Fitness ei pilaa elämääsi. Teet sen ihan itse.

Taas kisakauden päätteeksi on noussut tietynlainen jo tutuksi tullut ilmiö. Fitness on taas pilannut jonkun elämän ja lopulta se kuulemma pilaa kaikkien. On ihan okei todeta, ettei homma sopinut itselle, mutta mielestäni ei ole ihan okei, että kaikki vedetään väkisin samaan soppaan mukaan.

Elämä on jatkuvaa muutosta, ja me kasvamme henkisesti kaiken aikaa. Opimme itsestämme ja ympäristöstämme uusia asioita, ja se mikä tällä hetkellä tuntuu palkitsevalta ja tärkeältä, voi hetkeä myöhemmin tuntua täysin merkityksettömältä. Se, että mielipiteesi, kokemusmaailmasi tai asenteesi jotain kohtaa muuttuu, on täysin normaalia.

En siis ymmärrä, miksi täytyy lähteä demonisoimaan omia kokemuksiaan ja elämänvaiheitaan, joista joskus on saanut paljon irti ja jopa nauttinutkin sekä kokenut omien uhrauksiensa olevan sen arvoisia. Eikö voitaisi nähdä niitä hyviä asioita, joita tietty elämänvaihe on mukanaan tuonut. Kaiken elämässä ei aina kuulu olla helppoa ja mukavaa, ja joskus tulee tehtyä niitä itselleen sopimattomia ratkaisuita tai päädyttyä peliliikkeeseen vääristä syistä. Fitness-kilpaurheilulajina ei todellakaan sovi kaikille. Aikuiset ihmiset tekevät omat päätöksensä, ja joka leikkiin lähtee, sen leikin kestäköön.

fitness-pilasi-elamani-2

Jos fitness on ollut sinulle aivan kauheaa, niin on mielestäni syytä katsoa peiliin. Se ei välttämättä ollut sinulle oikea ratkaisu tai sopinut sinulle, mutta se, että lähdetään korostamaan omaa paremmuuttaan, että on päässyt siitä kuplasta eroon, ja harmitellaan niitä, ketkä siinä edelleen pyörivät, on mielestäni typerää ja kapeakatseista. Me jokainen elämme joka hetki omassa kuplassamme, jota muovaa menneisyytemme ja nykyhetkemme. Oma kuplasi ei ole yhtään sen parempi kuin muidenkaan sisältyi siihen fitness tai ei.

Voit verrata fitnessiä alkoholismiin, sairauteen, syömishäiriöön tai riippuvuuteen. Jos se on ollut sitä sinulla, niin se ei välttämättä tarkoita, että se olisi sitä kaikilla. On toki hienoa, että näistä asioista ja omista kokemuksista puhutaan, mutta kaikkien fitnesslajien ja lajin kilpailijoiden demonisointi on mielestäni jo aikalailla väsynyttä. Tässä vaiheessa ollaan vain hypätty kuplasta toiseen, ja ajatellaan jälleen omien mielipiteiden olevan parempia kuin muiden. Mielestäni muiden intohimon kohteissa ja elämäntyyleissä ei ole mitään väärää, mutta puolestaan elämäntyylien arvostelussa on. Tuo parjauskupla on pahempi kuin fitnesskupla.

Se mitä sinä koet turhamaiseksi, typeräksi tai ikäväksi, ei välttämättä ole sitä absoluuttisesti. Jos toinen kokee jonkun asian mielekkääksi ja palkitsevaksi, niin tämä sama asia voi aiheuttaa toisella henkilöllä suorastaan ahdistusta tai pahoinvointia. Olemme veistetty eri puista, ja se on ihan okei. En minäkään täysin ymmärrä stressissä henkeä haukkovan yötä päivää duunia painavan kapitalismikoneiston työntekijän ajatusmaailmaa, mutta ei silti minusta palkkatyö tai kyseisen henkilön elämäntyyli ole demonisoinnin arvoinen asia.

fitness-pilasi-elamani

Kilpaurheilu vaatii panostusta sekä uhrauksia, kuten mikä tahansa asia, jossa halutaan menestyä. Silloin, kun urheilusta tulee elämäntapa (ja lopetetaan se kovaan ääneen kylillä parsasta, kanasta ja eväskipoista paasaaminen), se ei kerro minusta sairastumisesta vaan siitä, että ollaan siirrytymässä harrastuspuolelta oikean kilpaurheilun pariin tai otettu ensimmäinen askel sen suuntaan. Eiköhän lähes jokaisen kunnianhimoisen ja vilpittömistä syistä kilpaurheiluun panostavan urheilijan elämäntyylissä näy se itse kilpaurheilu?

Ainakaan omassa tuttavapiirissä kovaa treenaavat muiden lajien edustajat eivät kekkuloi iltaisin ja viikonloppuisin kylillä, vaan he ovat myös yllättävän tarkkoja laadukkaasta levosta, palautumisesta, ravinnosta ja harjoittelusta. Kesällä ei oteta aurinkoa ennen treeniä, koska se veltostuttaa. Tiukkaa treeniä ennen ei lähdetä kahvilaan istumaan, vaan levätään kotona. Treenin jälkeen painellaan suoraan kotiin syömään oikeaoppinen ateria. Se on monilla sitä urheilijan elämää ihan lajista riippumatta, ja se heille sallittakoon. Tapoja toteuttaa niin urheilua kuin elämää on erilaisia, ja mielestäni on hyvä kunnioittaa niitä. Noh, lahjattomat treenaa ja sitä rataa, mutta itse en ainakaan ole niin lahjakas, että saisin menestystä uhraamatta lajilleni sen suuremmin mitään.

En voi millään väittää, etteikö fitness vaikuttaisi elämääni, nimittäin kyllä se vaikuttaa ja aika paljonkin. Elämääni vaikuttavat myös monet muut asiat, kuten ihmissuhteet, perhe, opiskelu, työnteko, yrittäjyys sekä muut harrastukseni ja mielenkiinnonkohteeni. Se, että joku asia vaikuttaa merkittävästi elämään, ei tarkoita, että se olisi sairasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja oma tiemme muovaa meistä uniikkeja yksilöitä.

fitness-pilasi-elamani-3

Miksei vaan voitaisi yksinkertaisesti ymmärtää, että joillain muilla asiat voivat ihan oikeasti toimia hyvinkin, vaikkei sama asia sopinut itselleen? Mitä jos yritettäisiin nähdä eri elämäntyyleissä ne positiiviset asiat, eikä keskityttäisi siihen ikuiseen valittamiseen, kun ne harvoin itseään enää siinä vaiheessa koskevat, jos kerran siitä ”sairaasta fitnessistä” ollaan jo päästy irtautumaan. Sitten samat ihmiset jauhavat, kuinka pitäisi rohkeasti olla oma itsensä ja toteuttaa omia unelmiaan. Yritä nyt sitten tehdä näiden ihmisten silmissä oikein. Tai no oikeastaan älä yritä. Tee siltä miltä itsestäsi parhaaksi sillä hetkellä tuntuu, mutta seiso itse omien päätöksiesi takana kävi miten kävi. Turha syyttää lasia, jos olet sen itse kaatanut.

Elämä on elämistä varten, ja parempi tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat sinusta oikeilta ja itsellesi sopivilta. Rentouttavaa viikonloppua olit sitten fitness, fatness tai ihan jotain muuta!

Edellinen juttuni: Kuuluuko lepopäivinä tai flunssan kourissa syödä vähemmän?

Piia Pajunen

33 vastausta artikkeliin “Fitness ei pilaa elämääsi. Teet sen ihan itse.”

  1. Hyvä teksti! Itsellä fitness on harrastus joka vaikuttaa elämään ja on itselle tärkeä henkireikä. Itse olen huomannut ihmisten vieroksuvan elämäntyyliäni vaikken kilpailun pariin vielä edes päässytkään. Ei voida ymmärtää miksei mua kiinnosta nuokkua baarissa aamu neljään ja syynätä vähäisimpiäkin pennosiani sinne… Ja että miksi menen treenien jälkeen kotiin paistelemaan itselleni ihan oikeaa ruokaa kun muut suuntaavat mäkkärin autokaistalle :D Toki itsekkin joskus vetelen semmoista mutta harvemmin tekee edes mieli.

    Olen tässä muutamassa vuodessa huomannut että se elämä tosiaan on valinnoilla muokattavissa. Joku valittaa lisäravinteiden olevan kalliita ja salijäsenyyden maksavan maltaita, mutta sama henkilö voi huoletta käyttää viikonloppuisin huimia summia vaikka esimerkiksi juurikin siellä baarissa.

    Kisaaminen olisi itsellä vielä kovana haaveena, mutta tällähetkellä elämäntilanne ei sitä salli. Koitan lukea itseäni sisään lääketieteelliseen ja se on nyt tämänhetkinen ykkösasia elämässä. Suurin toive tämänhetkisessä elämässä heti kouluun pääsemisen jälkeen olisi päästä kisalovoille. Ihanaa päästä seurailemaan sua ja muitakin ihmisiä jotka on siellä lavoilla ja dietillä aikaa viettänyt joilla on kuitenkin terve suhde tähän touhuun :).

    Pitää elää hetkessä ja tehdä asioita millä on merkitystä just nyt. <3

    • Kiitos kommentistasi! :) Elämässä ei tosiaankaan tarvitse rynnätä kerralla useampaan paikkaan, ja huippua kuulla, että olet osannut priorioida näitä isoja tavoitteitasi. Älyttömästi tsemiä lääkiksen pääsykoepänttäämiseen! Unelmat on tehty toteuttamista varten! ;)

  2. Kyllä se omasta mielestäni menee jo sairaan ja pakkomielteen puolelle, kun uhrataan ihmissuhteita ja ei esim. oo oikein aikaa perheelle ja ystäville, koska fitness ja kisat. En täällä rupea nimiä mainitsemaan, mutta jotkut ihmiset elävät niin fitnes kuplassaan, ettei heillä oo elämässään mitään muuta iloa, kuin päivän treenit ja ne punnitut kanat. Muuta ei sitten elämässä tehdä kuin vaan treenataan ja syödään ja välissä somea päivitellään, missä hehkutetaan sitä ihanaa fitnesselämää ja kisailua. Mutta meitä on moneen junaan ja mielipiteensä kullakin. Omasta mielestäni elämässä on paljon enemmästä kyse ja on sairasta haaskata elämää vain siihe fitneskisailuun valmistumiseen sillä uhalla, että kärsii ihmissuhteet ja ei esim. tee mitään muuta elämässään.

    • Siinä vaiheessa, jos mitään muuta ei enää ole, ja kaikki uhrataan fitnessin puolesta, on tietty asia erikseen, ja olet siinä aivan oikeassa. Elämässä on oltava tasapainoa, ja elämä on melko riskialtista omistaa vain yhdelle asialle. Tällaiset tapaukset ovat onneksi aika pienessä vähemmistössä, ja tapoja toteuttaa lajia kuin lajia on onneksi monia. :)

      Kaiken voi vetää överiksi oli kyse sitten työnteosta, treenistä, uskonnon harjoittamisesta, alkoholin käytöstä, syömisen tarkkailemisesta tai vaikka ylisyönnistä, mutta tällöin ongelma on usein ihmisessä itsessään. Pahoittelen, että sensuroin kommenttisi lopun, sillä en julkaise kommentteja, joissa nostetaan selkeästi tiettyjä henkilöitä negatiivisessa valossa (huolimatta siitä olenko asiasta samaa mieltä vai en). :)

    • OOtko A miettinyt yhtään vertailun vuoksi mistä muiden urheilijoiden päivät koostuvat?
      Ne nimittäin koostuvat aika pitkälti myös pelkästää treenistä levosta ja syömisestä. Ei susta koskaa tule mitään urheilijaa jos makaan himassa perheen kanssa katsomassa salkkareita, ihan näin kärjistettyjä, ja joskus tammikuussa käyt pari kertaa pumppaamassa hauista.

      En väitä etteikö tämä fitness- juttu olisi vähä mennyt överiksi, mutta se on vain jokaisesta itsestä kiinni kuinka sen toteuttaa terveellisemmin vai sillä toisella tavalla. Mikään kilpaurheilu ei ole ensinnäkään hyper-tervettä, kun kroppa viritetään äärimmilleen kisasuoritusta varten. Suurin osa tästä negasta mitä ihmiset vauhkoo tulee siitä, että tähän fitnekseen on liitetty voimakkaasti some-päivittelyt parsa ja pylly kuvia. Ja se vähä niinku kuuluu fitnekseen. Mua se ei haittaa, jokainen tekee niinku ite tykkää ja virheistä oppii, jos käy huonosti… Mut vertailu kuvana vaan, että voipa olla että joku tyttö tuolla on pilannut terveytensä ja elämänsä(vähäisellä ajalla perheelleen) ihan jossain muussa urheilulajissa/harrastuksessa.

  3. Täyttä asiaa koko teksti! Sun blogi on ehdottomasti omia lemppareitani<3

    • Iso kiitos sulle! Huippua kuulla, että mun höpinät osuu! :)

  4. Sehän kuuluu ihmisyyteen, että arvotamme asioita ja tuomme julki omat arvostuksemme. Eikös se ole hyvä, että ihmisten välillä on keskustelua ja pohdintaa siitä, minkälaista elämäntyyliä itse kukin pitää arvossaan, ja että ihmiset ylipäätään pohtivat sitä, mitkä ovat ne perimmäiset arvot, jotka ohjaavat valintoja elämässä? Se ei ole nimittäin itsestään selvä asia, että ihmiset ylipäätään ovat tietoisia omista perimmäisistä arvoistaan. Vaikka absoluuttisen hyvän määrittely on mahdotonta, niin ei edustamasi arvonihilismikään kovin turvalliselle valinnalle vaikuta.

    • Heips! Näinhän se menee, ja arvostan suuresti vuorovaikutusta, pohdintaa ja keskustelua. On musta hienoa, että keskustelua syntyy, ja näin oletin tämänkin tekstin pohjalta syntyvän. Tämä oli vain minun hajanaisia ajatuksiani matkan varrelta tekemistäni havainnoista :)

    • Tekstistäsi sai vain sellaisen kuvan, että ihmiset eivät saisi tuoda julki sitä, että eivät arvosta fitness-ilmiötä, fitness-kisoja tai kilpaurheilua ylipäätäänkään, vaikka on ihmisiä, joille ne tuottavat sisältöä ja iloa elämään. Vaikka se ei välttämättä kuulosta kilpaurheilijan korvaan hyvälle, niin uskon, että kun asioita tarkastellaan globaalissa mittakaavassa, niin valtaosa ihmisistä pitää kilpaurheilua turhanpäiväisenä asiana. Se, että joku sanoo sen ääneen, ei ole mielestäni typerää tai kapeakatseista. Varmaan viittaat kirjoituksessasi sellaisiin julkituloihin, joissa tarkastellaan fitnesstä lähinnä oman elämän kontekstissa. Miksi on tarvetta rajoittaa fitnesin varjopuolista puhumista, jos itse on rehellisesti ylpeä omasta fitnesselämäntavastaan? Luulisi, ettei silloin muiden ihmisten mielipiteet elämäntavastasi juuri hetkauta.

    • Tottakai omat mielipiteensä saa tuoda esille, ja erilaiset mielipiteethän herättävät kiinnostavaa keskustelua, kuten juuri nyt ;) Mun mielestä on kyllä edelleenkin typerää ja kapeakatseista heittää kaikki saman ryhmän edustajat samaan kategoriaan. Se on toki eri asia arvostella lajin riskejä tai avata omia kokemuksiaan lajista, ja näitä on mun mielestä ihan hyväkin avata. Ei asioita tarvitse lähteä kaunistelemaan tai patoamaan sisälle. Olen lukenut paljon myös todella hyviä tekstejä, joissa lajin riskejä ja kompastuskiviä on käsitelty kriittisesti ja varjopuolia on tuotu esille mielestäni fiksulla tavalla (joko omakohtaisen kokemuksen tai muiden havaintojen pohjalta), ilman kaikkien lajin edustajien leimaamista sairaiksi tai putkikatseisiksi itsekeskeisiksi ihmisiksi.

      Eipä nämä omaa tekemistäni hetkauta eikä tule hetkauttamaan, mutta tämä oli vain minun mielipiteeni ja näkemykseni asiasta. :) Välillä vain itseäni tuppaa ihmetyttämään, miksi oma lajini luokitellaan toistuvasti sairaudeksi tai pakkomielteeksi. Fitnesslajien alla on kuitenkin paljon erilaisia yksilöitä ja myös erilaisia lajeja, joissa kaikissa ei ole edes keskiössä se kilpailijan ulkomuoto, vaan esimerkiksi (vapaaohjelma)fitnessissä fyysisesti haastava akrobaattinen suoritus kilpailupäivänä. Harmittelen myös athletic fitnessin (jossa painotettiin myös vahvasti suorituskykyä fyysisin testein) kuolemista Suomessa, vaikka se muissa pohjoismaissa on edelleen kovassa huudossa.

    • Siinä olet ihan oikeassa, että oman paremmuuden korostaminen suhteessa muihin, erilaista elämäntapaa arvostaviin, ei ole fiksua. Se on kuitenkin ihan toinen asia, pystyvätkö kaikki ihmiset näkemään kilpaurheilulla saman arvon kuin sinä tai muut kilpaurheilijat. Jotkut voivat aidosti kokea, että kilpaurheilu ilmiönä on tasolla sirkushuveja kansalle ja että kilpaurheiluun satsattu inhimillinen ja rahallinen panostus olisi järkevämpää suunnata muualle. Varmasti löytyy ylilyöntejä, joissa sorrutaan arvostelemaan ja leimaamaan persoonia, mutta on hyvä huomata, ettei aina kyse ole siitä. Kyse voi yksinkertaisesti olla vain arvoeroista.
      Itse taas en ihmettele, miksi ihmisille tulee mielleyhtymiä sairauteen tai pakkomielteisiin, kun puhutaan fitnesslajeista. Kun ottaa huomioon, ettei varmasti yksikään SM-lavalla seisova kisaaja ole terveeksi luokitellussa rasvaprosentissa, niin jo vilkaisu kisakuviin riittää varmaan saamaan aikaan tuon mielleyhtymän. Hurjasti yleistyneet implantit, propuolella (ja miksi ei ihan amatööripuolellakin) miesten gh gutit ja naisten joukossa tavattavat leventyneet leukaperät ja madaltuneet äänet tuskin hälventävät ajatusta sairaudesta tai pakkomielteestä. Se, mikä skenen sisällä olevien näkövinkkelistä ei ole sairaalloiseksi luokiteltavaa, voi ns. maallikon silmissä näyttää kovinkin pakkomielteiselle ja sairaalle.

    • Olen lukenut paljon todella päteviä fitnesstä kilpailulajeja kriittisesti tarkastelevia kirjoituksia, ja näitä on onneksi ollut huomattavasti enemmän kuin näitä omasta mielestäni hieman hämmentäviä ylilyöntejä. Asioita on todellakin hyvä tarkastella kriittisesti, eikä mielestäni mitään aihetta tarvitse kultareunuksilla kuorruttaa. Realismi on syytä pitää aina matkassa mukana, ja tämän tekstin tarkoituksena olikin pohjimmiltaan juurikin tämä, eli ei sinne toiseenkaan ääripäähän asioiden tarkastelussa tarvitsisi aina mennä.

      Olen myös sitä mieltä, että loppupeleissä kaikki kilpaurheilu on pohjimmiltaan viihdettä kansalle. Se on myös täysin jokaisen mielipiteen kontolla, mihin aikaansa ja rahaansa haluaa panostaa, ja mihin näkee näiden olevan järkevää suunnata. Eihän urheilussa loppupeleissä ole mitään järkeä, mutta jos lähdetään analysoimaan perin pohjin muitakin yleisesti yhteiskunnassa arvossa pidettyjä panostuksen kohteita, niin ei ole kovin monessa muussakaan :D Jos kuitenkin palava ihtohimo johonkin on, niin tämän toteuttaminen voi olla todella antoisaa ihmiselle itselleen ja parhaimmillaan parantaa elämänlaatua huomattavasti. Urheilu-uran elämänkaari on usein harmittavan lyhyt, mutta juuri tämän vuoksi menestystä tavoitellessa siihen usein panostettava nyt eikä huomenna. Urheilu-uran lyhyestä kestosta huolimatta se voi kuitenkin päättyessään avata toisenlaisia ovia, ja luoda jopa mahdollisuuden erilaiselle työuralle tai elinkeinolle, jolla leipä saadaan kannettua pöytään ja verot yhteiskunnalle maksettua.

      Ja mitä fitnekseen tulee, ei se kilpailulajina ei todellakaan ole terveyden tavoittelua, ja siinä minusta myös monesti mennään pieleen, jos terveellistä elämäntapaa, painonhallintaa tai yleistä hyvinvointia lähdetään kisahaaveiden kanssa yhdistämään. Mikään kilpaurheilu ei loppupeleissä ole terveellistä, mutta toisaalta eri urheilulajeja on mielestäni turha lähteä vertailemaan, koska ne ovat luonteeltaan niin erilaisia, ja absoluuttisen totuuden tuottavan vertailun toteuttaminen on melkolailla mahdotonta. Ja se mitä dopingiin tulee, niin eiköhän nuo kysymykset tule vähän jokaisessa lajissa esille, ja eipä tästä aiheesta viime aikoina (tai muulloinkaan) ole urheilu-uutisten parissa voinut välttyä. Se ei kuitenkaan tee siitä minusta yhtään sen hyväksyttävämpää varsinkaan testatuissa lajeissa, ja testaamattomissa lajeissa sen käytön järkevyyttä pidemmällä tähtäimellä voi jokainen miettiä itse. Kehonrakennukseen en lajina ota taas tässä kantaa.

      Ohoh, tulipa pitkä vastaus taas kerran, mutta pätevään ja laadukkaaseen argumentointiin on ilo vastailla! Mukavaa viikonalkua sinne! :)

  5. Ei vitsi oikeesti. Oon niin samaa mieltä. Laji kun laji, jos halutaan olla maailman huipulla, on niitä uhrauksia vaan tehtävä. Ja aina unohtuu se, että on aaaaika monta muutakin lajia, joissa vaaditaan mm. Painonpudotusta ja jatkuvaa painontarkkailua. Ei sitä kukaan oikea urheilija voi elää kuin tavallinen tallaaja. Baariin ei voi lähteä kun se vaikuttaa reeneihin monta päivää, vapaa-aika kuluu palautuessa sohvalla ja ylimääräistä energiaa ei juurikaan ole mihinkään. Jostain syystä ainoastaan vaan fitness-urheilijoita haukutaan tästä uhrauksian tekemisestä, me muut saadaan olla rauhassa vaikka aina kun joku kysyy mitäs teet illala tai viilonloppuna, vastaus on reenit ja lepoa :D

    • Laji kuin laji tai asia kuin asia, jossa elämässä halutaan menestyä vaatii veronsa muualta. :) Yleensä, kun asioista ei tee arjessa suurta numeroa, niin silloin saa olla hyvin pitkälle rauhassa, mutta sosiaalinen media on toki muuttanut tätä palettia aika lailla. :D

    • Totta! Some tekee kaikesta vähän vinksahtanutta helposti :D Piti vielä sulle sanoa että sun teksteistä todellakin huokuu sellanen aitous ja tekemisen helppous siinä mielessä, että et tarvi mitään kuplaa tai vaaleenpunasia laseja jaksaakses elää urheilijan arkea. Ehkä siksi ootkin sitä voinut tehdä jo vuosia.

    • Voi kiitos ihanasta palautteesta! Hurjasti treeni-intoa sinne! :)

  6. Hei, kuten sanoit nii lopetetaan se valitus ja toisten elämästä parjaaminen. Olen myös lukenut saman kirjoituksen jota tekstissäsi tuot esiin. En kokenut samaa tekstiä samalla tavalla kuin sinä, nimittäin itsensä nostamisa yli muiden. Ja olen eri mieltä siitä, että itse olet soppasi keittänyt. Alalla on myös niitä jotka eivät osaa kunnolla valmentaa ja saavat tuhoa aikaan :/ maailma on mennyt niin pinnalliseksi, että nykyään ihannoidaan kuivaa vartaloa ja mielestäni on väärin, että sellainen kuva annetaan nuorille naisille. Kaikki huippu-urheilu vaatii paljon uhrauksia mutta mielestäni ei tarvitse olla fitnessurheilija näyttääkseen hyvältä :) Näin minä ajattelen, ihanaa viikonloppua <3

    • Moikka Hanneli! Tämä teksti ei siis ollut varsinaisena vastineena mihinkään tiettyyn kirjoitukseen (niitä olen meinaan lukenut tässä ajanmittaan aika monia), vaan oikeastaan ajatuksia ilmiöstä, joka nousee aina säännöllisin väliajoin esille. Ja toisaalta, kyllähän mäkin tässä omassa tekstissäni tosiaan ”parjaan” ja valitan. :D

      Tiedän, etteivät kaikki alalla toimivat valmentajat ole välttämättä kaikkein pätevimmästä päästä, ja siitähän ongelmia on toden totta myös syntynyt. Tässä tekstissä lähinnä käsittelin eteeni tulleita tapauksia, jossa ei välttämättä ole ongelmia varsinaisen fyysisen puolen kanssa, vaan yksinkertaisesti huomataan, ettei laji sovi itselle henkisellä puolella tai homma on lähtenyt itsellä lapasesta, eikä valmentaja ole usein edes tietoinen tästä, ja syytetään tästä lajia ja leimataan samalla muut samaan soppaan. Ja olen myös täysin samaa mieltä tuosta, että ei tarvitse olla fitnessurheilija näyttääkseen hyvältä. Itseasiassa, jos selkein motiivi lajiin on halu näyttää hyvältä, niin se ei mielestäni ole riittävä peruste kisatähtäimen asettamiseen.

      Kiitos huikeasta ja hyvin perustellusta kommentistasi! Musta on mahtavaa, kun ajatukset herättävät lisää ajatuksia suuntaan tai sitten toiseen, ja vielä mahtavampaa, kun ne osataan esittää rakentavasti! Oikein ihanaa viikonloppua myös sinne! :)

  7. Moi. Mietin tässä tuota kun sanoit että ”korostetaan omaa paremmuutta kun ollaan päästy kuplasta eroon”. Ainakin omassa tuttavapiirissä omaa paremmuuttaan korostavat nimenomaan ne fitnesstyypit. Miten tulisi syödä, miten tulisi treenata ja miten jokainen herkutteluhetki tai lepopäivä on heikkouden merkki ja sitten siihen pullistelukuvaan lisätään teksti ”mikä on sinun tekosyysi”.
    Olen itse entinen sm-tason urheilija ja aina nähnyt urheilun suorituskykylähtöisesti, siksi fitness ulkonäkölajina on aiheuttanut itselleni miettimistä. Onko se hyvä asia ja yksilölle tervettä henkisesti jos jo pinnallistuneessa maailmassa ”hyvä kunto” tarkoittaa yhä useammin sitä miltä näytät? Onko fitnessihmiset valmiita ottamaan vastuuta niistä ulkonäköpaineista, mitä näinkin ulkonäkökeskeinen laji aiheuttaa muissa ihmisissä, varsinkin nuorissa? Jos se olisi vain jokaisen oma asia, jätetään sitten ne kuvat postaamatta kaikkien nähtäville jne. :)
    Joitain kertoja olen nähnyt fitnessurheilijoiden valittavan siitä että heitä arvostellaan. Näen sen lähinnä koomisena, sillä eikös fitness ole nimenomaan arvostelulaji? Vai onko se niin että fitnessurheilijoita saa ainoastaan kehua? Jos antaa kritiikkiä esim. naisen miehisestä ulkonäöstä, se on automaattisesti kateutta tai koko somen mielestä törkeää. Vähän sama kuin kaikkea musiikkia saisi vain kehua. Ei saa enää sanoa että ”tämä musa on paskaa”. Jos on itsensä siihen arvosteltavaksi asettanut, ottakoot sitten vastaan myös sen negatiivisen.
    Olen myös miettinyt fitneksen ”urheilustatusta”. Kun tavoitteena ei missään vaiheessa ole suorituskyky, vaan se mahdollisimman kireä ja samalla lihaksikas ulkomuoto (riippuen tietenkin fitneksen lajista), eli käytännössä missikisat, voidaanko puhua huippu-urheilusta tai urheilusta yleensä jos itse kisasuoritus ei ole urheilua missään muodossa? Teoriassa, on ihan sama miten se ulkomuoto saavutetaan, kunhan saavutetaan. Jos pelkkä poseeraustreeni saisi sen saman tuloksen aikaan, uskoisin että harva fitnesskisaaja kävisi salilla enää ollenkaan, sillä se ulkomuotohan on lajin tavoite.
    Toivon ettet pahastu, etkä leimaa minua mihinkään lokeroon. Nämä ovat vain asioita mitä olen miettinyt ja toivon myös että minun mietteille ja pohdinnoille annetaan ymmärtävä vastaanotto. :)

    • Moikka! En todellakaan pahastu kommentistasi, ja musta on oikeasti ilo lukea asiallisia ja hyvin argumentoituja kommentteja oli kyse sitten puoltavista tai eriävistä milipiteistä. Ja täytyy sanoa, että itseasiassa olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi osasta pohdinnoistasi, tai jos en ole kaikesta samaa mieltä, niin ymmärrän kyllä pointtisi.

      Kilpailen itse vapaaohjelmafitnessissä, jossa ammattilaisliigassa (jossa itse kisaan) suorituspohjaisesta vapaaohjelmasta muodostuu 2/3 pisteistä (amatööripuolella 50%), joten suorituskyky, ominaisuudet sekä taito ovat erittäin olennaisessa osassa ”omaa fitnesstäni”. Itselläni kilpailusuoritus siis koostuu suurelta osaa tästä kaksi minuuttisesta fyysisesti haastavasta suoritteesta, ja itse kirjoitan yleensä oman lajini pohjalta rakentuneen ajatusmaailmani kautta. Toki mukana on merkittävänä osana myös tuo fysiikkakierros, joista loput 1/3 pisteistä muodostuu, joten itseänikin koskee myös tuo ”ulkonäköpuoli” näin kansankielellä ilmaistuna. Ajattelen sen itse vain jotenkin niin irrallisena asiana itsestäni, ja en tiedä mikä geeni multa puuttuu, mutta en osaa muutenkaan ottaa stressiä kehoni ulkomuodosta tai loukkaantua ulkonäköäni koskevista negatiivisista kommenteista oikeastaan ollenkaan.

      Ja tuossa kilpailijoiden arvostelussa meneekin monilla puurot ja vellit tosissaan sekaisin. Mun mielestä on ihan okei arvostella kilpailijan fysiikkaa, ja en näe siinä mitään pahaa, jos todetaan kylmän viileästi, että kilpailijalla on löysä pakara, surkea rakenne, leveä lantio, olematon selkä, höllyvä vatsa tms. Sehän on luonnollinen osa fysiikkalajien luonnetta, mutta tiedän, että tätä myös kauhistellaan, vaikka eihän tässä ihmistä itsessään arvostella vaan tämän ”suoritetta”. Siinä on kuitenkin suuri ero, miten asiat esittävät ja missä yhteydessä, ja mun mielestä pelkäksi kuraksi tarkoitettua ”palautetta” (jolla ei loppupeleissä haeta mitään rakentavaa, vaan lähinnä auotaan päätä) ei tarvitsisi jakaa eteenpäin oli somessa esillä sitten kuva kasvoistasi, kehostasi, lapsestasi, koirastasi, maalauksestasi, talostasi tms. riippumatta oletko fitnesskilpailija vai et.

      Ulkonäköpaineista sen verran, että niitä on ollut maailma pullollaan jo ennen fitnesstäkin. Jostain syntyy aina erilaisia ja välillä epäterveitäkin ulkonäköihanteita, ja itse ainakin olen pyrkinyt tuomaan esille myös sitä normaalia rasvaprosenttia edustavaa vartaloani kilpailukauden ulkopuolella, ja jopa pidän sitä omalla tapaa enemmän arvossa kuin kisakuntoa. Kilpailu-urani loppuu joskus, ja tämän jälkeen tulen elämään oman normaalirasvaisen kehoni kanssa loppuelämäni, joten en halua perustaa itse itseäni pitkällä tähtäimellä täysin epärealistiseen ulkoiseen olotilaan. :)

      Kiitos vielä erittäin analyyttisestä kommentistasi (sisälsi oikeasti hemmetin hyviä pointteja!), joka herätti myös paljon ajatuksia, joita en tähän vastaukseen todellakaan saanut harmikseni mahdutettua. Vitsit, kun tästä olisi saanut ihan todella analyyttistä (rakastan analysointia) keskustelua kasvotusten aikaiseksi, haha! :D Mukavaa viikonloppua sinne! :)

  8. Hirmu hyvä teksti! Oon ihan samaa mieltä ja uskon että monet niistä joilla ei henkinen kantti kestä esim. lihomista kisojen jälkeen ei olisi kestänyt sitä lihomista ennen fitnes harrastustakaan. Tai että jos ruokaa pelätään niin sitä on jollain tapaa pelätty jo ennen fitnestä ja mukaan on lähdetty jopa siksi että se on ”lupa” kontrolloida elämää.
    Mut haluisin kysyy sulta hassuu asiaa :D kuinka monta leukaa saat hyvänä päivänä? :D Oot huippu urheilijan esikuva!

    • Kiitos Sipsi! Tosiaankin aika monessa hankalassa tilanteessa pohjalla on ollut jo jotain piilevää ongelmaa tai lähtökohtaisesti homma on voinut olla huonoilla kantimilla, mutta kuten tekstissäkin sanoin, niin välillä vain elämäntilanteet ja ajatusmaailmat yksinkertaisesti muuttuvat ilman, että olisi edes suurempia ongelmia tullutkaan, ja tämähän on aivan luonnollista. :) Ja enkä tuolla henkisellä kantilla tarkoittanut suinkaan, että päässä tarvitsi edes sen enempää flipata, mutta joillekin tietyt asiat voivat tuntua tiukemmilta kuin toiselle, eikä siinä ole mitään väärää. Ei mustakaan olisi useisiin asioihin, joita jotkut muut tekevät kuin vettä vaan. :)

      Hahaha! Jos jossain oon oikeasti ihan susi, niin leuoissa! :D Myötäotteella menee ehkä max. 5, mutta kapealla vastaotteella voi mennä pari enemmän. En ole kyllä aikoihin testannut, mutta uskon silti, että yhtä surkea olen tuossa touhussa edelleen :D

  9. Hei Piia,

    kiitos postauksestasi. Olen seurannut uraasi parin vuoden ajan ja arvostan sitoutumistasi lajiin ja sitä kovaa työtä jota teet. Fitness, ja etenkin bikinifitness, lajina jakaa mielipiteitä varmasti enemmän kuin moni muu urheilulaji ja niin puolesta kuin vastaan ollaan hyvinkin jyrkkiä. Näen, että haluat puolustaa omaa lajiasi, mikä on hyvin luonnollista intohimoiselle harrastajalle tai pro -tason urheilijalle. Kuitenkin kaipasin postaukseesi hieman toista näkökulmaa.

    Ihminen on hyvin sensitiivinen, kun kyse tulee hänen omaan vartaloonsa ja sen arvosteluun (niin lavoilla kuin kotisohvalla). Tekstissäsi tuot ilmi fitneksen vertaamisen mm. syömishäiriöön. Mielestäni on erittäin merkittävää, että syömishäiriöt ovat selvästi yleisempiä juuri fitnesslajeissa (tarkemmin bikinifitneksessä), kuin esimerkiksi monessa muussa suorituskeskeisessä lajissa. Syömishäiriöön voi sairastua kuka vain, missä vain elämänvaiheessa. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja kun fokus on pitkälti oman vartalon arvostelussa, suhde ruokaan, liikuntaan ja omaan ulkonäköön muuttuu. Treenaaminen, mahdollisimman pieneen kuntoon pääseminen ja kalorien alas ajaminen ovat hyvin lähellä käytöstä, jota syömishäiriöiden yhteydessä tavataan. Asiaan on helppo suhtautua ”oma vika” asenteella, mutta toivoisin, että monen fitnessurheilijan esikuvana voisit lähestyä asiaa enemmän kehittävältä kannalta; mitä voidaan tehdä, etteivät lajin harrastajat sairastuisi näin suurella prosentilla? Voimmeko parantaa valmennusta? Millainen on lajin kulttuuri? jne..

    Fitnesslajit ovat saaneet viimeisten vuosien aikana ennätyksellisen määrän uusia harrastajia ja kisaajia, uuden media-arvon ja tätä myötä myös kritiikkiä. Ymmärrän konkarien turhautumisen, mutta täytyy nähdä metsä puilta ja ymmärtää mikä on lajin tilanne tällä hetkellä. Itse koen, että lajiin on liian helppo päästä kisaamaan. Taustatyö on kuudesta kuukaudesta ylöspäin ja ollaan sm-kisoissa, ehkä jopa päästään em-lavoille. Ihan äkkiseltään ei tule mieleen suurta lajia, jossa olisi sama tilanne. Valmistautuminen niin henkisellä kuin fyysisellä puolella on vaillinaista ja uskon sen näkyvän harrastajien hyvinvoinnissa. Lopulta se näyttäytyy demonisointina teille kisasiskoille.

    Tässä jotain ajatuksia, joita tuli mieleen. Heitän pallon nyt sinulle, joka akateemikkona, pro-tason urheilijana ja bloggaajana voisi saada muutosta aikaan lajissa, jolle olet omistautunut. Hyvää syksyä ja treeni-iloa!

    • Moikka Ida ja kiitos huikean analyyttisestä kommentistasi! Puhuit kyllä paljon ja asiaa! :)

      Oma kompastuskiveni asioista julkisesti kirjoitellessa on ehkä se, että kirjoitan todella paljon lajiasiaa oman kokemustaustani pohjalta. Vapaaohjelmafitness on valtaväestölle täysin tuntematon laji. Itselläni aivosoluja eniten kuormittaa miten saan treeniviikkoni rakennettua mahdollisimman optimaalisesti, että pystyn kehittämään fyysisiä ominaisuuksiani, treenaamaan räjähtävää vapaaohjelmaani, mahduttamaan joukkoon kehonhuollon sekä treenaamaan salilla lihaskasvua maksimoiden. Lajien luonteet vaihtelevat sekä yksilöitä yhdessä joukkiossa on aina erilaisia. Lisäksi vietän paljon aikaa sekä vaparifitnessin sekä muiden fitnesslajien edustajien parissa, joilla kokemusta ja meriittejä on matkan varrella kertynyt, joten ajatusmaailma on matkan varrella myös ”kypsynyt”.

      Tässä tekstissä en tarkoittanut käsitellä juurikaan syömishäiriöitä, vaan oikeastaan henkisen puolen suhtautumista lajiin ja sen osatekijöihin, joihin tietty ravintopuolikin (ja pahimmassa tapauksessa syömishäiriöt) kuuluu. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on valmentajalta suuri riski ottaa lajin pariin syömishäiriötaustaisia tai pelkistä ulkonäkösyistä lajin pariin haluavia henkilöitä, ja onkin sitten toinen kysymys, kuuluisiko tätä ryhmää ottaa kilpailuvalmennuksiin ollenkaan. Vastaavasti pelkkää terveellistä elämäntapaa tai painonhallintaa tavoitellessa fitnesslajit eivät ole mielestäni lainkaan sopivia ratkaisuita kilpailumuodossa.

      Tekstissäni lähinnä painotin sitä, kun lähdetään demonisoimaan jyrkästi lajia ja kaikkia sen edustajia, miettimättä syitä yksittäisten pieleen menemisien taustalla (aivan kuten itsekin toit esille). Lajia on täysin mahdollista toteuttaa onnistuneesti mutta ikävä kyllä myös epäonnistuneesti. On kuitenkin tiettyjä tapauksia, jotka Suomessa toistuvasti ja jopa vuodesta toiseen roikkuvat eri medioissa demonisoiden lajia ja sen kilpailijoita, ja en koe sitä itse loukkaavaksi tai epäarvostavaksi, vaan lähinnä hämmentäväksi. Tämän lisäksi yksittäisiä fitnessin maailmanlopuksi julistavia tapauksia nousee aina silloin tällöin, eikä näissä ole kyse läheskään aina hankitusta syömishäiriöstä (tai eihän sitä voi tietää mitä taustalla on) vaan koko lajin demonisointia oman kokemuksensa (ja taustasyiden) avaamisen sijaan.

      Kannatan myös ehdottomasti sitä, että varjopuolista ja epäonnistuneista tapauksista puhutaan eikä vaieta yksinään neljän seinän sisällä. Omista kokemuksista voi oikeasti olla apua muille, ja näillä voidaan myös parhaimmassa tapauksessa estää asian toistumisen toisilla tahoilla. Omassa epäonnistumisessa ei tarvitse eikä kannata lähteä rypemään, mutta syitä syntyneiden ongelmien taustalla voisi hyvä olla tarkastella, eikä vain sokkona osoittaa sormella fitnesslajeja.

      Sulla oli kuitenkin tosi päteviä ja yleismaailmallisia pointteja, jotka herättivät kyllä paljon ajatuksia ruudun täällä päässä. Blogiteksteihin ei ikävä kyllä aina saa mahdutettua kaikkia mahdollisia asianhaaroja tai ajatuksia, joita itselläni päässä pyörisi. Usein nipistänkin puolet jo kirjoittamastani tekstistä pois järkevän pituista tekstiä tavoitellessani (kuten tässäkin tekstissä), mutta annoit todella hyviä ajatuksia jalostettavaksi omaan päähäni tulevia kirjoitteluita varten. Ihanaa syksyä sinnekin! :)

  10. Todella hyvä kirjoitus jälleen ja aivan kuin mun suusta tuo lause:
    ”En siis ymmärrä, miksi täytyy lähteä demonisoimaan omia kokemuksiaan ja elämänvaiheitaan, joista joskus on saanut paljon irti ja jopa nauttinutkin sekä kokenut omien uhrauksiensa olevan sen arvoisia.”

  11. Tosi hyvin kirjoitettu, nämä asiat sopisi elämänohjeeksi kenelle tahansa harrastuksesta ja elämäntyylistä riippumatta. Mikään muu ei pilaa elämääsi kuin omat teot, jos niin valitsee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *