5 x fiksumpaa välipalaideaa

Saan jatkuvalla syötöllä paljon kyselyitä hyvistä välipalavinkeistä, joten päätinpä rykäistä tulille näille omistetun postauksen omista suosikeistani. Nämä välipalaideat sopivat loistavasti myös aamiaiseksi tai iltapalaksi, ja osan näistä voi napata myös evääksi vauhdikkaan päivän varrelle.

Varoituksen sanana, että osa näistä voi aiheuttaa todellista riippuvuutta, hah! Itselläni meinaan on aina tapana erinomaisen välipala- tai aamupalakombon bongattuani vedellä samaa settiä päivästä ja viikosta toiseen ja toisinaan jopa useamman kerran päivässä. Näin homma jatkuu, kunnes huuma alkaa laskea, ja löydän uuden vakioherkun. Onko kellään muulla samoja piirteitä? :D

banaanikauralatty

BANAANIKAURAPANNARIT

Kulhossa sekaisin 1 dl kaurahiutaleita, tilkka vettä, ripaus suolaa, kaksi munaa ja banaani kuutioina, ja pannulle paistumaan hitaasti miedolla lämmöllä öljyssä tai voissa. Mikäli kokatessa ei ole kiire, niin anna ”taikinan” hieman turvota. Ainesosien määriä voi toki muokkailla, ja lopputulos on silti taatusti aivan suussa sulava ihanan mehukkaiden banaanikuutioiden! Nämä pannarit maistuvat niin kylmänä kuin lämpimänä, joten tämän voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin odottamaan.

KAHDEN AINESOSAN ANANASSMOOTHIE

Sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin purkki ananasta mehuineen sekä puolen kilon rahkapurkki. Kerralla tulee kaksi satsia aivan järkyttävän hyvää ja raikasta hörpittävää, ja toisella osalla voit ilahduttaa ystävääsi tai parempaa puoliskoasi tai jemmata jääkaappiin odottamaan.

proteiinikahvi

PROTEIINIJÄÄKAHVI

Sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin (aamun viilentynyt ylijäämä)kahvi, yksi mitallinen vaniljaproteiinijauhetta, jääpaloja ja hieman vettä. Jos haluaa hieman tuhdimpaa tai tuunatumpaa lopputulosta, niin sekaan voi heittää hieman (jäistä tai tuoretta) banaania ja/tai sokeroimatonta maapähkinävoita.

ruokapaivakirja-2

HERKKULEIVÄT

En tosiaan tiedä, miksi leivät tuntuvat olevan nykyään unohdettuina fiksujen välipalojen joukossa. Supermaistuvaa ja nopeaa välipalaherkkua saat, kun ladot perinteisen leikkeleen ja/tai juuston lisäksi leivälle erilaisia tuoreita kasviksia tai vaikka suolakurkkua tai hapankaalia. Mitä muhkeampi kombo, sitä maistuvampi leipä! Mukaan otetut muhkeat eväsleivät tekevät myös lähipiirisi takuulla kateellisiksi (kokemusta on, hah!), ja omani käärin laukkuun aina alumiinifolioon, jotta leivät pysyvät kasassa ja täydessä iskussa mukaan roudattunakin.

fast-pudix

VÄLIPALARAHKAT JA PROTEIINIVANUKKAAT

Välillä liikenteessä on sen verran kiire, että pitää saada nopeasti jotain napattua kaupasta mukaan, tai vastaavasti kotosalla laiskottaa niin vietävästi, ettei yksinkertaisesti jaksa evääkään heilauttaa välipalan eteen. Ihan viime vuosina kauppojen kylmähyllyt ovat suorastaan räjähtäneet todella herkullisista sokeroimattomista välipalarahkoista ja uusimpana erittäin osuvana tulokkaana kylmähyllyihin ovat erilaiset proteiinivanukkaat. On ihan oikeasti onni olla suomalainen, sillä monessakaan maassa ei ole tarjolla näin mehevää valikoimaa näiden superhelppojen ja maistuvien välipalojen osalta. Nämä yksinään eivät pidä välttämättä hirveän hyvin nälkää, mutta kyljessä popsitut hedelmät, voileivät ja pähkinät ovat ainakin itselläni erittäin yleinen, helppo ja toimiva kombo.

Jokaisella on toki omat suosikkinsa, ja tässä ovat omani. Mikä sulla on tämän hetken ylin ykkönen välipaloissa? ;)

Edellinen juttuni: Kalorini ja makrojakaumani tällä hetkellä

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

36 vastausta artikkeliin “5 x fiksumpaa välipalaideaa”

  1. Oon varmaan vähän tylsä mut paras välipala on pari kananmunaa, kalkkunaleikketettä ja banaani tai persimon! Tykkään kun saa syödä paljon kaikkea ’erilaista’ ruualla, jos syön leipää niin syön silloinki päälliset erikseen :D

    • Sä kutsut tylsäks, mä kutsun simppeliksi! ;) Mutta olen itse vähän samanlainen, eli tykkään kun on paljon erilaisia naposteltavia lautasella. Näkisit välillä mun iltapalatarjottimet, kun tuhoan reilu 1000 kcal ehkä kymmenessä eri muodossa, haha! :D

  2. mä en syö normaalisti välipaloja kun syön aina kunnol ruuan mieluummin :D mut joskus söin pelkkää rahkaa, nykyään jos lennosta joutuu kiukkunälkääm syyä jotain niin protskupatukka ja hedelmä tai kunnon kerrosvoileipä! leipä on muutenki taas itellä suosiossa kun kyllästyny puuroihin.

    • Mäkin monesti tykkään syödä kunnon ruuan välipalojen sijaan, ja tän hetken ruuilla on välillä vähän pakkokin, että saa kaiken ruuan päivässä syötyä. :D Ja kunnon kerrosleivät ovat myös mun ikuisia lemppareita! Niitä ei voita mikään!

  3. Erilaiset smoothiet ovat kans tosi hyviä ja variaatioita miljoonia! Saanen vielä kysyä, että toteutatko myös kisaprepin iifym -ruokavaliolla? :)

    • Smoothiet on myös kovia, ja monesti aamupalalla meneekin semmoinen huiviin! Joskus korvaan myös treenien jälkeisen ison ruuan kunnon massasmoothiella, heh :D Ja osittain varmaan tulee popsittua tuo dieettikin iifym-tyylillä, mutta ajattelin jättää jäätelöt sun muut hötöt ihan suosiolla veks, kun ei ne pidä nälkää muutenkaan. ;)

  4. Syön kans melkein aina samoja juttuja :D riisikakkua, leikkelettä, juustoa, omena ja pähkinöitä. vähintään 5 krt viikossa syön tollasen setin välipalaks. Sillon tällön, jos ei satu olemaan kotona tai haluu muuten vaan vähän hemmotella ni syön jonkun hyvän prodepatukan ja siihen kylkeen jotain. Grenaden carb killla -patukat on ihan parhaita, eniten suklaapatukkaa muistuttava prodepatukka ikinä ja sokeria on vain pari grammaa!

    • Tuo settihän kuulostaa oikein toimivalta! Ja pieni hemmottelu ruualla on toisinaan (ja miksei useamminkin) aivan paikallaan! ;) Ja ne patukat ovat muuten oikeasti tosi hyviä, kun olen niitä joskus päässyt maistelemaan!

  5. Syön aina samaa smoothieta, oon varmaan tosi tylsä? mutta en oo vielä kyllästyny :D laitan siihen; kreikkalaista jogurttia, maustamatonta heraa, banaanin, marjoja ja maapähkinävoita :P Helppo vetästä nopeesti töissäkin naamariin ja jaksaa sitte kunnon ruokaan asti :)

    • Näh, mitä sitä erinomaista komboa vaihtamaan! ;) Ja toi smoothie kuulostaa itseasiassa todella hyvältä!

  6. Överileivät silloin tällöin on vaan niin hyviä: täytettä niin paljon et joutuu osin purkamaan, että saa syötyä. Servettiä saa varata kyllä viereen, sen verran sottasta puuhaa lähes aina :D

    • Överileivät on parhautta! Mulla on onneksi sen verran iso suu, niin saa kunnon mehevät luomuksetkin sullottua sisään, haha! :D

  7. Ihanaa kun joku terveellinen ihminen uskaltaa mainita vielä sanan leipä! Joo kaikille ei sovi, mutta miks sitä pidetään nykyään muka niin huonona vaihtoehtona? mä sanon ainaki vaa ison NAM leivälle! p.s just kiskon huiviini tummaa reissaria, avokadolla ja kananmunalla<3

    • Naulan kantaan! Leipä ei välttämättä sovi kaikille, mutta ei se minusta tee siitä silti huonoa vaihtoehtoa jokaiselle. Kyllähän osa tukehtuu haistaessaan pähkinää, mutta ei se tarkoita, ettei kenenkään kuuluisi pähkinöitä syödä. :) Ja aaaah toi sun mainitsema kombo! Däämn, alko itelläkin tekeen mieli tota! Haha! :D

  8. Mitä mieltä olet kaupassa myytävistä proteiinijuomista? Esim. PROfeel. Ne olis niin käteviä välipaloja ihmiselle joka ei jaksa suunnitella tai valmistaa ylimääräisiä eväitä 😀

    • Mun mielestä ne voivat olla todella hyviä vaihtoehtoja, ja itse myös turvaudun näihin aina tarvittaessa. Osa voi toki sisältää paljon lisättyä sokeria, mutta myös vähäsokerisempia vaihtoehtojakin löytyy nykyään todella laajalti! :) Ja eikä sitä sokeriakaan tarvitse siinä pelätä, jos ei ole erityistä syytä valvoa sen kulutusta. :)

  9. Moiks Piia! Löysin blogisi joitakin kuukausia sitten ja siis KIITOS! Saat mut teksteilläsi niin niin iloiseksi. Huikeeta, miten positiivisesti ja terveesti kirjoittelet ruoasta. Olet todella inspiroiva ja mukavaa, kun sulta saa uusia ideoita omaan ruokailuun. Vaikka minä liikun paljon, löysin itseni juuri siitä ihmisryhmästä, jotka syövät aivan liian vähän. Pääsi kirosanoja, en oikeasti ole tajunnut tätä ennen. Noh, päätin tehdä asiaan muutoksen ja aloin laittamaan päivän sapuskat laskuriin. Tuntuu hassulta, että teen senkin vasta nyt! Huomasin esimerkiksi, että en saa proteiinia tarpeeksi, mikä tietysti on aivan päinvastoin kun olen kuvitellut. Ja samalla taas hymy huulilla kiskon rasvaa ihan liikaa :D Apua!

    Huh, neuvot tulisivat kyllä tarpeen! Toki ymmärrän, ettet tiedä mitään taustojani, mutta olisin todella kiitollinen vinkeistä näitä koskien. Mitä kannattaa syödä, että saa proteiinit ylös ja rasvat päinvastoin alemmas? Tässä ehkä pari vinkkiä tuleviin postauksiin :)

    • Moikka Elina ja kiitos ihanasta palautteesta! Kiva, että olet eksynyt seurailemaan blogiani! Itse suosin sitä lähestymistapaa, että syön noin 20g ”puhdasta” proteiinia jokaisella ruualla (viisi ateriaa päivässä) eli esimerkiksi, kanaa, kalaa, lihaa, leikekkelettä, heraproteiinia, rahkaa, proteiinivanukasta, skyriä, raejuustoa, juustoa, kananmunaa tms. Näin varmistun siitä, että saan tarpeeksi (mutta kohtuudella) proteiinia päivän aikana ja tasaisesti.

      Kyllähän rasvaa saa ihan huolella syödä eikä sitä erikseen tarvitse ruveta vähentämään, jos kroppasi toimii hyvin nykyisellään. Rasvaa olisi hyvä syödä minimissään 1g per rasvaton painokilo, mutta itse kyllä tykkään syödä sitä selkeästi enemmän. Jos ylilyödyn rasvan määrää haluat silti vähentää, niin yksinkertaisesti välttele piilorasvoja sisältäviä ruokia tai syö vähemmän selkeämpiä rasvanlähteitä (öljyjä, pähkinöitä, avokadoa, levitteitä, voita, rasvaisia juustoja, rasvaisia lihoja tms.), mutta ei sitä rasvaa tarvitse pelätä, jos homma toimii! ;)

  10. Ooh, onpa ihana lukea ruuasta just kun tässä nautiskelen herkullista aamiaistani ja käynnistelen työpäivää :D
    Lautasella on seos kaurapuuroa + skyr vanilja protskurahka + star nutrition whey80 cinnamon bun + kanelia + 1/2 luumusose piltti + mantelirouhetta. Tää on tän hetken ehdoton suosikkini! Tosin tää nyt vähän karkasi tästä välipalajutusta aamiaiseen, mutta ruokaa kumminkin! :D
    Välipalaksi helppouden takia tulee turvauduttua rahkaan/hedelmään/pähkinöihin, mutta jos aikaa on, niin ehdottomasti herkkusmoothiet ja pannarit/letut/piirakat on ihan luksusta :)

    • Hahaa! Siinä maha missä painitaan! ;) Oh, tuo setti kuulostaa todella hyvältä! Nuo maustetut proteiinijauheet tuovat niin loistavaa makua puuroon! Itse ylivoimainen suosikkini jo monen vuoden ajalta (98% puuroista menee näin) on kaurapuuro + Fast Cookies&Creme-pudding-jauhe + puolukoita/mustikoita/vadelmia + kaneli + kaardemumma. Maistuu ihan marjapiirakalle! <3

  11. Moikka! Pakko vielä palata vähän tuohon edelliseenkin postaukseen missä kerroit syöväsi 300g hiilareita päivässä nyt huomasin tuon ylemmän kommmentin missä kerrot syöväsi 20g proteiinia aterialla
    Siis eikö tuo 20g ole todella vähän? eihä siitä tule juuri mitään ruoaksi? itse syön esim 100g kanaa lounaalla. Onko sinulla siis hiilaripainotteinen ruokavalio vai enkö nyt vain ymmärrä..syötkö rahkapurkistakin vain 20g?

    • Eijei, kana ja rahka ovat proteiinin lähteitä eivätkä siten täyttä proteiinia. ;) 100g kanaa sisältää juurikin tuon 20g proteiinia ja 100g rahkaa sisältää esimerkiksi 10g proteiinia, jonka vuoksi syön rahkaa yleensä sen 200-250g, jotta saan tarpeeksi proteiinia yhdellä annoksella. Proteiini on siis eri asia kuin proteiinin lähde. :)

      Monissa hiilihydraatin lähteissäkin on myös mukana proteiinia, eli tuon reilun 100g proteiinin lisäksi mulla tulee proteiinia luonnollisesti myös esimerkiksi kaurahiutaleista, pastasta, leivästä jne., ja siksi oma proteiinin saantini on tällä hetkellä noin 150g päivässä :)

    • Oon törmännyt tuohon kombinaatioon niin monessa eri paikassa, mutta en ole koskaan vielä testannut tuota itse. Pitäisi varmaan vihdoin testata! :D

  12. Mahtava tuo banaanikaurapannari ohje! Tuli kuohkeita, helposti käännettäviä ja maukkaita lettusia! Liekö salaisuus kaurahiutaleissa joita tässä ohjeessa oli tarpeeksi. Kiitos reseptistä!

    • Eikö ookin ihan huippu? Ja kaiken lisäksi vielä superhelppo, ja tota on vaikea pilata! :D

    • Noi on kyllä kaikki olleet itsellä kovassa huudossa! Ja tosi nättejä safkakuvia sulla! :)

  13. Moikka! Sun blogia on kiva lukee ja nykyään päivittelet aika ahkeraankin viä kiitti sulle siitä! xd Haluisin kysyä sellasta asiaa joka on ehkä vähän henk.koht mut kysynpä kumminki! Ootko siis tällä hetkellä töissä koko tai osapäivä töissä? Ja miten jos oot ollu kesätöissä niin miten oot saanu treenit yhdistettyä? Mä oon muuttamasaa kesäks suomeen ja etsin kovasti kesätöitä sieltä ongelma on kuitenki se että olen kilpa-urheilija mutta en saa palkkaa kuitwnkaan urheilusta mutta jollain täytyis myös elää.. Kuitenkaan kauheen moni työnantaja ei suhtaudu hyvin siihen että olen aamutreeneissä eka sen 8-10 ja sitten uudestaan pitäs päästä treenan taas 17-19 kuitenkaan en voi ajatella pelkkää urheilua mutta kesä on mun lajissa kehittymisen aikaa. Onks sul jotain vinkkejä tai oma kohtasii kokemuksia?
    Huippu viikko sulle!:)

    • Moikka! Teen tällä hetkellä töitä sekalaisena yrittäjänä blogia/valmennusta tms. hommia ja yritän juuri tässä ohessa nipistää aikaa opiskelujeni loppuun saattamiseen. :)

      Oon ollut monenakin kesänä kesäduunissa, ja itseasiassa pari kesää on tullut muutettua väliaikaisesti työn perässä vieraaseen kaupunkiin. Samalla olen siis valmistautunut kilpailuihin (treenejä usein kaksi päivässä) ja työskennellyt täyspäiväisesti joko päivätyössä tai kolmivuorotyössä paperitehtaalla, eli tämän kombinaation yhdistämisestä löytyy kokemusta. Omassa lajissa toki positiivista on se, että treeniajat olen saanut määrittää itse, eli olen itse pystynyt sopeuttamaan omat treenini työvuorojen mukaan. Kannattaa vaan rohkeasti laittaa hakemuksia, ja kertoa asian laita, ja osa työnantajista voi jopa haluta tukea urheilijaa mahdollistamalla työvuorojen järjestelemisen. :)

  14. raw bite patukat on ihania! sit riisikakku avocadolla ja savukalkkunalla, tai just banaanilla ja maapähkinävoilla! Kyllästyn helposti ja siks mulla on aina kausi välipaloja, kesällä oli esim smoothie kausi voimaruoan360 jauhetta ja banaania ja sekalaisesti marjoja ja muuta sälää :D jos on aikaa niin laitan uuniin omenaa kanelia hunajaa ja kaurahiutaleita ja syön maustamattoman jogurtin kanssa :P noi letut menee testiin!!! :) Kiitos huikeesta blogista :)

    • Kiitos sulle puolestaan kivasta kommentista! :) Avokado ja savukalkkuna kuulostaa täydelliseltä päällyseltä myös mun makuun, nam! Mulla on kanssa tuo maustamaton jugurtti (tai oikeastaan Lidlin 2% kreikkalainen jugurtti) yksi tän hetken ykköslisukkeista ahh!

  15. Moikka Piia!

    Kiitokset huikean hyvästä ja koukuttavasta blogista! :) Erityisen piristävää on lukea sun mietteitä riittävästä syömisestä ja hiilarikammosta luopumisesta, iso peukku sille! Sun blogia jonkin aikaa lukeneena on tullut sellainen mielikuva, että sulla on todella rento ote ruokailuun, ja sulla ei vaikuta olevan kauhean tiukkia ”sääntöjä” mitä ruoka-aineisiin tulee. Leipään liittyen on herännyt yksi kysymys, ja otan sen esille kun nyt puhutaan hyvistä välipalavaihtoehdoista: onko sulla jotain rajoituksia sen suhteen, mitä leipää syöt? Jos sanotaan esimerkkeinä vaikka, että jotkut syö pelkkää ruisleipää, tai gluteenitonta leipää, vain 100% täysviljaa, vain juureen leivottua jne. Tai sitten toisin päin: onko jotain leipää, mitä ET syö? :D

    • Moikka moi! Kiitos aivan huikeasta palautteesta! Tulipas huikea fiilis tästä! :) En rajoittele oikeastaan ollenkaan leipienkään kohdalla, eli syön sitä, mikä näyttää kaupan hyllyllä tuoreelta ja hyvältä :D Ehkä nuo ihan vitivalkoiset pullapaahtoleivät jätän useinmiten hyllyyn, ja omia lemppareitani on ruispalat, taikaruis-paahtikset, Ullan Pakarin kaurajuntta ja kaikki uunituoreet vaaleat vehnäleivät (ne semmoiset isot pyöreät paperipusseissa myytävät pötikät, jotka pitää itse leikata siivuiksi). :D Kokonaisuus kun ruokavaliossa toimii, niin ihan kaikkea en halua optimoida, kun kuituja, suojaravinteita ja muitakin olennaisia ravintoaineita tulee kuitenkin kiitettävästi päivän varrella. Yleensä ne, jotka muutenkin ihan tositarkoituksella leipälaatujen eroja pohtii, ovat muutenkin jo sen verran tietoisia omasta ravinnostaan, että ruokavalio on muuten jo hyvin pitkälle kunnossa. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 32
Tykkää jutusta