LEMPPARILOUNASPAIKAT JA KAHVILAT TAMPEREELLA

*Sisältää mainoslinkkejä

Mitkä lounasmestat Mansessa osuvat lemppareihini? Mitkä kahvilat Tampereella olisi kokeilemisen arvoisia? Itsehän olen junan tuoma tamperelainen, ja pattiarallaa yhdeksän vuotta sitten vaihdoin kotiosoitteeni Jyväskylästä tänne Pirkanmaan helmaan. Hyviä ruokapaikkoja Tampereelta löytyy pilvin pimein, ja edelleen ihan valtaosa näistä on koeajamatta yhteisistä vuosistamme huolimatta. Tähän kuitenkin koottuna muutamat lounaspaikat ja kahvilat Tampereella, jonne on tullut ajauduttua useampaankin otteeseen eikä suotta. Hypätään siis suoraan kulhon äärelle!

LEMPPARILOUNASPAIKAT & KAHVILAT TAMPEREELLA

SITKO

Jos haluat oikeasti hyvää pitsaa, niin mene Sitkoon. Pohjat ovat leivottu Sitkon omaan hapanjuureen italialaistyylisesti ja täytteet ovat korkealaatuisia. Listalta löytyy varmoja tuttuja mutta myös rohkeita erikoisia. Oma lempparini (ja meidän äiskänkin pään sekoittanut) oli savulohi-sitruuna-pitsa ja hyvänä kakkosena parmankinkku-rucola. Ei sinänsä harmita, että kyseinen ravintola löytyy ihan muutaman korttelin päästä meidän residenssistä! :D Toimii myös niin arkisena lounassettinä tai viikonlopun juhlistamisessa.

NAPOLI

Napolin samanaikaisesti plussana ja miinuksena toimii hämmentävän laaja menu (100 pitsaa listalla), josta suosikin valkkaamisessa voi kestää. Homma kuitenkin pelittää sen verran hyvin, että täällä on tullut käyty pitsalla ja pastalla monta kertaa, ja etenkin Pasta Pesto kiskaisee veden kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Iso plussa myös hintaan kuuluvasta salaattipöydästä ja kahveista. Napoliin kannattaa ruuhka-aikaan valmistautua jonottamaan, ja harvoin olemme suoraan päässeet pöytään. Jono kuitenkin kulkee nopeaan, ja jonotus on usein tämän arvoista.

FITWOK

Lemppari jo vuosien takaa! Todella riittoisat wokkiannokset laadukkaista raaka-aineista, jotka jokainen saa valita listalta kastikkeita myöten oman makunsa mukaan. Niin hyvää wokkia, että anoppi vielä Jyväskylässä asuessaan vaati joka kerta päästä tänne syömään Mansen reissuilla. Täällä on tullut käytyä toisinaan jopa laittoman paljon, mutta minkäs sille voi, jos hyvää on ja nälkä lähtee joka kerta!

fitwok

TORTILLA HOUSE

Ratinan ostoskeskuksessa sijaitseva fresh mexiä katutyyliin tarjoava koukuttavan hyvä ruokamesta, joka alunperin on lähtöisin Helsingistä. Jossain vaiheessa lähti vähän lapasesta, sillä reilun parin viikon sisällä päädyin tänne syömään viidesti. Huuups! Tämä siis kertokoon ruuan maistuvuudesta itsessään, vaikka ensimmäistä kertaa tänne minut ajoi anopin hehkutus.

Hintalaatusuhde todella kohdallaan, ja tuoreista sekä raikkaista aineksista valmistetut bowlit, soft tacot ja burritot ovat vain aivan järkyttävän hyviä. Annosten sisällön voi rakentaa itse eri vaihtoehdoista, mikä tarjoaa valinnanvaraa ja joustoa myös ruokarajoitteisille. Oma vakkarini on kanaburrito, jossa ei onneksi ole koosta tingitty ja nälkä lähtee ilman ähkyjä!

tortilla house tampere

MOKKAMESTARIT

Todella pieni mutta sitäkin laadukkaampi paikallinen paahtimokahvila lähellä rautatieasemaa, joka on kahvihifistelijöiden unelmamesta! Edellä mainittu FitWok löytyy naapurista, joten monesti onkin otettu etkot wokkien parissa ja siirrytty jälkkäri-sufeelle Mokkamestareiden puoleen. PS. Jos tykkäät makukahveista, niin nappaapa täältä kotiin viemisiksi Wanhan ajan vanilja-kahvi. On muuten todella hyvää!!

KAFFILA

Aivan ihana omintakeinen kahvila keskustorin tuntumassa, jonne on sijaintsina puolesta myös helppo sopia tärskyt frendien kanssa. Maukkaan ja herkulliset salaatit ja laadukkaat kahvit. Ainut miinus pamahtaa melko pienistä sisätiloista, ja ruuhka-aikaan voi olla melkoisen täyttä. Kesäisin kuitenkin ulkotilat toimivat, ja sisätilatkin ovat puolestaan viihtyisiä kuin mitkä!

kahvilat tampereella

PYYNIKIN NÄKÖTORNIN MUNKKIKAHVILA

Jos näitä legendaarisia munkkeja et ole vielä maistanut, niin olet missannut ja paljon! Aivan uunituoreita ja mehevän lämpimiä sokerimunkkeja, jotka suorastaan sulavat suuhun. Tilaa kahvilan sisällä on melko niukasti ja kevyttä jonoa on lähes aina, mutta varsinkin näin kesäisin ulkoterassilta pääsee haistelemaan Pyynikinharjun raikasta ilmaa, ja jatkoille voi siirtyä kauniisiin ulkoilumaastoihin huikein järvinäköaloin tai nautiskella maisemista näkötornin huipulta.

PELLAS CAFE

Tammerkosken sillan kulmilla sijaitseva ihana kahvila, jossa kesäisin voi haistella Hämeenkadun tunnelmaa ulkoterassilta käsin. Todella hyvät salaatit ja kevyet safkat, ja hyvä valikoima erilaisia teelaatuja teen ystäville. Pakko hehkuttaa myös järkyttävän hyvää brunssia viikonloppuisin, ja omat polttarithan käynnistyivät juuri kyseisten notkuvien pöytien ääreltä, hah!

kahvilat tampereella

Off-shouder-paita: TÄÄLTÄ*

Toki täytyy todeta, että läppärin kanssa on kulutettu myös Fazer Cafeen penkkejä jonkin verran, sillä olen kokenut sen todella toimivaksi ympäristöksi pistää kahvila-office pystyyn. Jos muita tamperelaisia silmäpareja sattuu olemaan ruudun takana, tai syystä tai toisesta satut tietämään Tampereelta aivan lyömättömiä lounasmestoja, rafloja tai kahviloita, niin iskehän tärppejä kehiin kommenttiboksin puolelle! Meidän äiskä saapuu huomenissa myös viettämään laatuaikaa Tampesteriin, ja tarkoituksena on alkajaisiksi painella Amurin helmeen aamupalaa nautiskelemaan, sillä sitä on kehuttu ja paljon!

Maukasta viikkoa joka nassuun!

KURKKAA MYÖS:
Tarvitseeko lomalla syödä fiksusti?
3x Kevyet kastikkeet ja lisukkeet ruuille!

EDELLINEN JUTTUNI:
Ovatko pienet rinnat naisella puute?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Piia Pajunen

38 vastausta artikkeliin “LEMPPARILOUNASPAIKAT JA KAHVILAT TAMPEREELLA”

  1. Tulipa hyvään saumaan tää postaus, kun ollaan just loppu viikosta tulossa Tampereelle 😊

    • Jes! Mahtavaa, että osui hyvään saumaan! Tervetuloa Tampereelle! :)

  2. Cafe venla!! Ihanat ja maukkaat salaatit mitä täytyy aina saada tamperereissuilla! Kivan tunnelmallinen ja erittäin hyvä hinta-laatusuhde myös! 😋

    • Siis tätä pitäis kyllä käydä testaamassa, kun oon kuullut tästä muutenkin niin paljon kehuja, ja asutaan vielä aika huudeilla!

  3. Suosittelen ehdottomasti testaamaan Mama Bear puuropaikan! Jos siis ei oo jo testattuna☺️ puuro siellä on kyl niin nami nami että! Menee niin aamupalana että lounaanakin ja kahvi kylkeen☺️

    • Ei vitsit! Tää on ollut mun to do-listalla jo pitkään! Ehdottomasti pitää laittaa toteutukseen :D

  4. Gopal-nimiset kasvisruokapaikat on tullut todettua ihan ÄLYTTÖMÄN hyviksi!! Ihanaa mausteista ruokaa joka maksetaan annoksen painon mukaan. Vahva suositus.

    • Hei tää kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ja mä tykkään ihan sikana kasvisruuasta, koska ne on just maustettu oikeilla mauilla. Tänks!

  5. Täältä kans suositukset Venlalle! Juuri tänään tuli siellä syötyä aaai että!

    • Ai samperi! Pitää kyllä nyt ottaa itteeni niskasta kiinni ja viedä vaikka äiskä tänne(kin) syömään tällä viikolla! :D

  6. Bistro Venla on ihana! Parhaat salaatit ja romanttisen kaunis ympäristö 😍

    • No nyt! Täähän on ihan hävyttömän suosittu ollut täällä kommenttiboksissa :D

  7. Oijoi! Sitkon lohipizza on kyllä helmi! PItänee myös joskus testata tuo Tortillahouse ja Fitwok.
    Oma suosikkini on Katukeittiö Leidi. Ruokaisat pitaleivät toimii ja taatelisuklaabrownie vie jalat alta. Leidi on kesäisin mukavasti Tammelantorilla, mutta muulloin sitä pitää vähän metsästää eri tapahtumista. Ja Sokoksen salaatit on kyllä kans klassikko. Miljöö tosin tietysti jättää toivomisen varaa, ellei sitten nappaa salaattia mukaan ja mene vaikka puistoon nautiskelemaan.

    • Sitkon lohipitsa! AIJAI! <3 Ja hei en oo kuullutkaan tosta Katukeittiö Leidistä, mutta pitääpä laittaa nuuhkintaan! :D

  8. Itsekin pidän Mama bearista ja olen viime aikoina koukuttunut ihan täysin libanonilaiseen ruokaan jota Zeytuunissa tarjotaan. Varsinkin mezeannokset ovat aivan taivaallisia. Lautaselta löytyy salaattia, falafelia, hummusta, tabboulehia ja muuta ihanaa herkkua!

    • Oon muuten käynyt tuolla Zeytuunissa mutta vaan kahvilla, joten pitäis ehkä käydä tsekkaileen niitten safkatarjonta. Mies on saattanut muuten kerran tai pari sieltä jotain hakea matkaan, jos oikein muistan, ja taisi tätä kehaista. :)

  9. Mama Bearin lisäksi (jota on jo täällä hehkutettu, oijoi!) sanoisin Bistro Naapurin ! Niin ihana tunnelmallinen kahvila ja TO-DEL-LA hyvät saldet ja itsetehdyt siemennäkkärit. Listalla myös paljon smoothiebowleja ja raakakakkuja, aijai ;).

    • Mama bear ehdottomasti testilistalla, ja pitääpä tsekata tuo Birsto Naapurin, sillä en ookaan koskaan kuullut tuosta! Kuulostaa meinaan todella hyvältä oh!

  10. Muös mä peukutan ehdottomasti Zeytuunia! Aivan törkyhyvää ruokaa! 😊

    • Pitääpä ottaa sieltä ens kerralla muutakin kuin kahvit! Asutaankin aika huudeilla, niin ei olis pitkä matka :D

  11. Napoli! Oltiin juuri vähän aika sitten Tampereella ja päädyttiin Napoliin. Jono oli ulos asti, mutta aika nopeesti saatiin pöytä ja hyvällä mäihällä vielä ulos :) Ruoka oli erinomaista. Iso peukku!

    • Napoli on kyllä ihan klassikko, ja toimii aina! :D Sitko on silti astunut vähän enemmän mun elämään viime aikoina, mutta Napoli toimii kyllä silti!

    • Oh! Kuulostaa todella hyvältä! Täällähän kertyy itsellekin ihan huikea tärppilista! :D

  12. Viime Tampereen reissulla käytiin syömässä 2h+k:ssa ja ei voi kuin kehua. Aivan ihana palvelu, riittävästi tilaa ja se ruoka…ah! Tästä reissusta tosin on jo tovi aikaa, että en tiedä vieläkö rafla on pystyssä? Ihme on jos ei ole!

    • Pystyssä on ja sijaitsee aivan Napolin naapurissa! Ei ole itse tullut käytyä, mutta tää on kyllä mesta, jossa pitäisi ehdottomasti käydä!

  13. Näillä keleillä ehdoton paikka on Laukontorin Ilopilleri!! Isot mielettömän raikkaat ha hyvät salaatit, itse puristetut mehut ja smoothiet😍. Myös lohikeitto on👌🏼!!

    • Oh! Salaatit ja kunnon smoothiet wörkkii aina! Tää kuulostaa todella hyvältä, ja oon itseasiassa tätä tsiikaillut siitä ohi pyöräillessä pari kertaa! :D

  14. Itse löysin todella random googlauksella tuon Pellasin juuri pari viikkoa sitten, kun olin tutustumassa tulevaan kotikaupunkiini. Vuohenjuustosalaatti oli kyllä hyvä!

    Näin pikkukaupungista muuttavana veikkaan, että tulee aikamoinen ”karkkikauppafiilis” aluksi, kun ravintolaa ja muuta paikkaa on vaikka muille jakaa. Loppujen lopuksi voi olla että iskee valinnan vaikeus tai ettei sitten tuu kuitenkaan mentyä juuri mihinkään, vaikka ensin aattelee testaavansa hetimiten koko kaupungin raflatarjonnan :D

  15. Bistro Venlan salaatit ja miljöö saa suosituksen myös täältä, aivan ihanan suloinen paikka! Samoin Zeytuun on kyllä vienyt mun kielen mennessään. Itsekin oon junan tuomana tänne tullut samaiset yhdeksän vuotta sitten ja siksi onkin niin hämmentävää, kuinka monta paikkaa on vielä testaamatta. Sitkokin, vaikka siitä olenkin kuullut pelkkää hyvää, on edelleen vierailematta! Täytyy ottaa kesän tehtävälistalle siis tämäkin. Kiitti tärpeistä!

  16. Tammelan Aamuruskon lounas, täytetyt uuniperunat (etenkin savulohella <3) ja myös salaatit, aivan loistava lounaspaikka!
    Näitä ruokapaikka- ja kahvilaehdotuksia on mielenkiintoista lukea, kun monesti tuntuu ettei keksi mitään uusia paikkoja, missä kävisi, vaikka ravintoloita ja kahviloita on joka nurkalla :D

  17. Borneo (vai Burneo?) on tosi hyvä lounaspaikka! Samoin tykkäsin Purebitestä lähellä Koskikeskusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 43
Tykkää jutusta