6 x PARHAAT KIRJAVINKIT


Lukuintoa riittäisi, mutta kun ei millään keksisi, mihin kirjaan tarttua! Tämä probleema vaivasi itseäni vähän liian pitkään näin aikuisiällä, joten lukuhommat viivästyivät tärppien puutteen vuoksi, sillä edellisen kerran oli tullut imettyä lähinnä Härski-Pottereita ja Twilight-saagaa. Näin aikuisiällä alkoi kaivata jotain muutakin kuin vampyyreitä ja taikasauvoja, vaikkei niissäkään nyt varsinaisesti mitään vikaa ollut, heh.
Ala-asteella olin aikamoinen lukutoukka, ja yläasteellakin tuli vielä silloin tällöin luettua, kun äidinkielen tehtävinä oli säännöllisesti palauttaa raportteja luetuista kirjoista, jotka sai itse valkkailla. Lukiossa touhu alkoi mennä siihen, että oli pakko valita jokin väsähtänyt ja kuiva klassikko, joka ei sitten napannut edes lähtökohtaisesti yhtään.
Lukioaikaa muutenkin kun muistelee, niin eipä siinä hirveästi aikaa leppoisalle lukuharrastukselle jäänyt. Heräsit ennen seitsemää, painelit kahdeksaksi tunniksi koulunpenkille hikuttamaan, koulusta suoraan valmentamaan ja perään omat treenit, jotka loppuivat iltakymmeneltä, niin kotiin puoli yhdeltätoista päästyä alkoi pitkän matikan ratkominen (ai että mä rakastin matikkaa) ja yöunet nyt muutenkin olivat sitä maksimissaan seitsemää tuntia. MAOL oli kirjoista mun bestis tällöin, ja yliopiston ohessa tuli mieluummin nollattua päätä muilla kuin taas tekstiä tuijottelemalla. Nyt kuitenkin olen päässyt kaunokirjallisuuden makuun, ja tässä tuleekin kuusi osuvaa tärppiä, jotka itse on tullut ahmittua viime aikoina läpi!

6 x PARHAAT KIRJAVINKIT

JOJO MOYES – OLE NIIN KILTTI, ÄLÄ RAKASTA HÄNTÄ

Aah! Miten ihana teos! Nerokasta kerrontaa sekoittaen 1960-luvun ja 2000-luvun ihmissuhdekoukeroita viekkaasti yhteen. Tämä oli kirja, jonka lukemista en olisi millään kerralla halunnut pysäyttää, ja yllättäviä tilanteita ja voimakkaita tunteita tupsahteli sivu sivulta. Vahva suositus etenkin rakkaustarinoista lämpeneville ihmissieluille, sillä tämä oli i-ha-na!
parhaat kirjavinkit

LARS KEPLER – JOONA LINNA -DEKKARIT

Joona Linna -dekkarit ovat juurikin se kirjasarja, joka herätti lukuintoni ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Kiitos siis Keplerin salanimellä rustaavalle ruotsalaispariskunnalle sekä appiukolle, joka iski sarjan ensimmäisen osan käpälääni, ja se olikin sitten menoa. Suomalaissyntyinen rikospoliisi tutkii raakoja ja mystisiä rikoksia, jotka kerronnaltaan etenevät mielenkiintoisesti rinnakkain. Näissä ehdottomasti kannattaa edetä julkaisujärjestyksessä, sillä kirjojen edetessä myös päähenkilön juoni kypsyy oikein makoisasti. Sarjan viimeisin kirja mulla on lähdössä seuraavaksi lukuun, ja ai että kun kuumottelee, että pääsen seuraavaksi sen kimppuun!
parhaat kirjavinkit

EVE HIETAMIES – YÖSYÖTTÖ

Kirja, jota epäilin ehkä lukihistoriassani eniten, mutta osoittautuikin todella kovaksi helmeksi! Kun kaveri kehui tätä sairaan hauskaksi teokseksi ja kannessa koreilee Suomi-komedialeffan irvikuva, niin teki mieli jättää välistä. En meinaan nauti juuri tippaakaan komediasta enkä halua hauskan kepeää kirjaa, vaan lukea jotain mielenkiintoista, maailmankuvaa avaavaa ja jotain astetta syvempää. Noh, kun mitään muuta luettavaa ei ollut käden ullottuvilla, niin tähän tartuin, ja onneksi niin tein, sillä ennakko-oletus osui todella vinkkeliin.
Vaikka en perheellinen olekaan, niin tämä yksinhuoltajaisäksi täysin puskista pamahtaneesta suomalaismiehestä kertova teos vei mennessään. Propsit aivan äärimmäisen purevasta ja “tahattoman toimivasta” mustasta huumorista menemättä yhtään liikaa lekkeriksi. Todella kovaa kohtaloa ja äärimmäisen uppoavaa kerrontaa. Todella koukuttava kirjoitustyyli ja rikas kieli upposi sen verran lujaa, että hotkaisin kirjan himoiten kerralla kokoon paluulennolla Balilta. Tähän perään on menossa parasta aikaa Yösyötön jatkoteos Tarhapäivä.
parhaat kirjavinkit

GEORGE ORWELL – VUONNA 1984

Klassikkoteos, joka julkaisuhetkellään vuonna 1949 ilmenti ankean futurista kuvaa 1984 vuoden Oseaniasta, jonka pääkaupunkina toimii Lontoo. Ankea tulevaisuusfiktio, joka osasi osittain ennustaa millaisia diktatuureja tulevaisuus toisi tälle planeetalle tullessaan.
Ensimmäinen ajatus klassikosta toi mieleen ne lukiossa pakkoluetut teokset, mutta uskaltauduin silti tarttumaan tähän niin mielenkiintoisen aiheen ja asetelman vuoksi. Mikäli vähääkään kiinnostaa tietää, mistä “Isoveli valvoo” on peräisin, niin silloin tämä lukulistalle! Omaksi tuomioksi pamahti lukemisen arvoinen teos, joka ei ollut lainkaan niin väsähtänyt, mitä olisi voinut 1940-luvulla julkaistusta teoksesta olettaa.
parhaat kirjavinkit

ROBERT GALBRAITH – KÄEN KUTSU

J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittama rikosdekkari ratkoo Lontoolaisen huippumallin itsemurhana pidettyä tapausta kovan kohtalon kokeneen yksityisetsivän ja tämän puskista pamahtaneen nuoren ja vetävän assistentin johdolla. Jos suoraan sanotaan, niin tämä oli ehkä itselläni laimein tämän postauksen teoksista, mutta nostin kirjan tähän ihan vain siksi, että suurin osa lähipiiristäni on pitänyt kirjasta melkoisesti. Tätähän kirjat ovat, ja joku tykkää ja joku ei, ja ilmeisen moni on tätä kehunut, joten vaikka itselle ei kovimmin osunutkaan, niin silti uskallan tätä suositella!

JESSIE BURTON – NUKKEKAAPPI

Mäihäostos, sillä sorruin kirjakaupan kassalla myyjän suositukseen kuukauden kamppanjapokkarista. En siis suoranaisesti halunnut tätä ostaa, mutta ostin extempore, koska oli hyvä myyntipuhe, haha! Vaihteen vuoksi tätäkin epäilin (nähtävästi olen todella skeptinen kaikkia kirjoja kohtaan), mutta aijjettä tämä upposi. Rakkautta ja petosta 1600-luvun Amsterdamissa, joka osasi kyllä yllättää ja välillä olisi pitänyt saada allekirjoittaneen ilmeet tallennettua juonikäänteiden osuvuudesta. Välillä ihanaa ja herkkää sekä toisinaan julmaa ja brutaalia juuri sopivassa sekoituksessa.

Adidas-collegepaita: TÄÄLTÄ*

Tässä olivat allekirjoittaneen parhaat kirjavinkit tällä hetkellä, ja täytyy kyllä todeta, että olen niin onnellinen, että lukukärpänen on puraissut ja lujaa näin aikuisiällä. Suurimmaksi osaksi lukutahti ei päätä huimaa, sillä monesti kiireisen arjen keskellä kirjasessiot osuvat rauhoittavasti juuri ennen nukahtamista, ja yksi luku hyvää kirjaa toimii nuijanukutuksen lailla. Suosittelen testaamaan tuota iltalukemista sen ainaisen kännykän pläräämisen sijaan. 😉
Ja tottahan toki niitä hyviä kirjavinkkejä tarvittaisiin täälläkin päässä jatkoa ajatellen, joten annahan kommenttiboksin paukkua, jos erinomaisia tärppejä ja ehdottoman kovia lukukokemuksia on sinne päähän kertynyt. Kesä on meinaan vasta alussa, ja lukuintoa täällä päässä piisaisi!

Muikeaa viikonloppua just sulle!

Tsekkaa myös:
Mikä tässä kiinteytymiskulttuurissa ihmetyttää?
& Eikö puuro maistu? Tsekkaa 3 suosikkiani!

Edellinen juttuni:
Kun sun työ ei ole millään tavalla arvokasta

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (33)
  1. Hei, jos toi Jojo Moyes oli hyvä niin ehdottomasti samalta kirjailijalta Kerro minulle jotain hyvää!! Jojo Moyes on meidän suvun naisten lemppari ja uppoo kolmeen sukupolveen ja jopa semmosiin, jotka ei niin lukemisesta välitä. Toi Kerro minulle jotain hyvää on ehdottomasti hänen paras teos, mutta sen jatko-osa ja Parillisia ja parittomia seuraa lähellä perässä 🙂 toki kaikki on vähän semmosta rakkaushömppää, mutta erittäin laadukasta semmosta! Ja kukapa ei välillä vähän kevyempää luettavaa kaipais 🙂

    1. Itsekin luin ton Kerro minulle jotain hyvää -romaanin reilu viikko sitten parissa päivässä, kolahti ja lujaa! Kiva siis kuulla, että siitä on jatko-osa ja taitaa kyllä muutkin Moyesin romaanit mennä lukulistalle.
      Itsekin olin pienenä kunnon lukutoukka, lukion jälkeen valitettavasti jäänyt. Nyt kuitenkin lukuhimo herännyt uudestaan – onhan kirjan lukeminen ja oman mielikuvitusympäristön luominen paljon mahtavampaa kuin elokuvan katsominen!

    2. Piia Pajunen
      9.6.2018, 13:06

      Siis tuo “Kerro minulle jotain hyvää” lähtee kyllä ehdottomasti kanssa lukulistalle Keplerin viimeisen osan jälkeen, joska tuo Moyesin ensimmäinen tuttavuuteni kolahti niin hävyttömän lujaa. Syy, miksi en juuri tuota Moyesin kirjaa ottanut lukuun, oli siinä, että luulin katsoneeni tämän elokuvana, mutta sekoitinkin leffan toiseen.
      Olen vähän sitä sorttia, etten halua tietää juonesta yhtään sen enempää tai saada minkään tason vihjeitä loppuratkaisuista, enkä mielellään lue edes kirjan takakantta etukäteen. 😀
      Ja rakkaushömppä on oikeasti tosi jees, ja elämän vastapainoksi mä ainakin tarvitsen jotain keveää. 😀

  2. Täällä kans yks, joka on nyt uudestaan aikuisena innostunut lukemaan. Opiskeluaikana ei todellakaan paljon kinostellut eikä olis ollut aikaakaan.
    Mutta siis mun uusin tuttavuus on Camilla Läckberg ja voin suositella! Jumankekka miten jännittäviä kirjoja 🙈 harmittaa ainoastaan se, et aloitin Leijonankesyttäjästä ja ois ehkä ollut hyvä aloittaa aikajärjestyksessä mutta lomalla ei ollut mahdollisuutta valita..
    Ja lupaathan lukea myös Stieg Larssonin kolmen koplan (miehet jotka vihaavat naisia, tyttö joka leikki tulella ja pilvilinna joka romahti)?!
    Nämä ovat kyllä tämmösiä jännittäviä dekkareita mutta niiiiin koukuttavia 😍

    1. Piia Pajunen
      9.6.2018, 13:08

      Hei pitääpä siis ehdottomasti tsekkailla nuo Läckbergin teokset! Tänks! Olen kanssa pohtinut noita Larssonin trilogiaa lukuun, mutta toistaiseksi olen skipannut sen ihan vain siksi, että olen nähnyt ne elokuvat, ja en tykkää yhtään siitä, että tiedän juonen tai osan tapahtumista jo etukäteen. Kun en edes kirjojen takakansia tykkää lukea etukäteen. 😀 Voipi olla, että nuo voisin silti joskus lukaista, koska varsinkaan 2. ja 3. osasta en muista elokuvana juuri mitään. 😀

Kommentointi suljettu.