Urheilua pitää hoitaa kuin parisuhdetta

Pari vuotta sitten olin kuuntelemassa erästä henkisen valmennuksen luentoa, jossa puhuja esitti ajatuksen, jonka mukaan suhdetta urheiluun pitäisi hoitaa ja käsitellä kuin parisuhdetta. Tämä vertaus on iskostunut vahvasti mieleeni, sillä vertaus oli mielestäni erittäin osuva.

Alkuun kaikki on ihanaa. Yhdessä urheilun kanssa vietetty aika tuottaa lähes poikkeuksetta aivan mahtavia tunteita ja onnellisuuden tunnetta. Kaikki tuntuu hyvälle, homma edistyy ja sen parissa voisi viettää vaikka kuinka paljon aikaa. Jossain vaiheessa arki kuitenkin osuu väkisinkin eteen, ja se ah niin ihanan kutkutteleva alkuhuuma lähtee hiipumaan. Vatsan pohjaa kutitteleva innostus ja uutuudenviehätys taantuvat, ja tilalle tulee tasaisuus ja mahdollisesti ne ensimmäiset möykyt.

Näistä usein selviää pienellä sitkeydellä, mutta toisinaan eteen tulee pidempiäkin heikkoja kausia, kun tuntuu, että kaikki takkuaa eikä homma kiinnosta. Kivikkoa pukkaa, ja mieli on tämän vuoksi matalalla. Ruoho tuntuu olevan vihreämpää aidan toisella puolella, ja tuntuisi helpommalta luovuttaa nykyisen kohdalla ja vaihtaa johonkin ihan muuhun.

wfc-tampella-3

pet5

Motivaatio pysyy harvoin ylhäällä täysin itsestään, ja sitä tulee aina toisinaan buustata eri tavoin. Puhuminen auttaa tässäkin asiassa, ja monesti vaikeastakin tilanteesta voi selvitä yksinkertaisesti avaamalla oman suunsa joko lähipiirilleen tai mahdolliselle valmentajalleen.  Kuten myös parisuhteenkin niin myös urheilunkin lisäksi on oltava muutakin elämää tasapainoa antamassa. Hyvänä kautena panostaminen ja uppoutuminen pelkästään siihen omaan juttuunsa voi tuntua sen arvoisalta ja antoisalta, mutta huonoina kausina onkin ikävä huomata olevansa täysin yksin, jollei tasapainoa ole haettu ja kokonaispaletista pidetty huolta. Liika uppoutuminen voi myös alkaa kääntyä itseään vastaan ja alkaa tuhoamaan motivaatiota sekä muita positiivisia tunteita urheilua kohtaan.

Suhteesta urheiluun on myös osattava pitää huolta myös niinä hyvinä ja tasaisina aikoina ennen kuin laskusuhdanteeseen edes päästään. Rakkautta urheiluun pitää vaalia yhtälailla kuin parisuhteessa, eikä sitä pidä pitää missään vaiheessa itsestäänselvyytenä. Silloin tällöin on hyvä muistella mihin alussa rakastui ja miksi se oli niin ihanaa. Tätä rakkautta pystyy jokainen ruokkia eri tavoin. Jollekin se voi olla oman lajinsa tapahtumissa käyminen, treenileirit, kilpailutapahtumat, lajikohtaiset informatiiviset artikkelit, omien suoritusten kuvaaminen ja julkaisu, tietotaidon syventäminen tai vaikka henkisen valmennuksen hyödyntäminen. Jokaisen on löydettävä se oma juttunsa, joka itsellä toimii.

Itse nostatan ”huumaani” omaan tekemiseeni mm. seuraamalla erilaisia videomateriaaleja YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Luukutan säännöllisesti erilaisia webcasteja urheiluun liittyen, lajini vapaaohjelmavideoita maailmalta sekä muita ”artististen lajien” videoita. Seurailen myös aktiivisesti mitä lajissani tapahtuu niin Suomessa kuin maailmalla pitämällä silmä auki somessa ja lajisivuistoilla. Tämän blogin kirjoittaminen on myös itselleni tärkeä työkalu tämän rakkauden ylläpitämiseen, ja monia oivalluksia tulee tehtyä aina kirjoittaessa, kun ajatukset samalla selkiytyvät. Some voi vaikuttaa ulospäin monesti itsensä esille tuomisen kanavana, mutta monelle se voi olla lajista tai harrastuksesta riippumatta sitä oman rakkauden ruokkimista. Vanhan liiton IRC-galleriaprofiilini oli minulla aikoinaan pullollaan kuvia ja videoita vauhdikkaista akrobatiakomboista, räjähtävistä hypyistä ja kilpacheerladingiin vahvasti liittyvistä stunteista ja korkeista heitoista.

pet1

pet8

Yhtenä tärkeimpänä asiana oman rakkauteni ruokkimiseen urheilua kohtaan pidän kuitenkin ajanviettoa motivoivassa ilmapiirissä omien tiimikavereideni kanssa. Lajikaverin kanssa vedetyt näpäkät treenit joko punttiksella, loikkasuoralla tai voimistelusalissa, omajärjestämät treenileiritykset tai ihan vain yhteinen hengailu antaa niin paljon puhtia ja lisäpaloa omaan tekemiseen, ettei ole tosikaan. Ympäristön ja lähimpien ihmisten vaikutus on kyllä aivan järjettömän voimakas, ja voin vain olla kiitollinen, että omassa lähipiirissäni on näinkin loistavia persoonia.

Miten sinä pidät huolta omasta suhteestasi treenaamiseen ja urheiluun? Onko oma tiesi ollut karikkoinen ja miten olet niistä selvinnyt?

Ihanan syksyistä torstai-iltaa sinne näytön toiselle puolelle, ja muistakaahan pitää huolta rakkaista ihmisistänne ja lajeistanne! ;)

Edellinen juttuni: 5 liikkeen vahvistava vatsalihastreeni + treenivideo

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

7 vastausta artikkeliin “Urheilua pitää hoitaa kuin parisuhdetta”

  1. Haha, niin totta! Jos oikein tympii, mietin vaan että millaista elämä ois ilman (urheilua tai miestä). Hyvä keino on myös olla pari päivää erossa ja kas, jo on ikävä (treenaamaan tai kainaloon). Harmi vaan, että urheilulajin kanssa ei voi riidellä. ;)

    • Hahah juuri näin! Mutta onneksi aina voi mennä tekemään kunnon ragetreenejä hahaha :D

    • Heips Saara! Olen en varsinaisesti seuraa mitään erityisiä YouTube-kanavia, vaan jotenkin aina mielenkiintoisiin pätkiin tulee aina törmättyä jotain ihmeen kautta esimerkiksi Facebookissa ja YouTuben suosituksista. Jos jotain kohtuu helposti lähestyttävää informatiivista treeni- ja ravintopläjäystä haluaa kuunnella, niin voisin suositella esimerkiksi Hulkin Q&A-videoita. :)

  2. Mä sairastuin reilu pari vuotta sitten vakavasti ja hoitona käytetty lääke aiheutti sivuvaikutuksena niin pahat lihas- ja nivelkivut, etten pystynyt liikkumaan käytännössä lainkaan. Kaikki portaiden nousemisesta lähtien oli mahdotonta, ns. kunnon liikunnasta puhumattakaan ja lihakset menivät lyhyestäkin hitaasta kävelystä niin tukkoon, etteivät enää toimineet ja jalat sitten vain petti alta. Lääkitys kuitenkin oli välttämätön, joten lääkärit pitkällisten tutkimusten jälkeen totesivat ainoaksi ”hoitokeinoksi” totaalisen liikuntakiellon, kestoltaan toistaiseksi. 1,5 vuotta siinä sitten meni ennen kuin ensimmäistä kertaa pystyin viime vuodenvaihteessa menemään salille varovasti jumppailemaan. Alkuun treeni oli ehkä 1 kevyt sarja per liike, ja treenistä palautumisessa meni viikkoja. Mutta maltilla kun aloitti ja kehoa kuunnellen, niin nyt pystyn jo treenaamaan 5 kertaa viikossa ihan täysillä!

    EI paljon motivaatiota salille lähtöön tartte kaivella, kun on kokenut sen kun ei vaan pysty liikkumaan lainkaan. Toisaalta myös on hyvin oppinut kuuntelemaan kehoa ton myötä, kun edelleenkin lihasten toiminnassa on vähän erikoisuuksia ja palautuminen on välillä vaikeeta, niin vaan pitää osata levätä tarvittaessa.

    Mutta siis mun motivaatio tulee siitä, että mä pystyn liikkua ja haluan todellakin nauttia siitä mahdollisuudesta! :)

    • Härreguud! No tuon jälkeen ei varmasti tarvitse enää motivaatiota treenaamiseen kysellä. Mutta ihan mieletöntä kuulla, että tuo vaihe on nyt takana päin, ja pääset nauttimaan meille suurimmalle osalle itsestään selvyytenä pitämistä asioista kuten liikkumisesta. Kovia ja nautinnollsia treenejä siis sinne, enkä edes toivota treeni-iloa, koska sitä näyttää jo muutenkin piisaavan! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta