Kuuluuko lepopäivinä tai flunssan kourissa syödä vähemmän?

Sis. mainoslinkkejä

Kun tavoitellaan lihaskasvua tai fyysistä kehittymistä, niin kroppaa tarvitsee energiaa palautuakseen ja kehittyäkseen. Lepopäivien idea onkin palautua rasituksesta ja ladata kroppaa seuraavien päivien treenejä varten. Mikäli lepopäivinä lähdetään selkeästi tinkimään tästä palautumisen yhdestä tärkeästä elementistä, eli riittävästä ravinnosta, niin homma voi helposti jäädä junnaamaan paikalleen.
Varsinkin naisilla ikävän yleinen ilmiö on, että lepopäivinä niitä hiilihydraatteja ei yksinkertaisesti uskalleta syödä, kun kyseisenä päivänä ei kuluteta omasta mielestä tarpeeksi. Ilmeisesti riittävän ravinnon pelätään heti kertyvän vararenkaiksi, vaikka suurimmaksi osaksi tämä energia menee ihan arkipäivän touhujen siivittämiseen, edellispäivien kovien treenien tekemien vaurioiden korjaamiseen ja ylikompensaatioon (korjataan vauriot entistä ehommiksi eli kehitytään) sekä lihasten täyttämiseen tulevien treenien tehostamiseksi. Jos energiaa tähän ei ole riittävästi, niin jokainen nuppi siellä ruudun toisella puolella voi itse päätellä, mitä edellisessä virkkeessä esitellyille toiminnoille tapahtuu tai jää tapahtumatta.
lepopaiva-2

Aineenvaihdunta sopeutuu eri tilanteisiin

Jos lepopäivinä, löhöpäivinä, keventelypäivinä tai flunssan kourissa joka kerta lähdetään nipistämään ravinnosta, niin aineenvaihduntasi kyllä oppii tähän. Jos kuitenkin maltat mielesi, ja kärsivällisesti popsit riittävästi ravintoa myös kevyemmän kulutuksen hetkinä, niin kroppasi sopeutuu tähänkin tilanteeseen, ja se oppii käyttämään tämän riittävän ravintomäärän tehokkaasti. Jos muutenkin ollaan tiristystalkoiden miinuskaloreilla tai lihapeijaisten kohdalla plussakaloreilla, niin ei se totuttu ruokamäärä rasvaksi kerkeä lähteä muutamassa (tai useammassakaan) päivässä kertymään.
Kroppaa kiristellessä kuitenkin varteenotettavana vaihtoehtona on energiamäärän syklittäminen treeni- ja lepopäivien välillä, mutta tämä ei ole todellakaan ainut vaihtoehto toivotun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tapoja on monia, ja useilla keinoilla voi päästä haluttuun lopputulokseen. Kiristelyssä kuitenkin olennaista on, että pidemmän aikavälin kokonaiskulutus on suurempi kuin energian kokonaissaanti.
lepopaiva1

Entäs jos flunssa vie pois pitkäksi aikaa treenin ääreltä?

Mites sitten, kun flunssa vetää miehen tai naisen pois useaksi päiväksi pois salilta? Pöpöjen vallatessa koneiston tarvitsee kroppa energiaa taistellakseen näitä pikkuperkeleitä vastaan. Lisäksi alla oleva treenipäivien rasitus vaatii kropalta tähän päälle vielä oman osuutensa, jolloin ravintoa tarvitaan tämän lisäksi myös palautumiseen. Mikäli kyse ei ole jäätävästä terroristipöpöstä, joka heittää kuumemittarin aivan tappiin tai vie sinut osastolle tiputukseen, niin kovan treenihöykkyytyksen kokenut kroppa voi kevyen flunssan ohessa saada jopa lepoa, ja raskaan treenikuormituksen vaatima palautuminen voi päästä entistä pidemmälle.
Jos vietät pitkät pätkät ilman treeniä, ja vedät samalla sapuskat alakanttiin, voi treenin ja riittävän energian puutteen kombinaatio myös tehostaa lihasten sulamista. Itse en kisaprepeilläkään vähennä ruokaa päivän menuusta, vaikka sairastelu olisi vienyt pois treenin ääreltä jopa pariksi viikkoa (been there). Tämä ei ole kertaakaan vaikuttanut negatiivisesti mission edistymiseen, vaan oikeastaan poikkeuksetta päinvastoin. Kevyen flunssailun ohessa kroppa on saanut toivottua extralepoa, jolloin preppi on jatkanut edistymistään hitaasti mutta varmasti. Pöpöilypaussin jälkeen kroppa on saanut taas uuden tehoärsykkeen treeneistä, ja homma on rullannut mukavasti eteenpäin, ja pelikortit ravinnon suhteen ovat edelleen käytettävissä.

lepopaiva-4
Adidas-toppi: täältä // Treenitrikoot: täältä (alessa) // Tennarit: täältä

Syö riittävästi, äläkä pelkää ruokaa

Kannatan itse ajattelumallia, jossa olisi joka tilanteessa syödä mahdollisimman paljon, jotta kuitenkin kiristellessä rasva palaa tai lihasten rakennuksen ohessa rasvaa kertyisi hallituissa määrin. Ruoka ei ole vihollinen, vaan tärkeä elementti palautumisessa, kehittymisessä ja yleisessä hyvinvoinnissa. Jos kuitenkin käy niin, että hyvin syödessäsi rasvaa alkaa kertymään enemmän kuin oli toivonut, niin hommaan on simppeli ratkaisu. Kun ruokaa on päivän menuussa paljon tarjolla, voit pienelläkin sapuskanipistyksellä saada kiristymisen käynnistymään, ja silti syödä mukavan määrän apetta päivän mittaan. Jos olet joka hetki vältellyt ravintoa ja venkslannut ruokiasi niukkuuden rajamailla niin tämä toimenpide ei ole niin tehokas tai ylipäätään mahdollinen.
Eikä se rasva pamahda sinne hanuriin yhdessä yössä, eli ehdit kyllä huomaamaan hyvissä ajoin, jos sitä laardia alkaa vyötäisille kertymään. Opeta siis kroppasi huoletta hyödyntämään ravintoa, eikä elämään sen puutteen rajamailla. Pelikortteja ja ratkaisumalleja eri tavoitteiden palvelemiseen on aina huomattavasti enemmän tarjolla, kun sapuskaa syödään eikä jätetä syömättä.
Itse jatkan täällä viisaudenhampaiden poiston jälkeistä vajaan viikon mittaista pakkolepoa nauttien kaikista normaalipäivien sapuskoista täydellä sydämmellä toki sosekeittojen, smoothieiden ja jäätelön muodossa. Lihasta kun tässä treenin oheistuotteena toivotaan kovasti tarttuvan, niin pitää syödä, että palautuu ja kasvaa! 😉

Edellinen juttuni: Eihän sulla ole edes lihaksia?!

Kommentit (12)
  1. Olipas osuva juttu mulle 🙂 . Ja mielenkiitoinen luettava .
    Täällä kohta pari viikkoa lenkkitaukoa syistä johtuen. Ensin vähän stressasin, miten kestän kääk, mutta nyt tuntuu hyvälle. Kun ei sitä muuten malta pitää koskaan pidempää taukoa pitää ennen kuin tulee pakkolepo.
    Kroppa saa ihanaaa , pitkää lepoa näin vuoden lopulla, kun koko vuosi on huhkittu. 🙂
    Ja samallalailla tulee syötyä . nam.
    Ihania lepopäiviä sinullekin 🙂 . Täytyy alkaa lukemaan sinun blogia … nyt taisin käydä ensi kertaa.

    1. Piia Pajunen
      3.11.2016, 18:06

      Moikka Ulla, ja teretulemast seurailemaan! 🙂
      Huippua kuulla, että olet oivaltanut homman syvimmän juonen! Jos sitä vuoden ympäri huhkitaan hikihatussa, niin ei pieni huili huonoa tee, vaan jopa päin vastoin. Kroppa ei ole kertakäyttöinen, ja sillekin voi olla välillä hyvä antaa kevyt hengähdystauko ja eväät laadukkaaseen palautumiseen 🙂

  2. hyvä aihe! itse sorruin ennen tuohon että vapaapäivänä söin kun hiiri, ihmettelin ja äksyilin ku vapaan jälkee treeni kulki tahmeesti eikä jaksanu mitään. ku aloin sitte syömään tietosesti samalla tavalla ku treenipäivänä niin jopas oliki ihan eri fiilis 😀 jännä ku asiat pitää oppia kantapään kautta..

    1. Piia Pajunen
      3.11.2016, 18:08

      No parempi se on oppia kantapään kautta kuin ei ollenkaan, ja näinhän se oppi yleensä menee tehokkaimmin perille, vaikka helpommallakin voisi tietty aina päästä 😀 Kunnon ruuat koneistossa pistää kyllä buustia treeniin ja kehitykseen, ja sen kyllä huomaa silloin, kun on kokenut molemmat vaihtoehdot (syödä ja olla syömättä) 😀

Kommentointi suljettu.