VOIKO LISÄRAVINNE OLLA AITOA? + ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: FAST Finland


Miksi pitäisi tunkea itsensä täyteen keinotekoisia mömmöjä? Eikö sillä normaalilla ruualla pärjää? No mutta hei! Tiesitkö ihan oikeasti sitä, että se purnukoissa myytävä mystinen proteiinipulveri ei ole mitään laboratoriossa suhautettua kemikaalicocktailia? Se perinteinen välipaloissa, smoothieissa ja palautusjuomissa käytettävä heraproteiini on ihan tavallisen lehmän maidosta peräisin olevaa aitoa ravintoa.

Heraproteiinin syntyperiaate on ihan niinkin yksinkertainen, että maidosta syntyy juuston valmistusprosessissa sitä leivän päälle siipaloitavaa ihanan maukasta Edamia ja puhdasta heraa. Valmistusvaiheessa juustomassan pinnalle kerääntyvä hera kerätään erilleen ja se kuivataan heraproteiinijauheeksi. Voila! Kun tehdään juusto, niin saadaan myös heraproteiinia. Vieläkö heraproteiini kuulostaa niin pelottavalta mömmöltä?

Jos nyt siis ihan rehellisesti mietitään aidon ravinnon perään kuuluttavan henkilön ruokatottumuksia, niin heraproteiini ei nyt ole ihan ensimmäinen, jota kannattaisi lähteä parjaamaan. Lisäksi jos lähdetään eettisille linjoille, niin Suomesta saa ihan täällä lähellä tuotettua puhdasta heraa. Esimerkiksi FASTin heraproteiinit valmistetaan puhtoisessa pohjoisessa Suomen Kuusamossa laiduntavien lehmien maidosta, ja Natural-tuotesarjan lakritsiheraproteiinissa on vain kolmea raaka-ainetta: kuusamolaista heraproteiinia, luontaista lakritsiuutetta ja steviaa. Kahdessa muussa makuversiossa aidon banaani- tai raakakaakaojauheen lisäsi vain kalaharin suolaa, eli ei aika pelottavia kemikaalicocktaileja, vai mitä? 😉

Natural Proteiinissa plussana Avainlippu, sillä ne tuotetaan sekä pakataan Suomessa suomalaisella työvoimalla. Aika karmeita nämä lisäravinteet!

En myöskään ihan heti ymmärrä sitä, miksei kaupassa järkyttävän kovaa urheilevalle teini-ikäiselle uskalleta ostaa palautusjuomajauhetta tämän pyynnöistä huolimatta tai pienen lapsen anneta edes maistaa isän välipalasheikistä, koska heraproteiini katsotaan niin kovin vaaralliseksi. Limsaa, karkkia, nakkeja, eineksiä ja ties kuinka pitkälle prosessoituja sapuskoita kyllä napostellaan jo pari vuotiaasta asti, mutta tottahan toki se putipuhdas kotimainenkin juuston valmistuksessa maidosta syntyvä heraproteiini on aika pelottava asia nimeomaan sille aikuiselle, mutta miksi? Ehtaahan tuo tuppaa olemaan, ja nyt kun sitä saa vielä ihan suomalaisena tuotteena. 😉

Ja kuten otsikko jo osasi etukäteen paljastaa, niin pistetäänpä arvontaa pystyyn! Yhdelle onnekkaalle lähtee testiin kaksi purnukkaa supisuomalaista FASTin Natural Proteiinia (palkinnon arvo 43,80 €). Osallistumaan pääset heittämällä kommenttiboksiin, mitkä kaksi (2) luonnollisesta makuvaihtoehdosta haluaisit testiin (suklaa, banaani vai lakritsi) ja näpyttelemällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään kommenttia jättäessäsi.

EDIT: KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! Onnetar suosi arvonnassa nimimerkkiä “Emu”, ja voittaja on kontaktoitu myös henkilökohtaisesti!
Mikäli arpaonni ei suosi, niin Natural sarjan tuotteet ovat tällä hetkellä tarjouksessa FASTin nettikaupassa (lauantaihin 29.4. asti), ja niitä pääset hamuamaan TÄÄLTÄ!

Luonnollisen herkullista loppuviikkoa! Nam!

Kurkkaa myös: Herkullisimmat proteiinipatukat arvostelussa

Edellinen juttuni: Miksi kenenkään ei pitäisi tavoitella kireää kuntoa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

treeni-ja-ravinto proteiini
Kommentit (515)
  1. Suklaa ja lakritsi

    1. Lakritsi ja banaani 😊

    2. Lakritsi ja banaani!😍

    3. Lakritsi Ja banaani !! 😏💪🏻
      Ps: mä haluan samanlaiset kädet kun sulla, mitä oon wolffilla vaklannu 🙊😏💪🏻

    4. oioi oma heraproteiinijauhe on loppu just joten toi banaani ja suklaa ois ihana😍

    5. Luukas Paananen
      30.4.2017, 18:27

      lakritsi ja suklaa

  2. Tiia Pitkänen
    27.4.2017, 19:42

    Suklaa ja lakrtisiheraa olisi tosi kiva testata! 🙂 Tosi mielenkiintoinen muutenkin ltoi lakrtisihera;)

    1. Jere lybeck
      28.4.2017, 15:45

      Lakritsi ja banaani

    2. Banaani, suklaa

Kommentointi suljettu.