Anna mulle siivet

Härreguud. Tulipahan koettua viime viikonloppuna. Osa meidän rakkahasta Pro Elite Teamista lähti Puerto Ricoon, ja me Jaanan kanssa päädyttiin road tripille Kuopioon. Ihan kelpo kohde sekin, ja paistoi se aurinko lopulta sielläkin. Pelkästään viheltelemään emme sinne suinkaan päätyneet, vaan lähdettiin ihan tositoimiin haistelemaan sporttitapahtuman meininkiä. Kyseessä oli Red Bull 400 (kuoleman)juoksu, ja kun minulle ensin mainostettiin, että edessäni olisi elämäni rankimmat 400 metriä, niin en tosiaan tiennyt mitä se tarkoitti. Olinhan käynyt Jyväskylän Laajavuoren hyppyrimäessä testailemassa mäen pinkomista ja jalat hapoilla konttaamista, mutta se oli täysin lasten leikkiä verrattuna lauantaihin, enkä edes heitä maustemyllystä lisää väriä tähän tarinaan. Eihän tuossa hommassa paljoa järkeä ollut, mutta jos elämää lähtee tosissaan analysoimaan, niin eipä sitä ole paljoa missään muussakaan.


image
Ennen skabaa jaksoi vielä kikkailla spede-vaihde silmässä

Alkukierrokselle meidät 58 naista oli jaettu kahteen eri lähtöön, ja maaliin säntäsin (tai lähinnä konttasin verkkoa pitkin) ekalla kierroksena lähdöstämme kolmantena. Endorfiiniryöpystä ja liikunnan riemusta ei ollut tietoakaan, vaan maaliviivan jälkeen maahan kaaduttuani se karmeus vasta alkoi. Silmissä oli alkanut sumeta jo loppukirin aikana ja täytyy sanoa, etten ole tosissani koskaan tuntenut vastaavanlaisen kivun valtaavan jalkojani kuin tällöin maahan heittäytyessäni. Pumppu ja hengityselimistö lähti onneksi rauhoittumaan aika nopeasti, mutta jalat olivat kivusta kankeat ja täysin käyttökelvottomat riekaleet hieman pidempään, ja pysähtymisen jälkeen kipu vain tuntui hetken aikaa jopa pahenevan. Ryvin siis pienessä pattitilanteessa, kun ei jaksanut liikkua, mutta kivun vuoksi oli pakko kiemurella kyljeltään maassa. Vihdosta viimein tilanteesta selvittyä rinteen alapäässä yskittiin porukalla ringissä kuin pahimmatkin ketjupolttajat, kun keuhkot olivat ottaneet aika monella meistä vähän rajumpaa hittiä tuossa taistelun tiimellyksessä.
Tieto finaalipaikasta ei paljoa naurattanut, sillä edessä oli takana olevan alkukilpailun 300 metrin lisäksi vielä se viimeinen hyppyrimäen tuoma huntti lisää matkaa, eli luvassa oli vielä pidempi, karmeampi ja jyrkempi veto. Finaalikierrokselle lähtiessä tavoitteeni oli lähinnä selvitä hengissä. Varsinaisen hyppyrimäen muodostama loppusuora tuntui kestävän loputtomiin, ja sen aikana sainkin päälle valuvia ihmiskuulia, ja niitä väistellessä yritin siirtyä ajatuksissani jonnekin muuhun paikkaan. Noh, koin samanmoisen “helvettiin ja takaisin”-kuoleman jo toistamiseen saman päivän aikana hyppyrimäen huipulla, ja ainut ajatus siinä kivusta kärvistellessä oli, että tulispa luoti. Aivojen ja kropan siinä hiljalleen selvittyä tuli todettua, että olihan sieltä komeat näkymät koko Kuopion ylle, mutta ensi kerralla taidan tulla hissillä, heh.
Jos siinä vieressä kaksi lasta tähän maailmaan puskenut naispuolinen kilpaurheilija toteaa naama vakavana tämän olleen karmeampi kokemus kuin synnytys, niin ei tuon riipaisun täytynyt kovin helppo muidenkaan mielestä olla. Finaalivedolta alaspäin lähtiessäni sain erään minulle tuntemattoman naisen kanssa käsikynkkää alas talutettavaksi toisen naispuolisen henkilön, jonka kintut eivät tahtoneet ottaa kantaakseen ja naama oli valkoinen kuin vaniljajäätelö. Rankkaa siis taisi olla kaikilla.
image
image
Jaanan kanssa meillä oli tarkoitus jäädä hotelliin yöksi ja mennä illalliselle Red Bullin ja Zeropointin poppoon kanssa, mutta illasta iski niin jäätävät jälkiolot, ettei meistä pienistä ihmisistä ollut enää yksinkertaisesti mihinkään. Päänsärky, huono olo ja jäätävä jälkikeuhkoköhä saivat nämä kaksi kaikkensa antanutta likkaa hyytymään täysin alkuunsa, ja ajeltiin sitten kaasujalka täristen kotikonnuille Jyväskylään. Abcilta noudettiin kuitenkin alkumatkasta vähän palauttavaa apetta, ja pääsin maistelemaan kahta suurinta herkkuani eli Buffet-jäätelöä sekä kylmää maksalaatikkoa, haha. Noh, tulipahan ylitettyä itsensä ja täytyy sanoa, että ei kaduta tippaakaan! Ihan joka päivä ei tule vastaan samanlaisia kokemuksia, ja onpahan yksi asia pois bucket listiltä. Aika kultaa tunnetusti muistot, ja näinkin nopeasti täytyy mainita, että oli ihan älyttömän hauska tapahtuma. Huhheijaa, sanon minä.
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: Parasta just nyt

Kommentit (1)
  1. Bucket list kesälle - Piia Pajunen
    2.6.2016, 14:27

    […] Edellinen juttuni: Anna mulle siivet […]

Kommentointi suljettu.