NE VALMIIKSI RIKOTUT UUDENVUODENLUPAUKSET
Kaupallinen yhteistyö: Actimel
Uudenvuodenlupaukset? Lapanen pystyyn kaikki ne, jotka niitä ovat joskus tehneet. No hei, minä ainakin, mutta ehkä viimeksi yläasteikäiksenä ihan vain siksi, koska muutkin. Yleensä nuo uudenvuodenlupaukset tuppaavat osumaan sinne paremman elämän puolelle. Toki on hyvä, että näitä pysähdytään edes kerran vuodessa pohtimaan, ja sitä parannusta retuperään hakemaan, mutta mitä käy sen loppuvuoden ajan. Eivät nämä koskaan toimineen itselläni, sillä miksi joku toimisi yhtäkkiä maagisesti vuoden vaihtuessa, kun se ei ennenkään pelannut. Kerralla rysäytetyt isot muutokset, jotka jäävätkin sitten lyhykäiseksi lennoksi, eivät oikeasti kanna usein juuri mihinkään. Vai monellako muulla elämä on parantunut pysyvästi näiden uudenvuodenlupausten ansioista? Niinpä.
Uusi vuosi ei ole minulle uusi minä, eikä se sisällä uusia toimintamalleja. Itse pienenä oman elämäni kapinahenkisenä ihmisenä en mielelläni aloita mitään seuraavana maanantaina, kuun vaihteessa tai uuden vuoden vaihtuessa. Jos oikeasti sitä muutosta haluan, niin aloitan sen heti ja edes pienin muutoksin. Isoja rysäytyksiä en yleensä harrastele, sillä tiedän niiden vain aiheuttavan itselleni enemmän ahdistusta varsinkin silloin, jos motiivit eivät ole itselläni täysin selkeät ja kiveenhakatut. Joskus sitä joutuu kaivamaan itsestään sitä halua tehdä elämästään parempaa, ja pikkuhiljaa totuttelemalla se usein tuottaa pidempiaikaisia tuloksia, ellei motiivi ja halu ole täysin selvä. Näin ainakin minulla, enkä usko pakkovääntämisen ja äkillisen kulhon keikauttamisen komboa toimivana ratkaisuna kovin monella muullakaan pitkää aikajännettä ajatellen.
Itse tällä toimintamallillani pyrin alitajuisesti siihen, että oikeasti opetan itselleni, etten tarvitse aina oikeita olosuhteita, koska ne harvoin muutenkaan ovat täsmällisen täydellisiä juuri mihinkään. Vuoden vaihdetta tai ensi maanantaita ei tarvita, eikä ole koskaan tarvittu. Somejulistuksia ei kovin monesti ole harrastettu, ja näitä edes harkitessani jo huomaan olevani lähtökohtaisesti liian epämotivoitunut oikeasti saavuttamaan tavoitetta juuri minua varten. Omassa hiljaisuudessa tekeminen ja toimiminen myös tapahtuu enemmän juuri sitä itseäni varten, ja sehän olisikin se ensisijainen lähtökohta, jonka vuoksi sitä omaa elämää ja hyvinvointia pitäisikin lähteä iskemään kuosiin. Kun itse on voimissaan, niin pystyy antamaan enemmän muillekin.
Itse olen loppukesästä alkaen tehnyt hiljalleen tietoisesti (ja tiedottomasti) tiettyjä muutoksia oman hyvinvointini eteen. Koska elämässä on ihan tarpeeksi suorittamista jo itsessään, niin en ole halunnut näissä taipua väkinäiseen suoritusmalliin, vaan enemmänkin pyrkinyt ohjailemaan itseäni sinne oikeaan suuntaan pienillä muutoksilla. Olen pistänyt hiipien hieman enemmän panostusta siihen rentoutumiseen, monipuolisempaan treenaamiseen sekä laatuaikaan läheisten ihmisten kanssa. Ravintopuolella puolestaan olenkin tehnyt tavallaan suurimpia keikauksia toisaalta minkään radikaalisti muuttumatta.
Ruokavaa’an, makrojakauman ja energiasisällön seurannan olen pistänyt pitkän kilpailukauden jälkeen lähes kokonaan sivuun, ja keskittynyt syömään lähinnä monipuolisesti ja riittävästi. Olen siirtynyt huomaamattani ja hiljalleen mussuttelmaan useampina päivinä viiden kerran sijasta vain neljästi mutta toki isompia kerta-annoksia. Lautaselta löytyy tällä hetkellä ehkä eniten ja monipuolisemmin kasviksia kuin koskaan aiemmin, ja etenkin siemeniä, papuja ja juureksia uppoaa huiviin ennätysmäärä päivittäin.
Aamurutiineihini tuli myös ehostusta aiemmin syksyllä Actimelin myötä, ja smoothieni kyljessä hörppimäni sokeroimaton Actimel-puteli antaa mojovan maitohappobakteerijysäyksen kickstarttina päivään. 10 miljardia L. Casei-maitohappobakteeria kun päästää mukana pamahtavien lisävitamiinien kera vilistämään nassusta massuun aamusta toiseen, niin pakki ja vastustuskyky saa kaipaamaansa ehostusta pitkällä syötöllä. Pieniä pitkäjänteisiä valintoja.
Ei näissä ravintohommissakaan riitä, että kaksi viikkoa jaksaa puputtaa kasviksia äkkiseltään niin isolla kouralla, että maku menee ja ajatus salaatista alkaa puistattamaan. Samaan syssyyn isketyt nautiskeltavat tehokkaatkin ravintolisät eivät pelaa, jos ne jäävät viikon tai parin rykäisyksi. Kertaheitolla tappiin isketty treenimäärä vetää kropan (ja vintin) myös niin väsyksiin, että ei paria viikkoa kauempaa yksinkertaisesti jaksa. Pieniä pysyviä parannuksia hiljalleen niin että pää pysyy mukana, ja ne nimenomaan pitäisi pystyä jokaisen aloittamaan jo tänään, jos niissä ovat oikeasti motiivit kohdillaan. Kuurit alkavat maanantaisin ja rysäyksellä. Elämä kulkee nyt ja jatkuvasti.
Päättäväistä ja säännöllistä vuoden vaihdetta! Boom!
Tsekkaa myös:
Miten selvisin loputtomasta sairastelukierteestä?
& Aktiivitreenaaja vain sairastaa enemmän?
Edellinen juttuni:
Hän plagioi tekstini – Vuoden luetuimmat!
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen
Moikka Piia! Mä halusin nyt jälleen tulla kiittämään sua sun kaikista ihanista ja inspiroivista kirjoituksista. :)
Sun ansiostasi uskalsin nyt jouluna ensimmäistä kertaa pariin vuoteen syödä herkkuja, joita teki mieli (okei, siis kaksi konvehtia). Mutta kuitenkin se oli tosi iso askel mulle, koska olen kaikkea ”herkkuja” ja ”roskaruokaa” vältellyt niin pitkään lihomisen pelossa. Sun kirjoitukset kuitenkin ovat rohkaisseet mua niin, että päätin antaa itselleni edes jouluna luvan rentouteen. Samalla tuli todettua se, ettei ne pari konvehtia todellakaan sujahda samantien sinne vyötärölle kuten olin mielessäni ajatellut.
Nyt alan toivottavasti pikkuhiljaa oppia rentoutta syömisten kanssa ja olla ottamatta stressiä niinkin luonnollisesta asiasta kuin ruuasta ja syömisestä. Pienet herkut eivät tosiaan tee koko ruokavaliosta epäterveellistä ja lihottavaa, kunhan ne eivät ole ruokavaliossa suurimmassa roolissa. Yhä vaan mietityttää se, että kuinka usein pienen jäätelöannoksen, korvapuustin tai ne pari suklaapalaa pystyy syömään ”huoletta”, ilman että rasvaa alkaa kertymään..
Mutta siis, aivan valtava kiitos sulle Piia! Eiköhän tällekin puolen ruutua ala vähitellen tarttumaan tuota sinun uskomattoman mahtavaa suhdettasi ruokaan sekä muutenkin ihanan positiivista ja energisoivaa elämänasennettasi! :)
Sä olet Piia täyttä kultaa, ja iso kiitos että olet olemassa! <3
Voihan vitsit! Kiitos aivan älyttömän ihanasta palautteesta! <3 Ihan mahtava kuulla, että siellä on päästy hiljalleen eteenpäin kohti tasapainoisempaa menoa. Eikä sitä aina tarvitsekaan ottaa isoja harppauksia kerralla, vaan pääasia on, että edes niitä pieniä askeleita tuiee, ja silloin pääkin usein pysyy paremmin muutoksessa mukana. On todellakin ihana kuulla, että halua ottaa niitä askeleita sieltä löytyy ja kyllä se siitä lähtee helpottumaan, kun huomaa, ettei ne asiat olekaan niin fataaleja, ja saa luottamusta omaan tekemiseen. :)
Ihania vuoden viimeisiä päiviä sinne, ja iso kiitos vielä kerran!
Lupaukseni:
1. En dieettaile
2. Syön sallivammin ja riittävästi (paljon)
3. herkuttelen VÄHINTÄÄN kerran viikossa
4. En kiusaa itseäni liialla aerobisella, koska inhoan sitä!
5. Nostan enemmän rautaa kuin 2017 (koska syön enemmän ja jaksan paremmin)
6. Olen ylpeä ISOISTA ja VOIMAKKAISTA lihaksistani
7. Lupaan myös epäonnistua, mutta en kovin usein
Eiköhän se 2018 näillä tule rullaamaan erinomaisesti ja saa ortoreksian rippeet kyytiä! ((:
Siis dämn!!! Nyt oli muuten kovat lupaukset!! Oli ihan pakko jakaa tää mun InstaStoriesissa (muistaakseni eka lukijakommentti, jonka oon koskaan jakanut), koska tässä oli sitä jotain. Way to go!! :D
Kiitos taas ihanasta postauksessa ❤ oot niin huippu !
Mulla olis kans yksi kysymys , joka nyt ei tähän postaukseen oikeestaan liity. Miten saisi oman perheen ymmärtämään fitness- harrastuksen ?
Oma tilanteeni on vielä senkin takia aika vaikea sillä siskoni on kärsinyt vähän yli 4 vuotta vakavasta anoreksiasta . Olen itse noudattanut puoli vuotta valmentajan treeni ohjelmaa ja ruokavaliota tavoitteena kisata tulevaisuudessa. Ennen joulua en ollut puhunut perheelleni mitään tästä , mutta joulupäivänä tämä sitten ” paljastui ” . Koko perhe suhtautuu todella negatiivisesti asiaan ja nyt on omakin mieli aika maassa :(
Moikka ja kiitos ihanasta kommentista! :) Mä veikkaan, että sun oma perhe vaatii hieman aikaa prosessoida asiaa taustalla olevien pelkojen vuoksi. Tottakai heitäkin varmasti pelottaa, jos kaikki ruokatottumuksesi ovat muuttuneet kertaheitolla tässä tilanteessa.
Koska kisadieetti ei ole vielä päällä, niin sullahan on hyvä sauma nyt näyttää ihan käytännössä omilla ruokatottumuksilla, että kyse on aika kaukana syömishäiriöstä. Siinä alkaa varmasti nopeasti perheellä ennakkoluulot hälvenemään, jos syötkin perheen kanssa ruokaillessa sitä ”normaalia” tarjolla olevaa ruokaa ja pientä jälkkäriäkin maistelet, kun lihasta sitä nyt kuitenkin tahkotaan eikä dieetillä olla. Kannattaa myös keskustella tästä oman valmentajasi kanssa, joka varmasti myös helpottaa ruokavalionkin toteutusta molemmin puolin. Kyllähän sitä kisakauden ulkopuolella on mahdollista syödä perheenkin kanssa aivan normaaleja juttuja ilman ruokavaakaa. :)
Hei Piia! kiitos mahtavasta blogista, olet niin hyvä esikuva nuorille :)
Mulla ois vähän kysymyksiä sinulle, eli
1. Mitä uskot ”carb cycling” ruokavaliosta, eli että ruokavaliossa on low carb day ja muutama high carbday missä tankattaan hiilaria. Eli jalka ja selkäpäivinä ois niinkö hiilaritankkaus.
Onko tämä hyvä jos lihasta haluaa kasvattaa mutta ei rasvaa 😂 tottakai sitä rasvaa tulee mutta ei niin paljon, hahha.
Kiitos sulle ihanasta palautteesta! <3 Fiksusti toteutettuna tuo "carb cycling" voi olla todella toimiva setti, mutta loppupeleissä eniten siihen kertyvän rasvan määrään vaikuttaa kuitenkin se pitkän aikajänteen energiansaannin keskiarvo. Jos kuitenkin tämä malli kiinnostaa, niin kannattaa rohkeasti lähteä toteuttamaan, kunhan varoo sudenkuoppia siinä, ettei low carb-päivänä mennä ihan kitulukemiin, joka häiritsee palautumisprosessia ja heikentää siten tulevien treenien laatua. Kokeilemalla näiden teho ja sopivuus itselle selviää usein parhaiten, ja moni juttu on nimenomaan siitä toteutuksen toimivuudesta kiinni. :)
Moi Piia! Oon seurannut sun blogiasia tässä jo vähän pidemmän aikaa ja olet kyllä tosi hyvä esimerkki meille nuorille! Itse lopetin monta vuotta kestäneen voimistelun ja sen jälkeen aloin miettimään tarkemmin syömisiäni. Tämä johti siihen, että herkkujen välttelyn lisäksi pihistin ruuasta ja näin paino laski. Harrastan yhä todella aktiivisesti liikuntaa, ja uskon että tuloksia olisi tullut paremmin jos olisi syönyt enemmän. Olisi hienoa tietää ns. kuinka paljon minun pitää ja voin syödä. Olen siis 15-vuotias ja aktiivisesti liikun.
Kiitän vielä sun tsemppaavista postauksista, jossa ruokaa katsotaan hyvin positiiviseen sävyyn! Olet ihana!
Kiitos sulle Anniina aivan ihanasta kommentista! <3 Nyt kuule sitä ruokaa vaan naamariin, mitä kotoa jääkaapista sekä ruokapöydästä löytyy ja koulussa tarjolla on! Liikkuvan nuoren energiatarve on oikeasti yllättävän suuri, eikä silloin kannata missään nimessä lähteä normaalista ruuasta nipistelemään ja kyllä niitä herkkujakin saa ihan huoletta silloin tällöin syödä. Riittävä ruoka on paras tehoväline niin moneen (jaksaminen, stressitasot, vastustuskyky, uni, yleinen mieliala, keskittymiskyky/opiskelu, kehittyminen/palautuminen/tehot treenissä tms.) että lautanen kukkuralleen tavaraa ja haarukkaa kohti suuta! Minäkin vedin jo teininä sellaisia annoksia ja herkuttelin menemään, ja kyllä muuten treeni kulki!
Mitään tiettyä suositeltua energiamäärää en tähän lähde edes heittämään, koska sen mittaaminen käytännössä ei kuitenkaan onnistu eikä ole edes järkevääkään. Nyt siis ruokaa koneeseen ja nauttimaan elämästä sekä hyvästä ruuasta. :) Ei sitä ruokaa kannata pelätä, eikä se itsessään lihota, jos sitä pelkäät. Eri asia on, jos joka päivä vetää mättöateriaa ja karkkipussin jälkkäriksi, mutta silloin tällöin tämäkin on todellakin ihan fine. :)