Olenko miltä vaikutan?

Nykypäivänä some sekoittaa meidän päitämme oikein urakalla. Välillä saattaakin unohtua, että ihmisissä on paljon enemmän, kuin mitä he jakavat blogeissaan ja muilla some-kanavillaan. He näyttävät kertovansa avoimesti asioita elämästään, mutta osan he jättävät tarkoituksella yksityisasioiksi. Osa jakaa enemmän asioita kuin toiset, mutta silti kertomatta jää tuhansia asioita, vaikka he kuinka yrittäisivät olla mahdollisimman avoimia. Kaikki asiat ja taustat eivät vain mahdu blogeihin, Facebookiin, YouTubeen, Instagram-tileihin tai Snapchattiin, eikä niiden oikeastaan tarvitsekaan mahtua. Jokaisella on kuitenkin se oma elämä, josta itse tietää eniten ja usein syyt toimintansa taustalla. Sinulla ja minulla, ja hyvä niin.
syyskuu-2
syyskuu-4
Älä siis tuomitse ihmisiä heidän tekojensa, kirjoitustensa tai toimiensa perusteella. Älä lue blogeja tai iltalehtien artikkeleita kuin piru raamattua. Älä keksi muille henkilöille omia yksityiskohtia heidän elämiinsä, vaikkei niitä kaikkialla esillä olisikaan. Tätä viimeistä voisin toki itsekin opetella vielä vähän lisää, sillä hyvin usein asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät.
Kirjoitusvirheitä tekevällä voi olla lukihäiriö tai hän on voinut olla väsynyt. Someaktiivi ei välttämättä ole tyrkky, vaan hän voi tänä päivänä jopa rahoittaa sillä opiskelunsa. Maailmanmatkaaja ei välttämättä ole varakas, vaan nipistänyt roimasti muusta elämisestään. Menestyneellä tuskin on kultalusikkaa ahterissa, vaan hän voi olla tehnyt oikeasti töitä unelmiensa eteen ja ottanut riskejä. Onnellisella henkilöllä voi olla raskaita ja synkkiäkin huolia. Toisin ajatteleva ei välttämättä ole katkera, kokematon tai tyhmä, mutta toista vastaan hyökkäävä taas voi elää liian syvällä omassa kuplassaan.
syyskuu
syyskuu-3
Myös se, miten ymmärrät lukemaasi kirjoitusta tai kuulemaasi asiaa, heijastuu mielestäni vahvasti omaan asenteeseesi, elämänkuvaasi ja käsitykseesi omasta itsestäsi suhteessa muihin. Sitä voi olla hankala myöntää itselle, mutta näin se vain hyvin usein menee. Nim. “Entinen naureskelija, joka ei osannut tarkastella asioita laajemmin oman rajoittuneen elämänkatsomuksensa ulkopuolelta, ja siksi päänsä sisällä tuomitsi tuntemattomia epäolennaisten faktojen pohjalta.”
Eri mieltä asioista saa ja kuuluukin toki olla, mutta kuinka informaation ottaa vastaan, kuinka tähän reagoi ja miten tämän pohjalta toimii, ovat asioita, joissa meillä jokaisella on varmaan omilta kanteiltamme edes jotain kehitettävää. Myös minulla.
Huvikseni näin loppuun heitänkin nyt villin kortin pöytään ja kysyn vuorostaan siellä ruudun toisella puolella, että miltä minä vaikutan? 😀

Edellinen juttuni: Asioita, joita elämälläni teen

Seuraa minua:
Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (11)
  1. Oon varmaan sanonut ennenkin täällä, että vaikutat aina niin pirtsakalta likalta, jolta hymy ei helpolla hyydy. 🙂 Olet myös helposti lähestyttävä ja aito. Sen sain huomata kerran Fitness Expossa, kun pyysin päästä sun kanssa kuvaan. Mietit heti parempaa taustaa kuvalle, vaikka mulle olisi riittänyt vain se kuva yhdessä! 😀 Vaikuttaa myös siltä, että olet tehnyt töitä unelmasi eteen, että saat olla urheilija, mutta osaat myös ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Ei ole kuitenkaan liian vakavaa touhua! 🙂

    1. Piia Pajunen
      16.9.2016, 10:05

      Haha! Oon taas nähtävästi päästänyt visualisuuteni valloilleen Expoilla :’D Hauska analyysi, jota pystyn kyllä aika hyvin komppaamaan oman näkemykseni pohjalta. Toisaalta kyllä se tämänkin likan hymykin joskus meinaa hyytyä, mutta jotenkin sieltä aina nousuun kääntyy joko sitten ajan kanssa tai perinteisen prkl-vaihteen kautta 😀 Huikeeta viikonloppua sinne, ja tuu ihmeessä nykiin hihasta taas Expoilla, jos kinkereille tänäkin vuonna eksyt!

  2. Elämäniloiselta ja pirteältä neidiltä! Komppaan edellistä myös helposti lähestyttävyydessä, Kultsalla sun kanssa oli helppo tulla juttelemaan ja napata pari kuvaa. 🙂

    1. Piia Pajunen
      16.9.2016, 10:11

      Heh! Hauska kuulla, etten ole pelottava ihminen 😀 Jos expoille eksyt, niin tuu ihmeessä moikkaamaan taas FASTin ständille! Ihanaa syysviikonloppua sulle!

Kommentointi suljettu.