Älä herranisä kopioi

Saan toisinaan kysymyksiä, että miten kysyjä saisi esimerkiksi samanlaiset jalat kuin minulla. Huolestuttavinta tässä on, että lähes poikkeuksetta kysyjä on ns. “tavallinen treenaaja”. Vähän sama asia, kun menisin itse kysymään tosissani Tero Pitkämäeltä, kuinka saisin heitettyä keihään yhtä pitkälle kuin tämä lajilleen lähes koko elämänsä omistanut ammattiurheilun konkari?
Kilpailen itse lajini ammattilaisliigassa. Lajissa, joka itseasiassa suurelta osin keskittyy kehon muokkaamiseen normaalista poikkeavaksi ja ihmisfysiikan lakeja uhmaavaksi. Päiväni, viikkoni ja vuoteni rakentuu hyvin pitkälle kilpaurheilulle omistautumisen merkeissä. Minulle se ei todellakaan ole uhraus tai pakkomielle, vaan kilpaurheilu on suuri intohimoni kohde, jonka toteuttamisesta nautin äärimmäisen paljon. Itse olen niin tottunut kilpaurheilun ympärille rakentamaani elämään, että minulle tämä on täysin normaalia. Oma elämäni kuitenkin on tietyiltä kanteilta ajateltuna todella kaukana “tavallisen ihmisen elämästä”. Tämän vuoksi minusta tuntuu toisinaan täysin hullulta, että minulta kysytään, miten henkilö voisi saada samanlaiset vatsalihakset kuin minulla tai yhtä rasvattoman kropan kuin minulla on muutamaa viikkoa ennen lajini suurimpia ammattilaiskilpailuja. Toki osa näistä kysymyksistä on jossain määrin retorisia, mutta suurimmassa osassa näissä kyselyissä piilee todellakin tositarkoituksen rippeet.
Minusta on myös huolestuttavaa, että fitnesskilpailijoiden kilpailuvalmistautumiseen osana kuuluvia yksityiskohtia kopioidaan normaalikuntoilijan “unelmakropan” saavuttamisen tarpeisiin. Suunnitelmallisesti toteutetun kilpailudieetin aivan viimeisiä osia, kuten erittäin vähäkalorisia ketoosiruokavalioita, kopioidaan tajuamatta sitä, että näillä nimenomaan pyritään virittämään kilpailijan jo luonnottomassa tilassa oleva kroppa vielä friikimpään iskuun yhtä ainoaa päivää varten kilpaurheilutarkoitukseen. Hetken siinä tilassa moni kilpailija jaksaa vielä hymyillä, ja ihan vain siksi, että he tiedostavat tämän olevan vain lyhyt vaihe, joka on kohta ohitse, ja kilpailuvuoden huipennus on aivan käsillä. Jos siinä tilassa ja sillä ravinnolla sekä kulutustasolla pitäisi pidemmän päälle ihan oikeasti elää, niin hymy loppuisi aika vikkelään.

Kuva: Mike Sirén

Tavallinen tallaaja lisää viikko-ohjelmaansa useita pakonomaisesti tyhjällä vatsalla suoritettuja “aamuaerobisia”, ja puntillekin pitää väkisin päästä tekemään sitä bikini fitnessin Suomen kärkinimeltä kopioitua viisijakoista ohjelmaa. Lepopäiviä ei osata pitää, koska oletetaan, että näin ne huiputkin ovat saavuttaneet unelmakroppansa. Väsymyshän on ihan normaalia, koska niinhän ne kaikki kisadieeteilläänsä kärsii, ja nauttii masokistisesti tästä tunteesta. Siksi siis minunkin on nautittava. Cheattipäivänä ähkytään ja sen jälkeen on aivan pakko päästä treenaamaan kaksi kertaa päivässä, koska muuten tulee huono omatunto, ja näinhän nuo fitnesskisaajatkin aina tankkauksen jälkeen tekevät. Siinä on lajin kilpaurheilijoiden kohdalla kuitenkin sellainen vissi ero, etteivät he tee sitä rangaistakseen itseään tai polttaakseen äkkiä syödyt kalorit pois, vaan yksinkertaisesti ottamalla ruuasta saadun lisäenergian hyötykäyttöön. Varsinkin niukalla energiamäärällä varustetulla kilpailudieetillä tällainen energiabuusti treeniin takaa lähes taatusti onnistuneen treenin ja järkyttävän endorfiiniryöpyn.
Kun blogissani jaoin erään viikon treenisaldoni, sain kommentin, jossa todettiin, että treenimääräni viikossa oli huomattavasti vähemmän kuin henkilö oli olettanut. Se, että päivittelen some-tileilleni jatkuvasti urheiluaiheisia kuvia ja päivityksiä, ei siis tarkoita sitä, että treenaan aivan jatkuvasti. Minäkin lepään. Minäkin saatan skipata treenejä väsyneenä tai kiireen keskellä, mutta toisaalta usein myös lähden sinne salilla vaikka väkisin. Miksi? Koska olen kilpaurheilija, ja se vaatii toisinaan äärirajoille vetämistä. Tavalliselle liikkujalle se ei kuitenkaan ole välttämätöntä eikä monissa tapauksissa edes suotavaa.
Kirjoitukseni aiheesta voi toki joidenkin mielestä olla hieman ristiriitaista, sillä itsekin jaan aika paljon omia treenejäni ja joitakin yksityiskohtia urheiluvuoteni varrelta. Näitä en kuitenkaan toivo kenenkään kopioivan kokonaisuutena, vaan näillä enemmänkin toivon seuraajilleni lähinnä inspiraatiota, vaihtelevampia hauskoja treeni-ideoita sekä mahdollisuutta kurkistaa kilpaurheilijan kulissien taakse. Se, että lopettaisin näiden jakamisen, tuskin muuttaisi tilannetta mihinkään, vaan tämän tekstin ideana onkin herätellä ihmisiä olemaan rinnastamatta omaa elämäänsä kilpa- tai ammattiurheilijan vastaavaan. Älä siis herranisä kopioi, vaan opettele suodattamaan ja ajattelemaan tarvittaessa järjellä tunteen sijaan. Inspiroidu. Älä kopioi.
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: Millainen on hyvä offikunto naiselle?

Kommentit (41)
  1. Et kai ihan tosissasi vertaa itseäsi Pitkämäen Teroon..? Mites kauan olitkaan ollut lajin parissa? Pitkämäki on aloittanut uransa lapsena, sinä reippaasti aikuisiän puolella. Kovan duunin takana sun lihakset on, mutta ei nyt ihan elämänpituisesta työstä voi puhua… Kaiken kaikkiaan, olipa ylimielinen postaus. Täytyy sanoa että oon vähän pettynyt, koska oon ajatellut että oot jalat tiukasti maassa.

    1. Piia Pajunen
      15.5.2016, 20:43

      Eläpäs nyt suotta vedä hernettä nenään tästä. En nyt suinkaan pidä itseäni Pitkämäen tasoisena ammattiurheilijana, vaan tuon vertauskuvan oli lähinnä tarkoitus olla herättelevä. Mielestäni missään muussa (tai tuossakaan) kohdassa en itseäni jalustalle nostanut. Harmi juttu, jos sait tämän perusteella minusta ylimielisen kuvan. Tarkoitukseni oli nimittäin juuri herätellä ihmisiä, ettei kaikkien tarvitse pystyä jokaiseen asiaan tai näyttää fitnessurheilijalta, kun harmittavan usein ihan tosielämässä ihmiset kamppailevat vastavanlaisten paineiden ja itselleen asettamiensa epärealistisien odotusten kanssa. Ja huolestuttavan paljon on ihmisiä, jotka ihan oikeasti voivat pahoin kopioituaan suoraan kilpailuun valmistautuvan fitnessurheilijan treeni- tai ruokailutapoja. En kirjoittanut tätä itseäni pönkittääkseni, vaan aidosta huolestuneisuudesta koskien ihmisten heikkoa suodatuskykyä ja armottomuutta itseään kohtaan. Kirjoitan siitä mitä näen ja koen, ja olen törmännyt huolestuttavan paljon harmillisiin tapauksiin.
      Enkä minäkään tätä kilpaurheilua ole muutamaa vuotta sitten keksinyt, vaan olen harrastanut kilpaurheilua kansainvälisellä tasolla ennen tätäkin lajia vuosikaudet, joka on antanut minulle myös edellytyksiä tähän lajiin, jossa kehonmuokkauksen lisäksi vaaditaan myös mm. akrobaattista osaamista ja monia erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Ja toisaalta miksei vaparifitness voisi olla ihan varteenotettava urheilulaji siinä missä vaikka tuo keihäänheittokin, vaikka en nyt itseäni Pitkämäkeen vertaisikaan. Olen minäkin lajissa vaadittavan taito- ja ominaisuuspohjani rakentanut nuorilla vuosillani, ja ilman tätä määrätietoista harjoittelua en olisi lajissani näin pitkälle päässyt.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne ruudun sille puolelle! 🙂

      1. Varmasti sun kilpaurheilutausta on antanut edellytykset vaparin osalta, mutta kuten itse sanoit niin ihmiset haluaisivat esimerkiksi reitesi. Ja se on asia joka on kaikkien saavutettavissa kovalla työllä, oikealla ruokavaliolla ja itsekurilla. Onhan näitä muitakin jotka on vuoden-kahden treenaamisen jälkeen noussut lajin kärkinimiksi. Fitnesslajit on todellakin urheilua, MUTTA ne eivät vaadi sellaista elämänmittaista omistautumista ja lahjakkuutta mitä suurin osa muista urheilulajeista. Siksi on erittäin ontuvaa verrata itseään esimerkiksi nyt maailman parhaimpiin keihäänheittäjiin kuuluvaan Pitkämäkeen. Etenkin kun et ole itse edes oman lajisi maailman kärkinimiä. Ja jollet tarkoittanut itseäsi häneen verrata niin kannattaisi ilmaista asia vähän selvemmin, koska tekstissä sanot että on sama asia kysyä miten saa sinun reitesi, kuin että miten saa heitettyä keihästä kuten Pitkämäki. Kuitenkaan edes tämä vertaus ei ole se mun kommentin pääasia, vaan se että tää ei ole edes eka teksti josta huokuu ylimielisyys. Enkä ole pahoittanut mieltäni, tämä oli vain ja ainoastaan palaute, jonka mielestäni annoin vielä melko asiallisesti. Arvostan suuresti tekemääsi työtä ja olet erittäin lahjakas, mutta älä anna sen nousta hattuun.
        Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle!

        1. Piia Pajunen
          16.5.2016, 14:32

          Ehkä tässä on nyt kyse pienistä väärinymmärryksistä tekstin kautta ilmaistuissa asioissa, ja pahoittelen, jos olen itseäni huonosti ilmaissut. Ja kuten itsekin huomasit, niin tekstin kautta asioita ilmaistaessa voi tulla väärinymmärretyksi, niin kuin minäkin ymmärsin väärin sinun ensimmäisen kommenttisi. Ja harmi kuulla, jos sinusta teksteissäni huokuu ylimielisyys. Älä kuitenkaan huoli, sillä minulla on jalat tiukasti maassa ja nuppi ei killu keltaisessa nesteessä. Tule ihmeessä joskus juttelemaan mun kanssa, jos samoihin tiloihin joskus satutaan, niin voin ainakin yrittää muuttaa käsityksesi. Olen monen mielestä ihan mukava likka, hehe 😀
          Ja kyllä mulla muutamia ihan varteenotettavia kv-tuloksia on plakkarissa, vaikken Olympiaa olekaan voittanutkaan, ja tuskin koskaan tulen voittamaankaan. En siis kuitenkaan ole mikään fitnessin ylijumala vaan ihan Piia vaan. 🙂 Ja kiitos sulle kommenteistasi! Musta on huippua, jos nämä kirjoitukset herättävät ajatuksia ja mielipiteitä puolesta ja vastaan!

          1. Jäin vähän ihmettelemään tätä kirjoittelua:
            ”Ihmiset haluaisivat esimerkiksi reitesi. Ja se on asia joka on kaikkien saavutettavissa kovalla työllä, oikealla ruokavaliolla ja itsekurilla.” Eipä muuten ole. Siihen vaikuttaa jo ihan puhdas genetiikka. Kukaan ei pysty saamaan samanlaisia reisiä kuin Piia, koska jo muoto on jokaisella omansa. Ja joillakin ne reidet ei kasva paljoakaan (jos ollenkaan) kovasta työstä, ruokavaliosta ja itsekurista huolimatta. Go figure. Ihmiskehon ja genetiikan ihmeellisyyksiä.
            ”Fitnesslajit on todellakin urheilua, MUTTA ne eivät vaadi sellaista elämänmittaista omistautumista ja lahjakkuutta mitä suurin osa muista urheilulajeista.” Ai? Lahjakkuutta vaaditaan jo genetiikan, motoriikan ja lihaskasvun puolelta fitnesslajeissa mikä on raudanluja kolmoiskombo ihan mihin tahansa urheilulajiin. Ei kaikista jo kropan puolesta tule koripalloilijoita tai pikajuoksijoita. Tai voihan sitä harrastukseksi tehdä, mutta harva on, ketkä ammattilaiseksi pääsee. Mikähän on semmoinen urheilulaji, missä ammattilaisena tarvitaan elämänmittaista omistautumista? 😀 Suurin osa huippu-urheilijoista päättää uransa viimeistään 27-40v. tienoilla, (paitsi ehkä shakki ja biljardi) kun nuoremmat kropat puskevat päälle paremmilla ja kovemmilla tuloksilla ja temmoilla tai urheilija loukkaantuu sen verran, että ei pysty enää jatkamaan.
            Se siitä elämänmittaisesta omistautumisesta…
            Joten tiivistetäänpä tämä Piian kirjoitus lyhyesti näin: lavakireiden fysiikkalajien ammattilaisten kroppia ja treenejä viimemetreiltä on turha kopioida; ne kun on tarkoitettu kestämään vain hetken. Niistä ei löydä pitkäaikaista ratkaisua omaan tekemiseen. Kuten Tero Pitkämäen treenit, askellus ja tyyli ovat ihan hänen omansa, niin on Piiankin treenit, tyyli ja ruokailu. Teron tekeminen ei todennäköisesti hyödytä toista heittäjää, ihminen kun on yksilö ja Tero oman askelluksensa hionut ja löytänyt monen vuoden tekemisen kautta. Aivan kuten Piiakin omansa. Voíla! So simple 😀
            Piia sulle pisteet rauhallisista vastauksista. Ja loistavasta blogi-kirjoituksesta!
            Nykyään ongelmana on juuri se, että informaatiotulvassa kaikki vaan kopioidaan ja viedään suoraan omiin treeneihin miettimättä sen enempiä.
            Keep up the good work, ilo seurata sun tekemistä ja kirjoittelua!! 🙂

    2. Ei, Piia ei verrannut itseään Teroon. Hän vertasi tilannetta, jossa tiedustellaan kuinka saada samanlainen kroppa kuin hänellä (jonka hän on kovalla työllä itselleen hankkinut), tilanteeseen jossa kysyttäisiin Terolta kuinka heittää keihästä yhtä pitkälle (taito, jonka Tero on kovalla työllä hankkinut). En tiedä halusitko ymmärtää tahallaan väärin. Haluaisin myös lisätä, että vaparifitness jos mikä, on laji jota ei vain yhtäkkiä “aloiteta aikuisiällä”. Siihen tarvitsee aivan järkyttävän hyvän pohjan jo vuosien takaa. Se vaatii yhtäjaksoista, jatkuvaa harjoittelua, koska laji on niin äärettömän haastava. Piia ei häviä ammattiurheilijana jollekin Pitkämäelle tippaakaan!

  2. Hei. Melko ylimielinen ja epäammattimainen kirjoitus sinulta. Itsekin jokusen kilpailun (tosin amatööritasolla) käyneenä ja muutamien naisten reisiä tiirailleena voin todeta, että lihastesi koko on kyllä mainitsemasi “tavallisen treenaajan” saavutettavissa, siitä ei tarvitse huolestua. Lajisi sisältää niin paljon muuta kuin reisien kokoa tai rasvaprosentin vähyyttä, joten ymmärtäisin kysymyksen huvittavuuden jos sinulta kysyttäisiin, “kuinka voin menestyä yhtä hyvin kuin sinä?” Tosin en ymmärrä, miksi sen kaltaiseenkaan kysymykseen ei voisi suhtautua ammattimaisen neutraalisti ja antaa vastauksen, jolla se tosiasiassa olisi mahdollista, esim. omistautumalla lajiin, kurinalaisella ruokavaliolla, kovalla treenillä jne. ja antaa lisäksi muutaman treenivinkin kylkeen. Jos Pitkämäeltä kysyttäisiin,”kuinka saan askellajini samanlaiseksi kuin sinulla”, kysymys olisi kutakuinkin luonteeltaan samankaltainen kuin antamasi esimerkki. Erona tosin se, että uskon Pitkämäen suhtautumisen olevan hiukan eri maata kuin sinun. Fitnessmaailmassa on ihmeellinen tarve todistella sitä julkisesti, kuinka rankkaa huippu-urheilua fitnessurheilu on. Suuri osa fitnesslajien ammattilaiset kirjoittavat juuri sinun kaltaiseen tyyliin ja ammattilaisleima minun silmissäni ottaa ko. henkilöiden kohdalla kovan osuman.

    1. Piia Pajunen
      16.5.2016, 14:55

      Moikka! Pahoittelut, jos jutusta jäi sinulle vastaava kuva. En olekaan huolestunut ihmisten lihasmassan hankinnasta, sillä en nyt itseäni niin hurjana lihasrekkana pidä. Tuo reisiesimerkin kysymys tulee yleiseksi vain ikävä kyllä lähes poikkeuksetta silloin kun olen kireässä kisakunnossa tai lähellä sitä. Kyse ei siis ollut pelkästä lihasmassasta vaan tähän yhdistetystä epärealistisesta odotuksesta luonnottoman rasvattomaan kehoon. Fitnesslajien kisaajalle tämän tavoittelu on mielestäni ihan ok, mutta “tavalliselle treenajalle” (edelleen pahoittelut, kun en parempaa termiä keksi) tämä tuskin on kovinkaan järkevä asia tavoitella.
      Ja niinkuin jo yhteen kommenttiin vastasin, niin en todellakaan lähde ketään kysyessä mollaamaan, vaan vastan yleensä juurikin noin, kuten kommentissasi esitit. En minä nyt herranisä mikään kusipää ole 😀 Annan myös ilomielin ihmisille treeni- tai ruokavaliovinkkejä, jos he niitä kysyvät, mutta kisakuntoani ihaillessaan muistuttelen ihan asiallisesti ja mahdollisimman ystävällisesti niitä “tavallisia treenajia” siitä, että se on todellakin äärimmilleen räävitty kisakunto.
      Itse kyllä pitäisin tuota esittämääsi kysymysesimerkkiä “Kuinka voin menestyä yhtä hyvin kuin sinä?” jopa aika mielenkiintoisena ja “fiksuna” kysymyksenä enkä lainkaan huvittavana, sillä tuossa jo lähtökohtaisena oletuksena onkin, että kysyjä on kilpailulavoille tähtäävä tai siellä jo pitkään pyörinyt henkilö. Tähän kysymykseen minulla voisi olla aika paljon päteviä vinkkejäkin annettavana. Tekstin tarkoituksena oli ehkä vähiten todistella sitä, kuinka rankkaa tämä touhu on. Ja en itse edes väitä treenaavani suurinta osaa ajasta mitenkään erityisen kovaa. Pyrin treenaamaan sen sijaan mahdollisimman optimaalisesti. Mielestäni tämä ei nyt edes ole mitään äärimmäistä puurtamista, kuin ehkä pari viimeistä kisaa edeltävää viikkoa, ja offikausihan on fitness-lajeissa monesti aika leppoisaa. Tiedän kyllä, että tuolla alle kouluikäiset treenaavat määrällisesti todellakin enemmän ja kovempaa omissa lajeissaan kuin suurin osa fitnesskisaajista, mutta näissä fitness-lajeissa määrän lisääminen vie usein ojasta allikkoon. Lajeja ei voi siis kirjaimellisesti edes vertailla, vaan lähinnä suuntaa-antavasti.
      Tekstin tarkoitus olikin siis herätellä niitä “ei-kilpaurheilijoita”, jotka ihan oikeasti kopioivat fitnesskisaajien teksteistä irrallisia yksityiskohtia mututuntumalla omiin tarkoitusperiinsä, jossa samaan aikaan halutaan kasvattaa lihaksikas rasvaton takalisto, saada vatsapalat esiin, treenata superlujaa yli kymmenen kertaa viikossa ja elää ympäri vuoden ilman hiilihydraatteja ja rasvaa. Pian ollaankin burn outissa lääkärin vastaanotolla, ja se on todella harmillista. Näitäkin ihan oikeasti löytyy. Ja paljon. Tarkoitusperäni olikin siis yrittää auttaa muita, ei todellakaan missään nimessä pönkittää itseäni urheilijana tai ihmisenä. No way.
      Voihan jumpe, kun tästäkin saisi niin hyvää ja mielenkiintoista pidempääkin keskustelua aikaiseksi, mutta kommenttiboksi menisi jo romaanin puolelle. Kiitos sulle kuitenkin asiallisesta kommentistasi!

Kommentointi suljettu.