Juhannustaikoja

Näin maanantaiaamuna kahvikupposen ääressä täytyy todeta, että johan oli vallan mainio Jussi! Parhaimmillaan meitä oli 13 nuppia Pro Eliteä pakkautuneena neiti Iso-Kuuselan emännöimille rantatiluksille, ja kun tämä sporttipoppoo on koolla, niin meininki ei kovin heikkoa voi olla. Minä, Jumppa ja Oona vedettiin meidän tiimistä pisin suoritus mökkielämästä kiskaistessamme kirjoihin komean viiden päivän irtioton kaupungin hulinasta. Aika sujahti niin sukkelaan, että pieni pääni on melkoisen hämmentynyt tästä Juhannuksen ajan päivien katoamisesta, ja ehkä vielä vähän enemmän faktasta, että siitä on jo puoli vuotta, kun kokoonnuttiin vuoden vaihdetta juhlimaan samaiselle mökille. Mihin tämä aika oikein katoaa?

Piia Pajunen

Juhannus

Piia Pajunen Ravinto

Juhannustaikoja

Juhannus oli kaikessa ihanuudessaan myös erittäin terapeuttinen monessakin mielessä. Toisinaan tuli sivuttua aika vahvasti urheilupsykologiaa sekä purettua itse kukin muun elämän patoumia. Meno siis tällä porukalla on usein melko spontaania ja avointa, ja mahtavintahan tässä poppoossa onkin se fakta, että käsi sahattaisiin irti vieressä istuvan kaverin puolesta. Pari uutta vahvistustakin olimme saaneet mökkireissulle kylkeen mukaan, ja toivottavasti ei kovin pahoja traumoja onnistuttu näihin viattomiin sieluihin vielä iskemään.

Diipin shitin vastapainoksi oli onneksi myös vähän kevyempääkin viihdettä tarjolla. Pihaan viritetty vesiliukurata, Nasse Sedän nenänkiinnitysleikki, matalaan rantaveteen auringonlaskun alle kannettu puupenkki sekä vanhan liiton savusauna perinteisen puusaunan kyljessä tekivät eetvarttia ja iskivät meikäläisen herkkään sielunelämään. Viisi päivää ilman mitään velvollisuuksia tekivät tehtävänsä, ja eipä sitä joka päivä tule paineltua rantasaunan kipakkoihin löylyihin hörppimään kupposta kahvia. Kyllä ihmisen on välillä heitettävä ne aivot suosiolla narikkaan. Se on sitä elämää.

Kokkokin tuli poltettua, mutta ankaran sauna-järvirallin tiimellyksessä ja aattoyön grillimaratoonin vuoksi pyromaanileikit jäivät juhannuspäivälle. Pariin otteeseen tuli myös karattua Lahden puolelle vetämään näpäkkää treeniä, ja tulipahan sitä kehitystä haalittua ihan luonnonhelmassa nopeita lihassoluja aktivoidessa. Hommat siis tuli pidettyä sopivasti tasapainossa, ja mikäs sen mukavampaa, kun painella täyssoijassa suoraan kimppatreeniltä järveen huljuttelemaan ja saunanlauteille palautumaan. Jos jotain kehitysideoita keksin seuraavaa Juhannusta ajatellen, niin nuo kaikki ihanat inisevät ja surisevat luonnonkappaleet voisin pyytää poistumaan hetkeksi itärajan tuolle puolelle. Tämän tytön sekä kaikkien muiden seurueemme viattomien mökkilomalaisten hipiä jäi kyllä aivan pahkuroille ja muhkuroille, sillä emme ikävä kyllä saaneet juhlia juhannusta ilman ainuttakaan hyttystä, paarmaa tai mäkäräistä.

Piia Pajunen

Pro Elite Team Minna Pajulahti

Viisi päivää mökillä näin loistavassa seurassa sujahti aivan liian vikkelään, ja olisihan sinne voinut vaikka seuraavaksikin viikoksi jäädä. Laskin kuitenkin eilen kotiin saavuttuani, että olen kerennyt viettää kesäkuun aikana huimat yhdeksän yötä kotosalla, että voisihan tuota rauhoittumista kotonakin harrastaa. Noh, yksi tämän kesän tavoitteista olikin nimenomaan juuri elää, ja kesäkuun osalta näyttäisi homma olevan mukavasti toteutunutkin. Tästä taas vintti ladattuna uuteen viikkon, ja nyt jälleen arkirutiinien pariin. Mahtavuutta!

xoxo,
Piia

Edellinen juttuni: Selväpäistä Jussia!

Snapchat: piiapajunen
Instagram: piiapajunen

Piia Pajunen

2 vastausta artikkeliin “Juhannustaikoja”

  1. Ai että miten mahtavalta teidän juhannus kuulosti ja siltä se myös näytti snapchatin puolella! Ihan huikeat kirjoitustaidot myös sulla, sun blogi on yksi mun lemppareista! :D

    • Voi kiitos aivan ihanasta kommentista! Juhannus oli kyllä huikea, ja toivottavasti sulla oli vähintään yhtä kiva juhannus itselläsi! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta