HÄÄPÄIVÄ LÄHESTYY – TJ 3!

hääpäivä
Shieeet, hääpäivä lähestyy! Kolme päivää, ja sitten ollaan “pienissä häissä”! Olen kyllä aika pähkinöinä sekä pärinöissäni, ja sormet syyhyten ja kutina persuuksen alla odottelen ihan ekana tuota perjantaiaamua, jolloin päästään pistämään juhlatilaa uuteen uskoon näitä kekkereitä ajatellen. #leivokset2018 alkaa siis hiljalleen olemaan valmiina pistämään pian jalalla koreasti!
Kosintahan pamahti ilmoille viime heinäkuussa, ja monet ihmettelivätkin, että kylläpä nopeasti hääkemut kyhäätte kasaan, kun tammikuun juhlapäivä huudeltiin lähipiirin tietoon. Siinä kun jo kymmenisen vuotta oli yhteistä taivalta takana, niin mitäpä siinä enää turhaan vitkastelemaan. Todettava on, että kyllähän tämä puolisen vuotta oli juurikin sopiva järjestelyitä ajatellen, ja lopputinkaan olisi jäänyt muutenkin samat asiat, mitä nytkin ollaan hikihatussa säädetty pakettiin. Ehkä molemmat (ja etenkin minä) ollaan sellaista sorttia, kun päätetään jotain, niin se laitetaan tapahtumaan sen suurempia tuumailematta.
Aikahan on juossut kuin Usain Bolt tuon kosinnan jäljiltä, ja kappas kepposta, kun nyt ollaan jo aivan hoohetken äärellä. Nyt tässä vaiheessa ymmärrän hyvin, miksi monet stressaavat häistä ja muuttuvat monsterimorsiammiksi. Kyllähän siihen päivään satsataan usein pakosti aika paljon taloudellisia sekä ajallisia resursseja. Itsehän olen aina pitänyt itseäni aika lupsakkana ja en-kovin-nöpönuukana ihmisenä, mutta nyt on ollut pakko myöntää, että häästressin määrä yllätti allekirjoittaneen kuin ensilumi suomalaiset autoilijat. Siis häissähän on järjestettävänään sitä pikkunippeliä jos toistakin, ja vaikka ei tavoittelisikaan mitään vuosisadan kuninkaallisia juhlallisuuksia, niin kyllä sitä organisoitavaa ja hankittavaa riittää. Ja ei. Miehet ei vaan tajuu. Enkä kyllä minäkään ennen tätä.

hääpäivä
Nyt ollaan jo järjestelyissä oikeasti napakasti voitossa kiinni, ja loppu sujukoon sitten omalla painollaan. Hääjuhla tulee olemaan aika meidän näköinen kokonaisuus eikä haluta tehdä hommasta liian vakavaa. Noh, missä meillä mennään perinteisellä menolla, ja missä taas ollaan otettu pientä omaa vivahdetta peliin:

  • Vihkiminen meillä tapahtuu kirkossa, eli sanotaan vanhan liiton malliin “tahdon” alttarilla papin edessä.
  • Vietetään häitä edeltävä yö erillään, ja sulhanen saa nähdä tämän morsiammen vasta kirkossa. Hääpukua ei todellakaan ole tälle myöskään etukäteen vilautettu!
  • Minulta löytyy jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua sekä jotain sinistä.
  • Perinteinen häävalssi jää juhlahumustamme veks.
  • Meiltä löytyy kaksi erilaista hääkakkua, koska laajemmat makunautinnot. <3
  • Juhlissa tarjoillaan perinteisen kahvin ja alkoholin lisäksi myös energiajuomia. Celsiuksilla pärisee!
  • Hääpäivä päättyy hotellin sijaan ihan omaan residenssiimme, ja vierashuoneeseen pamahtavat vielä meitsin omat vanhemmat.
  • Tehtiin yhdessä sopimus, että huomenlahjat jäävät meiltä toisillemme hankkimatta, niin yksi pähkinä oli sillä selätetty ja roposia säästyi.
  • Meidänkin häistä löytyy totta hemmetissä kunnon karkkibuffa, koska miksi ei? Ei sitä hyvää kannata skipata vain siksi, että kaikilla muillakin tuntuu olevan. Omnom ja mässyä poskeen!

Lisäksi hääpäivä sisältää meillä vielä muutamia omia pikkujippoja, jotka jääköön vielä piilottelun puoleen, kjäh kjäh. Yksi mun lemppareista on kuitenkin vihkitilaisuuden hujakoilla kirkossa sekä hääjuhlan ajan paardipaikalla pelittävä oma näihin kemuihin kustomoitu Snäppi-filtteri. It’s all about the details. 😉

hääpäivä
Selästä avoin neule: TÄÄLTÄ* // Superstretch-farkut: TÄÄLTÄ*

Noh, lauantaita ja juhlahumua jo odotellaan, ja vähän jo kutkuttaa myös ensi viikko! Tällöin painellaankin sitten viiden päivän “harjoitushäämatkalle” Islantiin, ja vahvana tavoitteena onkin ottaa sitten vähän myöhemmin se ihan täysmittainen häämatka vähän kaukaisammassa kohteessa. Oijoi, tämä likka on innoissaan, ja muutamista merkeistä päätellen niin on tuo mieskin, joka on ehdottomasti paras palkinto koko tuon tulevan päivän osalta. <3

Kutkuttavaa keskiviikkoa!

Vilkaise myös:
Kun onnistumisen vuosi ei tuntunut miltään
& Miksi ulkonäössä pitäisi olla kaikki 5/5?

Edellinen juttuni:
Miksi en kehity, vaikka treenaan paljon ja kovaa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (16)
  1. Kuinka paljon karkkia teillä on varattuna / vieras? Vaikee hahmottaa mikä olis sopiva määrä😁 Ja mistä hommasitte karkit?

    1. Piia Pajunen
      18.1.2018, 10:35

      Oiskohan meillä ollut noin 200g per nassu varattu karkkia, ja veikkaan silti että jää yli, mutta parempi liikaa kuin liian vähän. Osa vieraista (etenkään vanhemmista) kuitenkaan ei varmaan pahemmin niitä popsi ja muutama (esim. sulhanen :D) vetää varmaan enemmän 🙂 Sitten kun on ruuat, kakut&keksit, juomat ja iltapalat niin eiköhän siitä riitä 🙂
      Osa ostettiin kaupan irttaritarjouksista ja osa sitten muista osuvista karkkitarjouksista laadusta tietty tinkimättä 🙂

  2. Oiii hääpostaus, mäkin tiiätkö oon ihan täpinöissään noista teidän juhlista! 😀 <3 Sun kuvailu tulevasta kuulosti ihan omilta häiltäni, jotka olivat parisen vuotta sitten kesällä. Kirkkohäät on jotenkin todella kauniit oli sitten uskonnollinen tai ei. Meillä pappi oli tosi rempseä ja jotain huumoriakin heitti, ja siltäkin osalta hetki oli ihan meidän näköinen 🙂 Morsiuspukua ei tosiaan vilauteltu puolisolle ennen kuin vasta alttarilla. Meillä on niin samanlainen tyylitaju, ettei ainakaan tarvinnut pelätä, ettei näky kelpaisi 🙂 Ja karribuffet! Se oli iiiiiihhhaaaan huippu, ja todellakin vieraille mieleinen! 😀 Sit meil oli viel sellaiset meksikolaiset pinjatat askarreltu sulhaseksi ja morsiammeksi, jotka mäiskittiin hajalle, siihen sai käyttää kaiken aggression, ettei sitten parisuhteessa tarvitse, huumoria siis tässäkin 🙂
    Vitsi noi energiajuomat, fitness-neitinä olisin itsekin tahtonut, mut siinä en saanut tahtoani läpi. Voit siis olla iloinen, että teillä harrastukset kohtaa 😛
    Onnea hääpäivään, muistahan pistää sitten kuvia kakusta ja kaikesta muusta kivasta 🙂

    1. Piia Pajunen
      18.1.2018, 10:38

      Siis no pinjatat! Kuinka hauska idea! 😀 Ja kyllä kuulosti ihan huikeilta noi teidänkin juhlat! Energiajuomat on tosiaan ihan must, koska me itse ja osa lähipiiristä niistä vähän enemmänkin tykkää, ja että vaaleanpunaiset Vadelma-Acai-Celsiukset osuivat niin hyvin vielä väriteemaan 😀
      Ja mulla on siellä kuvaushommat osaaviin käsiin ulkoistettu, eli varmasti taltioituu! 😉

Kommentointi suljettu.