KEITTIÖN LIFEHACKIT – NÄILLÄ LÄHTEE!


Ruoka, mikä ihana tekosyy! Makunautintoja ja pientä luksustelua helppoudesta puhumattakaan ei arjessa pitäisi liikaa lähteä vähättelemään. Tähän postaukseen kokosin kuusi meidän keittiön ihan ykköstykkiä, joilla A) pääsee keittiössä helpommalla B) saa ruuasta entistä parempaa ja houkuttelevampaa ja C) tekee vain elämästä ihan pikkaisen mukavampaa. 🙂

MUNANKEITIN

Muistaakseni jopa vuoden turhakkeeksikin joskus valittu munankeitin ei todellakaan ole ollut meillä turhake! Munankeitin on ollut kovassa käytössä, ja masiina höyryttää joka kerta kypsyysasteeltaan satsillisen aivan täydellisiä (saa itse valita) munia ilman munakellottamista ja vieressä valvomista. Keitettyjä kananmunia sellaisenaan, leivän päällä, salaateissa, lisukkeena, aamupalalla, välipalalla, iltapalalla. Ihan parasta!

Vastaava munankeitin: TÄÄLTÄ*

JULIENNERAUTA

Tätä pientä vempelettä olen metsästänyt ehkä iät ja ajat, mutta vasta Toronton reissulla miehelle osui tämä yhdessä sekatavarakaupassa silmään, ja kotiutin sen heti aivan täpinöissäni. Kasvisten suurkuluttajana tykkään kikkailla ja leikkiä rehuilla erilaisissa muodoissa, ja ulkonäkö ja ulkomuoto on todellakin puoliruokaa!
Tällähän siis voi näppärästi pyöräytellä esimerkiksi porkkana- tai kesäkurpistaspagettia ja pistellä niitä poskeen joko raakana salaateissa tai kypsennettynä pastan korvikkeena tai lämpimien ruokien lisukkeena. Joku päivä kyllä testiin menee tämän vempeleen kaverina bataatti! Aijai, ei voi olla huono! Olen kyllä myös lähes yhtä pitkään haaveillut tästä Wilfan vastaavasta* oikeasta masiinasta, ja voi olla, että joku kaunis päivä tämän vielä kotiutan! Kommenttiboksiin saa toki huudella, jos jollain kokemuksia tästä sähköisestä spiraalileikkurista. 🙂

SODASTREAM- HIILIHAPOTUSLAITE

Sodastream* meillähän on ollut kovassa käytöstä jo vuodesta öö… 2010(?), ja tämä on edelleen kovalla käytöllä oikeastaan päivittäin. Rakastan tällaisena litrahuulena hiilihappoja yli kaiken, mutta vissyihin ja limuihin saa vähän turhankin helposti upotettua vähän liikaakin rahaa, eikä niitä kaupasta jaksa aina kotiin hanskat hapoilla roudatakaan. SodaStreamilla saa meinaan kylmää soodavettä milloin mieli halajaa, ja sitähän voi maustaa erilaisilla limutiivisteillä tai vaikka Funlightilla. Oma päivittäinen suosikkini on kyllä ihan simppeli ja maustamaton soodavesi tai vaihtoehtoisesti ihan luonnollisesti sitruunalla ja limellä maustettu raikkaan freesi versio. Vielä vähän jäitä kylkeen, niin päivä kuin päivä on saletisti pelastettu! Parasta tässä on vielä tarkan sisustajan näkökulmasta, että masiina ei tarvitse sähköä, eli sen voi sijoittaa mihin tahansa ilman tiellä rumasti pörrääviä johtoja.

SodaStream Spirit: TÄÄLTÄ*

HÖYRYTYSRITILÄ

Meillä ei ole kotona lapsuudessa koskaan suoranaisesti keitetty minkäännäköisiä vihanneksia, vaan höyrytysritilällä on pistelty kattilassa menemään monta kertaa viikossa potut, porkkanat, parsat, kukkakaalit, punajuuret ja kananmunat sulassa sovussa. Siinä ollaan sitten varsinkin äiskän kanssa taisteltu haarukoilla viimeisistä herkkuporkkanoista ja parsakaaleista, koska ovathan ne vaan niin hyviä!
Höyrytysritilällä tulee taatusti maistuvaa tavaraa (ja halutessaan mukava satsi kerralla), ja höyryttämällä kasviksiin jää jäljelle enemmän ravintoaineita, eikä rakenne ja koostumus ota niin pahaa hittiä. Kaveri, joka tätä oman vinkkini pohjalta testasi, oli niin haltioissaan, että Whatsapp-ketju meni aivan tukkoon siitä hehkutuksen määrästä. True story! 😀

HÖYRYTYSKÄÄRE

Lekuen höyrykääreellä pyöräyttää äkkiä mikrossa höyrytetyt vihannekset, jos en yllä olevaan höyrytysritilään ehdi kajota. Lekuen sisään sujahtaa itselläni monesti kasviksia sekä pakasteesta että tuoreeltaan, ja hyvää tulee joka kerta kahdeksassa minuutista noin vaan näppärästi. Päälle lopuksi vain Herbamarea, niin aijjjettä kun maistuu. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti ruusukaali, kukkakaali sekä parsakaali, mutta erilaiset pakastesekoituksetkin iskevät myös omiin makunystyröihini oikein lujaa. Täytyy myös antaa propsit Lidlin ruusukaalipakastepussille. On muuten halpaa sekä hyvää!

PAVUT JAUHAVA KAHVINKEITIN

Meidän taloudessa tuo kahvihan ei tunnetusti ole leikin asia, vaan siihen panostetaan ja tunteella. Meidän keittiön sivutasokin kulkee virallisesti nimellä kahvialttari termin syvimmässä merkityksessä. Parisen vuotta ollaan jo tällä Philipsin uskollisella Grind & Brew-masiinalla* keitelty ja jauhettu kahvia. Toisinaan masiinalla tulee keiteltyä ihan peruspannut suodatinkahvista, mutta monesti tykätään vähän mehustella ja pistää tuoreista vastajauhetuista kahvipavuista sufeet tulille! Näppärintä tuossa on juurikin se, että keitin jauhaa juuri haluamasi kuppimäärän papuja suoraan keittimeen, ja kahvi voimakkuudenkin saa säätää itse. Niin ihanaa arjen pientä hifistelyä <3
Koska olen tällainen arjen luksustelija, niin silkkaa parhautta on asettaa edellisenä iltana keittimen ajastintoiminto herätyskellon kanssa synkkaan. Aamutuimaan unenpöpperössä kahvimyllyn jauhamisen ääni on musiikkia korville ja tuoksu koko kämpässä aivan huumaava, kun makuuhuoneen oven aukaisee. Vastajauhettu tuore kahvi odottaa siis valmiina pannussa, ja sinun tarvitsee vain nousta ylös sitä hörppimään. <3

Philipsin Grind & Brew-keitin: TÄÄLTÄ*
Adidas-toppi: TÄÄLTÄ*
 
Tällaista tällä kertaa, ja nyt tämä likka painelee pihalle nauttimaan viimeisistä kesäpäivistä kerran sääkin on kuin morsian! Tarkoituksena on mennä lyömään (taattuja huteja) rangelle golfmaila viuhuen, ja ihan vain siksi, että päätin tässä hetki sitten sanoa yhä useammalle asialle kyllä! 😉

Maistuvaa tiistai-iltaa! Nam!

Vilkaise myös: Miten säästää selvää rahaa ruokamenoissa?

Edellinen juttuni: My day x 7 – Mitä elämääni sisältyy viikossa?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (9)
  1. Ihan huikea postaus taas ja tosi hyviä vinkkejä! Pakko laittaa ostoslistalle ainakin höyrytysritilä ja juliennerauta. Meikäläisellä on myös kovassa käytössä tuo kahvinkeittimen ajastustoiminto, kyllä on paljon mukavampi herätä kun on kahvi valmiina!
    Muutenkin ihanaa kun jaksat näin aktiivisesti postailla ja oon saanut paljon hyviä vinkkejä etenkin syömiseen ja treenaamiseen. Lisää tällaisia lifehackpostauksia myös kaipaillaan! Kirjoitat myös tosi kivasti ja persoonallisesti, ja kyllä noussut ihan mun suosikkiblogien joukkoon hyvin nopeasti! 😀

    1. Piia Pajunen
      16.8.2017, 11:14

      Kiitos Sonja aivan huikeasta palautteesta! Huippua kuulla, että juttujen aiheet ja itse tekstikin osuu ja uppoaa, jes! 🙂 Ja tuo kahvinkeittimen ajastustoiminto. <3 Parasta ikinä!

  2. täytyy sanoa että boikotoin enkä ymmärrä noita extrakeittiövälineitä. riisi-munakeitin, maidonvaahdotin, savustin, lihapullalusikka, pizzapaistoalusta, keltuaisen erotin, erilaiset viipaloijat turhia. Miksi omistaa kaikkea? kattilalla, vispilällä ja sauvasekoittimella pärjään. ei ole edes vedenkeitintä mikro kelpaa. Ei sulla sentään leipä-ja jäätelökonetta leivänpaahdinta vohvelirautaa ole? Ymmärrän jos niitä käyttää ja kokkaa leipoo paljon mutta usein ne jää nurkkiin roikkumaan. höyrytyskääre on noista tosi hyvä itsellä lekuen mikromunakasrulla.

    1. Piia Pajunen
      16.8.2017, 16:00

      Mulla on itseasiassa ollut vähän sama boikotointiajatus kaiken maailman vimpeleissä ollut jo pitkään, mutta muutamilla harvoilla olen todennut olevan kyllä paikkansa, ja ne ovatkin kovalla käytöllä olleet. 😀 Tässäkin olen huomannut todella paljon eroja ihmisten ja heidän ruokatottumuksiensa välillä. Esimerkiksi kovalle teenlipittäjälle vedenkeitin voi olla ihan ykkönen, mutta itsehän en sillä mitään tekisi. Leipä-, jätski- ja popparikoneella ei myöskään meidän taloudessa tuskin virkaa olisi, mutta joillakin voi olla kovalla käytöllä. 🙂

Kommentointi suljettu.