MIKSI VAAKA TAI RASVAPROSENTTI MÄÄRITTÄÄ SINUT?

*Sisältää mainoslinkkejä

Vaakalukema. Asia, jolla moni meistä tuntuu määrittävän itsensä ja oman kelpoisuutensa itselleen ja muille. Heräät hyvällä fiiliksellä, ja peiliin kurkatessasi takaisin katsoo oikein kelpo muikkeli. Nouset vaa’an päälle. Yksi kilo enemmän. Yksi kilo. Shieet. Ai kamala! Siis mähän olen lihonut! Vilkaiset uudestaan peiliin. Johan alkaa sormet valumaan vyötäisille vatsamakkaroita nipistelemään. Apua mikä löysä kasa minä olen. Hyi hemmetti. Olen ihan hirveän löysä ja lihava manaatti.

Tämä ei ollut keksitty tarina. Muistan elävästi kerran todistaneeni tällaisen tarinan ihan livenä. Kysyinkin tässä asianomaiselta naishenkilöltä, että mitä olisi tapahtunut, jos vaaka olisikin näyttänyt sen nousseen kilon verran sitä samaa kuin viikko sitten tai jopa hieman vähemmän. Olisiko sieltä peilistä katsonut takaisin ihan kelpo vartalo? Vastaus hämmenti ja jopa huvitti vastaajaa itseäänkin. Olisi.

Miten voikaan olla niin, että yksi numero pystyy muuttamaan sekunnissa käsityksen omasta itsestämme niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Miksi se vaakalukema on meille niin äärimmäisen merkittävä tekijä? Varsinkin, kun usein puhutaan vielä oikeasti terveistä ja normaalipainoisista ihmisistä. Keksitään itsellemme väkisin sopivia ja maagisia hyvän painolukeman rajoja, joissa me kelpaamme. Rasvaprosentti määrittää kelpoisuutemme olla hyväksyttyjä.

rasvaprosentti määrittää

Olen tuossa parinkympin rajapyykin jälkeen painanut vaikka ja mitä. Välillä ollaan oltu lähempänä 50 kiloa, ja joskus hivottu jopa 65 kiloa. Noh, tälle 156 senttinen likalle puhutaan aika isoista heittelyistä, mutta sitä se kilpaurheuilu on teettänyt. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tuo korkeampi ääripää on ollut huomattavasti minulle sopivampi ainakin sen jälkeen, kun pihviä alkoi varteen tarttumaan. Minäkin olen ottanut tässä viime vuoden alhaisimpaan painoon pattiarallaa 7-8 kiloa lisää. Toki nyt puhutaan aika räävistystä fitnesslajeissa ammattilaiskisalavoille (jopa voittoon asti) kelvanneesta kehonkoostumuksesta, mutta silti. Painonnousua on sekin ollut, ja ulospäin heijastuva kehonkoostumus on muuttunut siinä samassa aika hurjasti.

Painolukeman suhteen olen kuullut kaikenlaisia argumentteja. Yksi kestosuosikki on, että ei haluta painon tai rasvaprosentin nousevan liikaa, sillä halutaan näyttää urheilulliselta. Arvaatteko milloin tämä 156 senttinen likka on kuullut eniten positiivista palautetta urheilullisesta ulkoasusta? Kun paino alkoi olla lähemäpänä 65 kiloa. Tuntemattomat ihmiset kyselivät bussipysäkillä, että mitä urheilulajia harrastan, ja jengi yliopistolla ihmetteli kilpaa, kuinka paljon mä oikein treenaan, kun näyttää homma purevan (ei edes ollut mitään kettuilua).

Eniten ehkä hämmennyin, kun ainejärjestön teemasitseillä vedin tuossa pehmeimmässä kunnossa ikinä päälleni vatsan paljastavan cowgirl-asun (ei tietoakaan sixpäkistä), ja eräs naispuolinen opiskelija pysähtyi pitkäksi toviksi rohkeutta kerättyään ääneen minulle ihailemaan, kuinka upea vatsa minulla on. Eipä silloin hirveästi kyselty kylillä urheilukuvioista, kun rasvat oli räävitty kireimpään kisakuntoon, ja likka oli kasassa kuin mikä, hah!

rasvaprosentti määrittää

Olen toitottanut tästä asiasta täällä blogin puolella aiemminkin niin monta kertaa, mutta koska kertaus on opintojen äiskä, mummo ja pikkuserkku, niin pistetäänpä taas torvi tuuttaamaan. Ihan oikeasti. Rasvaprosentilla tai vaakalukemalla on vain minimaalinen vaikutus ulkonäköösi ja ulosantiisi. Huomattavasti enemmän pystyt tekemään sillä, miten itsesi kannat. Hemmetti ihan oikeasti. Tämä kieltämättä kuulostaa taas liirumlaarum-shaibalta, mutta kyllä se itsevarmuus ja oman itsensä arvostus vain huokuu ihmisestä. Kuka tahansa vähärasvainen tai upealla fysiikalla varustettu henkilö ei todellakaan ole kaunista katsottavaa, jos ryhti roikkuu ja jo kilometrin päästä näkyy, että henkilöllä ei ole hyvä olla itsensä kanssa.

Ryhti suoraksi ja leuka ylös. Valitse sinua pukevat vaatteet, lakkaa vaikka kynnet ja iske muikea huulipuna huuliin, niin sillä päästään jo pitkälle. Korosta niitä omia parhaita puoliasi, ja turha sitä fokusta on pistää niihin asioihin, jotka eivät niitä suosikkeja ole. Hemmetin halpa ja nopea muodonmuutos on valmis, eikä siihen tarvittu yhtään kitudieettiä. Jos et osaa kantaa itseäsi tai pidä kehostasi nykytilassa, niin ei se kaksi tai kolme kiloa kireämpi kunto sinua tule todellakaan miellyttämään. Muhkea booty sitä paitsi on oikeasti musta ihan sairaan cool, ja nimenomaan silloin, kun siinä on mukana sitä rehellistä rasvaa.

Tähänkin väliin pakko heittää yksi ”true story”. Eräs minua selkeästi vanhempi normaalipainoinen ja hyväkuntoinen naishenkilö puristeli vatsa-aluettaan, ja valitteli, että jotain pitäisi tehdä. Tuijottelin ja kuuntelin tätä hetken, ja kehotin ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta testaamaan vaikkapa sitä, että miltäs se massu näyttäisi, jos vetäisi oikeasti hyvän perusryhdin (ilman siis mitään ”vatsa sisään äläkä hengitä tuntiin”-shittiä). Tätä testattiin peilin edessä, ja kappas! Kommenttina olikin, että no jos vaan jaksaisi tällein pitää sitä ryhtiä koko ajan. Facepalm. Eikö se perusryhti olisi muutenkin aika jees ihan tuki- ja liikuntaelimiä sekä hyvinvointia ajatellen, ja kuulostaisi pikkaisen fiksummalta vaihtoehdolta kuin turhat kitudieetit ihan normaalipainoisella ja terveellä naisihmisellä?

rasvaprosentti määrittää
Pitkä huppari: TÄÄLTÄ* // Tennarit: TÄÄLTÄ*

Ihan oikeasti terveelle ja normaalipainoiselle ihmiselle ei ole minkään kannalta mitään merkitystä, painaako sitä kilon tai pari enemmän saati vähemmän. Elämä muuttaa meitä kaikkia, ja tällä hetkellä voisin aivan äärimmäisen huonosti, jos nykytilassani porskuttelisin samoissa vaakalukemissa kuin kuutisen vuotta sitten tai painelisin menemään samassa rasvaprosentissa, mitä viime keväänä. Kroppani on erilainen, elämäni on erilaista ja niin on myös painolukemani. Minä kuitenkin olen aina minä, vaikka painaisin mitä.

Sopivan painokasta alkuviikkoa joka hanuriin! ;)

Vilkaise myös:
Miten selviän nousevan elopainon kanssa?
Puoli vuotta ilman ruokavaakaa – Miten kävi?

Edellinen juttuni:
7 x Tän viikon ykkösjutut!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Piia Pajunen

21 vastausta artikkeliin “MIKSI VAAKA TAI RASVAPROSENTTI MÄÄRITTÄÄ SINUT?”

  1. Halleluja. Tälläisten postausten lukeminen meinaa aivan tajuttoman paljon tälläiselle 15.v nuorelle urheilijanalulle, joka aina ajattelee, että ei ole hyvä urheilija, koska ei näytä siltä. (vaikkei ole edes yhtä oikeaa urheilijan mallia) Lajini on vielä pesäpallo, jossa ulkonäöllä ei ole mitään väliä, vaan sillä, miten kroppa toimii. Silti mielen latistaa silloin tällöin peilikuva, jossa ei näy sixpackiä tai valtavia käsiä. Oli pakko tulla kommentoimaan että kiitos. Ja pahoittelen, tää kommentti oli varmaan todella sekava.

    • Oon ite kans entinen pesäpalloilija ja aina tuntenut olevani huonmpi kuin muut, koska olin hieman pyöreämpi kuin muut. Kuiteski voimaa löyty ja lyönti kulki. Kun kattelee naisten/miesten pelejä niin ei sie jokainen näytä samalta. Kaikki ei oo etenijöitä, toiset lyö sen pallon metikköön. Oo rohkee ja itsevarma, äläkä tee nii kuin minä ja lopeta sen takia, että sua ei hyväksytä. Taidot ratkasee, ei ulkonäkö.

    • Kiitos Kia ihanasta palautteesta, ja mahtava kuulla, että tästä teksistä oli hyötyä! Ei ole olemassa todellakaan mitään yhtä ja ainoaa ulkoista saati sisäistä urheilijamuottia, ja Henkka tuossa jo kerkesin heittää aivan järisyttävän pätevää analyysiä etenkin pesiksen maailmasta. Taidot ja kyvyt on nimenomaan se juttu urheilupuolella ja muutenkin elämässä, ja se oma ulkonäkö ei ratkaise mitään. Tästä urheilijan vartalosta (kuvallisten esimerkkien kera) oonkin kirjoittanut ihan oman postauksen, joka löytyy täältä:
      http://piiapajunen.fitfashion.fi/urheilullinen-vartalo/

      Nyt nokka pystyyn, ja täysillä vetämään sitä omaa rakasta lajia! Nauti siitä mitä teet, ja muista aina olla ylpeä itsestäsi! Sun ei kuulu muuttaa itsessäsi mitään, vaan oot just mahtava urheilija just sellaisena kuin olet!

  2. Kiitos tästä. 😘
    Olen tämän vuoden aikana käynyt psykologin kanssa juttelemassa juurikin tästä asiasta ja siitä miten minun tulisi suhtautua omaan painoon ja itseeni..Suurinpa ongelmana on ollut juurikin tuo vaa’alla käynti ja se miten suhtaudun itseeni sen jälkeen jos paino on noussut edes muutamanan sata grammaa vaikka hetkeä aikaisemmin olen ollut tyytyväinen omaan kroppaan…
    Olen helmikuusta lähtien käynyt kerran viikossa method putkisto-tunnilla,jossa olen oppinut kantamaan itseäni ryhdikkäämmim ja voi vitsi miten se on auttanut huomaamaan miten hyvä ryhti tekee ihmeitä ulkonäölle.Nyt kun sais vielä pään mukaan että ei se pieni painon vaihtelu pahasta ole..

    • Tuo ryhti on kyllä ihan todella olennainen, ja kun moni tajuaisi tämän, niin eipä tarvitsisi lähteä sitä kehoa väen vängällä muokkaamaan niin radikaalilla otteella. Painonvaihtelukin on ihan luonnollista, ja jos sitä painoa ei rasvan muodossa lähde ämpärikaupalla kehoon iskeytymään, niin eihän sillä ole mitään väliä. :) Paino tai rasvaprosentti ei muuta sinua miksikään, eikä määritä sinua ihmisenä millään lailla, mutta ajatusten muovaantuminen vain välillä ottaa sen oman aikansa. :)

  3. Kiitos tästä. Löysin tämän tekstin aivan sattumalta ja toi teksti oli just sitä mitä tarvin. ❤️

  4. Oikeesti nää sun tekstit on vaan niin hyväksi kaikille naisihmisille, ja miksei myös miehillekin <3 Oot vaan niin hyvä esimerkki <3<3

    • Ihan valtavan suuri kiitos sinne! Ihana kuulla, että näistä höpinöistä on jotain hyötyä ja iloa sinne ruudun toiselle puolelle! <3

  5. Hyvä teksti Piia :)

    Huomasin tuon ryhdin vaikutuksen itse konkreettisesti yhdessä omassa kuvassani. Kuvassa näytti omaan silmääni että hyh kuinka onkin vatsaa. Kaveri totesi tähän että hieman ryhtiä parantamalla ei vatsakaan näyttäisi tuolta ja että olet kaunis ja hoikka. Hyvinvoivan ja onnellisen näköinen. Loppuun vielä totesi että haluaisi itselleenkin samanlaisen vartalon kuin mulla mikä oli itelle jotai että mitä hittoa :D että eihän kukaan voi haluta tavallisen ihmisen kroppaa.

    Olen treenannut mutten juurikaan ulkonäkö edellä. Lukuun ottamatta nuoruusvuosien laihdutusprosessia mutta siinäkin juoksukunto kiiri tämän edelle. Mikä oli hyvä etten liikaa koukuttunut painon pudotukseen. Lähinnä se että on toimiva, terve ja vahva keho niin se menee itsellä ulkonäön edelle. Se että pystyn liikkumaan ja treenaamaan on itselleni tärkein asia. Kaikki muu on plussaa.

    Ihanaa kevättä sinulle Piia! Olet huippu :)

    https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    • Lämmin kiitos sinne! :) Siis juurikin tuo, että se ryhti tekee ihmiselle ihmeitä! Ei lainkaan ole sattumaa, että somessa ihailua herättävät vartalot usein esiintyvätkin ryhdissä eikä hartiat lysyssä röhnöttäen. Ihan jokainen ihminen näyttää aika epäkuvaukselliselta ja epäedustavalta kun nyhvää rintakehä sisässä ja vatsa pömpöttäen. :D

      Ja sepä siinä onkin, että aika monesti ne somen ”upeat” vartalot ovat ihan niitä tavallisia. Ne vain osataan esittää itsevarmasti ja ryhdikkäästi, eikä niissä välttämättä ole loppupeleissä mitään maagisen mullistavaa. Jokaisella meistä voi olla ihan se samanlainen, kunhan vain ruvetaan pitämään itseään arvossa ja korostamaan niitä omia parhaita puolia sellaisenaan. Treenaaminen totta kai monesti ehostaa sitä ulkonäköä, mutta loppupeleissä se on vain sitä hienosäätöä ja sen tuottama hyvä olo ja kasvattama itsevarmuus nimenomaan buustaa sitä itsensä kantamista ja ryhdikkyyttä. :)

      Kiitos vielä sulle kertaalleen, ja aivan ihanaa kevättä myös sinne! :)

  6. kyllä se valitettavasti vielä määrittää miten päivän aikana saa syödä treenata ja etenkin itsetuntoon ja olotilaan. pahuksen vaaka!

    • Pistähän kuule se vaaka puoleksi vuodeksi kokonaan sivuun, ja katso miten käy! Jos se vaaka antaa vain pahaa oloa ja ahdistusta, niin parempi se laittaa kokonaan jäähylle. Ei se vaaka tai treenimäärä sinua miksikään muuta, ja olet aina silti sinä! :)

  7. Jep. Mulla pikadieetti laukaisi vuosi sitten epämääräisen bulimia/bingeputken jonka kanssa olen sittemmin tapellut ja alkuvuoden aikana homma alkoi tasoittua kun uskalsin ruveta syömään enemmän.

    Sain painonnousun loppumaan, mutta tunsin itseni niin epäonnistuneeksi kun en ole enää samoissa mitoissa kuin viime kesänä dieetin jäljiltä ennen kuin ahmimiset lähti tosissaan käsistä. Vaakaan en ole uskaltanut vilkaistakaan, mittanauha näytti viimeksi mitatessa lantiolle ja vyötärölle noin 3cm enemmän kuin ”täydellisenä”. Jep, maailmanloppu ja kesällä todella siro hoikka itsevarma tyttö onkin nyt ylipainoisen näköinen manaatti, kun paitakoko onkin taas s eikä xs-s. Mutta se itseinho on todellista.

    Muutama viikko sitten pyysin poikaystävää piilottamaan mittanauhan. Päätin että jumalauta nyt järki käteen. En ole koskaan ollut mitenkään siro ihminen, ja vaatekoko on nyt sama kuin yläkoulussa jolloin olin ihan jopa tyytyväinen itseeni. Saa luvan kelvata nykyminullekin. Vaikeaa on, mutta välillä peilistä katsoo ihan näpsäkkäkin tapaus. Ei aina, mutta pikkuhiljaa useammin ja useammin.

    Salihommat on kyllä ollut suuri pelastus. Aloitin viime syksynä kun ruokailut oli vielä luokkaa miinuksellakunonniinläski/ahminta ja tulokset junnaili. Tammikuussa aloin syömään kunnon ruokaa kunnolla vaikka lihomisen pelko sanoi mitä. Sarjapainot nousseet nyt yhtäkkiä mm penkissä 22.5kg->40kg ja pystypunnerruksessa käsipainoilla 8kg->12.5kg, leuanvetomaksimi myötäotteella 0->5-6 ja tuntuu että joka treenikerta jaksaa vähän enemmän kuin viimeksi, joko lisää painoja tai toistoa tai puhtaampia toistoja uusilla painoilla.

    Hyvässä valossa kun fleksaa, niin vatsassa kuultaa ensimmäistä kertaa ikinä jopa vaakasuuntaista varjoa – vaikka onkin muka niin ihrakasa ja valtava läski. ;)

    Nyt yritän unohtaa mitä on kaulasta alaspäin ja keskityn pääkoppaan, perustelen reilusti syömisen (joka tuntuu edelleen pelottavalta mutta on harventanut ahmimisia huomattavasti) sillä tunteella minkä saa salilla, kun on hetken miettinyt uskaltaisiko laittaa jo enemmän rautaa tankoon ja lopulta toteaa että what the heck, aina voi kokeilla ja ottaa pois jos ei onnistu ja nostaakin puhtaat kasin sarjat ennätyspainoilla. Parasta. Ja toistuu tällä hetkellä tyyliin viikoittain aina jonkin liikkeen kanssa (noob gains :–)).

    Kylläpäs rönsyili. Tämä ei liittynyt ehkä niin suoraan tähän tekstiin, mutta syy miksi halusin sen kirjoittaa on se, että sinun blogi on osaltaan myös auttanut tässä ”toipumisessa”. Löysin sen joskus vuodenvaihteessa ja olen lueskellut arkistoista vanhempiakin tekstejä. On ollut paljon helpompi uskaltaa syödä reilummin kun on lukenut siihen kannustavia kirjoituksia ja kuvissa kekkuloi konkreettinen todiste kannattavuudesta. Että kiitos. Olet takonut vähän virtuaalista järkeä päähäni.

    Tänään onkin jalkapäivä. Luulenpas, että laitan kyykkyihin pikkuisen enemmän rautaa kuin viimeksi :-)

    • Siis vitsi kiitos sulle aivan mahtavasta palautteesta! Tuo on ehkä parasta palautetta, mitä mä voin tästä hommasta saada, ja ihan mahtava kuulla, että mun teksteistä on ollut oikeasti noin paljon apua! KIITOS! <3

      Ja sun tekstistä kyllä huokuu ihan mahtava asenne, ja en rehellisesti sanottuna usko, että sun lopputulos tuolla asenteella voi olla missään tapauksessa huono. Jokaisella on niitä omia kompastuskiviä matkan varrella, mutta oikealla asenteella, pienellä pilkkeellä silmäkulmassa ja ehdottomasti sillä, että tunnistaa omat vaikeudet ja haluaa aktiivisesti niihin muutosta, pääsee vielä hemmetin pitkälle! Way to go!

      Superkovia treenejä sinne, ja maistuvaa sekä häikäisevää kevättä! Boom! ;)

  8. Huippuja postauksia nämä ja parasta se, että oikeasti seisot näiden sanojen takana! Itse myin vaa’an kirpparilla vuosia sitten, enkä työterveyshuollossa ole suostunut vaa’alle nousemaan. Pari kertaa paino on tullut tietoon viime vuosien aikana kehonkoostumusmittauksien yhteydessä, mutta se ei onneksi määritä miua ihmisenä. Fiilis kertoo paljon siitä onko hyvä olla ittensä kanssa, joskus tuntuu, että tarttee esim. kevyemmän viikon ruokien suhteen (esim. joulun jälkeen :D), mutta kroppa normalisoituu aika nopeasti. Tärkeintä on, että oma keho jaksaa hyvin arkea! :)

    • Kiitos sulle ihan huikeesta kommentista! Fiilis on oikeasti se paras mittari, ja jos oma hyvinvointi kiinnostaa ja siihen tykkää panostaa, niin usein sen vaakalukeman seuraaminen on siinä vaiheessa melko surkea indikaattori omalle menolle.

      Ja voin kanssa sanoa, että pääsiäisen jälkeen tarvitsin itsekin vähän kevyempää menoa, mutta sitähän se tasapaino onkin. Kyllä se mieli ja keho yleensä ilmoittaa, mitä se tarvitsee, jos homman on muuten tasapainossa ja eväät kokonaisvaltaisesti terveelliseen elämäntyyliin ovat kuosissa. Joskus se haluaa herkkuja ja rötväämistä, ja joskus taas treeni ja raikkaampi ruoka on se mitä tarvitaan. Se on sitä tasapainoa. :)

  9. Kiitos Piia näistä teksteistä! <3 Oot tärkee esikuva kaikille! Olispa mulla ollut reilu 10 vuotta sitten joku sun kaltainen vahva esikuva erityisesti ruokapuolen ja minäkuvan suhteen, niin olis voinut urheilu-ura jatkua pidemmällekin. Silloin uskoin vaan äitiä, joka hoki mulle:" varo, ettei perseesi leviä" ja yritin saada kehitystä aikaan 172 cm ja 50 kg… Nyt aikuisena noin 7 vuoden likimain urheiluttoman ajan jälkeen oon aloittanut uudelleen ja tavoite olisi vielä joskus juosta lujaa, mutta ennen kaikkea tuntea oloni hyväksi ja terveeksi.

    • Kiitos sulle puolestaan kauniista sanoista ja ihanasta palautteesta! <3 Menneeseen toki ei voi vaikuttaa, mutta tulevaisuus on meillä kaikilla avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Nyt siis rohkeasti nokka pystyyn, pilkettä silmäkulmaan, ruokaa koneeseen ja kohti uusia tavoitteita!

      Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä jahtaamaan uusia (saati vanhoja) tavoitteita, ja parasta on päästä todistamaan itselleen, että piru vie, itsestä on vaikka ja mihin, kun niin vaan päättää! Ihan mahtava kuulla, että olet löytämässä urheilun riemua uudelleen, ja vielä niin, että hyvä fiilis on vahvana tavoitteena. Tsemppiä tavoitteelliseen menoon ja potkua tähän kevääseen! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 127
Tykkää jutusta