Levossa kehittyy, kunhan muistaa treenata ensin

Keskiviikkona rykäistessäni näpäkän rintatreenin Mansen puolella tuumasin, että nyt tulee parin päivän lepo ihan sopivaan saumaan. Minulla ei kuitenkaan ollut harmaintakaan aavustusta, millainen höykkyytys olisi edessä, kun Äiti- ja Isi-Pajunen nappasi kuopuksensa takapenkilleen autonnokan suunnatessa kohti etelää. Lepo oli tosiaan viimeinen sana, joka näistä parista kuluneesta päivästä olisi jäänyt mieleen, ja tosi-TV-formaatiksi olisi tässä yhteydessä sopinut ”Remonttiorjan päiväkirja”. Iltaisin silmänsä sulkiessaan tämä rättiväsynyt ihmisolento ei ole tästä huolimatta saanut hetkeen unen päästä kiinni, silmä silmissä ovat vilisseet pääasiassa maalitelat ja hiontapaperit.

Käpälissäni on siis parin vuorokauden ajan näkynyt haarukan ja käsipainon sijaan lähinnä hiomakone ja maalipensseli, kun olemme painaneet isosiskoni residenssiä uuteen uskoon. Täytyy kuitenkin myöntää, että on ollut aika hauskaa puuhastella ja painaa menemään tukahduttavan remonttipölyn keskellä, vaikka illalla saunanlauteille päästessäni päänahasta on löytynyt lapiollinen kivipölyä ja reisiä jomottanut oikein olan takaa. Itsehän olen elementissäni vähän äijämäisemmässä ruumiillisessa työssä olettaen, että joku on antanut selkeät ohjeistukset, miten sitä oikein toimitaan. Monesti todellisena toiminnannaisena tykkään pistää hippulat vinkumaan liiemmin empimättä, jolloin tuloksena saattaa tulla toisinaan pari ”hupsista heijaa”-tilannetta.

Parin päivän työleirin jälkeen pääsin vihdoin karkaamaan ihan oikealle treenille

Treenaamattomuudesta huolimatta suunniteltu hengähdys tämän tytön temppelille jäi kuitenkin pitämättä, joten täytyy katsastaa leposuunnitelmat viikon sisään uusiksi. Se, ettei treenaa, ei siis välttämättä tarkoita sitä, että keho saa tarvitsemaansa lepoa. Mikäli tiedossa on muuta rankkaa ruumiillista höykkyytystä, niin levoksi sitä ei saa tekemälläkään, vaikkei tossut tulisi lenkkipolulla sudittamaan tai kyykkytanko pysyisi tiukasta räkissä. Toiseen ääripäähän hommaa ei kuitenkaan välttämättä legendaarisen Supermassan kultavuosien tavoin tarvitse viedä, joten maratonin mitalla suoritettu pakkokölliminen sängyn kanssa samassa tasossa ei ole myöskään vaadittavaa, vaikkei sekään hassumpaa ajanvietettä ole, jos tästä tykkää.

Itse yritän järkkäillä keskimäärin kaksi lepopäivää per viikko, mikäli olosuhteet ja muun elämän (ai mikä?) aikataulut vain periksi antavat. Joka viikon alussa väsäilen puhelimen muistioon alustavan treenisuunnitelman, jonne sijoitan myös sopivat lepopäivät valmiiksi, jottei se kullan kallis palautuminen jäisi kaiken höykkyytyksen ohessa unholaan. Suunnitelmaan kirjaan ylös myös mahdolliset hierontakäynnit sekä erilliset omatoimiset kehonhuoltosessiot, jotta ne tulee huomioitua muiden treenien sijoittelussa sekä ihan oikeasti tehtyäkin. On se vaan kumma juttu, kuinka putkirullailun ylöskirjaaminen viikkoaikatauluun lisää sen toteutumisen todennäköisyyttä. Meinaan tuskin olen ainut, jolla se omatoiminen rullaaminen jää aika monesti ihan vain etureisiä lämmittäväksi ajatukseksi, heh.

Harrastamallani etukäteissuunnittelulla tulee vältettyä melko tehokkaasti myös ne pattitilanteet, joissa vipunostopeijaiset joutuisi valitsemaan kaveriporukan illanvieton sijaan tai jalkatreenin jälkeen joutuisi väkiseltään lähteä rykimään vapaaohjelmaa vetelillä kinkuilla. Tätä suunnitelmaa en kuitenkaan lue kuin raamattua, vaan otan siitä osviittaa tulevalle viikolle. Mikäli huomaan, että etureiskat vetelevät viimeisiään suunnitelmaan osoittaessa jalkatreeniä, vaihdan vain yksinkertaisesti treenien tai lepopäivien paikkaa. Lisäksi myös houkuttelevan extempore-leffaillan ei tarvitse jäädä muiden vietettäväksi, kun joustoa löytyy. En siis elä fitneksen ehdoilla, vaan fitness elää elämäni johdolla.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua itse kullekin säädylle! Tänään olen itse ahkeroinut edelleen remonttihommissa, käynyt vääntämässä näpäkän selkätreenin Meijerillä neiti Iso-Kuuselan kyljessä sekä vetäisemässä purkkiin yhden kuvaussession Sirénin Miken kanssa. Esimaku matskusta oli niin timanttista, että odottelen täällä sormet ja varpaat syyhyten lopullisten kuvien valmistumista. Oma viikonloppuni jatkuu kuitenkin sukulointihommien merkeissä, kun tuleva yö punkataan puolestaan tätini hoivissa. Onneksi kyseisestä sporttihuushollista löytyy kehonhuoltovimpaimia lähes joka lähtöön, niin leppoisan sosialisoitumisen ohessa voisi vähän multitaskata ja möyhiä raajoja kuosiin!

xoxo,
Piia

Edellinen juttunu: Rasvan kärytystä HIIT-treenillä

Piia Pajunen

5 vastausta artikkeliin “Levossa kehittyy, kunhan muistaa treenata ensin”

    • Kyllä kilpailen, mutta kilpailen itse nykyään lajin ammattilaisliigassa lunastettuani Arnold Europe voiton myötä lajin ammattilaiskortin 2014. :)

  1. Morjesta! Ihan mielenkiinnosta kyselen, et minkälainen on sun mielestä hyvä off-kunto naisella? Tästä ain näkee varsinkin juuri kevään ja syksyn kisojen jälkeen paljon keskustelua, ja sulla on niin huippuasenne lajia kohtaan ni kiinnostais mielipide :)

    • No hellouu! Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Tästä voisin kirjoittaa vaikka oman postauksenkin. Mun mielestä hyvä offikunto naisella on juuri sellainen, missä kukin yksilö tuntee itse voivansa hyvin ja mitä itse kokee sillä hetkellä juuri itselleen sopivaksi :) Jokainen kilpailija on kuitenkin yksilö ja jokaisella yksilölläkin on omat sen hetkiset ”tarpeensa”. Ensimmäisen kisavuoteni 2013 jälkeen fiilikseni oli miltei vuoden mittaisen kisaprepin päätteeksi, että nyt haluan vain syödä ja ottaa suoraan sen 10kg tähän näivettyneeseen ruhoon. Ja näin tein, ja hitto olin onnellinen, enkä katunut yhtään suupalaa tai hävennyt ihanan muhkeaa takamustani :D Tämän jälkeen olen vetänyt vähän ”siistimpiä” offeja, koska olen kokenut sen palvelevan itseäni ja omaa urheilu-uraani kyseisillä hetkillä paremmin.

      Mielestäni ”huono” offikunto on vain silloin, jos ei itse koe oloaan hyväksi tai seuraavaan kisatähtäimeen on kyseisestä kunnosta yksilölle liian haastava päästä. Eli jos on muutenkin vaikeuksia päästä kireäksi kisoihin, niin offikuntoa en suosittelisi päästämään kovin ”levälleen”. Mikäli kuitenkin kiristyminen on toiminut kisoihin valmistautuessa aina hyvin, niin pieni puttevaihe ei välttämättä tee edes huonoa, jos syödä tykkää ja viihtyy muodoissaan. Kaikki on loppupeleissä kiinni siitä miten itsesi kannat. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta