HERKULLISIMMAT PROTEIINIPATUKAT ARVOSTELUSSA (+ARVONTA)

Kaupallinen yhteistyö: FAST Finland

Hiiohoi! Tänään maistellaan tämän likan suosikkiproteiinipatukoita ja pistetään analyysiä ilmoille! Analyysin kohteena olevat patukat kuuluvat kaikki ehdottomien suosikkieni joukkoon, ja näitä on hujahtanut huiviin viimeisen vuoden aika laittomat määrät, heh. Alun knoppitietona heitettäköön, että FASTin NIX ja NAX pokasi Iltalehden Kultainen Pippuri-kilpailun “Vuoden välipala”-palkinnon. Boom ja iso käsi! Pidemmittä puheitta mennäänpä itse asiaan.

FAST NAX – Valkosuklaa

Valkosuklaa on ollut meikäläisen suurinta herkkua pikkulikasta lähtien, joten tätä odotin alun perin suurella mielenkiinnolla. Valkosuklainen proteiinipatukka kuulosti mielestäni lähtökohtaisesti herkulliselta, mutta useiden suuhun pyörimään jääneiden tiiliskivikokemusten pohjalta odotukseni eivät olleet korkealla.
FAST NAXin valkosuklaa on suorastaan suussasulavaa, ja koostumus ei muistuta millään ilveellä proteiinipatukkaa. Ensin suutuntuma on mukavan rapsakka, mutta sulaa suuhun alta aika yksikön. Seassa on aivan ihania suutuntumaa tuovia krispejä, jotka hämäävät kyllä kokenuttakin proteiinipatukanmaistajaa. Eihän tämä voi olla proteiinipatukka? Kaiken kukkuraksi näissä on hiilihydraattia vain noin puolikkaan banaanin verran, joten ei voi kyllä valittaa. Herkkua!

FAST NAX – Maitosuklaa

Seuraavaksi päästään edellä mainitun NIX valkosuklaan maitosuklaiseen versioon. Koostumus on tässä aivan yhtä huikea, eikä muistuta edes etäisestikään vanhan liiton suuhun pyörimään jääviä tiiliskiviprodepatukoita. Maitosuklaa on oikein maistuvaa, eikä millään tavalla esanssisen tai halvan oloista. Miten tähän on pystytty näillä ravintoarvoilla?
Itse valkosuklaan suurena kuolaajana tuo edellinen makuvariantti iski meikäläisen sylkirauhasiin hieman kovempaa, mutta Jorma Uotilaa lainatakseni: “Ei huano!”

FAST MAX

Vuodenvaihteen kohdalla uutuutena pamahtanutta toffeepatukan kaltaista MAX-patukkaa odotin koko loppuvuoden kuola poskipieliä pitkin valuen ja sormet hytisten. Ensimmäisen maistelukerran täytyi kyllä antaa isoa peukkua! Koostumus oli mukavan pehmeä ja sisällä virtaava toffeesuoni antoi kyllä makuhermoille kyytiä. Selkeästi erilainen verrattuna NAX-patukan crispymäisen naksahtavaan olemukseen, ja ei jättänyt likkaa kylmäksi. Kyllä tätä useamminkin maistelisi.

FAST NIX – Crunchy Vanilla

Jaahas, sitten isketään hampaat taas yhteen aivan erilaiseen patukkaan. Patukka lupailee vähän kaikenlaista makunystyröiden vietäväksi, sillä tässä pitäisi yhdistyä suklaa, toffee, rapeat krispit sekä vaniljan maku. Noh, täytyy sanoa, että tavoitteessa on onnistuttu rehellisesti sanottuna aika erinomaisesti! Patukka on todella mehevä ja pehmeän täyteläinen. Sisällä virtaava toffeesuoni yhdistettynä pintakerroksessa esiintyviin runsaisiin krispeihin on aivan lyömätön yhdistelmä, eikä tätäkään ihan heti tohtisi proteiinipatukaksi veikata. Patukasta tulee mieleen etäisesti perinteinen Lion-patukka, ja tämähän ei ole laisinkaan huono juttu. Nam!

FAST NIX – Crunchy Peanut

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä analyysin kohteeksi pääsee edellä käsitellyn FAST NAXin maapähkinäversio. Koostumus on aivan yhtä kultaa tuon sisarensa kanssa, ja patukka kyllä katoaa huiviin niin että pamahtaa. Itse henkilökohtaisesti pidin kyllä tuosta vaniljaisesta versiosta inasen verran enemmän, vaikka maapähkinä kuumotteli itseäni alustavasti hieman enemmän. Tiivistettynä sanottakoon, että kyllä tälläkin kelpaisi iltapäiväkahvin kyljessä herkutella!

Olin ajatellut pisteyttää arvostelun kohteena olevat patukat, mutta pisteyttäminen pienillä eroilla olisi ollut äärimmäisen haastavaa kokeneellekin maistelijalle, että päädyin kylmästi heittämään patukat henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen. Pienten haastattelukierrosten perusteella ylivoimaiset suosikit ja patukoiden paremmuusjärjestys vaihtelee kyllä aika railakkaasti eri herkkusuiden kesken, mutta tässä tulee sitten omani:

  1. FAST – Nax (valkosuklaa)
  2. FAST – Nix (vanilja)
  3. FAST – Max
  4. FAST – Nax (maitosuklaa)
  5. FAST – Nix (maapähkinä)

Ja kuten otsikko jo paljasti, niin aiheeseen liittyvää arvontaa on siis tiedossa! Yhdelle onnekkaalle lähtee laatikollinen patukoita valitsemassaan maussa (palkinnon arvo n. 45 €). Osallistumaan pääset heittämällä kommenttiboksiin, minkä viidestä ylläolevasta patukkamausta haluaisit pistää poskeesi laatikollisen verran ja näpyttelemällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään kommenttia jättäessäsi. Osallistumisaikaa sunnuntaihin 5.3. klo 23.55 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, ja nimimerkki ilmoitetaan maanantaina myös täällä! Mikäli arpaonni ei suosi, niin patukkalaatikoita pääset rohmuamaan myös TÄÄLTÄ!

EDIT: KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! Voittajaksi selviytyi Silja L, ja voittaja on jo kontaktoitu sähköpostitse 🙂

Kurkkaa myös: Lisäravinne, josta en koskaan päästä irti

Edellinen juttuni: Onnistuneen dieettaamisen ainekset

Seuraa minua:
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (642)
  1. 1. FAST NAX – Valkosuklaa ehdottomasti! Aivan törkeen hyvää! 🙂

  2. Petra Timoskainen
    2.3.2017, 17:44

    Ehdottomasti valitsisin valkosuklaan! 🙂

Kommentointi suljettu.