Meidän parisuhteen erikoiset faktat

leivokset-2

Jumpan ensiaskelkengät olivat samaa kokoa, mitä itse käytin ekalla luokalla. Tällä hetkellä meidän kengistä löytyy kevyt 11 koon ero.

Kun Jumppa raaputtaa arpaa (kasino-Jumppa), niin mä laulan vieressä Rayn pelikoneiden legendaarista tuplausääntä niin kauan, kun arpa on raaputettu. Toisinaan saattaa olla pitkä soolo! Tin-ti-tit-ti…

Jumpalla luistaa spagaatit paremmin kuin mulla.

Jumppa seisoo myös käsillään paremmin kuin minä.

Emme ole viettäneet yhtäkään yhteistä Joulua, vaikka niitä on kerennyt kertymään jo 10 yhteisinä vuosinamme. Juhannuskin on mennyt hyvin usein eri osoitteissa.

Todella moni on luullut, että ollaan tavattu fitness-skabailun kautta. Todellisuudessa tavattiin jo lukiossa Jyväskylässä, josta muutettiin yhdessä opiskelemaan Tampereelle. Kumpikin päätyi myös fitness-lajien pariin omia reittejään.

IMG_8712
Kuva: Marko Simonen/ Pro Body

Meillä kaadetaan yleensä aina kahvia tai limsaa molemmille kysymättä. Toimii.

Olemme työskennelleet neljässä eri työpaikassa samanaikaisesti. Olemme myös opiskelleet samassa lukiossa ja yliopistossa.

Pelataan lähes joka ilta iPadilla Sanajahtia ennen nukahtamista. Homma päättyy yleensä siihen, kun muutaman pelin jälkeen meitsi alkaa pilkkimään. Varma tapa nukahtaa!

Ostetaan välillä Lego-keräilyhahmoja. Hahmot tulevat ylläripusseissa, ja niitä ei saa koskaan avata yksin tai eri aikaan!

Mun elämä on välillä melko vaarallista tuon sadan kilon keijukaisen kanssa. Mun päälle istutaan, kävellään, juostaan tai pyöräillään (jarruttamatta) aina säännöllisin väliajoin. Taklauksista huolimatta olen toistaiseksi säilynyt ehjänä. 😀

Mä maistan lähes aina pikkuriikkisen palan Jumpan syömisistä. Nykyään mulle tarjotaan jo haukkua tai lusikallista kysymättä.

leivokset

Onko muilla pariskunnilla samankaltaisia tilanteita? Vai tuliko mieleen jotain muita faktoja omasta takaa? 🙂

Edellinen juttuni: Vuoteni 2016 – Kohokohtia, kompastuskiviä ja mullistuksia

 

Kommentit (13)
  1. Toi päälle istuminen on tuttu juttu 😀 Ihme että täälläkin ollaan vielä hengissä, kun semmonen 190cm pitkä lihasmöhkäle istuu tälläsen alle 160 senttisen sintin päälle 😀

    1. Piia Pajunen
      5.1.2017, 19:45

      Hahaha! Kohtalotoveri! Onneks on vakuutukset kunnossa 😀

  2. Hauska postaus 🙂 Itsekin pelaan sanajahtia lähes joka ilta ja jos sattuu yöllä heräämään niin ei muuta kuin pari peliä sanajahtia ja parhaimmillaan herää aamulla puhelin kädessä sanajahti pyörien 😀

    1. Piia Pajunen
      5.1.2017, 22:42

      Haha! Sanajahti on ihan huippu, ja meilläkin toimii varmana unilääkkeenä! 😀

Kommentointi suljettu.