Miksi lopetit mun seuraamisen Instagramissa?

*Sis. mainoslinkkejä

some-2

Kaikkihan tietävät nämä elämääkin tärkeämmät appit, jotka paljastavat ketkä ryökäleet ovat lopettaneet seuraamisesi Instagramin ihmeellisessä maailmassa. Niitä kyylätään silmä tiukkana säännöllisin väliajoin, ja sitten loukkaannutaan verisesti, kun hyvän päivän tuttu on painanut etusormensa kohdallasi punaisella hehkuvaan näppäimeen “älä seuraa”. Ai kauheaa! No nyt loppui sitten hänen seuraaminen minunkin puoleltani!
Tästä seuraamisen lopettamisesta ihmiset siis saattavat loukkaantua ihan totta syvästikin, vaikka he olisivat tavanneet tämän unfollaajan vain kerran tai pari elämässään ohi mennen. Parhaimmillaan ei olla edes tavattu, mutta silti mieli näkee mustaa tämän henkilön kohdalla, ja sitten ihmetellään kylillä monttu auki, että miksi tuokin törkimys lopetti seuraamiseni. Perkule, miksei tuo halua katsella enää päivittäin puhelimensa näytöltä jokaista lisäämääni kuvaa naamastani, aamukahvistani ja kissastani? Miksi?!
some-4
Se, että joku lopettaa seuraamisesi sosiaalisessa mediassa ei suoraan tarkoita, etteikö henkilö pitäisi sinusta. Ihmiset muuttuvat. Niin seuraajat kuin seurattavatkin. Jos jonain hetkenä paukuttelet tulille kuvia sisustuksesta ja suloisesta koiranpennustasi, sinua todennäköisesti alkavat seurata näistä kiinnostuneet ihmiset. Jos yhtäkkiä aloitatkin postata kauniin kotisi sekä suloisen karvaturrisi sijaan pelkkiä selfieitä (tai päinvastoin), niin on ihan luonnollista, että alkuperäiset seuraajasi eivät enää tästä innostu, vaikka olisittekin hyvän päivän tuttuja.
Ja joskus yksinkertaisesti voi myös käydä niin, vaikka olisitkin jatkanut sisustuskuvien tykittämistä, niin voipi olla, että jonkun muun kiinnostus sisustukseen lopahtaa kuin sonnin häntä, ja tämä päätyy seuraamaan pelkkiä hauskoihin kissavideoihin keskittyviä Instagram-tilejä. Elämä on.

some-5
*Adidas-toppi: täältä // Adidas-housut: täältä (-30% alekoodi lopussa)

Instagramiin pamahtaa joka hetki kuvia ja videoita aivan järkyttävällä tahdilla. Kukaan ihminen ei yksinkertaisesti pysty seurata aivan kaikkia mielenkiintoisia henkilöitä tai edes välttämättä kaikkia hyvän päivän tuttaviaan, sillä elämää on oikeasti somen ulkopuolella, eikä somen pitäisi määrittää yhtään ketään tässä maailmassa. Toki voit itse määrittää itsesi somen kautta, mutta se on silloin oma asiasi, eikä niiden ihmisten, jotka sinua seuraavat tai eivät seuraa. Voit nimittäin olla muiden mielestä ihan hyvä tyyppi, vaikkeivät nämä somessa ihan jokaista kuvaasi haluaisikaan nähdä. 😉

 Leppoisaa viikonloppua! ♥

 

* Ja psst! Alekoodilla 345449 saat Ellokselta nyt viikonloppuna -30% kalleimmasta tuotteesta, ja ale koskee myös useimpia merkkituotteita, ja koskee niin vaatteita, leluja kuin kodin sisustustakin! 

Edellinen juttuni: Mitä olen aina vihannut ulkonäössäni

Kommentit (5)
  1. Aivan totta! Elämässä on muutakin kun istua tuijottaa muiden kuvia. Elämä on lyhyt, päivässä on 24h josta ehkä 16hereillä ja miten sen haluaa käyttää? 30% elämästä menee jo nukkumiseen. Itse lopetin KAIKKI instagramin seuraamiset kun en saanut siitä mitään irti ja meni helposti “suorittamiseksi” piti käydä katsomassa. Ja kyllä joidenkin kuvapostaukset ärsyttää ainakin belfiet. Blogeja luen sitten tiuhaan, ainakin tätä =)

    1. Piia Pajunen
      4.12.2016, 13:20

      Kiva kuulla, että mun höpinät kiinnostavat! 🙂 Some ja blogit pitäisi juurikin olla mukavaa ajanvietettä, toimia inspiraation lähteenä tai toimia hauskana kurkistuskanavana läheisten tai itseään kiinnostavien persoonien elämään, eikä suinkaan muuttua neuroottiseksi tarkkailuksi. Eli jos lähtee lapasesta niin tauko voi tehdä ihan hyvää! 🙂

  2. Mä itse taas poistin koko sovelluksen Snapchat mukaanlukien, koska huomasin tarkkailevani muiden elämää enemmän kuin omaani. Nyt pidän ainakin joulukuun loppuun asti taukoa ja katson millä fiiliksillä sen jälkeen. Pieni somebreikki vois tehä kaikille hyvää☺
    Mutta tuohon unfollaukseen liittyen: mulla yks vanha tuttu/kaveri alkoi itse seuraamaan mua ja sitten tietysti seurasin takasin ja kappas kummaa tämä oli sitten muutaman tunnin kuluessa unfollanut mut😄 tää on kuulemma aika normaalia, että ensin seurataan ja sitten kun toinenkin alkaa seuraaman niin ei enää seuratakkaan, mikä kuulostaa vain tosi typerältä ja oudolta😊
    Offtopic kyssäri vielä sulle! Kun sä syöt niin hyvin, niin käytätkö kuitenkin lisäksi vielä jotain lisäravinteita? Itsellä käytössä tällä hetkellä magnesium, jodi, monivitamiini, kalaöljykapselit ja D-vitamiini sekä joskus käytössä myös sinkki ja maitohappobakteerit. Välillä kyllä mietityttää teenkö kaikella tällä pillerimäärällä mitään. Meneekö rahaa tavallaan hukkaan…

    1. Piia Pajunen
      4.12.2016, 13:16

      Some on hyvä renki, mutta huono isäntä, eli kohtuus on somessakin kyllä paikallaan 😀 Ja tuo follaus/unfollaus on kyllä mielestäni huvittavaa seuraajien toivossa… 😀
      Käytän jokaisessa salitreenissä treenijuomaa, jossa on 40g FASTin Vitargoa (nopeasti imeytyvää hiilihydraattia) sekä 15g FASTin Intraa. Vitamiineistä menee päivittäin monivitamiinia, D-vitamiinia ja ZMA (sinkki+magnesium). Kausittain tulee vedettyä myös omegaa. 🙂 Jos panostat laadukkaaseen monivitamiiniin niin jodi sisältyy jo yleensä niihin.

Kommentointi suljettu.