MITÄ KATSOA SEURAAVAKSI? 7 x NETFLIX SUOSITUKSET

NETFLIX SUOSITUKSET

Syksy. Sateet. Sohva & Netflix. Siinä on ihan mun lempparikombo!

Kesällä tuli imettyä napaan sarjoja enemmän Viaplayn puolelta, ja voipi olla, että kohta tulee siirryttyä hetkeksi HBO:n puolelle. Ai miksi? No koska “winter is coming“, ja tarkoituksena olisikin tykittää pupillit laajoina viimeisin Game of Thronesin tuottari uudelleen läpi ennen viimeisen ilmestymistä. Lisäksi YLE Areenasta läpi paukuttamani Handsmaid’s Tale oli niin järkyttävän hyvä, että tätä on pakko saada lisää. Nyt kuitenkin sinne Netflixin pyörteisiin, että mitähän sieltä kannattaisi pistää seuraavaksi pyörimään!

 7 x NETFLIX SUOSITUKSET

MANIAC

Ehkä hämmentävin ja erikoisin katsomani sarja aikoihin, mutta tämä Netflix-originaali onnistui lopulta imaisemaan meitsin ihan täysiä mukaansa. Tässä 10-osaisessa minisarjassa kahden ongelmatapauksen tiet ristevät osallistuessaan neuropsykologiseen lääkekokeiluun, jonka taustalla ovat äitiongelmainen lääkäri sekä tietokone, jolle on koodattu tunteet. Ensimmäisen jakson (ja hieman vielä toisenkin jakson) jälkeen olin jokseenkin epäileväinen, että sarja saattaisi jäädä kesken ja lähteä vaihtoon, mutta kaikelle sille hämmentävälle epämääräisyydelle alkoi tulla hiljalleen tolkkua ja yhdistäviä tekijöitä, jotka imaisivat minut mennessäni.

DESIGNATED SURVIVOR

Yksi lempparisarjoistani pitkään aikaan, jota vierastin ihan liian pitkään (frendien hehkutuksista huolimatta) ihan vain siksi, että tiesin sarjan liikkuvan poliittisessa ympäristössä, joka ei itseäni ihan liikaa nappaa. Jo ensimmäinen jakso kuitenkin koukutti ihan täysin, ja kaikki piirun verran yli 20 jaksoa ensimmäisessä tuotantokaudessa imivät mukanaan vieden juonta tehokkaasti eteenpäin. Pidin myös kovasti tässä sarjassa henkilöhahmojen monitahoisuudesta, eli hahmoissa oli paljon ristiriitaisuuksia hyvän ja pahan välimaastossa, joka piti juonta elävänä ja jollain tasolla inhimillisempänä.

THE RAIN

Tanskalainen scifiä ja jännitystä sekoittava sarja, jossa lyhyesti ideana on, että julma virus pistää Pohjoismaiden väestön lakoon suurilta osin. Tarina keskittyyä sisarusparven selvitytymiseen tästä katastrofista ja tiedottomuuden selvittämiseen. Sinänsä toimiva toteutus ilman laahaamista juonessa, ja tämä kyllä tuli tykitettyä reippasti läpi parista kliseistä huolimatta. Pohjoismaalaisuus viehättää muutenkin itseäni, joten tästä kyllä plussaa.

Karvamatto: TÄÄLTÄ* // Kuvioitu tyynynpäällinen: TÄÄLTÄ*

ALIENIST

Tässä Netflix-originaalissa eletään vuotta 1896 New Yorkissa, kun poliisipäällikkö palkkaa psykologi Laszlo Kreizlerin yhyttämään kodittomia poikia vaanivan murhaajan. Sarja oli itselleni positiivinen yllätys, sillä monesti tämänkaltaset etsivä- tai poliisisarjat tuntuvat olevan vain kopioita toisistaan ja toistavan itseään. Tässä oli selkeästi jotain omintakeista ja kiehtovaa, sekä propsit omaan silmääni onnistuneelle lavastukselle ja puvustukselle.

GOSSIP GIRL

Tämä! TÄMÄ!!! Missasin sarjan aikoinaan sen ilmestyttyä ihan siksi, että olin aina treeneissä, kun sarja kerran viikkoon arki-iltana kello 21:00 paukahti pihalle töllöstä. Onneksi teknologian ja viihdepalveluiden kehittyminen on mahdollistanut minulle tämän paikkaamisen myös näin aikuisiällä, hah!
Manhattanilaista yksityiskoulua käyvät elitistiset teinit kylpevät yltäkylläisyydessä, mutta anonyymi bloggaaja seuraa heidän jokaista liikettään, ja paljastaa toisinaan kipeimmätkin ja tarkoin varjellut salaisuudet jopa vanhempien taustoilta. Kaksi seasonia olen tästä tykittänyt, ja onneksi on vielä varastossa neljä lisää tulevan varalle!

FINAL SPACE

Netflix Originaali animaatiosarja, jossa avaruuden sijoitettu ihmisvanki tutustuu suloiselta vaikuttavaan muukalaisolentoon, jolla on piileviä planeettatuhoaseen voimia. Tästä seuraa tapahtumarikas avaruusseikkailu universumin pelastamiseksi pahaa vastaan. Hämmentävä, hauska ja toisinaan jopa yllättävän koskettava sekä sydäntä riipaiseva. En ole yleensä hirveä animaatioiden ystävä, mutta jostain syystä tämä upposi.

MANHUNT: UNABOMBER

Tositapahtumiin perustuvassa 8-osaisessa minisarjassa jahdataan yhtä Yhdysvaltoja lähes 20-vuotta piinanneesta pommisarjamurhaajasta. Vihjeiden puutteen ja kansan yleisen paniikin pakottamana FBI pistämään rahaa ja resursseja palamaan ennätysmäärän, ja turvatumaan täysin uudenlaisiin tutkimustapoihin, sillä mysteeri meinaa jäädä selvittämättä. Sarja ei siis ole mikään dokumentti vaan onnistuneesti sarjan muotoon rakennettu koukuttava ja jännittävä kokonaisuus.

Crop-paita: TÄÄLTÄ* // Korkeavyötäröiset trikoot: TÄÄLTÄ*

Lisäksi jatkoon meni “Atypical” sekä “13 reasons why” -kakkosseasonit. Seuraavaksi olisi myös tarkoitus uppoutua Brooklyn 99 pitkään odottamaani neljänteen tuottariin. Jes! Mitä sarjoja teillä on siellä tällä hetkellä tykityksessä? Jos löytyy hyviä tärppejä, niin antaa tulla vaan kommenttiboksin puolelle, koska niitä tarvitaan aina! 😀
PS. Muistaako joku Everwoodin 2000-luvun alkupuolelta? Sen sarjan mä haluaisin vielä joskus tykittää läpi, mutta sitä ei nähtävästi streamata missään palvelussa ainakaan Suomen kamaralla. Kyynel.

Viihtyisää tiistai-iltaa joka ruudun ääreen!

VILKAISE MYÖS NÄMÄ:
Onko elämäsi tylsää? Mikä neuvoksi?
& Hyvät kirjat? – Mitä lukea seuraavaksi?

EDELLINEN JUTTUNI:
Junnaako treenitulokset? 6 syytä, mikset kehity

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (31)
  1. Brooklyn 99 ja Atypical ei jostain syystä uponnut, mutta onneks Ruudussa on Australian Master Chef 🙂 Mä en kestä liikaa jännitystä, mutta oon komediakin suhteen tosi kriittinen. Nirsolla on pirun vaikeeta, mutta onneks Frendit voi kattoa kerran vuodessa läpi 😀
    Katottiin just loppuun sarja Love Sick ja täytyy sanoa, että pitkästä aikaa löyty tosi konstailemattoman aito ja jotenkin mutkaton sarja katottavaks. En siis tarkoita, etteikö siinä ois koukuttavia juttuja, vaan noi näyttelijät ja koko sarjan tyyli on jotenkin siloittelematon ja semmonen rehellisen oloinen. Tykkäsin valtavasti ja harmitti, kun se loppu. Semmoinen täydellinen hyvänmielen sarja, joka kuitenkin käsittelee tosi isoja teemoja.

    1. Piia Pajunen
      9.10.2018, 16:07

      Tässä taas huomaa, kuinka osalle jengistä uppoaa ihan eri sarjat. Meilläkin frendit hehkutti Peaky Blindersia (joka oli myös palkittu arvostetuilla palkinnoilla), niin kesken jäi, vaikka kovasti yritettiin. 😀
      Mutta hei, pistetäänpäs tuo Love Sick tarkasteluun, sillä sun kuvailu sarjasta kuulosti kyllä erittäin osuvalta mun makuuni! Tänks!

  2. Toi on Maniac oli hauska,sopivan erilainen😉
    Jos tykkää Solsidanista niin Bonusperhe😉 ruotsalaiset vaan osaa!
    Rahapaja, tykkäsin👍
    Nyt pitäis löytää joku kiva, täytyy tsekata sun suositukset!

    1. Piia Pajunen
      9.10.2018, 16:21

      Maniac kyllä upposi! 😀 Ja Solsidan on kyllä todella jees, eli pitää ottaa toi Bonusperhe testiin! 😀 Rahapaja on itseasiassa roikkunut meillä omalla listalla jo jonkun aikaa, joten pitäisi kyllä varmaan nyt vihdoin laittaa tämä pyörintään!

Kommentointi suljettu.