TORONTO PRO – TAISIN VOITTAA! HUPS!


Hups. Todellakin hups. Niinhän siinä sitten kävi, että tämä pieni likka Suomesta meni ja nappasi rapakon takana kultaisen (ja pirun painavan) killuttimen kaulaan sekä paikan Olympiaan tälle vuodelle. Ei saateri. Koko skaban voitto oli kyllä melkolailla totaaliyllätys. Ei siis todellakaan sillä, ettenkö olisi uskonut itseeni ja pitänyt omaa pakettiani kilpailukykyisenä, koska todellakin tiesin, että nyt on tulossa parasta Piia lavalle, mitä on koskaan tähän mennessä nähty. Vapari oli hemmetin hyvässä iskussa, ja fysiikkakin vaikutti ottaneen aimoharppauksen aiemmasta. Ja tällä kertaa se riitti voittoon asti. Piru vie.
En ollut lavan isoin tai kirein, ja fysiikkakierroksella olin sijalla kolme. Vapaaohjelmakierroksella illan finaaleissa kuitenkin vedettiin sitten ykkössija paperiin ja samalla lopulliseen sijoitukseen, sillä ammattilaispuolella vaparista tulee 2/3 pisteistä. Siinä kun kaksi kovinta ennakkosuosikkia, aiempien vuosien voittajaa ja kovaa ammattilaiskonkaria kuulutettiin 2. ja 3. sijalle, olin vähän ihmeissäni. Vielä enemmän ihmeissäni olin, kun oma nimeni kuulutettiin kilpailun ensimmäiselle sijalle 15 ammattilaiskilpailijan joukossa. Huh.


Tällä hetkellä olo on ihan mielettömän onnellinen ja kiitollinen. Eilinen päivä ei ollut aivan mahtava pelkästään sijoituksen puolesta, vaan se oli kokonaisuudessaan ihan mieletön kokemus ja toi minulle kasapäin varmuutta ja oppia kilpaurheilijana täällä rapakon takana IFBB:n ammattilaisliigaorganisaation pyörteissä. Olen myös äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut toteuttaa itseäni ja unelmiani kilpaurheilun parissa, ja minulla on takanani maailman parhaimmat tukipilarit, jotka ovat pysyneet matkassani niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. <3
Valtava kiitos siis valmentajalleni Minna Pajulahdelle, joka otti minut riveihinsä reilu viisi vuotta sitten, vaikka lähtökohdat fysiikan osalta oli madamen mukaan aika todella heikot lajiin, ja vaikka sanoit minulle, ettei minusta ole välttämättä ikinä kansainvälisille lavoille edes amatööripuolella. Kiitos kun jaksoit koulia minua ja opettaa minulle niin paljon tästä lajista ja maailmasta. Pelisilmää, käytännön järkeä ja tukea ei voi koskaan olla liikaa.
Kiitos myös Johannes, joka olet aina tukenut minua kaikissa hulluimmissakin haaveissa. Kiitos perheelleni tukemisesta koko urheilu-urani ajan pikku-Piudesta isoksi tytöksi. Kiitos kultaakin kalliimmat ystäväni ja Pro Elite Teamin ihan kuningaspoppoo, joilta olen saanut niin paljon potkua ja virtaa sekä luottoa enemmän kuin itseltä olisi välillä edes löytynyt.
Kiitos kajahtaa myös FASTille sekä NordicBetille todella tärkeästä jeesistä matkan varrella. Kiitos myös Biancaneve ja Zeya Design upeista kilpailuasuista, jotka keräsivät paljon upeaa palautetta. Kiitos Suomen Voimistelutuote ja Mikko aivan mielettömien kässäripuiden väsäämisestä juuri tarpeisiini sopivaksi tänne rapakon taakse roudattavaksi. Tässä alla siis vapariasu ja käsilläseisonta puut in action eilisessä suorituksessa.

Kiitos kaikille myös ihan mielettömästi kaikista sadoista ihanista viesteistä, joihin sain täällä Torontossa tänä aamuna herätä. Olette ihania! Mulla on koko eilisestä päivästä ihan hemmetisti videomatskua, ja yritän tässä viikon sisään ne editoida edes jonkinnäköiseen julkaisukelposeen muotoon Tubeen. Yritän huomenna tykittää myös lisää tavaraa ja kasoittain kuvia eilisestä tänne blogiin, mutta nyt lähdetään meidän kiinalaisten hostien kyydillä shoppailemaan ja nauttimaan täällä vasta käynnistyvästä sunnuntaipäivästä, jeij!

Piude kiittää ja kuittaa, ja huomenna jatkuu tykitys täälläkin tuutissa! Jeaahhh!

Edellinen juttuni: Toronto Pro – Fysiikkakierros check!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (46)
  1. Stort Grattis! Tosi hyvä että vaparista tulee 2/3pisteistä koska sitähän fitness enemmänkin on? Miten aiot juhlia voittoasi? Uskoit itseesi teit töitä sen eteen ja näytit upealta. Vielä kun on noin kannustava tukijoukko. Varmasti merkitsee paljon? Joskus miettinyt pärjäisikö ilman tukea, valmentajaa, perhettä ja ystäviä tuollaisessa lajissa.

    1. Piia Pajunen
      29.5.2017, 03:47

      Sitähän tämä vaparifitness nimenomaan on 🙂 Juhlistettiin voittoa Jumpan kanssa kunnon ravintolasetillä heti kisan päätteeksi ja täällä reissun päällä kun ollaan, niin tässä on ihan mukavasti fiilistä kerrakseen. 🙂 Ja täytyy sanoa, että tukijoukot on todella olennaiset oli kyseessä sitten mikä asia tahansa elämässä, jossa haluaa menestyä ja sen eteen tehdä töitä. <3

  2. Siis wow ja onnea!! Toi sun vapari, ihan mieletön. Katoin kaksi kertaa videon ja molemmilla kerroilla aloin itkemään (raskaushormonit ehkä vaikuttaa myös mut enemmän syytän sun taitavuutta)!! Menee niin tikissä toi “pound the alarm” iskut ja kun miehesi kannustaa sua!
    Ihan uskomatonta!

    1. Piia Pajunen
      29.5.2017, 03:47

      Eiiiiii miten ihana kommentti! KIITOS! <3

Kommentointi suljettu.