpelön muovipaketin ja keppien kanssa könytessä olo tuntui todella rampautuneelta ja todella kaukana siitä ajatuksesta, että kymmenen viikon päästä pitäisi olla heittämässä volttia lavalla. Ja fitnesslajeista puhuttaessa se kun ei riitä, että raajat toimii kisapäivänä, kun lavakuntoon pitäisi myös päästä. Omassa lajissani kaiken kukkuraksi ei riitä kisapäivänä vain korkkareilla käveleminen, vaan sen on kestettävä kaksi minuuttinen fyysisesti haastava vapaaohjelma. Onneksi tässä vaiheessa en tiennyt, että kipsi tulisi pysymään kintussa kiinni loppupeleissä yhteensä viisi viikkoa eli pattiarallaa puolet prepistä.

IMG_5775
Siinä se sitten möllötti jalan ympärillä. 10 weeks out!

Tässä vaiheessa oli mietittävä, mitä käsissä olevilla korteilla voidaan tehdä. Minnan kanssa riipaistiin ravinnosta suoraan isompi siivu veks, sillä tavanomaiset rasvaa polttavat aerobiset ja vapaaohjelmatreenit voitiin tässä vaiheessa unohtaa, ja arkiaktiivisuus tippui perustouhukkuudesta staattiselle sohvaperunatasolle. Vapaaohjelman osilta lopullista kohtaloa ei lähdetty vielä tässä vaiheessa tulevasta tietämättöminä pyörittelemään.

Lavalle asti en varmaankaan olisi päässyt ilman avopuolisoani Jumppaa, joka veti minulle ”invalidikuntopiiriä” muutaman kerran viikossa perinteisten aerobisten korvikkeena. Kuntopiirit olivat kyllä melkoisen tehokkaita, ja ne muodostuivat mm. leuanvedoista, punnerrusvariaatioista, selkä- ja vatsalinkkareista, käsilläkävelyistä you name it. Soija lensi, tyttöä hapotti ja rasva paloi. Lisäksi tuon viiden viikon ajanjakson aikana en tainnut viettää kuin muutaman treenin (omasta tahdostani) yksin salilla, sillä keppien ja kipsin kanssa ei ihan tuosta vain kannettu käsipainoja vinopenkin äärelle tai ladottu levypainoja laitteisiin. Onneksi minulla oli tuo auttava käsipari, kun ei niitä ruokiakaan olisi yksin saanut kaupasta kotiin kannettua.

IMG_5864

IMG_6096

Salitreeneissä joutui myös soveltamaan yläkropankin osalta yllättävän paljon, sillä kaikki liikkeet oli pystyttävä suorittamaan joko polvilteen (polvet oli verillä 24/7) tai istuen ilman jalkatukea. Mielikuvitusta sai toisinaan käyttää melkoisestikin, mutta hätä keinot keksii. Jalkoja treenasin yläkropan treenien tai kuntopiirien ohessa lähinnä reiden ojennuksilla (etureisi), reiden koukistuksilla maaten (takareisi) tai reiden loitonnuksilla (pakara).

Salitreenien ja kuntopiirien yhteydessä tuli myös pidettyä vaparipuolta edes jossain määrin yllä käsilläseisontojen parissa. Täytyy kyllä sanoa, että tällä alueella tuli jopa kehityttyä tämän rampajakson aikana, ja ajattelinkin, että mikäli pystyn kipsin kanssa suorittamaan tietyt liikkeet tai kombinaatiot, niin ilman kipsiä se menee kuin vettä vaan. Ja niinhän siinä kävikin, heh. Heikossakin tilanteessa voi siis saada kehitystä, jos vain pelaa korttinsa oikein.

IMG_6207

IMG_6204

Tunteet heittelivät päivän aikana aika lailla, ja kyllä siellä salillakin muutamia kertoja oltiin silmät turvonneena, kun oli päästettävä niitä tunteita ulos. Toisinaan tuli mietittyä, että onko tässä yhtään mitään järkeä, hakkaanko päätäni vain väkisin seinään ja olisko ollut helpompaa ja järkevämpää vain heittää pyyhe kehään tältä erää. Jos kyse olisi ollut jostain muusta terveydellisestä asiasta, jonka vaikutukset olisivat voineet olla pitkäkestoisia, niin se olisi ollut asia erikseen. Arkikin oli luonnollisesti haastavaa, kun kipsin ja keppien kanssa vesilasin siirtäminen hanan ääreltä ruokapöydälle oli puoliksi urheilusuoritus ja puoliksi sirkusnäytelmää.

Kunto kuitenkin näytti olevan erittäin hyvin aikataulussa, joten se ajoi yhtenä tekijänä jatkamaan, vaikka vapaaohjelman kohtalosta ei osannut kukaan sanoa juuta eikä jaata. Omassa lajissani kun ei riitä, että pystyy kisapäivänä kävelemään koroissa lavalla, vaikka sekin tietty on yksi osa kokonaisuutta. Sovittiin kuitenkin Minnan kanssa, että mennään sinne lavalle vaikka kahdeksi minuutiksi seisomaan käsillään ilman niitä omia vahvuuksia, eli vauhdikasta akrobatiaa ja kimmoisaa menoa.

En myöskään kestänyt ajatusta, että kisan peruttuani huomaisin kisaviikolla kotisohvalla jalan toimivan sittenkin, ja tällaista tilannetta en olisi voinut antaa itselleni helpolla anteeksi. Jos kyse olisi ollut jostain muusta pilipalikisasta, niin olisin rehellisesti sanottuna jättänyt prepin kesken luultavasti heti alkumetreillä. Tai no tiedä häntä, mutta mitä luultavimmin kyllä. Edessä oli kuitenkin niin uskomaton tilaisuus, jota en todellakaan halunnut jättää käyttämättä. Noita kutsuja ei nyt joka päivä postista satele, ja kyllähän tästä on itsekin haaveiltu.

IMG_5895

Jalka ei siis parantunut aivan siinä tahdissa mitä toivottiin, ja henkinen pito oli siten oikeasti välillä todella kovilla. Viikkojen vähentyessä ja jalan silti ollessa edelleen kipsissä, minut valtasi usein aika voimakas epätoivo. Ei voinut millään ennustaa millainen seuraavasta viikosta tulisi, ja oli vain mentävä päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa parasta. Elämässä oli jalkavamman lisäksi menossa muutenkin paljon haastavia asioita, ja tämä kaiken kombinaatio ei ollut ehkä se kaikkein suotuisin.

Uskon myös, että jatkuva stressitila kropassa piti yllä koko kehon tulehdustilaa, joka hidasti toipumista. En nimittäin näe kovinkaan normaaliksi herätä keskellä yötä täydessä hiessä niin, että tuntuu, että kroppasi on sisältä päästä varpaisiin aivan ilmiliekeissä, näin yhden esimerkin mainitakseni. Tässä vaiheessa näinkin erittäin tarpeelliseksi tehdä pieniä muutoksia omassa elämässä ja sammuttaa taustalta pari tulessa olevaa rautaa. Täytyy mainita vielä selvennykseksi, että kisapreppi (eli fitness) ei ollut tämän aiheuttaja, vaan oman elämäntilanteeni kokonaisuudessaan. Ratkaisuja tehtyäni, jalkakin alkoi toipua ennätysmäistä vauhtia, vaikka en sitten tiedä oliko se sattumaa vai ei. Kipsi lähti jalasta viisi viikkoa ennen h-hetkeä ja ensimmäisen vapaaohjelmani taisin suorittaa kolme viikkoa ennen skabaa ja vielä kaikilla mausteilla.

Näin jälkikäteen ajateltuna kaikki oli todellakin sen arvoista, ja olen itselleni niin järjettömän kiitollinen, etten luovuttanut. Kyseessä oli vaikein preppini koskaan, mutta niinhän se menee, että se mikä ei tapa, niin vahvistaa. Omat läheiseni ja erityisesti avopuolisoni Jumppa ja valmentajani Minna oli isona tukena preppini aikana, enkä voi kyllin kiittää saamastani tuesta. Tein sen, mutta en yksin.

Näyttökuva 2016-03-20 kello 18.33.54
Tein sen. Perkele.

Jos vielä sinulta on lukematta kisaraporttini Arnold Internationalista, niin voit tsekata ne alla olevista linkeistä:
Arnold International – osa 1
Arnold International – osa 2
Arnold International – osa 3

Rentouttavaa Palmusunnuntain iltaa sinne ruudun toiselle puolelle! Olen tältä erää puhunut.

xoxo,
Piude

Piia Pajunen

8 vastausta artikkeliin “Kisapreppi jalka kipsissä”

  1. Oot kyllä todella esimerkillinen urheilija! Ei voi muuta kuin hattua nostaa ja todeta, että olet todellinen inspiraation lähde varmasti monelle!

    Tsemppiä jatkoon ja aurinkoista kevättä!

    • Kiitos Sanna ihanasta kommentistasi! Aurinkoista kevättä sinnekin! :)

  2. Helou!! Itelläni on jalka kipsissä myöskin jänteen vaurion takia, niin oisko jotain hyvii vinkkei vatsojen treenaamiseen? Tuntuu et melkei kaikissa vatsalihasliikkeissä jalkaa joutuu kuormittamaan :D Muut yläkropan lihasryhmät oon yllättävän hyvin saanu sovellettua, mut vatsapalikoitten reenaaminen tuntuu tuottavan päänvaivaa vähäväliä… Lisäks täytyy kiittää viihdyttävästä blogista, sun positiivisen rempseä asenne lajia kohtaan kyllä motivoi! Mukavaa loppukevättä! :)

    • Moikka! Itse tein aika paljon linkkareita (lähtö kuppiasennossa, ettei jalka kolise maahan), jalkojen nostoja roikkuen (vinopenkin kautta kiipesin tankoon), jalkojen nostoja vatsatelineessä (siinä jossa roikutaan kyynärpäiden varassa), rutistuksia kuppiasennosta (alavatsa ja ylävatsa samaan aikaan), pepun nostoja jalat suorana kattoa kohti, ihan perus vatsarutistuksia eri variaatioin you name it :) Mielikuvitusta vaan rohkeasti kehiin, ja jalat voivat vain levätä maassa tai leijua ilmassa vatsojen tehdessä työn. Pienikin liike riittää aktivoimaan vatsapalikat ;)

      Ja kiitos ihanasta kommentista ja tsemppiä vammasta toipumiseen sekä treeneihin! Sulla on kyllä huippuasenne vammasta huolimatta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta