En ole Tero Pitkämäki

Edellinen tekstini herätti paljon ajatuksia suuntaan ja toiseen, ja joiltakin meni tekstin pääpointti jossain määrin ohitse, ja täytyypä todeta, että taisin ilmaista itseäni paikoittain hieman huonosti. Tarkoituksenani oli korostaa, ettei jokaisen tarvitse eikä kuulukaan pystyä tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa kaikkiin asioihin, ja jokaisen ei tarvitse elää fitnessurheilijan “2 weeks out”-elämää kaiken muun elämän ohessa, jollei sinne kisalavalle oikeasti sitten tähtää siinä kahden viikon kohdalla. Toki näin saa tehdä, mutta tällöin on hyvä löytää se kuuluisa tasapaino ja löytää ne oikeasti olennaiset asiat sieltä treenistä ja ruokavaliosta, eikä kopioida irrallisia asioita ajattelematta kokonaisuutta.
Moni on nykyään sekoittanut sosiaalisen median tuoman tietotulvan puitteissa kilpaurheilijan ja “tavallisen treenaajan” treeniohjelmat ja ruokavaliot keskenään. Kilpailevan fitnessurheilijan treenimääristä ja ruokailutottumuksista on tullut normi. Tiedän oikeasti olevan olemassa lukuisia tapauksia pelkästään täällä Suomen rajojen sisäpuolella, jossa naiset ja jopa miehetkin elävät ilman hiilihydraatteja ja välttelevät rasvaa. Tämän lisäksi vedetään väkisin kuutta aamuaerobista tyhjällä vatsalla ja yritetään treenata viisi kertaa täysillä salilla, koska fitnessurheilijatkin niin tekevät. Ei vain ymmärretä sitä, että fitnessurheilijat eivät elä tällä tavalla koko vuoden ympäri. 11 treenin ja äärimmilleen kiristetyn ruokavalion lisäksi käydään töissä kahdeksasta neljään, ja yritetään löytää aikaa kotitalouden ylläpitämiselle, läheisille, muille harrastuksille ja täysmittaisille unille. Sitten ollaan loppu. Todella loppu, ja tämä ei ole yksittäinen tosi tarina. Aina ei puhuta pelkästään aikuisista, vaan jopa 12-vuotiaat lähestyvät minua kehonmuokkauskysymyksillä, ja se jos jokin on huolestuttavaa.
“Normaalitreenaaja” (mikä se sitten ikinä onkin, kun parempaa sanaa en tälle keksinyt) saa ehdottomasti treenata lujaa, ja se voi olla jopa suotavaa. Se saa syödä kanaa ja parsaa, jos siltä tuntuu. Se saa tavoitella vaikka tuplasti isompia olkapäälihaksia kuin minulla, ja voi hyvinkin onnistua siinä, koska omanikin ovat vähän varjossa kasvaneet. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun tähän yhtälöön isketään joidenkin fitnesslajien kilpailijoiden kisadieettien viimeisten viikkojen järisyttävän niukka ketoosiruokavalio, ja yritetään elää sillä ihan oikeasti ympäri vuoden, koska halutaan samalla myös se sixpäkki esiin, niin tahmea soppa on lähes väistämättä valmis. Äärirajoilla voi jokainen meistä treenata, mutta koko elämäänsä ei kannata vetää äärirajoille jatkuvalla syötöllä.

Homma mitä hain takaa, oli juurikin kokonaisuuden ymmärtäminen. Juuri tätä halusin tuoda esille edellisessä tekstissäni. En siis suinkaan oman itseni ylivertaisuutta. En pidä itseäni minään täydellisenä veistoksena tai lue itseäni mihinkään urheilijoiden kermaan. En muutenkaan pidä omaa kehoani nyt niin erityisenä, ja siksi minua jopa hämmentävätkin nämä imartelevat kysymykset koskien kehoani kuitenkin toki positiivisessa mielessä. Harmi vain, että nämä edellisessä tekstissäni mainitsemani kysymykset, miten henkilö saisi samanlaiset jalat kuin minulla, tulevat juuri kireimmän kisakuntoni ympärillä, joka ei pidemmällä tähtäimellä tervettä ja kestävää olotilaa edustaa juuri millään lailla. Ja mitä siihen lihasmassaani tulee, niin ihan neljällä säännöllisellä viikkopunttitreenillä tämä on saavutettu, enkä pidä sitä minään erityisenä temppuna. Siihen pystyy varmasti helposti monikin, mutta se kireyden tavoitteleminen tähän kylkeen voi sotkea monella elimistöä varsinkin, jos sitä lähdetään toteuttamaan mututuntumalla omilla sovelluksilla kopioiden muilta.
Vastauksena kysymyksiin minulta ei kuitenkaan koskaan saa minkään tason tylytystä, vaan jaan oikein mielelläni hymy huulilla treeni- ja ravintovinkkejä, ja tykkään jutustella ihmisten kanssa. En halua missään nimessä pahoittaa ihmisten mieliä, ja mieluummin jaan niitä kuuluisia “positive vibeseja” kuin näyttäisin pitkää naamaa nokka pystyssä. Hyvän fiiliksen jakamisesta tulee itsellekin hyvä fiilis, ja on suorastaan ihanaa, jos vain pystyn antamaan jollekin intoa ja paukkuja omaan treeniinsä oli sitten kyse toisesta kilpaurheilijasta tai siitä “normaalitreenaajasta”, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Tarvittaessa saatan kuitenkin ystävällisesti muistuttaa, että kyse on kisakunnosta, ja en minäkään tältä aina näytä.
En pidä itseäni minään ylijumalana tai superihmisenä. Olen itseasiassa mielestäni aikalailla tämän vastakohta. Olen itsekin kamppaillut sen kanssa, kun olen yrittänyt tehdä liikaa asioita liian täysillä, ja pitänyt itseäni aivan liian heikkona, kun en pystynytkään pitämään kymmentä eri rautaa tulessa yhtä aikaa. Yritin liikaa kaikkea ja väsyin täysin. Olen kokenut olevani epäonnistut elämässäni. Se on osittain myös yksi syy, miksi kirjoitin tuon edellisen tekstin. Pitää osata olla itselleen armollinen, ja hellittää joissain asioissa. Suodattaa ja inspiroitua, muttei kopioida ja suorittaa väkisin jonkun toisen somekiillotettua elämää, ja verrata itseään muihin.
En mielestäni ole ylimielinen ihminen, enkä ole koskaan kuullut tällaista palautetta keneltäkään lähimmäiseltäni tai tutultani. Tekstin kautta itsensä ilmaisu on kuitenkin haastava laji, ja saatan siinä välillä epäonnistua, mutta jokaista mahdollista ajatusta on hankala juurta jaksaen avata jo ihan tekstin järkevän pituuden puitteissa. En pidä itseäni mitenkään erityisenä saati todellakaan muita parempana ihmisenä. Oma urheilulajini ei myöskään ole sen parempi kuin kenenkään muukaan. Kaikenmaailman tittelit ovat mielestäni pelkkää sanahelinää, eivätkä ne muuta ihmistä mihinkään. Itsehän en myöskään treenaa mielestäni järisyttävän kovaa vaan pikemminkin mahdollisimman optimaalisesti. Olen kuitenkin ylpeä saavuttamistani asioista, ja puolestaan vähemmän ylpeä asioista, joita en saavuttanutkaan. Minäkin olen vain ihminen. Ole siis sinäkin, ja salli tämä itsellesi.
Ja Pitkämäen Tero on kova kaveri, jolle täytyy nostaa hattua. Itselläni on vielä matkaa samalle tasolle, mutta teen parhaani oman lajini sekä henkisen ja fyysisen kapasiteettini puitteissa. Jalat pidän maassa jatkossakin niin ihmisenä kuin urheilijana, paitsi tietysti volttitreeneissä.
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: Älä herranisä kopioi

Kommentit (23)
  1. Todella hyviä tekstejä, kuten sinulta muutenkin.
    Ja sitä paitsi saisit kyllä puolestani lukea itsesi jokaikiseen kermapurkkiin ja ylälauteelle, sillä SINÄ kuitenkin olet ammattilainen. Ammattilaisuuden tavoittamiseksi pitää vähän jotain jo ollakin 🙂 Ihmisten tulisi tämäkin muistaa, eikä vain suoraan pistää kaikkia samalle viivalle. Sunnuntaibodari saa olla kuinka täysillä tahansa, mutta pienin paras mahdollinen on usein juuri hyvä.
    Kyllä ihmiset vielä hoksaa, että tasapainon ja oman itsensä tuntemisen kautta nämä hommat skulaa parhaiten. Ehkä se hetken äärikuurilla eläminen iskostaa tietyt suuntaviivat selkärankaan, joista sitten wiisauden kertyessä osaa sopivasti alkaa joustamaan. Mutta annetaan herrain Norton & co. jatkaa näistä 😉

    1. Piia Pajunen
      16.5.2016, 12:33

      Haha kiitos ihanasta kommentistasi! 😀 Taidan jättää itseni pois sieltä kermapurkista, ja jos joku minut omalle ylälauteilleen haluaa asettaa, niin toki saa, mutta itse saunon mielelläni siellä missä jokainen muukin. Itselleni olen vain ihan pelkkä Piia, ja toivon, että olisin sitä muillekin. 🙂 Turiset täyttä asiaa, ja tasapaino on aikas kova juttu, jossa jokaisella meistä on varmasti jossain asioissa aina opettelemisen varaa. Ihan kuten minullakin. 🙂

  2. En voi ymmärtää sitä, että blogitekstejä luetaan kuin piru raamattua. Tätä tapaa useissa blogeissa nykyisin ja välillä tuntuu siltä, että ymmärretään ihan tahallaan väärin. Toki rehellisiä väärinymmärryksiä sattuu, ja paraskaan meistä ei osaa aina ilmaista itseään niin, että kaikki varmasti saavat saman käsityksen. Musta edellisen tekstin tarkoitus oli vallan selkeä vertauksineen kysymyksistä, joita ammattilaisille esitetään. Tiedä sitten kuinka paljon lukijan sen hetkinen mielentila vaikuttaa tulkintaan.
    Toisten mallien kopiointia yritetään käyttää oikotienä onneen, mutta valitettava totuus on se, että kaikki ammattilaisten mallit ovat vuosien mittaan rakennettu kokonaisuus. Itsekin sorrun joskus siis ajattelemaan, että tuolla mallilla minäkin voisin saavuttaa tuloksia. Onneksi se jää aina ajatuksen tasolle. Meidän tavallisten kuntoilijoiden olisi nyt vihdoin ja viimein paukutettava tajuntaan se, että helppoa tietä ei ole, vaan on löydettävä se oma tapa. Piru vaan kun se on niin vaikeaa lähteä toteuttamaan. 😀
    Kuten säkin muistaakseni jossain sanoit (eri sanoin tosin), niin sun tehtävä ei ole tarjota valmista mallia, vaan toimia inspiraationa ja rohkaisuna, jotta sitä omaa tapaa olisi helpompi lähteä etsimään. Mielestäni olet onnistunut tässä erinomaisesti nostamatta itseäsi jalustalle. Tero-vertauksen idean väärin ymmärtäneet säikähtivät ehkä sitä, että nyt joku tusinafitnesspirkko on nostanut nesteet hattuun ja vertaa itseään koko kansan urheilusankariin. Lajien kansallisella tunnettuudella ja suosiolla koko kansan silmissä on kuitenkin edelleen suuri ero. No mene ja tiedä, kunhan pohdiskelen. Tusinatavaraa et kuitenkaan ole, ja jalatkin vaikuttaa olevan vakaasti maassa. Ehkä jonain päivänä ennakkoluulot fitnessurheilua kohtaan pienenevät ja kaikki tajuavat, että se on yhtä oikeaa urheilua kuin keppien viskominenkin. 😀

    1. Piia Pajunen
      17.5.2016, 14:52

      Kiitos sulle ihanan analyyttisestä kommentistasi! Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Tämä on juuri se pointti monelta menee ohi, että sellaisenaan treeni- tai ravinto-ohjelmien kopiointi ei välttämättä sovi suoraan toiselle. Jos joku toinen kopioisi grammalleen esimerkiksi tämän hetkisen ruokavalioni, niin joku toinen voisi lihota ja joku toinen laihtua. Jollekin ruokavalioni voisi olla ihan joustava ja joku voisi kokea sen ahdistavan rajoitetuksi. Jollain treeni voisi lakata kulkemasta, ja jollain toisella voisi alkaa luistaa kuin öljytty käki! Lisäksi monet kilpaurheilijat ovat muokanneet muun elämänsä kilpaurheilua tukevaksi, ja oppineet elämään urheilijan elämää hiljalleen vuosien mittaan, jolloin “tavalliselle treenaajalle” voi olla liian kova pala kopioida äkikseltään kilpaurheilijan ravinto- ja treenikuviot sellaisenaan omaan käyttöönsä treenikärpäsen purressa. Jollakin tämä voi toki toimia, mutta näkemäni perusteella ei kovinkaan monella.

Kommentointi suljettu.