MIKSI KENENKÄÄN EI PITÄISI TAVOITELLA KIREÄÄ KUNTOA?

”Vau! Kuinka kauan olet treenannut tuon ulkonäkösi eteen?”  Vastaus: En päivääkään. Tämä saamani kysymys sai minut todella hämilleni, eikä tämä ole ainoa kommentti tai viesti, josta huokuu täysin eri ajatusmaailma missä itse elän. On tullut ”tavoitekondista”, ”unelmakroppaa” ja muita omaan makuuni jopa hieman pelottavia toki kehuiksi tarkoitettuja kommentteja. Ihailulla ja tavoittelulla on vissi ero, ja rivien välistä usein huomaa, kummasta näissä viesteissä on kyse. En siis tahdo pahoittaa kenenkään mieltä, vaan lähinnä koen jossain määrin vastuukseni myös valistaa, mikä asian laita todellisuudessa on.

Tässä Toronto Pro Supershow’n pilkottaessa reilu neljän viikon päässä horisontissa tulee taas mietittyä, että saisi olla kyllä harvinaisen vatipää, että tätä hommaa tekisi vain ulkonäön vuoksi. Jos itsellä ei olisi minkäännäköisiä kilpaurheilullisia tavoitteita tässä hommassa, niin olisin kyllä jo hyvän päivää sitten iskenyt naamani valtaisaan puurokattilaan, imenyt kiduksiini riittävän määrän ravintoa ja siirtynyt takaisin raskaiden rautojen alle takomaan kehitystä ja painamaan duunia räjähtävyyden sekä kehonhallinnan pariin. Tuleva kesäkuntoni olisi ollut luokkaa ”big booty bitches” jäätelöllä valeltuna ja sanasta sixpäkki tulisi ensimmäisenä mieleen jääkylmä Pepsi Max-keissi. Olisi kelvannut tuokin kombinaatio (heh), mutta kisaturnee odottaa, ja olen kyllä siitä aika pähkinöinä!

Kyllä tässä on jo muutaman viikon ajan menty siellä ”terveellisyyden viivan alapuolella”, mutta se kuuluu aina jossain määrin kilpaurheiluun. Tässä hieman totuuksia tästä ”unelmakropasta”:

  • Treenitehot painot ja sarjapituudet kärsivät. Treenitehot ovat oikeasti vahvassa laskussa. Salitreenini ei tällä hetkellä siis enää kehitä.
  • Tässä ei siis todellakaan enää rakenneta lihasta, vaan päinvastoin taistellaan fysiologisia faktoja vastaan, ettei se lihas purkautuisi energiaksi ja sulaisi pois. Kehoni siis tällä hetkellä pyrkii tuhoamaan myös lihasmassaani.
  • Salitreenissä ei tahdo enää tulla hiki pintaan ei sitten millään. Salitreenin päätteeksi tyhjä lihas myös tuntuu siltä, että teinköhän niille juuri treeniä vai en.
  • Nivelet kuivuvat ja kehon suojaavat nesteet ehtyvät. Kyykätä tai mavettaa en enää voi, sillä vanha vamma istuinluun alueella on jo liian ”kuivunut”. Muutenkin vammariski on koholla, joten treenissä pitää oikeasti vähän varoa normaalia enemmän.
  • En pysty enää vetämään kovin pitkiä vapaaohjelmatreenejä, sillä puhti ei riitä kovin pitkään. Kroppa myös lämpeää hitaasti, ja selän notkeusliikkeet tuntuvat ikävältä kuivassa selkärangassa. Ulkonäön takia for real?
  • Koska nesteet eivät tahdo pysyä enää kuivuvassa kropassa sisällä, koko ajan janottaa ja pissittää. Saatan yhden salireissun aikana juosta kolmesti vessassa.
  • Unta ei tahdo aamuisin enää riittää yhtä hyvin kuin normaalisti.
  • Vireystila arjessa kyllä ottaa tässä vaiheessa pakosti hittiä, ja lepoon on oikeasti pakko alkaa panostaa. Iltaisin ei enää jaksa lähteä suhaamaan mihinkään. Voin siis sanoa, että kyllähän tässä väsyttää välillä.
  • Vielä hormoonitoimintani rullaa, mutta voin sanoa, että kohta ollaan tuttuun tapaan ”kesälomalla”.
  • Tämän hetkistä kuntoa en pystyisi pitämään kovin pitkään yllä. En ihan oikeasti, ja kisakauden jälkeen minäkin saan kasvattaa taas hanurirasvani takaisin. Miksi siis ulkonäön vuoksi edes haluaisi saavuttaa jotain hetkessä katoavaa?

(Tämä ei siis ollut mikään ”yhyy on niin sairaan rankkaa”-lista, vaan ihan reality check niille, jotka tätä kuntoa tavoittelevat) 

Kun tuota listaa kirjottelin, niin kyllähän itsekin tuli repeiltyä, että kaikkeen sitä itsekin on aikoinaan tullut lähdettyä mukaan, hah! Kaikista näistä väliaikaisista sivuvaikutuksista huolimatta koen silti, että homma on ihan superantoisaa. Ehkä juuri sen takia, että tiedän homman pelaavan nimeomaan kisakautta kohden ihan hemmetin hyvin, ja tiedän tulevani olemaan omalla mittapuullani ihan törkeän hyvässä iskussa kesän kisaturneella rapakon takana. Omaan hyvään fiilikseen vaikuttaa vahvasti, että tiedostan, että tämä on vain lyhyehkö aika, jonka jälkeen palataan taas normaaleihin kehon rasvoihin. Jos eläisin elämääni tässä ”kisaprepissä” ja tämän hetkisessä kropassani pitkällä tähtäimellä ja vain ulkonäköni vuoksi, niin elämäni olisi taatusti aivan karmeaa ja synkkää. Jollakin harvoilla pirulaisilla genetiikka toki antaa myöten pysyä terveellä tavalla kireämmässä kunnossa ympäri vuoden, mutta kuten suurimmalla osalla naisista genetiikkani suosii rasvan alla piilossa olevaa sixpäkkiä ja rasvaista pyllyä.

Hommat ovat myös hyvin pitkälle asennekysymyksiä ja kokemuskin jeesii, mutta en silti edelleenkään piru vie tätä ilman kilpaurheilullisia tavoitteita painaisi tässä kireydessä menemään. Jos tähän pisteeseen olisin riipaissut itseni vain ulkonäön vuoksi, niin sehän olisi aivan sairasta ja väittäisin voivani todella pahoin. Herra Leivoksen mukaan omassa nykytilassanikin hämää jopa häntä se, että näytän pääsääntöisesti niin freesiltä ja hyvinvoivalta, ja tähän vaikuttaa vahvasti se vuosien työllä alle rakennettu lihasmassa. Ilman tätä alla olevaa lihasmassaa näyttäisin oikeasti aika karmealta. Luuta, nahkaa ja verisuonia.

Toivon rakkaat silmäparit siellä toisella puolella, ettei kukaan teistä lähtisi tavoittelemaan tätä nykyistä kuntoani, enkä saisi enää yhtäkään ”tavoitekunto”-viestiä missään kanavassa tai kyselisi tähän kuntoon vievästä ruokavaliostani. Itsekään en pystyisi tätä kuntoa ylläpitämään määräänsä pidempään, ja joskus hamassa tulevaisuudessa, kun minäkin viimeisen kisani vedän plakkariin, palaan minäkin tavallisten kuolevaisten pariin, enkä vastaavaan kuntoon itseäni enää itseäni dieettaa, koska siinä ei piru vie ole järjen häivää. Motivoitua ja inspiroitua toki saa, mutta järki ja kylmät faktat on hyvä pitää vintillä mukana. Jos siis haluat ottaa minusta mallia, niin katso kuvia minusta viime talvena. Sellainen minä oikeasti olen, ja sen kropan tavoittelu voi ollakin ihan realistista. Älä siis ikinä vertaa itseäsi ammattilaisfitnesskisaajan (tai edes amatöörikilpailijan) kisakauden ympärillä olevaan kroppaan, ja tämän pitäisi olla kaikille selvä juttu, muttei useiden saamieni viestien ja kommenttien perusteella oikeasti näin ole.

Treenaa mieluummin vahvaa ja lihaksikasta kehoa kohden, kuin jatkuvasti kireää hanuria ja ympäri vuoden silmille paukkuvaa sixpäkkiä tavoitellen. Kova kyykkytulos rasvalla kuorrutetulla bootyllä tai penkkaava nainen on musta huomattavasti upeampaa katseltavaa kuin jatkuvasti riutunut, pahoinvoiva ja ravinnostaan syyttä suotta takakireä likka. Kilpaurheilu erikseen, mutta jatkuvalla syötöllä terveysviivan alapuolella vetäminen ei ole kovinkaan upeaa ja ihailtavaa. Tiedän henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta, ettei se sixpäkki ihan oikeasti tee ketään onnellisemmaksi, mutta piru vie, kuinka paljon intoa ja paukkuja voikaan arkeen tuoda maastavetoennätykset kunnon sapuskalla vauhditettuna. Se vasta on sitä silkkaa parhautta! Ja jukolauta se kesäkunto on juuri se kunto, johon bikinit heinäkuun helteillä isket päällesi! Uh. Olen puhunut.

Hurjan vahvaa ja realistista viikon puolta väliä! Kaboom!

Vilkaise myös aiheeseen liittyen: Mitä fitnesskisadieeteistä tulisi ottaa opiksi?

Edellinen juttuni: Nälkä lepopäivinä? Paljon silloin kuuluisi syödä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Piia Pajunen

41 vastausta artikkeliin “MIKSI KENENKÄÄN EI PITÄISI TAVOITELLA KIREÄÄ KUNTOA?”

  1. Hyvä kirjoitus ja niin totta! kireys on pelkkä kisakunto ei ympäri vuotinen tavoite kroppa😊👍 tottakai hyvässä kunnossa saa olla ja treenata mutta myöskin pitää syödä että kehittyy!

    • Kiitos Krista! Tottakai hyvässä kunnossa saa olla ja ulkonäköä tavoitellen treenailla (ja myös kuntoa kiristellä jos haluaa), mutta jos se lähtee sotimaan oikeasti hyvinvointia ja fysiologisia tarpeita vastaan pitkällä tähtäimellä (varsinkin kun puhutaan ei-kilpaurheilijoista) niin on syytä ymmärtää, ettei se välttämättä ole sen arvoista :D Ja kuten sanoit, niin ruoka on edellytys kehittymiselle! ;)

  2. Tervejärkinen puheenvuoro.

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin, osaatko arvioida vähän tarkemmin treenitehojesi muutosta dieetin edessä? Eli missä vaiheessa dieettiä treenitehot ovat alkaneet ylipäänsä laskea ja miten alas lopulta dieetin lopussa on painuttu suhteessa offikauden suoritustehoihin? (Asteikolla 0-100% olisi tietysti upea saada tilastograafi tästä dieettiviikkoihin suhteutettuna, mutta ei nyt vaadita liikoja!)

    • Kiitos Tuulia! Sanotaanko näin, että yleensä puolen välin jälkeen alkaa homma kääntymään hieman itseään vastaan. Kaikissa asioissa treenitehojen lasku ei näy, ja voi olla, että treenin alussa olevassa ”pääliikkeessä” treenipainot eivät välttämättä edes putoa, mutta kokonaiskuvan kannalta kyllä treenitehoissa tulee jonkin asteista laskua, ja kehitystä ei kyllä ainakaan puolen välin jälkeen tulee yhdessäkään saliliikeessä :D

  3. Moi Piia!
    Sun blogia on aina niin kiva lukea, kun sulta tulee hyviä ja mielenkiintoisia tekstejä luettavaksi. Mulla tässä mennyt kisojen jälkeen herkutteluksi kolme päivää ja tuntuu että muutama extrakilo tarttunut jo tähän kehoon. Hieman se mietityttää, vaikka kaikki tietää että kisakunto on väliaikainen tila. Sun postauksen ansiosta sekin stressi on nyt poissa ja siirryn innoissani kehittämään lihasmassaa seuraaviin kisoihin, enkä pelkää pientä rasvamäärää kehossa.
    Oot huippu tyyppi, jatka samaan malliin <3

    • Kiitos sulle ihanasta kommentista! <3 Tottakai kehon ja omien toimintamallien ollessa taas muutostilassa asiat mietityttävät ja se on ihan luonnollista. Se on siis ihan okei, että päässä pyörii kaikennäköistä, oma peilikuva tuntuu oudolta ja alkaa epäilemään (ja jopa katumaan) omia toimiaan, mutta antaa niiden tunteiden tulla, kunhan vain jatkaa elämäänsä eteenpäin. Jos on syöty niin ota siitä kaikki ilo irti ja käännä ne treeneissä voitoksi ;) Kaikki ratkaisut ovat hyviä, jos vain päättää itse niin, eikä jää niistä märehtimään. Ruoka on ystävä ja rasvaakin kehossa kuuluu olla, ja niiden avulla sitä tulosta treenissä myös tulee ;)

  4. Kiitos tästä kirjoituksesta! Olin just viikon lomareissussa, en treenannu ja söin hotellissa aamiaisen ja illallisen buffetista enkä tuntenu huonoo omatuntoo mistään. Loman jälkeen paluu arkeen ja peruskotiruokaan (en punnitse mitään enkä kieltäydy pullasta) ja salitreeniin 3-4x vko. Kroppa ja mieli tykkäs lomasta koska oon paremmassa kunnossa kun koskaan ja siitä innostuneena ehdin jo miettiä pitäiskö kaivaa joku ruokavalio esiin että ois kunnon tikissä kesällä – mut ehdin jo unohtaa että sopiva rentoushan tän parhaan olon sai mulle aikaan! Eli taidan jatkaa ilman vaakaa tällä hyväks havaitulla tiellä 😎

    • Nonniiin! Nyt olet siis asian ytimessä! Jos sulla kokonaisuus toimii nykyisellään aivan mielettömän hyvin juuri noin, niin miksi sitä lähteä muuttamaan! Ei todellakaan kaikkien tarvitse eikä kuulukaan elää tiukka ravinto-ohjelma kourassa. Keep on going! ;)

  5. Nää sun kirjotukset on vaan jotain niin parhautta!🖒 aina yhtä mukavaa luettavaa!

    • Kiitokset Silja! Ulkonäkö ei saisi mennä treenissä tosiaankaan sen toimintakyvyn edelle ainakaan pitkällä tähtäimellä, ja mitä sillä ”muka upealla kropalla” tekisi, jos se ei pelaisi ja vaikuttaisi jatkuvalla syötöllä jokapäiväiseen elämään. :)

  6. Mä ihailen sun asennetta kaikkeen sun elämässä! En pelkkää ulkonäköä, vaan järkeä sun päässä, huhhuh oot mieletön esikuva monelle!

    Terkkuja vaan, sun ansiosta oon lisännyt/vaihtanut protskuja hiilareiksi ruokavaliossani ja missään ei näy, muutakun lautasella lisääntyneenä ruokana ja rennompana asenteena syömistä kohtaan. Jatka samaan malliin!

    • Voihan vitsit, KIITOS! Ja siis ihan järkyttävän siistiä, että oot uskaltanut lähteä popsimaan enemmän hiilareita! Way to go! Boom!

  7. Hienoa lukea tällaista tekstiä! Olet upea nuori mimmi, kellä on järkeä päässä!

    Sinun tekstiesi ansiosta myös minä olen uskaltanut lisätä ruuan määrää. En harrasta fitnesslajia, mutta lajini vaatii painon tarkkailua. Ilokseni huomasin että enhän minä siitä lihokkaan ja treenitehotkin ovat paremmat.

    • Kiitos Nina! Aivan mahtavaa, että lautaselle on pamahtanut lisää ruokaa, ja vaikka laji vaatisikin painon tarkkailua, niin kova kulutus vie kyllä lisäenergian oikeasti yleensä sinne treenitehoihin ja palautumiseen, joka on urheilussa se kaiken A ja O. Kroppa kyllä tottuu siihen ravinnon lisäämiseen yleensä aika tehokkaasti, kun edetään maltilla ja toteutus on muutenkin kunnossa. Oikeasti on niin huippua kuulla, että nämä meikäläisen höpinät ovat jeesineet ja tuoneet oikeasti rohkeutta syödä! Jes!

  8. Oot sivunnut tätä asiaa aika monelta kantilta viimeisen reilun puolen vuoden aikana ja toivottavasti mahdollisimman moni on saanut näistä kirjoituksista irti uutta, liittyi se sitten hiilareiden nauttimiseen, lepoon tai treenimääriin. Itsekin sun ja monien muidenkin timmien naisten kuntoa ihastelleena, on tullut todettua päässään että ”ensi viikolla otan itseäni niskasta kiinni ja aloitan kiristelyt, kyllä minäkin tuohon pystyn”. Sitten pari kolme viikkoa jaksanut painaa ja mielessä koko ajan nälkä, treeneissä pyörrytys, vaikka mitään alle 1600kcal hulluttelua ei olisikaan. Mun kroppa ja aivot ei vaan toimi ilman hiilareita ja jo pelkästään nollatoleranssi aamiaisella ja lounaalla saa koko loppu päivän pilalle, kun tuntuu että oon aivan nuupahtamispisteessä ja treenitkin vielä odottaisi. Nyt on tullutkin vähän vastareaktio koko hommalle, olen normaalipainoinen, joten miksi en treenaa hyvät pöperöt mahassa suu korvissa. Hyvillä energioilla jaksaa olla paljon mukavampi avovaimo, ystävä ja treenikaveri. Joo, peffa ei ole kireä kuin viime viikonlopun lavakissoilla, eivätkä vatsalihakset näytä kuin pääpiirteiset linjat olemassaolostaan, mutta näillä kiloilla tunnen oloni kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaksi. Viisikin kiloa tästä on viime vuosina välillä saatu tiristeltyä, mutta vaikka kireä kunto on ilahduttanut, ärtsy olemus ja oma voipumus ja motivaation heikkeneminen treeneissä on tulleet vastapallona. Tällä vaan halusin tuoda esille sen, että onnellisuus ja elämänilo arkipäiviinkin tulee yllättävän helposti, kun nostaa katseensa omasta navastaa ympärilleen. Ympärillä olevat eivät yleensä edes sitä navan alapuolista ”löysää” havainnoi keskittyessään sinun hymyysi ja läsnäoloosi.

    • Siis jes! Ihan mahtavaa, että olet tajunnut sen homman ytimen! Elämänilo, energia, hyvinvointi, treenitehot ja huikea fiilis pitäisi tulla aina ensimmäisenä treenaamisessa. Kilpaurheilu on toki asia erikseen, mutta ei siinäkään voi näitä tekijöitä sivuuttaa kokonaan kovin pitkäksi aikaa.

      Ja kuten sanoit, niin omaan napaan tuijottaminen ei ole kovin antoisaa touhua ei itselle eikä omalle lähipiirille. Ketään ei ihan oikeasti edes kiinnosta, että onko sulla vatsassa rasvaa vähemmän vai enemmän, vaan elämässä on paljon muutakin. Toki ulkonäön eteen saa tottakai treenata ja kiristelläkin saa jos haluaa, mutta fysiologiset faktat ja järki on hyvä pitää päässä. ;)

  9. en tiedä onko hyvä vai huono mutta sait mut ekss kertas itkemään ja herkistymään blogin ääressä.tiedostan kaikki nuo kuvaamasi oireet ja sehäb tietysti itseä lannistaa kun on siinä kunnossa.kaikki ne positiiviset vaikutukset ns normaalikunnossa motivoi mut samalla lannistaa toki onhan ne tavoiteltavissa.olet tosi hyvä esikuva.muistutit taas tärkeistä asioista.kunpa vaan itse uskoisi itseensä vielä ettei olisikoko vuoden kisaskunnossa ja pääsisi treenaamaan tavoitteellisesti.välil mietinmitä hallaa kropalletekee jos on vuodenympäri ns kisaskunnossa kympin rasvoilla?entä jos ei haluakaan sitä muuttaa?tai uskalla?

    • Tunteminen ja tunteiden ulospäästäminen ei ole koskaan huono asia, ja se voi oikeasti tehdä hyvää välillä tirauttaa pari (tai vaikka sangollisen) kyyneltä. En voi rehellisesti muuta kuin suositella kokeilemaan erilaista lähestymistapaa treeniin ja ravintoon ja rohkeasti hieman hölläämään pienin askelin siitä tiukasta kunnosta. Eihän siinä voi mitään hävitä, jos vain lähtee kokeilemaan, ja nimenomaan muutokset pienen pienin askelin pitävät yleensä päänkin paremmin mukana muutoksessa, eli muutosta ei tarvitse rysäyttää kerralla. Iso osa noista ”oireista” on kuitenkin hätähuutoja keholta, ja ne kannattaa ottaa tosissaan varsinkin, jos niiden ilmeneminen on jatkuvaa. Ja jos henkisesti tekee tiukkaa päästää irti, niin suosittelen ehdottomasti myös ihan ammattiauttajan kanssa keskustelemista, jolloin prosessia ja omaa itseäänkin voi olla helpompi ymmärtää ja muutosta lähteä toteuttamaan. Tsemppiä ja mielenvahvuutta sinne! <3

  10. Voi että Piia, ei voi muuta sanoo ku että oot huikeen fiksu muija! <3
    Ja myös hyvä esikuva monelle. Ulkonäkökeskeisyys ei ole pahasta, mutta monelle se luo negatiivisen kierteen eikä koskaan olla tyytyväisiä.. piristit mun päivää veronpalautuksien ja auringon lisäksi. Kiitos! :D

    • Jeaahh veronpalautukset! Katsing! :D Ja toisekseen iso kiitos ihanasta kommentista! Ja joo ulkonäön eteen saa tottakai tehdä töitä ja se voi olla jopa ihan passeli motivaattori treenissä. Ulkonäkötavoitteet ovat hyvä renkinä, mutta huono isäntänä, ja sen takia niiden kohdalla kannattaakin olla varovainen varsinkin, jos on taipumusta heikkoon itsetuntoon tai itseensä ei ole lähtökohtaisesti ollutkaan tyytyväinen. Ulkonäkötavoitteissakin on eroja, ja tuo rasvattomuuden ja kireän kunnon kohdalla se voi olla tavallaan väärin toteutettuna aika vaarallinenkin, mutta esimerkiksi lihasmassan kasvatus itsessään ei sisällä niin suuria riskejä henkisen ja fyysisen terveyden kannalta. :)

  11. Ihan sairaan hyvä teksti!💗 Kiitos! Mä oon vasta 17-vuotias mutta mua ärsyttää mten joka ikinen tyttö mun kaveriporukasta minä poislukien puhuu kehostaan niin kuin he olisivat ylipainoisia joilla on tarvetta laihduttaa vaikka jokainen on täysin normaalipainoinen tyttö. Sitten he vetävät ihmedieettejä niin kauan kuin jaksavat eli pari päivää, sitten nälissään ahmivat ja soimaavat itseään sekä pitävät fitnesskisaajia idoleinaan. Se on se heidän ”tavoitekunto” mutta he eivät tajua että se on vain väliaikainen tila. Sairas meininki!
    Mä itse harrastan voimistelua ja mulla on treenit 3-4x/viikko. Teen sitä koska se on kivaa, siitä tulee hyvä olo, en kropan takia. Mutta selväähän se on että kun on 10vuotta voltteja heitellyt ja nojapuilla kädet olleet koetuksella niin sitä liahsta löytyy! Saan kuulla mun kropasta paljon kehuja ja kyllä, näytän aina samalta koska mun tottumukset on samat ympäri vuoden. Ois muutenkin hyvä että etenkin nuoret tytöt alkaisivat treenaaman enemmänkin lajin takia eikä sen ulkonäön kerran se ei näköjään aina tahdo terveesti onnistua.

    • Moikka ja kiitos sulle ihanasta kommentista! <3 Tuo on kyllä todella surullista, että nuoret, kauniit ja normaalipainoiset naiset ja tytöt puhuvat vartalostaan noin ja kohtelevat sitä noin heikolla arvostuksella. Kuitenkin mahtava kuulla, että et ole itse sortunut ryhmäpaineen alla samaan, ja se vasta on kova juttu! Ehkäpä juuri siksi, kun sullakin on tuo vahva urheilutausta ja olet ymmärtänyt mikä funktio sillä vartalolla oikeasti juuri kuuluukin olla. Ja kaikki mitä viestissäsi puhut on kyllä superkypsää ja fiksua puhetta noin nuorelta naiselta, joten vitsit pidä kiinni siitä! Hurjasti treeni-intoa sinne, vaikka tuskin sitä kaipaat! ;)

  12. Hei tosi hyvä kirjoitus! Tuntuu, että nykyään ihmisillä on tosi vääristynyt kehonkuva ja turhat paineet siitä miltä pitäisi näyttää, kun Insta on pullollaan kireitä fitnesmimmejä. Annoit minullekin taas tervejärkisen muistutuksen siitä, että hieman rasvaisempikin kroppa on normaali, rakastettava ja erityisesti toimivakokonaisuus, joka pystyy liikkumaan ja nauttimaan siitä. Kiitos postauksesta!

    • Kiitos sulle Roosa! Naisessa kuuluu olla rasvaa, ja harvaa naista on oikeasti tehty pitkällä tähtäimellä vähärasvaisessa tilassa selviäväksi. Turha siis taistella omaa genetiikkaa ja fysiologisia faktoja vastaan, ja sporttinen ulkonäkö saa ihan oikeasti sisältää myös rasvaa, jos sitä havittelee. Vahva booty ja reidet ovat upeaa katseltavaa ihan yhtälailla, vaikka niiden päällä olisikin rasvakerrosta, ja itseasiassa usein jopa kauniimpiakin niin. ;) Keho on tehty rakastettavaksi, ei vihattavaksi :)

  13. Upea kirjoitus taas, Piia!👌👌

    Sulta on varmaan ennenkin kysytty tätä, mutta lasketko vihannesten kaloreita? Esim. jos söisit vaikka kanaa ja riisiä ja niiden kanssa porkkanaa, kesäkurpitsaa, lanttua, palsternakkaa tai bataattia. En siis tarkoita just mitään normisalaatteja ja kurkkuja vaan vähän noita hiilarisempia (kesäkurpitsa taitaa olla tosin aika kevyt). Mietin ihan vaan kun yritän seurailla mistä omat kalorit ja hiilarit tulee ja yritän samalla nostella kaloreita ylöspäin että mitähän voisi jättää suosiolla laskematta🤔 Luin joskus mm. bodybuilding foorumia ja siellä tosi monet (sekä naiset että miehet) laskee ihan kaiken ”koska jos syöt vaikka 300g parsakaalia niin siitäkin tulee jo 100 kaloria”. Mutta eikö toi mene jo vähän yli?😐

    • Kiitos Emilia! :) En laske kasvisten kaloreita koskaan. En edes kisadieetillä. Bataattia kyllä käytän monesti kokonaan riisin korvikkeena, jolloin sen huomioin ihan puhtaana hiilarin lähteenä, mutta muuten porkkanaa, kesäkurpitsaa, parsakaalia tms. en laske, ja pää vain siinä menisi sekaisin. :)

  14. Mä olen kai sitten se sun mainitsema ”pirulainen” :D. Viimeksi kun tein InBodyn (toki rasva% ei ole absoluuttinen totuus tälläkään laitteella mitatessa) rasvat huiteli 11% paikkeilla, sitä ennen reilussa 10%. Viimeisen mittauksen aikaan kalorit reilusti yli 3000 (taisipa olla melkein 3500). Tällähetkellä painoa ja sitä myöten myös rasvaa on tullut pari kiloa lisää, mutta veikkaisin rasvojen olevan edelleen n. 13% paikkeilla. Ja kalorit nyt himpun alle 3700. Mun kroppa jotenkin pysyttelee itsestään suht vähissä rasvoissa, enkä todellakaan tavoittele tätä kireyttä (enkä siis kilpaile). Salilla jengi kysyy ympäri vuoden olenko valmistautumassa kisoihin ja dietillä… Juu en :D

    • Oot kyllä semi onnekas kun voit syödä noin paljon rasvaprosentin pysytellässä noinkin alhaisissa lukemissa!🙈

    • Hahaa, sieltä löytyi heti yksi! ;D Joillakin se kehon luontainen ”set point” on tosiaan alempana, ja silloin homma skulaa alhaisissakin rasvoissa aivan julmetun hyvin, ja joillakin kropan optimaalinen toiminta vaatii selkeästi suuremmat rasvamassat. Ja tärkeintä on juuri se, että ymmärtää, millainen genetiikka itsellä on, koska sitä vastaan on ainakaan ”omaksi ja ulkonäkönsä iloksi” turha lähteä taistelemaan, ja mahtavaa, että sulla toimii myös noin hyvin ja ruoka uppoaa sekä treeni kulkee! Jeah! ;)

  15. Moi Piia!

    Paras ystäväni linkkasi mulle alkuvuodesta tekstisi ”Jos te kiinteytymistä tavoittelevat naiset vain söisitte”, ja sen jälkeen jäin blogisi lukijaksi. Ystävä oli jo pidemmän aikaa huolestuneena katsellut vierestä kun kituutin pienillä kaloreilla ja elin ”terveellisesti”, ja yrittänyt monta kertaa sanoa ettei touhussa ole järjen hiventä.

    Homman nimi oli sellainen, että aloin muuttaa elintapojani syksyllä 2015 ihan vain saadakseni paremman olon, ja jos muutama kilokin lähtisi siinä sivussa niin ei haittaisi. Kolmen kuukauden päästä olin 10kg kevyempi ja kovaa vauhtia matkalla kohti syömishäiriöistä elämää.
    Ensin tein muutamia muutoksia ruokavaliooni ja kun huomasin tuloksia tulevan, tuli syömisen tarkkailusta ihan pakkomielteistä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tekemään mieli vähän herkkujakin välillä, mutta pienenkin herkuttelun jälkeen iski hirveä morkkis ja pakotin itseni oksentamaan kaiken ulos. Asiaa ei kauheasti auttanut se, että jokaikinen tuttu ja kummin kaiman serkku kehui kovasti muuttunutta ulkomuotoani ja toivoi kovasti itse pystyvänsä samaan. Mulla oli siis aivan älyttömät paineet ja pelko lihomisesta, ja samalla yritin käydä salilla ja saada jotain muotoa kroppaan, en näytä kovin hyvältä luuviuluna eikä varmaan moni muukaan.
    Laihduin vähän reilussa vuodessa 20kg ja olin pienempi kuin kertaakaan lukion jälkeen (oon kohta 30). Olin ihan huikean ylpeä itsestäni, mutta samalla tunsin itseni huijariksi, koska en saanut itseäni kuriin kovasta yrityksestä huolimatta (se oksentelu on aika väsyttävää puuhaa pidemmän päälle).

    Noh, onneksi ystäväni siis linkkasi tekstisi mulle, koska sun juttuja lukemalla (ja snapissa ja instassa seuraamalla) oon saanut ihan huikeasti potkua persuksille tässä muutamassa kuukaudessa, ja uskallan syödä muutakin kuin kanaa ja parsakaalia! Mun paino on pysynyt suunnilleen samassa, vaikka olen lisännyt REILUSTI hiilareita ruokavalioon ja uskallan muutenkin syödä vapaammin. Syynä saattaa olla se, että huomaan vihdoin salilla niitä tuloksia tulevan. ;) Välillä tulee takapakkia ja kamppailen edelleen tuon oksentelun kanssa – se on ilmeisesti mun keino hallita stressiä ja ahdistusta, mutta oon yrittänyt opetella purkamaan niitä tunteita treeniin enkä syömiseen.

    Tuli nyt aika pitkä ja ei ehkä ihan asiaankuuluva avautuminen, en ole tästä asiasta edes kauheasti puhunut kenenkään kanssa (koska häpeäntunne on aika suuri), mutta halusin vain kiittää sua siitä että kirjoitat tätä blogia ja kertoa, että sulla on positiivinen vaikutus ainakin mun ja varmasti monen monen muunkin elämään! :)

    • Ei vitsit. Menin ihan sanattomaksi tästä viestistä. Aivan jär-kyt-tä-vän mahtavaa, että oot päässyt noin älyttömään vauhtiin kohti terveempää, tasapainoisempaa ja hyvinvoivaa elämää! En edes oikeasti keksi, mitä tähän voisi sanoa, koska oon ihan häkeltynyt! KIITOS, kun kirjoitit mulle tän viestin! <3

      Sulla on kuitenkin varmasti vielä pitkä tie ja prosessi edessä, mutta onhan tuo nyt ihan todella merkittävä askel, että oot ymmärtänyt nykytilanteesi ja myöntänyt sen itsellesi, ja vielä uskaltanut tehdä noinkin merkittäviä edistysaskeleita ihan konkretian tasolla. Ja varmasti takapakkia ja vaikeita hetkiä tulee, ja ne kuuluu siihen prosessiin, eli älä säikähdä niitä, vaan anna niiden tulla, jonka jälkeen voi taas jatkaa uudella tarmolla eteenpäin. Pienet myllerrykset matkalla usein myös auttaa löytämään loppupeleissä sinne tasapainon puolelle, kunhan ne tunteet vain uskaltaa ottaa vastaan. :)

      Eikä niitä tunteita kannata hävetä, ja itse olen tässä vuosien varrella huomannut, että jokaisella on ne omat huolensa ja "häpeäpilkkunsa" (joita ei edes tarvitsisi hävetä). Elämä ei mene tuskin kellään läpi ilman kompastuksia etenkään siellä henkisellä puolella. Niistä jos jostain hävetään puhua ääneen, mikä on musta todella harmi, koska ne ovat yleisempiä kuin ajatellaankaan. Eikä välttämättä olisi huono idea rohkeasti jutella asiasta läheisten tai jopa ammattiauttajan kanssa.

      Aivan hurjasti tsemppiä sulle toipumisprosessiin, ja kirjoituksestasi päätellen olet aika kova mimmi, kerran olet noinkin rohkeasti päässyt itsekin jo parempaan vauhtiin! Ei niitä vahvoja ole ne, jotka välillä sortuu, vaan ne, jotka niistä sortumisista selviää ja jaksaa rakentaa hommat entistä tukevammille pilareille! ;)

  16. Heippa Piia.

    Nyt oli PAKKO kirjoittaa, olen tähän mennessä vain ”tyytynyt” seuraamaan blogiasi. Tämä blogiteksti kolahti aika lailla.

    Minulla on takana monien kymmenien kilojen laihdutusurakka läskistä laihaksi, ilman ihmedieettejä tai kaloreiden kyttäämistä. Se sujui niin helposti, että nyt olen aika alhaisessa painossa, nippanappa normaalipainoinen kuitenkin. Tässä postauksessa luettelemasi oireet ovat minulle silti tuttuja. Kaikista eniten raastaa se, ettei kuukautisia enää tule ja herään joka aamu aivan liian aikaisin. Mikä ikävintä, en ole tähtäämässä minnekään kisoihin, vaan halusin vain päästä läskiydestä eroon ja voida hyvin, käyden salilla 3-4 kertaa viikossa. Kas, liian pitkälle meni.

    Kiitos tämän postauksesi, tajusin todella, etten hyödy tästä enää yhtään mitään. On vain kovin vaikea päästää irti ulkoisesta kunnosta, josta on voinut koko elämänsä vain haaveilla. Pari lisäkiloa ratkaisisi varmasti kaikki ongelmat, mutta pitkän laihdutusprojektin jäljiltä vaa’an lukemat ovat yksi hirvittävä mörkö! Vaikka kilot eivät mitään kerrokaan (paitsi sen, että olen kuivan kesän orava :D).

    On todella mielenkiintoista, ettei paino tosissaan ole täällä vielä toivotunlaisesti noussut, vaikka kilokaloreita vedän nassuun yli 2500 päivässä ja hiilihydraattimäärät olen tuplannut, jopa triplannut aiemmasta.

    Mistä muuten johtuu tuo hirveä pissahätä? Juon kuin hevonen ja samaan malliin saa juosta vessassakin, myös öisin.

    Joka tapauksessa, ISO kiitos sinulle kaikesta tästä valistuksesta, mitä toteutat täällä blogissasi. Oon pistänyt kohdallani pannaan aika monet fitnessblogit, alkanut syödä yhä enemmän ja joustamaan liikuntamäärissä. Enkä muuten pelkää enää yhtään hiilihydraatteja, sellainenkin kausi on ollut. Tätä blogia tulen lukemaan uudelleen ja uudelleen… Saan tsemppiä jatkaa. :) Olet todella inspiroiva!

    • Moikka Iina ja valtava KIITOS ihan huikeasta palautteesta! Tiukasta ja keholle rankasta laihdutusurakasta palautuminen voi kestää todella pitkään, ja ”oireiden” poisjäänti voi kestää pidemmänkin tovin. Ei siis kannata heti säikähtää, jos ruuan lisääminen tai rasituksen vähentäminen ei niitä suoraan poista tai merkittävästi vähennä. Vaikutukset tulevat usein jälkijunassa, kun keho oikeasti saa ”kerrytettyä” palautumisresursseja ja oikeasti ”uskoo” ettei olla enää kovassa rasitustilassa. Itselläkin on kisadieeteistä palautumisesta osa näistä jutuista tuttuja, ja aina se keho ja mieli palautuu, kun antaa vain aikaa, ja jämptisti antaa keholle sen mitä se tarvitsee pitkällä aikaikkunalla. Mutta jos ruoka sulle maistuu, niin lisää sitä ihmeessä vaan lisää, kerran keho sitä imee. Ei se vaakalukeman nousu mikään huono asia ole, ja mieti, että hieman korkeampi vaakalukema ilmentää sulle vain terveämpää, vahvempaa ja hyvinvoivempaa kehoa ja kokonaisuutta. ;)

      Kuukautisista ei kannata kuitenkaan ihan liikaa stressata, sillä niiden väliaikainein poisjäänti voi olla jopa ihan ”normaaliakin” eikä ole tutkitusti yleensä todellakaan niin vakavaa kuin monet ajattelevat. Toki siihen niiden poisjäämiseen on hyvä reagoida (esim. muuttamalla elintapoja), jos ne muuten ovat tulleet normaalisti. Useampi lääkärituttuni on myös kertonut, että tutkimusten mukaan naisella voi olla vuodenkin kuukautiset poissa ilman mitään erityistä syytä, eli muutamasta kuukaudesta ei vielä kannata panikoida, jos on jo lähtenyt reagoimaan kehon signaaleihin. Tässäkin asiassa keho tulee yleensä jälkijunassa takaisin mukaan. :)

      En ole ihan satavarma tuosta tihentyneestä pissahädästä/janosta, mutta veikkaisin sen liittyvän kehon kuivumiseen (keho on niin tiukassa ja kuivassa kunnossa, ettei neste sitoudu mihinkään) ja/tai kropan lievään ylikuormitustilaan, jossa se käy vähän turhan kierroksilla. Mutta tämä viimeinen oli ihan mutuilua.. :D Niin ja toki, jos luonnollisesti juo hirveästi, niin kyllähän se pistää nesteitä kiertämään ja vessassa joutuu ravaamaan. :D

  17. Hyvä kropan fysiikka sulla. Meillä miehillä toi kondis sit pysyykin lähellä kisarasvoja, ilman ihmeempiä jippoja. Itse pyörin kaiken aikaa siinä 6-8% rasvoissa, vaikka lavalle en ole menossa. Syönkin melkein mitä sattuu. Tarkoitus olis tos kun jaksaa ja ihan huvikseen vaan tiputtaa tonne 5% tai alle. Toisilla toi kondiksen hakeminen tuntuu olevan selvästi haastavampaa, aika paljon omasta genetiikasta ja metabolian tasosta kiinni. Ei muuta kun tsemppiä seuraaviin kisoihin.

    • Kiitokset! :) Miehillä toki luontainen rasvaprosentti onkin huomattavasti naisia alempana, ja toki jokaisella se luontainen set pointti on muutenkin yksilöllinen oli sitten nainen tai mies. Genetiikka ja oma tausta kyllä ratkaisee tässäkin todella paljon, ja osalla ”kuntoon” pääseminen onkin todella haastavaa ellei mahdotonta, ja toisilla se napsahtaa kohdilleen vähän sinne päinkin tehden. Ei mene nallekarkit tässä asiassa koskaan tasan. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 207
Tykkää jutusta