Kesän lapsi mä oon

Hellettä on tosiaankin piisannut, ja olen ottanut tietoisesti kaiken irti tästä hikisen nihkeästä erikoistilanteesta, sillä tämän perjantain jälkeen niitä saa kuulemma taas odotella. Treenit olen pyrkinyt ajoittamaan heti aamupäivälle, sillä auringossa möllöttämisen jälkeen ei ihan hirveästi enää kuumuuden veltostuttamana ameebana lähde irti sähäkkää treeniä. Treenatessa itselläni yksi epäsuotuisimmista tiloista on rauhallinen ja rentoutunut, joten D-vitskun ja syvennetyn brunan imemisen jälkeen olen mieluummin suunnistanut terdelle iltakahville tai kaverin parvekkeelle sosialisoitumaan. Olen itse kyllä hämmästellyt tilannetta, jossa minut on voinut bongata parinakin peräkkäisenä iltana ihmisten ilmoilta notkumasta, mutta toissaillan Miamin terassin lieventävänä asianhaarana toimi päälläni olevat kikkanat treenishortsit ja pienen pieni urheilutoppi. Ei kissa pääse karvoistaan.

image

Tänään menee kyllä olosuhteiden pakosta päivänpaistattelu ja atleettiset aktiviteetit nurinkurisessa järjestyksessä, sillä täällä samaisessa portaalissa sanaista arkkuaan availeva neiti Paldanius saapuu Suomen bodypääkaupunkiin Tampereelle, ja pistetään naisen ehdotuksesta jalalla risaisiksi Wolfilla vähän myöhempään illasta. Voisi olla kyllä ihan passeli idea käydä tämän trooppisen kinttutreenin perään heittämässä talviturkki Pyhäjärven virkistävässä syleilyssä. Siinähän olisikin sitten perjantai-illalle sopivasti ohjelmaa, ja lupasinkin jo piffata Paldelle pyyhkeen mikäli kylkeen uskaltautuu pulahtamaan. Täydellistä.

Huikean aurinkoista viikonloppua joka iikalle!

xoxo,
Piia

Edellinen juttuni: Bucket list kesälle

Piia Pajunen

4 vastausta artikkeliin “Kesän lapsi mä oon”

    • Oon tainnut ostaa sen Gina Tricotin joulualesta eurolla, mikäli oikein muistan :D

  1. Ihailen kyllä niin tuota sun koipiosastoas! Mulla tarttuu kyllä yläkroppaan, mutta tuntuu että jalat ainainen ongelma. Onko sulla vinkkejä että miten kannattaisi treenata, jos tuommoisia halajaa? Mulla menee pää pyörälle, kun joka toinen sanoo että tee tuntumalla ja älä laita liikaa painoa, ja joka toinen sitten käskee ladata kaiken mitä vähänkään jaksaa liikuttaa. Eli mikä on sun mielipide, jos lihasta tahtoo jalkoihin saada niin mimmoisia sarjoja ja mimmoisilla painoilla? Ja treeni tapahtuu siis ”offilla”, kun sapuskaakin saa tarpeeksi. Silloin kaloritkin huitelee siellä 3000 tuntumissa. Mitkä ovat myös sun lemppari/tehokkaimmat jalkaliikkeet? :) Oot kyllä huikea mimmi, tykkään siitä miten kannat kroppas ja oot jalat maassa!

    • Voi kiitos ihanasta kommentista! Mulla on itsellä vähän päinvastainen ongelma, että yläkroppa sais mun puolesta napata osan mun jalkojen imuvauhdista :D Itse suosittelen luottamaan vaan omaan tekemiseen, koska neuvojia ja mielipiteitä löytyy joka suuntaan. Mikään neuvo ei välttämättä ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin toinen, mutta tärkeintä on löytää se tapa tai tyyli, joka sinulle tuntuu toimivan parhaiten. Voithan myös vetää parin kuukauden jakson tietyllä tyylillä ja vaihtaa sen jälkeen toiseen tyyliin, niin kintut saavat ainakin monipuolisesti erilaista ärsykettä.

      Mulla on ollut itsellä vaikeuksia saada selkää kasvuun ja tuntuma perille, joten itse parhaimmaksi tavaksi olen yksinkertaisesti todennut sen, että valitsee liikkeistä ne, jotka itsellä tuntuu parhaiten perille menevän. Vaikka joku julistaisi tietyn liikkeen jumalten lahjaksi tietyn lihasryhmän kasvatuksesta, voi olla, ettei se sinulla toimi välttämättä ollenkaan. Itse olen suurimmaksi osaksi tähän mennessä tehnyt jaloille aika paljon eristäviä liikkeitä ja toisinaan vähän pienemmillä painoilla ja pitkää sarjaa omien jalkaosastolla haittaavien vaivojen ja vammojen takia, mutta aika loppuun asti ne olen tälläkin tyylillä saanut aina treenissä ajettua. Välillä kun kintut ovat tuntuneet paremmilta, niin sitten on vaihtelun vuoksi runnottu vähän rajumpaa settiä ja nyt olen pitkästä aikaa alkonut kiskoa sumomavea ja vanhan liiton kyykkyä. Itse keskityn vain siihen, että se lihas tulee ns. tuhottua treenissä, niin eiköhän sillä riittävää kasvuärsykettä saa.

      Hurjasti tsemppiä kinttutalkoisiin, ja luota siihen mitä teet! Jos sulta treenitaustaa jonkin verran edes löytyy, niin luultavasti itse tiedät parhaiten, mikä sinulla toimii, vaikka kuka sanoisi mitä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta